Järkeviä ateistia ketjussa kysyttiin. Otetaan tämä nyt näin subjektiivisena koska ei ole mitään ateismikuntaa. Näin se alkaa. Ihmettelen yhä onko tässä tarkoitus todistaa jumala olemassaolevassiksi. Noniiin ja launuas alkaa:
Ei ole riippuvainen siitä miten eliöt ovat syntyneet tai miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa.
*Oikein. Hihhuli yrittää tässä nyt vain "ymmärtää".
-Ateistin kannalta katsottuna jumalien olemassa olosta ei ole olemassa ainuttakaan kongreettista todistetta.
*Aivan vitun oikein. Näyttää käyvän niin että jumalan aukot pienee.
-Sinunko mielestä ihminen ei voi kehittyä yhdestä solusta?
*Hedelmöitys biologiaan (tiede on kirosana) perustuen täten on käynyt että kromosit ovat yhtyneet.
-Hyönteisten maailmankuvasta kerrottakoon että mehiläisillä tehdyssä tutkimuksessa, tutkija houkutteli yhden mehiläisen hakemaan mettä(tai jotain vastaavaa, en nyt muista) veneeltä joka oli pesän läheisellä järvellä ja siirsi venettä pikkuhiljaa kauemmas, kun veneellä käynyt mehiläinen palasi pesäänsä ja "tanssi" muillekkin mehiläiselle tiedon tästä hyvästä paikasta järvellä, niin arvaappa mitä muut mehiläiset tekivät?? :)
* Täysin irrelevanttia riippuen kontekstista. Ihmettele pienessä päässä. Ei todiste jumalasta luojaolentona. Näyttö viittaa sellaiseen systeemiin joka ei kreationistille käy.
-Ne eivät uskoneet tätä eivätkä lähteneet hakemaan saalista, mitä ilmeisemmin he tajusivat/olettivat ettei järven päällä ole mitään haettavaa. Me emme pysty päättämään eliöiden puolesta mitä he tajuavat ja mitä ei ennenkuin tiedämme mitä he tajuavat ja ymmärtävät.
*Hah hah kuka tässä on olettanut yhtään mitään?
Vajakki kuin vajakki.
En dissaa muurahaisia. Aivan helekutin älykkäitä ja mahtavia. Astuppas Muurahaispolulle ja seiso minuutti :)
-Miten ihminen on poikkeuksellinen muihin eläimiin? Muut eläimet pystyvät havaitsemaan maanjäristyksen tai tsunamin ennenkuin se tapahtuu, ihminen havaitsee sen vasta kun näkee tai kokee sen.
-Kriittinenajatus tulisi kohdistaa siihen että. miksi haet perusteluja jumalharhaisuudellesi asioista mistä et tunnu juurikaan tietävän?
*Kaikki tietää tällä palstalla koska sitä on ala-asteelta tuputettu hauskoina satuina. Liiku sieltä pienen pään lokerosta pois vaikka ensi vuonna käyttämällä luonnontuotteita esim. psilocybin.
'
Kysyn vaan että näin taas näin!

Vastaukset 2
Vanhimmat
ihmisen kehitykseen nyt se yksi ja kaksikin solua tarvitaan. Jos pystyisi väsämään verstaassaan edes sen yhden prototyypin malliksi ja alkaisi sitten asettelemaan niitä ketjuksi tai palapeliksi. Itse kuitenkin alkaisin tuumasta toimeen -kun se sattuma on hitaanlainen tulemaan apuun.
Mutta eipäs hätä ole tämännäköinen.
Taivaallinen Isämme, Luojamme on kerran jo hommat hoidellut! Antanut sitten ohjeeksi: lisääntykää ja täyttäkää maa!
En halua olla skepo joten tätä ehkä hait takaa. Ei se sitilkkään osoita että Jumalauta olisi tämän luonut. ID on evoluutio.
Lintuja:
http://www.youtube.com/watch?v=81wFZavdhPU
Suomen google senroi tärkeitä asioita. Kyseessä ei ole kirjoitusvirhe.
Amorphiinen kenttä. tjs.