kosto exälle

sankaritar..

Sille raukkamaiselle luuserille, joka illalla vannoi rakastavansa, seuraavana päivänä tuli hakemaan
tavaroitansa pois jättäen minut koirien ja töissä murtuneen käden kanssa yksin kotiin.
Ilman mitään selitykisiä miksi, vaikka oltiin monesti puhuttu että jos tulee riitaa tai joku painaa mieltä niin asia sevitetään keskustelemalla. Oli jo hankkinut uuden asunnonkin, meillä oli justiin saatu
remontti valmiiksi vaikka minä olin puolikuntoisena.

Jätti vielä loput muuttohommat mun kontolleni, ilmotteli vaan millonka auto tulee hakemaan loppukamat.
No muuton tein hampaat irvessä... vaikka tekee kipeää, se ei haittaa... hoidin laskut, koirat, tavaroiden
jaon, KAIKEN.

No -- hengissä selvisin, ja eräänä iltana läksin käymään kylillä koska pitäähän elämässä olla jotain iloakin
välillä.

Siellähän tuo oli ilakoimassa kaveriporukalla eikä ollut tuntevinaan minua.
Kerran suhahti ohikulkiessaan korvaan että vitun huora.

Ajattelin että kyllä minä sulle huorat näytän.

Läksin kävelemään kotiin ja hups, sattuipa siinä justiin olemaan avaimet kädessä hänen autonsa kohdalla,
vetäisin koko kyljen pituudelta naarmun autoon ja jatkoin kävelemistä tyynen rauhallisesti kotiin.

Ei kaduta, paitsi se että oisi pitänyt sen auton, joka oli pyhä lehmä, toinenkin kylki raapia, tyhjentää
renkaat, uusia vähän valokalustoa ja tuulilasia.

Postipoika kantoi pitkään hänen laskujaan tänne, yleensäkkin karhuja, revin ne ja heitin roskiin.

2

1432

Äänestä

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Faylinn

      Asenne muija! :D
      Mäkin tekisin noin, jos ois sama tilanne. :P
      Haha!

    • troltroltrol

      Kausaalisuus ei kulje suorassa jatkumossa...
      Eli jos kaaoksen säännöillä mennään ,niin saat tosta
      hyvästä vielä jotain
      kivaa takasinkin päin.

      Mut oikees oli äijäs tanssilattial ...ehkä hän jätti moisen luonnevian
      tajuttuaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      988
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      279
      844
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      77
      738
    5. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      726
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      691
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      655
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      646
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      44
      607
    Aihe