Karjankasvatusta

Salmin Miinalankylän entisen kolhoosin karja on yhdistetty Räimälän kylän karjatilaan.
Melkoisen iso yksikkö tuottaa maitoa ja lihaa.
Karjalan Tasavallan elintarviketuotantoa pitäisi vahvistaa, jotta tuontielintarvikkeiden osuus vähenisi nykyisestään. Myös elintarvikkeiden jatkojalostusta pitäisi lisätä. Lihanjalostusta ja meijeritoimintaa.

http://www.karjalansanomat.ru/Fin/indexF.htm

Juttu on Karjalan Sanomien etusivulla alaosassa.
9185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Salmissa on karjanhoito saatu hyvälle alulle:
"– Olemme valinneet kaksi paremmin säilynyttä navettarakennusta Räimälässä ja yhdistäneet karjakannat ja maatalouskoneet. Nykyisin karjatilalla on vähän yli 400 elukkaa, joista lypsylehmiä 230. Pihattonavettoihin ei mahdu sen enempää ja sen takia emme voi kasvattaa nautakarjaa lisää, Salmin karjatilan johtaja ja karjatalouskonsulentti Natalja Markovskaja kertoo."

Vuonna 1939 jolloin NL hyökkäsi oli Salmissa 5000 lehmää, 2000 hevosta ja vasikoita ja lampaita ja muita elikoita lukematon määrä. Nykyiset vuokralaiset ovat 60 vuodessa päässeet hyvään alkuun, paljon onnea heille.

Äänestä
  • tuhoutunut sielu (Jos sinulla koskaan sellaista on ollutkaan.) , niin olisit kiinnittänyt huomion siihen, että tuon Salmin navetan omistajat tulevat Pietarista. Eli kukaan itse Salmin pitäjän alueelta ei ole omatoimisesti saanut mitään aikaan.

    Voitaisiin jopa epäillä nykyisten salmilaisten olevan pitkälle samanlaisia kuin välirauhan aikana jolloin he anoivat oikeutta siirtyä takaisin suureen ja mahtavaan Neuvostotasavaltojen liittoon.

    Äänestä

  • lopullisesti kirjoitti:

    tuhoutunut sielu (Jos sinulla koskaan sellaista on ollutkaan.) , niin olisit kiinnittänyt huomion siihen, että tuon Salmin navetan omistajat tulevat Pietarista. Eli kukaan itse Salmin pitäjän alueelta ei ole omatoimisesti saanut mitään aikaan.

    Voitaisiin jopa epäillä nykyisten salmilaisten olevan pitkälle samanlaisia kuin välirauhan aikana jolloin he anoivat oikeutta siirtyä takaisin suureen ja mahtavaan Neuvostotasavaltojen liittoon.

    että kaikki Salmissa v.1944 keväällä olleet suomalaisten kotieläimet olisi pitänyt palauttaa Salmiin, siis ne jotka salmilaiset ottivat mukaansa kesällä lähtiessään pakoon neuvostobolsevikkiarmeijaa.

    Välirauhan aikana ei monikaan Salmissa asunut suomalainen kirjautunut Neuvostoliiton kansalaiseksi.

    Äänestä

  • Manssilan ukko kirjoitti:

    esitti välirauhan aikana anomuksen, että he voivat muuttaa Suomesta takaisin Neuvostoliiton hallussa olevaan entiseen Salmin pitäjään.

    Myös Raivolassa asuneet venäläisperäiset esittivät anomuksen paluumuutosta.

    Äänestä

  • salmilaista kirjoitti:

    esitti välirauhan aikana anomuksen, että he voivat muuttaa Suomesta takaisin Neuvostoliiton hallussa olevaan entiseen Salmin pitäjään.

    Myös Raivolassa asuneet venäläisperäiset esittivät anomuksen paluumuutosta.

    Syksyllä 1939 ei kukaan oikein tiennyt mitä sota merkitsee. Puolan armeija ratsasti hevosilla tankkeja vastaa. Raja-Karjalassa muisteltiin mitä aiemmissa sodissa oli tapahtunut. Vuosisadasta toiseen ruotsit tuhosivat talot, kirkot ja luostarit ja tappoivat kenet kiinni saivat. 1600- ja 1700-luvuilla karjalaiset pakenivat itään päin, osa Tveriin asti. Lähemmäs jääneet palailivat takaisin kun olot rauhoittuivat.
    Suomen viranomaisetkaan eivät tienneet juuri enempää, väki evakuoitiin rajasta vain muutaman kilometrin etäisyydeltä. Ei osattu kuvitella että viholliset tykitkin ampuvat kauemmas. Ensimmäiset puolustuslinjat tehtiin parin kymmenen kilometrin päähän rajasta. Ei kukaan tajunnut ristiriitaa, 2 km alueelta väki evakuoitiin, 20 km päässä ajateltiin että ryhdytään vasta puolustautumaan.
    Moni salmilainen talonpoika kuvitteli että kun ampuminen oli loppunut ja rauha tehty niin sitten voidaankin palailla omille maille kuten aiemminkin.

    Äänestä

  • ohikulkija .. kirjoitti:

    hyvin pahasti raja-alueiden evakuoinnissa Talvisodan edellä. Oletko sinä tietoinen, että mihinkä asti Rajavartioston omalla vastuulla määräämä evakuointi ylsi ennen sotaa. Oliko se juuri se 2km.

    Äänestä

  • Kolhoositoiminta romahti Neuvostoliiton myötä. Nykyiset suurtilat ovat yksityisiä, eikä niitä ole rakennettu kuin ehkä kymmenisen vuotta.
    Elintarvikkeiden vientikiellot liittyvät tähän asiaan. Venäjä haluaa elvyttää omaa maatalouttaan ja muuta elintarviketuotantoa.
    EU:ssa tuotetut elintarvikkeet tuotetaan verovaroista maksettujen tukiaisten avulla, venäläisellä tuotannolla ei ole sellaista suoraa tukea, joten kauppa ei pysty myymään tuotteita samaan alennettuun hintaan. Venäjän valtio tukee kyllä elintarvikkeiden hintoja, mutta ei samassa mitassa kuin EU:ssa.
    Elintarviketuotannon elpyminen Venäjällä on aivan tervetullut asia. Myös me suomalaiset hyödymme siitä, että meiltä ei viedä verovaroin tuettua tuotantoa Venäjälle.

    230 lypsylehmän karja on melkoinen, ei taida Suomesta löytyä niin isoa maitokarjaa? Vai onko jossain?

    Äänestä

  • aika sentään... kirjoitti:

    Kolhoositoiminta romahti Neuvostoliiton myötä. Nykyiset suurtilat ovat yksityisiä, eikä niitä ole rakennettu kuin ehkä kymmenisen vuotta.
    Elintarvikkeiden vientikiellot liittyvät tähän asiaan. Venäjä haluaa elvyttää omaa maatalouttaan ja muuta elintarviketuotantoa.
    EU:ssa tuotetut elintarvikkeet tuotetaan verovaroista maksettujen tukiaisten avulla, venäläisellä tuotannolla ei ole sellaista suoraa tukea, joten kauppa ei pysty myymään tuotteita samaan alennettuun hintaan. Venäjän valtio tukee kyllä elintarvikkeiden hintoja, mutta ei samassa mitassa kuin EU:ssa.
    Elintarviketuotannon elpyminen Venäjällä on aivan tervetullut asia. Myös me suomalaiset hyödymme siitä, että meiltä ei viedä verovaroin tuettua tuotantoa Venäjälle.

    230 lypsylehmän karja on melkoinen, ei taida Suomesta löytyä niin isoa maitokarjaa? Vai onko jossain?

    En tiedä tarkasti mutta kuulemani mukaan monilla tiloilla Suomessa on jo useita satoja lehmiä. Paikoin koko kylän pellot on vuokrattu yhden suuren tilan käyttöön. Nykyisin on keskimäärin 40 lypsylehmää tilalla.

    Salmissa oli 1939 5000 lehmää (v. 2010 230). Sitten tuli puna-armeija. Luulen että vain pieni osa lehmistä pystyttiin talvipakkasella evakuoimaan, osa teurastettiin armeijan käyttöön ja paljon lehmiä jäi navettoihinsa. Lähtiessään emäntä pani heiniä lehmän eteen ja vesiämpärin ja teki ristinmerkin. Ajatuksena oli tietysti että vihollinen jatkaisi lehmien hoitamista. Mutta palatessamme 1941 löytyi paljon navetoita joissa oli vain luurangot jäljellä.
    Naapuri voisi ensimmäisenä ystävyyden osoituksena palauttaa rosvoamansa alueet.

    Äänestä

  • Salmin evakko kirjoitti:

    Neuvostoryssärosvot aiheuttivat yli 100:n Päällysjärveläisen asukkaan menehtymisen, palakoon näiden ryssärosvojen sielu mahdollisimman hitaasti helvetissä.
    Juha Molari kunnioittaa näiden ryssärosvojen toimia? kuten "pappismiehen" kuuluukin?

    Molarin ja Backmannin tavoitteena on ilmeisesti puhdistaa näiden ryssärosvojen maine ja heidän mielestään mitään rikoksia ei ole tapahtunutkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Salmissa.... kirjoitti:

Salmin Miinalankylän entisen kolhoosin karja on yhdistetty Räimälän kylän karjatilaan.
Melkoisen iso yksikkö tuottaa maitoa ja lihaa.
Karjalan Tasavallan elintarviketuotantoa pitäisi vahvistaa, jotta tuontielintarvikkeiden osuus vähenisi nykyisestään. Myös elintarvikkeiden jatkojalostusta pitäisi lisätä. Lihanjalostusta ja meijeritoimintaa.

http://www.karjalansanomat.ru/Fin/indexF.htm

Juttu on Karjalan Sanomien etusivulla alaosassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu