Suomalaisessa yhteiskunnassa ei ole enää naisen ja miehen paikkaa. Naiset hyppii miesten silmille miten tahtoo. Jos nainen on Nainen, hän tietää kyllä paikkansa, ei siinä tarvii miesten puku päällä kävellä ja uraata huutaa. Suomessa mies ei ole enää Mies. Hän on sitä mitä sanotaan. Korvarengaskalle, jolla ei ole edes omia ajatuksia, vaan päiväkoti-iästä lähtien iskostettu ns.tasa-arvovouhotus joka on tuottanut uuden ihmistyypin naisen ja miehen väliltä. Siis eunukki noin suuripiirtein.
Siksi myös homous on lisääntynyt räjähdysmäisesti, koska tuo ihmistyyppi ei kykene olemaan naisen kanssa, vaikka sellaisen sattuis jostaan löytämään.
Jos tänäpäivänä Mies laukoo mielipiteensä suoraan ja sanoo mitä ajattelee, niin melkeinhän se käräjille lähtö. Kyllä niin kova on akkavalta Suomenniemellä. Mutta yhden asian vois kysäistä kyllä tässä ohimennen.
Nyt kun on saatu naiset valtaan politiikassa ja muissa yhteiskunnan elimissä, niin kertokaapa tyhmälle mitkä asiat ovat mukamas paremmin kuin kaksi, kolmekymmentä vuotta sitten? Omasta mielestäni Suomessa on menty takapakkia. Kurjuus lisääntynyt, köyhyys, väkivalta, palkkaerot, välinpitämättömyys, itsekkyys ym.ilmiöt selvästi nähtävissä. Juttua tulee kun tuuranputkesta, mutta yhtä tyhjän kanssa ainakin tähän mennessä.
Minulla henk.koht.ei ole Suomessa presidenttiä, koska en ole häntä äänestänyt ja enkä muutenkaan arvosta kyseistä henkilöä, joka ei missään tapauksessa sovi kyseiseen virkaan. Tämä vain toteamuksena tähän loppuun.
Oma paikka...
25
2378
Vastaukset
- daöhäkoaäå
Ei homous ole lisääntynyt. Nykyään ihmiset vain uskaltavat kertoa seksuaalisen suuntautumisensa.
- olet tyhmä
niin kuin miehet yleensä. Te miehet olette kuin robotteja, jotka naisen pitää ohjelmoida tai muuten tapahtuu kauheita. Luuletko että Suomen hallitus päättää menosta tällä pienellä läntillä???? Ei todellakaan vaan käskyt tulee muualta ja miehiltä!!!!!!!!! Katsopa vaikka Venäjää, siellä on aina mies ollut hallitsijana jolloin naiset ja lapset saa kärsiä, sekä köyhät miehet.
- heh_________
allekirjoitit juuri aloittajan ajatuksen, ja pistit vielä rusinoita päälle. Venäjästä tuskin tiedät paljoa muuta kuin sen sijainnin kartalla.
- ölkjasdfölkj
Aika pitkälti olen samaa mieltä sivusta seuranneena. Naisilla on vahvempi miellyttämisen tarve, vahvempi tunne-elämä ja näiden myötä vähäisempi kyky katsoa asioita kaikkien osapuolten kengistä. Miehellä on taas tarve johtaa. Nainen tähän tietenkin urputtaa jotain, kun on moterni yhteiskunta, tasa-arvo ja kaikkea, mutta varmaan aika harva nainen haluaa vässykkä/lapanen/joojoo-mies/saamaton/mitäkaikkianimityksiälöytyy miestä. Mutq se on vaan niin, ettei ihmistä ole tehty sitä varten, että saa riidellä jonkun kanssa elämänsä. Tähän mennessä kukaan ei ole kertonut vielä miten demokratia toimii, jos äänestäjiä on kaksi, ja he ovat eri mieltä.
Halonen on pitänyt suunsa pääasiassa kiinni, joten hän on pysynyt ihmisten mielessä "kunnianarvoisana". Ihme ettei media ihmetellyt yhtään, kun venäjän lapsiasiainvaltuutettu vänkäsi Halosen puheille nostaakseen arvoaan sisäpolitiikassa. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/90937-kova-paljastus-halosen-toiminnasta -- Tosi fiksua Halonen. Naiivi pikkutyttö vielä. - laivantekoaineet
Miksi pitäisi olla Naisen ja Miehen paikka? Miksi kukanenkin ei saisi olla juuri siinä paikalla missä haluaa? Jos joku tahtoo pitää miesten pukua tai korvarenkaita, se heille suotakoon. Tuossa joku jo mainitsikin, ettei homoudella ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan se liittyy nyky-yhteiskunnan avoimempaan suhtautumiseen, josta plussat myös tälle vuosikymmenelle. En ole tasapäistämisen tai naisten kiintiöpaikkojen kannalla. Mutta aloittajan kysymykseen vastaten nämä asiat ovat mm. paremmin kuin 20-30 vuotta sitten:
- (Perhe)väkivaltaan on helpompi saada apua. Siitä uskalletaan puhua ja siihen voidaan puuttua.
- Palkkaerot ovat yleisesti tiedossa ja erot ovat kaventuneet.
- Välinpitämättömyys ja itsekkyys ovat taas ihan jokaisen yksilön omissa käsissä, eikä siitä voi syyttää yhteiskuntaa. - oinkoroink
Eli miesten mielestä on ihan okei, että vaimo on siellä kotona hellan ääressä ja odottaa miestään kotiin hakkaamaan? Hienoa pikku sovinistit, nyt voi äiti olla ylpeä teistä.
- ölkjasdf
Ja toinen allekirjoitus naiselta ;)
ps. Jos katsot viestiäsi, siinä ei ole sisältöä lainkaan. Haukut kirjoittajat sovinisteiksi, joiden äitienkin täytyy hävetä lapsiaan, ja vihjaat hakkaajaksi ;) Hyvä, hyvä. Näin se asiallinen väittely etenee tasa-arvoisesti ja sivistyneesti. - oinkaroink
ölkjasdf kirjoitti:
Ja toinen allekirjoitus naiselta ;)
ps. Jos katsot viestiäsi, siinä ei ole sisältöä lainkaan. Haukut kirjoittajat sovinisteiksi, joiden äitienkin täytyy hävetä lapsiaan, ja vihjaat hakkaajaksi ;) Hyvä, hyvä. Näin se asiallinen väittely etenee tasa-arvoisesti ja sivistyneesti.Miten luulet minun olevan nainen? Etkä ilmeisesti tunne provoa.
- Aarre Saari
Joopa joo. Meidän koko sukupuolen pitää kollektiivisesti kantaa vastuu jostain yhdestä provoilija-urposta? Reilu peli.
- ..minä_____
Ennen vain tehtiin asioita lyhyemmällä tähtäimellä ja haittavaikutukset alkavat näkyä nyt, joten vika ei ole nykyisissä toimissa, vaan vanhoissa tavoissa
- gurgur
No jos omaat sovinistisen käsityksen asioista, voit lohduttautua sillä että naiset ovat nyt onnettomampia ja tyytymättömämpiä kuin ennen... kuten tn. miehetkin alettuaan aroiksi ituhipeiksi joita nainen ei halua tai kunnioita, mutta siitä nyt viis:)
- Rapuraps
Jep
Olen asiasta aika samaa mieltä ja myös vanhemmuus ontuu.
Naiset "luovuttavat" lapsensa pois tai luopuvat huoltajuudesta, että saavat tehdä mitä haluavat.
Ryyppäävät ja pierevät kuin aikamiehet ja sitten ihmetellään, miksei miestä kiinnosta.
Silti he ovat onnettomampia kuin koskaan. Mikään ei riitä, ei maailmassa niin paljoa huulipunaa valmistetakaan.
Sitten, lasteni ainoana pysyvänä huoltajana jo vuosia eläneenä, olen huomannut, että se älytön ja täysin ylimitoitettu paasaaminen kotitöistäkin.
Voi, onpa iso juttu.
Sekin on vain teatteriesitys, ei päivässä mene oikeasti monta minuuttia aikaa paikkojen siistinä pitämiseen.
Nauroin, kun kaveri sanoi että eräällä naisella lemmikki estää kuulemma ruuanlaitonkin, kun sitä pitää koko ajan kusettaa ja lapset vielä huostataan SEN TAKIA.
Melko tervettä....mutta tuttua tekstiä nykyään.
Mistä tahansa, milloin tahansa, kenestä tahansa haetaan syntipukki omaan tyytymättömyyteen.
Yleensä se on se mies, joka piikittelyä kuuntelee ja sietää aikansa, kunnes nainen ottaa kaupanpäälle eron, ku on niin paska äijä, se ei tee sitä ja tätä ja tuota.
Miksiköhän.
Onko lista liian pitkä, ja turhia laskuja liikaa.
Tuosta työilmastosta.
Se vaan on niin, että naisen logiikalla lätkäistään ilmoitustaululle A4, jossa nimetään ja haukutaan työntekijät, kun ei järjellä ja ajatuksella osata asioita hoitaa ja käsitellä. Vaan tunteella.
Vaikka miehet saattavat olla harmaita elämän arjessa, niin sillä maailma myös pysyy kasassa.
Ei hetken mielijohteesta vaihdeta maapallon pyörimissuuntaa...tai kylpyhuoneen paikkaa.- sit vaan
on olemassa sellasii miehii mitkä ootavat pelkkää heistä huolehtivaa naista, puuttamatta mihinkää talouden pidon hoitoon, ei näytä rakkautta, lämpöä... vaan odottavat,ruoka valmiina ja nainen kuumana sohvalla varttumas, niit sanotaan luusereiks. tosin on myös sellasia miehiä jotka osaavat näyttää tunteensa, antaa arvostuksensa pienistäkin asioita, tietäen sen kertautuvan monin kerroin yhteiselämässä, siinä se pointti, naiset elävät myös tunteella mu jos sit ei ole näyttää,huonoo loppu tuloksee usein miten päätyy. kysymys miks miesten on vaikeaa usein miten myöntyä tai myöntää jos vaikka joskus nainenkin olisi oikeassa, käykö se miehen itsetunnolle??
- ölkjasdffdsa
sit vaan kirjoitti:
on olemassa sellasii miehii mitkä ootavat pelkkää heistä huolehtivaa naista, puuttamatta mihinkää talouden pidon hoitoon, ei näytä rakkautta, lämpöä... vaan odottavat,ruoka valmiina ja nainen kuumana sohvalla varttumas, niit sanotaan luusereiks. tosin on myös sellasia miehiä jotka osaavat näyttää tunteensa, antaa arvostuksensa pienistäkin asioita, tietäen sen kertautuvan monin kerroin yhteiselämässä, siinä se pointti, naiset elävät myös tunteella mu jos sit ei ole näyttää,huonoo loppu tuloksee usein miten päätyy. kysymys miks miesten on vaikeaa usein miten myöntyä tai myöntää jos vaikka joskus nainenkin olisi oikeassa, käykö se miehen itsetunnolle??
Ei ainakaan täällä käy itsetunnolle. Se on niin päin, että akka on itsepäinen kuin mikä, ja oikeassa olemista varten voi vaikka vähän muuttaakin omia sanomisia.
Tänne mahtuu monen moista kengänkuluttajaa, ja varmaan noita tapauksia on, mutta on aika vaikea uskoa ettei toinen tekisi mitään. Sanot että sinulle pitää antaa arvostusta pienistäkin asioista, mutta tuollaiselle miehelle et antaisi mitään arvostusta, kun ei tee tarpeeksi kotona töitä? No toivottavasti ei noin.
- finjeevelska
Jos suomalainen mies on menettänyt miehuutensa, on turha syyttää suomalaista naista! Meidän miehemme ovat aikoinaan olleet melkein koko maailman edistyksellisimmät, koskapas Suomen naiset saivat äänioikeuden ensimmäisinä Euroopassa ja toisena (Uuden Seelannin jälkeen) koko maailmassa! Ottakaa takaisin edistyksellinen asemanne, ei se teidän miehisyyttänne vähennä, päinvastoin lisää! Suomalainen mies on maailman paras, kunhan se ensin uskoo sen itse! Ilman teitä, meidän suometarten avustuksella, ei meillä olisi sitä Suomea , mikä meillä on (olkoon valittajien mielipide mikä tahansa)! Ei ole kysymys ukko- tai akkavallasta vaan tasavallasta! Miehet ja naiset ovat erilaisia( aivojensa puolesta yhtä teräviä, muuten) mutta tasa-arvoisia.Alle sadassa vuodessa Suomi on nostettu siihen, mihin esim.Ruotsilta meni 300 RAUHAN vuotta,mahdollisesti vielä yli! Lakkaa marmattamasta te ( me) olemme loistavaa kansaa, yritteliäitä,kekseliäitä , ahkeria, kunhan pidetään niistä kiinni! Muuten, arvaas , mikä toinen kansa on yhtä fiksu (sentin fiksumpi, jos nyt nuukia ollaan!)No, koko maailman sylkykuppi, juutalaiset, niiltä meni vain 60 vuotta rakentaa Israel Suomen ja Ruotsin tasalle!
- Rapuraps
Olen kuullut käytettävän Me-sanaa menestyksen ja kaiken hyvän ollessa mukana.
Olen kuullut käytettävän Sinä-sanaa epäonnistumisen ja talousvaikeuksien kohdatessa.
Kunnia ja menestys on yhteistä.
Sanonta mikä kuuluu sinulle, kuuluu minulle, mutta mikään mikä kuuluu minulle, ei kuulu sinulle on totta.
Ole siinä suomalainen mies ja tee työtä ja ole kekseliäs ja yrittävä perheen hyväksi.
Huomenna kaikki voi olla toisin.
Nähd'äkseni yhtteiskunta on muuttunut parempaan suuntaan, kun naiset voivat halutessaan nousta vaikka yhteiskunnan näköalapaikalle ja miehillekin sallitaan olla jotain muuta kuin se moottoriurheilua seuraava, eukkoaan nyrkin ja hellan välissä pitävä karvaturpa!
Pääasiahan on, että ihminen kantaa tekemisistään vastuun eikä puutu sellaisiin toisten ihmisten asioihin, jotka eivät hänelle edes kuulu!- marianne81n
et syyllistäisi kaikkea naisista, niin kuin sovinistit yleensäkin tekevät.
- Pusipusi
Kun naisen ei tarvitse alistua? Nainen voi itse päättää elämästään ja siitä, ottaako miehen elämäänsä. Nainen voi opiskella, saada hyvän työn ja palkan. Nainen voi yksinhuoltajana kasvattaa lapsistaan taspainoisia yhteiskunnan jäseniä. Mihin miestä enää tarvitsee, kun lapset on siitetty? Sekös sitten harmittaa, kun ei ne naiset ole onnellisia miehen passaajia ja kämpän kiillottajia. Kun naista ei kiinnosta, niin sitten ei. Huh, on se ihanaa kun on syntynyt NAISEKSI tähän maahan!
Tuokaa lisää niitä "alistuvia" naisia ulkomailta tähän maahan! Kyllä me suomalaiset kanssasisaret opetetaan teidän hempeät vaimot tavoille. - Rapuraps
Pusipusi kirjoitti:
Kun naisen ei tarvitse alistua? Nainen voi itse päättää elämästään ja siitä, ottaako miehen elämäänsä. Nainen voi opiskella, saada hyvän työn ja palkan. Nainen voi yksinhuoltajana kasvattaa lapsistaan taspainoisia yhteiskunnan jäseniä. Mihin miestä enää tarvitsee, kun lapset on siitetty? Sekös sitten harmittaa, kun ei ne naiset ole onnellisia miehen passaajia ja kämpän kiillottajia. Kun naista ei kiinnosta, niin sitten ei. Huh, on se ihanaa kun on syntynyt NAISEKSI tähän maahan!
Tuokaa lisää niitä "alistuvia" naisia ulkomailta tähän maahan! Kyllä me suomalaiset kanssasisaret opetetaan teidän hempeät vaimot tavoille.Samat sanat miehen näkökulmasta.
Jonkun on annettava periksi tai tultava vastaan.
Ehkä molempien, mutta sen pitää riittää.
Aina voi natista jostain uudesta jutusta ja se ei ole kivaa.
- w.c.fields
On luotu kuva naisen sortamisesta, kun naisen roolista on ajan myötä muodostunut ns. äidin rooli, mikä ei naisten etua ajavien mielestä sovi. Naisten asioita on ajettu siten että naisista ja miehistä on tehty vihollisia keskenään. Luotu mielikuva ettei naisen kuulu olla äiti, koska se on naista alentavaa tms.
Kun on huomattu että koko ajatus vie lasten asiat päin persettä on kaikki lapset vapautettu vanhempien vallasta ja luotu lumetyötä. Elikkä yhteiskunta muka kasvattaa lapset. Perheen vaikutusta ajatuksiin ja aatteisiin on vähennetty jotta jotkut saisivat äänensä kuuluviin.
Sitten näistä homoista. Ei heidän määränsä ole lisääntynyt, vaan heidän äänensä vaan kuuluu koviten. Sama systeemi kun naisen roolin muutos tapahtuu nyt homojen hyväksi. Samat henkilöt jotka hajottivat perhemallin ja lapselle parhaimman kasvupaikan ovat hävittämässä joidenkin ihmisten elämältä tarkoitusta. Joillekkin elämän sääntöjen noudattamisen päämäärä on taivaspaikan lunastaminen ja sen takana on usko taivaspaikan olemassaolosta. Kun vähemmistän mukaan kielletään uskonnon pelisäännöt ja jumalan paikan ottaa poliittinen päättäjä, niin viedään monelta elämän tarkoitus. ihmiset joilla ei ole rahaa on oltava edes usko. Ei seksuaalisuus voi olla kaiken perusta, vaan elämään pitää kuulua vastuu lapsista ja heikommista. Seksuaalisuutensa puolesta taistelevat henkilöt eivät ole heikkoja, vaan kaikkein vahvimpia. On kadotettu suhteellisuudentaju siitä mitä oikeutuksia seksuaaliseen suuntauksen pitäisi antaa ja siitä että kuinka tärkeää on olla äiti ja isä. Miesten ja naisten pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja murskata perheiden ja lasten kimppuun ulkopuolelta käyvien pelkästään omaa poliittista kannatusta hakevien toimet.- Rapuraps
Seksuaalisuus on kaiken perusta.
Koko maailma.
Ei ole elämää ilman seksuaalisuutta, eikä myöskään syytä pariutua, perustaa koti ja ruokkia lapset.
Koko rahatalous perustuu ihmisen tarpeeseen tulla toimeen ja ansaita rahaa itselleen ja perheelleen.
Alussa oli vain mies ja nainen.
- Jahas...
Onko tämä taas näitä?
Naiset:
- Ostavat kalliita merkki vaatteita,meikkejä ja tonnikaupalla kenkiä
- Kuluttavat paljon aikaa meikkamiseen, tukanlaittoon ja pukeutumiseen.
- Pitävät tarkkaa huolta omasta/muiden ulkonäöstä ja muodista.
- Välttelee likaisia töitä.
Miehet:
- Ostavat kirpputorilta vaatteita.
- Aamulla miehet sutasevat pikaisesti tukkansa kohtalaiseen kuntoon ja
pukee pikaisesti jotakin vaatetta päälleen.
- Eivät kuluta aikaa ulkonäköön tai muotihömpötykseen.
- Tekevät likaiset työt mukisematta.
Mutta varmasti tiedetään se, ettei aisa ole aina näin.
Kyllä naisetkin ajavat traktorilla ja miehet ratsastavat hevosilla
jos vain heitä kiinnostaa. Pojat voivat leikkiä yhtä hyvin
nalleilla kun taas tytöt autoilla jos heitä huvittaa. - Eewuli
Jep, tämäki nainen metästää,kalastaa ja opiskelee viimistä vuotta sählöasentajaksi. En tunne oloani feministiseksi, haluan vain hyvän ammatin jolla riittää töitä ja näppäränä naisena olen ihan hyväkin.
Ainoa vaikeus on edelleen, että olen nainen ja sähköasentaja. Työmarkkinoilla on edelleen vanhoillisia miehiä jotka estävät nuorten lupauksien pääsyn töihin vain siksi että on nainen.
Olen monesti saanut kuulla kuitenkin kehuja ammatinvalinnastani ja siitä että moni nainen ajattelee ensin kuin tekee,moni mies tekee ennenku ajattelee.
Kunhan saa vain jalan oven väliin niin eikhän se ura urkene
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076992Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652089- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71176RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288992