Olen tässä viime aikoina perannut elämääni varhaisimmista muistoistani lähtien. Valitettavasti en muista kaikkea, ainoastaan palasia sieltä täältä. Sopii kysyä, että miksi jotkin muistot ovat juurtuneet aivoihin tiukemmin kuin toiset? Onko niillä ollut minuuteni kehittymisen kannalta enemmän merkitystä? Mielessäni on paljon hyviä muistoja mutta myös pahoja muistoja. Perkuun ohessa olen miettinyt miten syntyperäinenjäsenyys MAP-kirkkoon on vaikuttanut elämääni. En halua loukata vanhempiani joita rakastan, mutta jos voisin jotenkin lähettää heille viestin kymmenien vuosien taakseni, niin muotoilisin viestin näin:
"ymmärrättekö kuinka paljon uskonnollinen valintanne vaikuttaa lastenne mielenterveyteen ja negatiivisiin lapsuuden muistoihin? Lapsen repäisy pois ympäröivästä kultuurista ja perinteistä saa hänet eriarvoiseksi toisten lasten silmissä. Tuota eriarvoisuutta lisää vanhempien suvaitsemattomuus ja suoranainen inho vierasta uskontoa kohtaan. Lapsenne joutuu kiusauksen kohteeksi, joka ei suinkaan vahvista lastanne vaan tuhoaa hänen itsetuntoaan. Kaikki tämä johtaa siihen, että lapsenne viha ympäröivää maailmaa kohtaan kasvaa samaa tahtia kun hänen itsetuntonsa murenee. Ainoa tapa selvitä tästä on eristäytyminen ja hakea ihmissuhteensa kirkon sisältä. Jossain vaiheessa lapsi joutuu miettimään, onko kaikki kärsinyt tämän arvoista. Ajatelkaa kuinka paljon lapsi on uhrannut itseään pystymättä itse vaikuttamaan asiaan. Tässä vaiheessa tehdään valinta: joko pyritään pois kirkosta traumat seljässä tai sitten (todennäköisemmin) aletaan vahvistaa uskoa ja hakea todistetta sille, että uhraus on ollut hintansa väärtti. Koko elämän mittainen uhraus tuettuna muottiaivoisten ihmisten todistuksilla ja itsesuggestiolla saa usein aikaan Pyhän Hengen lahjan, eli todistuksen kirkon totuudesta. Silloin ollaan valmiit siirtymään uudelle asteelle: vakaauskoiseksi ja näennäisesti onnelliseksi; me olemme maailmassa mutta emme maailmasta. Muiden mielipiteet eivät vaikuta meihin, olemme onnellisia ja vahvoja uskossamme. Olemme saaneet oikeutuksen uhrauksillemme. Jos olette sitä mieltä, että MAP-kirkon jäsenet ovat vakaata porukkaa, niin katsokaa ympärillenne ja tutkikaa itseänne. Lähes kaikilla on psyykkisiä ongelmia, on narsisteja, on huuhaamiehiä, on miestensä pieksämiä nöyriä vaimoja, suurperheiden masentuneita vaimoja, ihmisiä jotka koittavat nostaa itsetuntoaan satuilemalla ihmeteoista ja enkeleistä. Tämä sama kohtalo on lapsellanne, hänen avioliittonsa tuskin onnistuu, koska odotukset ovat liian korkealla, maailman arki iskee naamaan kuin nyrkki. Psyykkeen heilahtelut ja viettien kuiskutukset tekevät temppunsa. Lopputulos on se, että lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa kärsinyt lapsi saa vain lupauksen hyvästä elämästä ja tämä muottiin puserrettu ihmisraunio ei tule koskaan todella ymmärtämään elämänsä tarkoitusta ja merkitystä".
Näin minä heille kirjoittaisin. Miettikää olisiko siinä aihetta sunnuntain sakramenttikokoukseen...
"ymmärrättekö kuinka paljon uskonnollinen valintanne vaikuttaa lastenne mielenterveyteen ja negatiivisiin lapsuuden muistoihin? Lapsen repäisy pois ympäröivästä kultuurista ja perinteistä saa hänet eriarvoiseksi toisten lasten silmissä. Tuota eriarvoisuutta lisää vanhempien suvaitsemattomuus ja suoranainen inho vierasta uskontoa kohtaan. Lapsenne joutuu kiusauksen kohteeksi, joka ei suinkaan vahvista lastanne vaan tuhoaa hänen itsetuntoaan. Kaikki tämä johtaa siihen, että lapsenne viha ympäröivää maailmaa kohtaan kasvaa samaa tahtia kun hänen itsetuntonsa murenee. Ainoa tapa selvitä tästä on eristäytyminen ja hakea ihmissuhteensa kirkon sisältä. Jossain vaiheessa lapsi joutuu miettimään, onko kaikki kärsinyt tämän arvoista. Ajatelkaa kuinka paljon lapsi on uhrannut itseään pystymättä itse vaikuttamaan asiaan. Tässä vaiheessa tehdään valinta: joko pyritään pois kirkosta traumat seljässä tai sitten (todennäköisemmin) aletaan vahvistaa uskoa ja hakea todistetta sille, että uhraus on ollut hintansa väärtti. Koko elämän mittainen uhraus tuettuna muottiaivoisten ihmisten todistuksilla ja itsesuggestiolla saa usein aikaan Pyhän Hengen lahjan, eli todistuksen kirkon totuudesta. Silloin ollaan valmiit siirtymään uudelle asteelle: vakaauskoiseksi ja näennäisesti onnelliseksi; me olemme maailmassa mutta emme maailmasta. Muiden mielipiteet eivät vaikuta meihin, olemme onnellisia ja vahvoja uskossamme. Olemme saaneet oikeutuksen uhrauksillemme. Jos olette sitä mieltä, että MAP-kirkon jäsenet ovat vakaata porukkaa, niin katsokaa ympärillenne ja tutkikaa itseänne. Lähes kaikilla on psyykkisiä ongelmia, on narsisteja, on huuhaamiehiä, on miestensä pieksämiä nöyriä vaimoja, suurperheiden masentuneita vaimoja, ihmisiä jotka koittavat nostaa itsetuntoaan satuilemalla ihmeteoista ja enkeleistä. Tämä sama kohtalo on lapsellanne, hänen avioliittonsa tuskin onnistuu, koska odotukset ovat liian korkealla, maailman arki iskee naamaan kuin nyrkki. Psyykkeen heilahtelut ja viettien kuiskutukset tekevät temppunsa. Lopputulos on se, että lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa kärsinyt lapsi saa vain lupauksen hyvästä elämästä ja tämä muottiin puserrettu ihmisraunio ei tule koskaan todella ymmärtämään elämänsä tarkoitusta ja merkitystä".
Näin minä heille kirjoittaisin. Miettikää olisiko siinä aihetta sunnuntain sakramenttikokoukseen...
Vastaukset 16
Vanhimmat
suinkaan kaikki lapset koe samanlaisia tuntemuksia? Ja mihin erilaisuutta vertaat; onko niin että Utahissa, jossa mormonit ovat vielä valtaväestöä, vähemmistöjen lapset kokevat samaa.
...liittyy luonnollisesti suomalaiseen ympäristöön. Utahissa on varmaan toinen meininki, mutta minä satun asumaan suomessa. Kyseessähän oli oman elämän perkaus eikä "Utahilaisen lapsen elämän perkaus". Unohdin kirjoittaa, että syntyperäisen mormonin sisällä on valtava määrä tukahdettua vihaa ja katkeruutta, jota vedetään perässä kuin kivirekeä. Siellä kohteliaisuuden ja hymyn takana on patoutunutta tuskaa, joka jossain elämän vaiheessa tulvii yli äyräidensä. Siitä vihasta on vaikea päästä eroon, koska suuri osa tulee lapsuudesta ja on todella syvällä.
Jos epäilet kirjoituksiani, niin tutkippa itseäsi: jos olet syntyperäinen mormoni ja luet uutisista Katolilaisen papin insestisyytteistä tai luterilaisen kirkon polttamisesta, eikö se jotenkin tuota sairasta mielihyvää, joka luonnollisesti piilotetaan ja paheksutaan noita uutisia "hyvän mormonin" tyyliin?
Niinpä ja sitten toisella puolella ummistetaan silmät oman MAP-kirkon seksuaalisilta hyväksikäyttötapauksilta...
katsellaan hyväksykäyttöjä yhteiskunnassa, uskontojen ulkopuolella. Suhteellissuuskin unohtuu.
Yhteiskunta ei ummista silmiään tapauksilta vaan noin yleisesti lainrikkojat joutuvat edesvastuuseen. Patriarkaalisissa uskonnollisissa yhteisöissä, jotka huolehtivat ensisijaisesti järjestönsä julkisuuskuvasta, tälläiset asiat pyritään piilottamaan ja lakaisemaan maton alle. Se on se ero kirkkojen toiminnan ja normaalin yhteiskunnan välillä. Siitä olen samaa mieltä, että suhteellisuus unohtuu kovin monelta.
tarvita uskontoa. Älä sulje silmiäsi siltä tosiasialta, että hyväksikäyttö'ä tapahtuu yleisesti, ihanneyhteiskuntasi ummistaa silmänsä, kunnes syyllinen saadaan rysän päältä kiinni. Ennaltaehkäisyyn ei juurikaan panosteta. Jeesusteltulta vaikuttaa tuo sinun uskontojen nävimisesi.
Niin tapahtuu ja se on tosiasia. On kuitenkin eriasia kun joku yhteiskunnan osajoukko joka on tietoinen hyväksikäytöstä, kuten kirkko, salailee sisällään tapahtuvia väärinkäytöksiä.
http://www.childpro.org/ldsmedia 2001-2002/ldsmedia 2001-02 05.htm
standardin mukaisesti valittu linkki. Googletus pelaa, vai onko sinulla näitä varastossa vastaisen varalle.
Siinä sanottiin, mitä haitkin, sehän oli sinulle tärkeintä. Tästä asiasta soisin sinun googlettavan oikeita tutkimustuloksia, eikä asiakkaan etua ajavien lakimiesten lausuntoja; mitä muuta asianajaja voisi sanoakaan jos aikoo leivässä pysyä.
Jos olisit oikeasti kiinnostunut aiheesta olisit kaivanu tuolta Child Pron sivuilta enemmän tietoa.
Tässä linkki oikeustapauksiin, joista osassa myös MAP-kirkko on todetty syylliseksi salailuun ja syyllisten suojelemiseen.
http://www.childpro.org/ldscases.htm
kiinnostunut, kaivaisit esiin tutkimustulokset, joissa vertaillaan kirkkokuntien sisällä tapahtunutta hyväksikäyttöä, kaivaisit esiim MAP -kirkon luvut ja vertaisit niitä edes keskiarvoon. Sitten alkaisi olla taustatietoa keskustella siitä, vaikuttaako mormonismi kielteisesti vai myönteisesti hyväksikäyttöön.
Toimijat ovat oikealla asialla, sitä en kiistä, mutta sinulta olisi kohtuudella odottanut linkitystä puolueettomaampaan uutisointiin, mutta kuinka ollakaan, raportointi painottuu mormonilahkoihin ja sehän sinulle sopii. Syy painotukseen selviää tästä: http://www.childpro.org/focus.htm ja tästä http://www.childpro.org/about.htm .
Kredibiliteettisi uutisoijana heikkenee koko ajan, pelkka googletus ei riitä, pitää olla medialukutaitoakin.
Oletettavaa on, että ongelma on tilastollisesti aivan yhtä vakava missä tahansa kirkollisessa organisaatiossa, koska kaikki organisaatiot ovat ihmisten johtamia ja ihmiset jakautuvat hyvin tarkasti normaalijakauman mukaan. En siis näe mitään erityistä syytä miksi pitäisi lähteä vertailemaan eri uskontokunnissa ilmenevää pedofiilien suojelua toisiinsa, jos sitä tapahtuu edes vähän yhdessäkään organisaatiossa niin se on väärin.
että pedofilia kukoistaa kirkkojen sisällä ja sitä hyssytellään, eikö olisi siis syytä kaivaa esiin tutkimustuloksia, joissa vertaillaan, onko uskonnollisiin yhteisöihin kuuluvilla lapsilla muuta väestöä suurempi riski joutu ahyväksikäytetyksi.
Jos taas normaalijakauma mielestäsi riittää, voi koko vihjailun unohtaa, koska hyväksikäytön määrä on yhteiskunnassa vaikio, jota tulisi pyrkiä kautta linjan pienentämään. Yhdessä rintamassa.
Todennäköisyys joutua hyväksikäytön uhriksi ei ole käsittääkseni ole yhteisöriippuvainen, en ainakaan ole tietoinen tutkimuksista, joissa tälläisiä arvioita olisi esitetty joten siltä osin en näe perustelluksi väittää, että jossain yhteisössä ongelma olisi laajempi tai yleisempi kuin muissa yhteisöissä.
Ainoa missä eroja on havaittavaissa on kuinka eri yhteisöt suhtautuvat hyväksikäyttäjiin ja kuinka yhteisöt käsittelevät ongelmaa.
mutta keskustellaan paljonko sitä tapahtuu uskontojen ulkopuolella? Valtaosa?
Elämme tässä päivässä. Tehkäämme osuutemme niin hyvin kuin suinkin osaamme.
Mitä tulee lapsuuskotiimme, meidän on hyvä uskoa kaikkien isien ja äitien tehneen hyväksemme PARHAANSA. Tämä ei kaikilla mittareilla välttämättä ole paljon, voimme kuitenkin olla vakuutuneita heidän tehneen puolestamme kaiken voitavansa.
Lapsuutemme ja nuoruuteemme liittyvät asiat ovat niitä asioita joita, emme voi muuttaa. Itseämme taas voimme.
Tosin ihmiselle on luonteenomaista yritykset muutta muita ihmisiä, jotkut haluavat vaihtaa läheisensä ja jotkut jopa vanhempansa. Meille on merkityksellisiä ainoastaan omat tekomme. Pystymmekö myöntämään väärien tekojemme todellisen luonteen edes itsellemme?
Turust
Olet oikeassa rakas Turkkunen. Olen joskus sanonutkin, että nyt tällä hetkellä en haluaisi muuttaa lapsuuttani mihinkään. MUTTA, jos voisin vaikuttaa menneisyyteen niin, että perheeni ei olisi mennyt mormonikirkkoon, voisi lapsuuteni olla paljon helpompi. Mutta sekin vaihtoehto on olemassa, että sitten lapsuuteni vasta olisi mennytkin päin helvettiä, olisi voinut olla vanhempien avioerot ja alkoholiongelmat, yms. Ei sitä tiedä. Voi olla, että minun pitäisi olla kiitollinen historiastani, mutta näitähän ei tiedä.
En aio koskaan kertoa vanhemmilleni, kuinka paljon lapsuudessani oli ongelmia. Ehkä sen verran voisin sanoa, että elämäni olisi ollut helpompaa joidenkin asioiden kohdalla jos emme olisi olleet kirkossa. Takaraivossani silti kiristää sellaisetkin muistot, kuten vanhempieni jatkuva tappelu ja välivalta. Kyllä, kunnon melkiseedekki veteli äitiäni turpaan kun ei muuten saanut tilannetta hallintaan. Välillä osansa saivat lapset. Kun olin sellainen noin 5-6 vuotias, äitini valitteli minulle huonoa henkistä oloaan ja vihjaili tekevänsä itsemurhan. Kyllähän se on todella päätöntä, että tuon ikäiselle lapselle lasketaan tällainen painolasti niskaan. Voin kertoa, että tuo tapaus vaikuttaa edelleen elämässäni eräänlaisena menettämisen pelkona. Aina jos esim riitelemme vaimoni kanssa ja hn lähtee esim autolla liikenteeseen, niin sisääni hiipii pelko...
Tässä siis esimerkki mitä voi tapahtua kulissien sisässä. En voi silti vanhempieni typeryydest' syyttää kirkkoa, mutta voidaan miesttiä kerääkö kirkko jäsenikseen nimenpomaan tällaisia tasapainottomia ihmisiä. Nykyään vanhempani ovat suhteellisen tasapainoisia, mutta kyllä heitä vaivaa monenlaiset läheisriippuvuusoireet, jotka ilmenevät liiallisena turvallisuuden tavoitteluna, eristäytymisenä ja elämisenä muiden kautta. Surkea katsoa millaista heidän elämänsä on, melkein zombimeininkiä - ainoa aktiviteetti on kirkon hommien hoitaminen, syöminen ja nukkuminen.