Löysin tällaisen keskustelupalstalta http://keskustelu.plaza.fi/ellit
Rosemary lähti pois sarjasta 13. Syyskuuta 2007. Rosemary oli kuukausikaupalla kadonneena. Mutta jossain vaiheessa Edna löytää koiransa Tootsien kanssa Rosemaryn laukun ja passin ja toimittaa ne poliiseille. Poliisit tutkivat Rosemaryn muistikirjan johon on merkattu MF, MK (eli Manor Farm, Matthew King.) ja päivämääräksi 13. syykuuta 2007. Ja pian epäillään Matthew murhanneen Rosemaryn. Matthew pidätetään Grayson on saanut kirjeen jossa selviää että Rosemary on elossa ja voi hyvin, asuu nykyään Miamissa. Grayson ei kerro poliiseille kirjeestä ja poliisit katsovat että kun ruumista ei löydy Matthew on vapautettava. Seuraavan kerran kuullaan Rosemarysta 25. 12.2007, Rosemary on tehnyt itsemurhan vuosi takaperin Murhatun miehensä Kunniaksi. 1.1.2008 on Rosemaryn hautajaiset joihin saapuu Alasdairkin Dubailta. Hautajaisiin ei osallistu kuin Sinclair pojat, Perdy, Belle Dingle. Belle ja Grayson olivat ainoat jotka osoittivat vilpitöntä surua Rosemarya kohtaan. Rosemary oli määrä haudata miehensä Tom Kingin kanssa samaan hautaan mutta Matthew sekä muut Kingin veljekset ovat täyttämässä auki kaivettua hautaa, heidän mielestään Juonitteleva Käärmettä ei kuulu haudata heidän isänsä kanssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Se menee kylläkin niin, että Matthewia vituttaa niin paljon, että yöllä kaivaa haudan auki ja murskaa koko Rosemaryn arkun.