Koska palstalla ollaan huolestttu siitä, että jotkut historian piirteet jäävät huomiotta ja/tai ainakin väärä tulkinta niistä nousee hallitsevaksi, niin ajattelin korjata Versaillesn rauhansopimukseen liittyvän historiallisen "totuuden".
Saksalaisten maksettavaksi määrätyt sotakorvaukset eivät ajaneet Saksan taloutta suohon. Saksalaiset pankkiirit väittivät sotakorvausten olevan 25-50% Saksan kansantuotteesta. Englantilainen taloustieteilijä John Maynard Keynes nielaisi tämän virhearvion/valheen ja toisti sitä sitten eteenpäin.
Todellisuudessa korvaukset olivat 4-8 % tasolla vuosittain hieman vaihdellen. Itseasiassa siis Saksan maksettaviksi määrätyt sotakorvauksen eivät nousseet samalle tasolle kuin mitä Ranska maksoi Saksalle vuosina 1871-1873 (9-16 %).
Saksan inflaatio ei johtunut sotakorvauksista vaan saksalaisten omasta vastuuttomasta rahapolitiikasta, johon heitä talousguru Keynes vielä yllytti.
Sota maksoi paljon kaikille ja muutkin kuin Saksa menettivät, esimerkiksi Iso-Britannia menetti 22% pinta-alastaan´(Irlanti), Venäjä ja Itävalta vielä enemmän. Saksa kävi itseasiassa sotansa halvalla. Sodan jälkeen Saksan valtionvelka oli alle 5% Ranskan valtionvelasta ja 4% Ison-Britannian vastaavasta.
Vuonna 1928 Saksan valtakunnanvelat olivat enää 8% BKT:sta kun vastaava luku Iso-Britanniassa oli 178%. Silti Ranska ja Iso-Britannia selvisivät talouslamasta ilman diktaattoria.
Sivumennen tässä voisi mainita, että kun Saksa aloitti sodan, se suunnitteli määrävänsä maksettavaksi 50 miljardia markkaa mikäli sota kestäisi 4 kuukautta. Saksallehan määrättiin sitten neljän vuoden sodan jälkeen 132 mrd maksettavaa.
Saksa maksoi vuosien 1919-32 välisenä aikana sotakorvauksista 19 miljardia. Samaan aikaan Saksan valtio sai pääasiassa amerikkalaisilta piensijoittajilta nettopääomaa 27 miljardia, joita se ei koskaan maksanut takaisin.
Ongelma oli se, että Saksalla ei ollut aikomustakaan maksaa sotakorvauksia ja saksalaiset poliitikot ja finanssimiehet pyrkivät maansa talouden vakauttamisen sijaan löytämään keinoja korvausten leikkaamiseen.
Inflaatio laskettiin tarkoituksellisesti liikkeelle koska sen uskottiin räjäyttävän Saksan viennin sellaiseen kasvuun, että amerikkalainen ja englantilainen teollisuus joutuisi polvilleen. Ja päämääränä siis nimenomaan rauhanehtojen muuttaminen, ei Saksan valtion tulojen lisääminen velan tai korvausten maksamiseksi.
Saksahan ei pyrkinyt tasapainottamaan budjettiaankaan, esimerkiksi verotusta ei kiristetty olennaisesti. Esimerkiksi hyvinvointimenoja vain kasvatettiin, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa.
Länsivaltojen ongelma taas oli se, että Saksaa ei oikein voitu pakottaakaan samalla tavoin kuin Saksa oli pakottanut Ranskan maksamaan 1871-73. Silloin Saksa vetäytyi miehitysalueeltaan sitä mukaa kuin Ranska maksoi. Ims:n korvaukset määrättiin vasta 1921, sotilaallinen painostus puuttui. Sitten kun Ranska uhkasi Ruhrin miehityksellä saksalaiset pitivät sitä bluffina. Niin piti Keyneskin. Kun Ranska toteutti uhkauksensa toimenpiteestä ei juuri ollut hyötyä.
Lähteitä löytyy kirjastosta ja varmaan netistä kanssa, katsele Niall Fergusonia, John Keegania ja Stephen Schukeria.
Ja loppuun vielä lainaus wikipediasta:
"On first glance, the reparations seem excessive. However, according to to William R. Keylor in "Versailles and International Diplomacy", 'A relatively moderate increase in taxation and reduction in consumption in the Weimar Republic would have yielded the requisite export surplus to generate the foreign exchange needed to service the reparation debt.' In "American Reparations to Germany 1919-33", Stephen Schuker says that 'the Weimar Republic ended up paying no net reparations at all, employing the proceeds of American commercial loans to discharge its reparation liability before defaulting on its foreign obligations in the early thirties.'
Saksalaisten maksettavaksi määrätyt sotakorvaukset eivät ajaneet Saksan taloutta suohon. Saksalaiset pankkiirit väittivät sotakorvausten olevan 25-50% Saksan kansantuotteesta. Englantilainen taloustieteilijä John Maynard Keynes nielaisi tämän virhearvion/valheen ja toisti sitä sitten eteenpäin.
Todellisuudessa korvaukset olivat 4-8 % tasolla vuosittain hieman vaihdellen. Itseasiassa siis Saksan maksettaviksi määrätyt sotakorvauksen eivät nousseet samalle tasolle kuin mitä Ranska maksoi Saksalle vuosina 1871-1873 (9-16 %).
Saksan inflaatio ei johtunut sotakorvauksista vaan saksalaisten omasta vastuuttomasta rahapolitiikasta, johon heitä talousguru Keynes vielä yllytti.
Sota maksoi paljon kaikille ja muutkin kuin Saksa menettivät, esimerkiksi Iso-Britannia menetti 22% pinta-alastaan´(Irlanti), Venäjä ja Itävalta vielä enemmän. Saksa kävi itseasiassa sotansa halvalla. Sodan jälkeen Saksan valtionvelka oli alle 5% Ranskan valtionvelasta ja 4% Ison-Britannian vastaavasta.
Vuonna 1928 Saksan valtakunnanvelat olivat enää 8% BKT:sta kun vastaava luku Iso-Britanniassa oli 178%. Silti Ranska ja Iso-Britannia selvisivät talouslamasta ilman diktaattoria.
Sivumennen tässä voisi mainita, että kun Saksa aloitti sodan, se suunnitteli määrävänsä maksettavaksi 50 miljardia markkaa mikäli sota kestäisi 4 kuukautta. Saksallehan määrättiin sitten neljän vuoden sodan jälkeen 132 mrd maksettavaa.
Saksa maksoi vuosien 1919-32 välisenä aikana sotakorvauksista 19 miljardia. Samaan aikaan Saksan valtio sai pääasiassa amerikkalaisilta piensijoittajilta nettopääomaa 27 miljardia, joita se ei koskaan maksanut takaisin.
Ongelma oli se, että Saksalla ei ollut aikomustakaan maksaa sotakorvauksia ja saksalaiset poliitikot ja finanssimiehet pyrkivät maansa talouden vakauttamisen sijaan löytämään keinoja korvausten leikkaamiseen.
Inflaatio laskettiin tarkoituksellisesti liikkeelle koska sen uskottiin räjäyttävän Saksan viennin sellaiseen kasvuun, että amerikkalainen ja englantilainen teollisuus joutuisi polvilleen. Ja päämääränä siis nimenomaan rauhanehtojen muuttaminen, ei Saksan valtion tulojen lisääminen velan tai korvausten maksamiseksi.
Saksahan ei pyrkinyt tasapainottamaan budjettiaankaan, esimerkiksi verotusta ei kiristetty olennaisesti. Esimerkiksi hyvinvointimenoja vain kasvatettiin, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa ja Englannissa.
Länsivaltojen ongelma taas oli se, että Saksaa ei oikein voitu pakottaakaan samalla tavoin kuin Saksa oli pakottanut Ranskan maksamaan 1871-73. Silloin Saksa vetäytyi miehitysalueeltaan sitä mukaa kuin Ranska maksoi. Ims:n korvaukset määrättiin vasta 1921, sotilaallinen painostus puuttui. Sitten kun Ranska uhkasi Ruhrin miehityksellä saksalaiset pitivät sitä bluffina. Niin piti Keyneskin. Kun Ranska toteutti uhkauksensa toimenpiteestä ei juuri ollut hyötyä.
Lähteitä löytyy kirjastosta ja varmaan netistä kanssa, katsele Niall Fergusonia, John Keegania ja Stephen Schukeria.
Ja loppuun vielä lainaus wikipediasta:
"On first glance, the reparations seem excessive. However, according to to William R. Keylor in "Versailles and International Diplomacy", 'A relatively moderate increase in taxation and reduction in consumption in the Weimar Republic would have yielded the requisite export surplus to generate the foreign exchange needed to service the reparation debt.' In "American Reparations to Germany 1919-33", Stephen Schuker says that 'the Weimar Republic ended up paying no net reparations at all, employing the proceeds of American commercial loans to discharge its reparation liability before defaulting on its foreign obligations in the early thirties.'
Vastaukset 2
Vanhimmat
Saksalaisten talous ei saatanan typerä sammakonsyöjä ollut sellaisessa kunnossa että olisivat voineet niin suuria sotakorvauksia voineet maksaa. Ranska miehitti Ruhrin keskeistä teollisuusaluetta mikä esti sotakorvausten kunnollisen maksamisen.
Ja sitten voitkin kertoa miten pahasti Saksan talous romahti vuonna 1929 yleisen laman aikana.
Kyllä ne Ranska, Neuvostoliitto ja Britanniakin sai sijoituksia amerikkalaisilta.
Koska enemmistö saksalaisista koki sotakorvaukset epäoikeudenmukaisiksi varsinkin Ruhrin miehityksen aikana ja jälkeen.
Valehtelet. Ruhrin miehitys vaikeutti olennaisesti saksalaisten maksukykyä. Taas tätä anglo-jutikka kommaripaskaa. Taidat vielä ranskalainen olla kaupan päälle. Hyi saatana!
En tarkoita, että Saksan maksettavaksi määrätyt sotakorvaukset olisivat olleet erityisen pieniä tai ettei niillä olisi ollut mitään vaikutusta Saksan talouteen. Sotakorvaussumma oli suuri, mutta ei täydellisen ylivoimainen ja Saksa olisi selviytynyt maksuista, jos olisi valinnut selviytymisen tien sen sijaan että aktiivisesti yritti kehittää keinoja olla maksamatta. Pitää muistaa, että ensi kädessä Saksan maksettavanahan oli vain vajaa kolmasosa koko korvaussummasta. Suurin osa korvauksista oli tarkoitus periä vasta kun Saksan talous olisi saatu jaloilleen.
Mitä valtioiden velkaantumiseen tulee niin sehän oli enemmän voittajavaltojen ongelma. Saksa kävi oman sotansa halvalla ja sen valtionvelka oli sodan päättyessä hyvin alhaisella tasolla verrattuna Ranskaan ja Englantiin.