Vuonna 1944 Normandian rannikolla toteutettu manööveri oli maihinnousuna harrastelijamainen ja sekava kyhäelmä liitutaululla. Näin suurien joukkojen lliikuttelu vettä pitkin tykki- ja konekiväärituleen on suorastaan pöyristyttävää, sillä sellaiseen ajattelutapaan kykenevät vain yhteen liittoutuneet aivot. Ajattelu ei ollut enää luovaa vaan sortui mielettömiin ratkaisuihin jotka taas johtivat suunnattomiin tappioihin.
Kahlataan rannalla ja hypitään pimeässä laskuvarjoilla puihin. Fiksua.
Kaiken ratkaisu olisi ollut sana Argüelles. Ne, jotka tuntevat Pariisin metroverkkoa tai ehkä kokoverkon, ymmärtävät mihin tähtään. Koko Ranska oltaisiin voitu vapauttaa ampumatta laukaustakaan, täysin yllättäen ja vaikka keskellä päivää. Tämä suunnitelma olisi ollut sekä nerokkuudessaan ilmiömäinen ja verrattavissa mihin tahansa huolella johdettuun manööveriin minä ihmiskunnan historian aikakautena tahansa. Mutta koska katson itseni liian myöhään syntyneeksi taktikoksi ja saitin ainoana taistelukokemusta kantavana voimana, niin jätän suunnitelmani ilmaan leijumaan ja menen hoitamaan vauvaa. Lattia pitäisi taas imuroida ja mopata.
Oi aikoja. Oi tapoja.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.