Keski-Pohjanmaa halusi itse osaksi Oulun aluetta, mutta maakunnan pääkaupunki Kokkola piti Vaasaa parempana vaihtoehtona. Hallintoratkaisussa kuitenkin avainkysymykseksi nousi se, miten parhaiten varmistetaan palvelujen saaminen myös ruotsin kielellä.
Olemme jo tottuneet siihen, että ruotsinkielisten palvelut, historia ja identiteetti kelpaavat ilman muuta argumenteiksi asiassa kuin asiassa - jopa perustuslakiin vedoten.
Olemmeko unohtaneet jotain? Tänään Hesarin mielipidesivulla kirjoittaa eräs kalajokilaaksolainen, että aiottu päätös sivuuttaa enemmistön tahdon eikä huomioi alueen ja ihmisten historiaa eikä ihmisten identiteettiä. Myös suomenkielisillä on identiteettinsä, hän huomauttaa.
Nyt suomenkieliset ovat heräämässä siihen, ettei heidän historiaansa ja identiteettejään voi enää vähätellä ja pitää niitä epäoleellisina, alisteisina kansan viralliselle kaksikielisyydelle ja siihen liitetylle pohjoismaiselle identiteetille.
Jos historia ja identiteetit ja kieli ovat keskeisiä asioita ruotsinkielisten etujen ollessa kyseessä, kyllä nämä ovat keskeisiä asioita myös suomenkielisten osalta. Onko meillä lupaa suomenkielisten tai uussuomalaisten identiteetteihin omine kokemuksineen historiasta, kulttuurista, tarpeista ja tavoitteista?

Vastaukset 14
Vanhimmat
Hyvää pohdintaa.
Millä kieliryhmällä on oikeus omaan identiteettiin?
Onko ruotsinkielisten identiteetti aina tärkeämpi kuin suomenkielisten?
Tätä voi kysä valtakuntatasolla ja aluetasolla?
Poliitikkomme eivät tunnu asiaa tiedostavan.
Jauhatte jatkuvasti siitä, mutta minusta alkaa tuntua, ettette edes tiedä, mitä koko sana tarkoittaa. Voisiko joku Tala kertoa minulle "tyhmällekin"???
Suomalainen identiteetti nousee kansamme syvistä riveistä. Hienostelijoille ei siinä ole sijaa.
SUO, KUOKKA JA JUSSI.
Voidaan sanoa sen olevan sitä mitä suurin osa kansastamme tuntee, eikä siihen kuulu ruotsin kieli.
Olenhan minäkin aivan suomalainen, mutta en ymmärrä tuota jatkuvaa vetoamista identiteettiin, joka asiassa. Siis mitä me, suurin osa kansasta, sitten mielestäsi tunnemme? Eihän se ruotsinkieli, ainakaan minun identiteettiäni mitenkään kyseenalaista tai heikennä. Päin vastoin, se kuuluu identiteettiini. Juureni ovat syvällä Suomen maassa ja siihen "maahan" kuuluu myös se Ruotsin yhteydessä ollut aika.
No, ruotsin kieli siis kuuluu identitettiisi, mutta ei minun. Sinä kuulut vähemmistöön ja minä enemmistöön. Ruotsin kieli ei heikennä, eikä vahvista identiteettiäni, koska sillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, kuten ei venäjän kielelläkään.
Enhän minäkään ymmärrä miksi svekot vetoavat suomalaisten identiteettiin, varsinkin kun mielestäni ruotsinkieli siihen heikosti sopii.
Koetko olevasi jostain syystä "parempaa kastia", kuin muut suomalaiset? Tietääkseni meillä Suomessa ei ole mitään kastijakoa. Mutta halusinkin tietää, mikä se paljonpuhuttu identiteetti on, en sinun kielitaitoasi.
Aika erikoisia päätelmiä sinulta.
Kuulun siihen harmaaseen enemmistöön, jolle ruotsin kieli on vieras elementti suomalaisuuden rinnalla. Identiteetti on varsin laaja asia tässä käsiteltäväksi ja riittääkin kun kerron, ettei suomalaisen identiteettiin yleensä kuulu ruotisn kieli.
Kielitaidostani en maininnut mitään.
olet jotenkin "puokikas" identiteetiltäsi siinä harmaassa joukossa? Kyllä suomalaisuuteen kuuluu myös se ruotsalaisuuden aika, samoin kuin venäläisyyden aikakin. Emmehän voi valita vain niitä mieleisiämme asioita menneisyydestä ja kasvaa niistä täysi identiteetiltämme suomalaisiksi. Jotainhan meistä silloin puuttuisi.
Kyllä tulee päivä jolloin suomalaiset ja baltit Saksan tuella aidosti vapautuvat ruotsin ja venäjän loisten rasituksista.
Tosi suomalaisen identiteettiä ei pysty edes vieras miehitysvaltakaan muuttamaan. Sekoitat asioita, Suomen historia ei ole sama asia kuin suomalaisuus, vaan suomalaisuus on historiasta löydettävä.
Ei suomalainen identiteetti ole yhtään sen selvempi käsite kuin suomenruotsalanen, savolainen tai mikä tahansa identieetti. Identiteetin määrittelee kukin itse, usein ympäröivän yhteisön arvojen pohjalta, mutta nämä arvot eivät sido yksilöä. Mitään kiveen hakattua "suomalaista identiteettiä" ei siis ole. Ruotsin kieli kuuluu osan identiteettiin, osan ei. Kummallekin puolelle olisi tärkeää ymmärtää, että suomalaisilla on erilaisia identiteettejä.
" Kummallekin puolelle olisi tärkeää ymmärtää, että suomalaisilla on erilaisia identiteettejä."
...joihin ei yleensä kuulu ruotsin kieli.
Totta kai, privilegiot on kirjoitettu perustuslakiin,
periytyvät 1700-luvun Ruotsista.