Ajat ovat muuttuneet.
Tuohon aikaan nainen oli mieheen nähden alistetussa asemassa. Kukas muut kuin miehet nämä kaikki säännöt ovat keksineet ja aina vain naisen alistamiseksi.
Ota huomioon että Jeesus osti meidät pois kaikesta orjuudesta, elämme uudenliiton aikaa, jossa kaikki Kristukseen uskovat ihmiset ovat saman arvoisia.
Sillä Kristuksessa EI OLE naista, eikä miestä, ei herraa, eikä orjaa, vaan kaikki me olemme Kristuksessa pappeja, sen uskon kautta, minkä Kristus itse meissä vaikkuttaa.
Tämän vuoksi olemme myöskin oikeutetut julistamaan sitä evankeliumin ILOSANOMAA, minkä Jeesus Kristus jätti meidän tehtäväksemme!

Vastaukset 11
Vanhimmat
## Sillä Kristuksessa EI OLE naista, eikä miestä, ei herraa, eikä orjaa, vaan kaikki me olemme Kristuksessa pappeja, sen uskon kautta, minkä Kristus itse meissä vaikkuttaa.##
Kävivät ovellani keväällä ja nyt syksyllä uudestaan. Ihan kivoja muuten,
mutta mitään heille ei voinut opettaa, mutta kaiken aikaa tahtoivat
opettaa minulle heidän ajatuksiaan. Ovatko kaikki naisevankelistat sellaisia?
Jokainen, joka uskoo Jeesukseen Kristukseen Jumalan lihaan syntyneeseen Poikaan omana Vapahtajanaan, on jo pelastunut.
Sillä JEESUS itse sanoi että, kaikki mitä Isä minulle antaa, tulee MINUN tyköni, eikä kukaan voi ryöstää heitä MINUN kädestäni.
Sillä KAIKKI YHDESSÄ vaikuttaa heidän parhaakseen, jotka Jumalaa rakastavat.
Jehovan todistajatkin rakastavat JEHOVAA=Jumalaa.
Sama tyylihän se on kaikilla jehovantodistajilla, olivatpa miehiä tai naisia. Heille on annettu sanat suuhun, eivätkä he halua kenenkään alkavan sekoittamaan heidän vuorosanojaan.
Onko sinulla lapsia, helel? Kyllä nainenkin voi pelastua, vaikka ...
1. Tim. 2:14
eikä Aadamia petetty, vaan nainen petettiin ja joutui rikkomukseen.
1. Tim. 2:15
Mutta hän on pelastuva lastensynnyttämisen kautta,
jos hän pysyy uskossa ja rakkaudessa ja pyhityksessä ynnä siveydessä.
Ja nainen on saanut vapautuksen - on vapaa - saarnatoimesta.
1. Piet. 3:1
Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin,
Miehet saarnaavat siksi että he eivät osaa millään muulla lailla ilmentää
Herran kirkkautta.
Minä olen kyllä täällä enkä aloituksessa.
Enkös minä antanut sinulle kotitöitä tehtäväksi. Oletko jo suoriutunut niistä?
Tein kotitehtävän, tutkin Sanasta ja havaitsin, että vaimo ei saa mennä
piilosia miehen kanssa, vaan on oltava käytettävissä milloin tahansa ...
1. Kor. 7:4
Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa;
samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.
Kattava tutkimukseni on paljastanut yllättävästi, että selvästi useammin nainen tässä jalossa kotielämässä laiminlyö kuin mies.
Hienoa että olet toiminut niin kuin miehen tulee.
Sinun nyt on oltava naiselle kuitenkin alamainen. Jos nainen on hyväksi nähnyt, että pidättäytyminen on sinulle hyväksi, niin on oman etusi mukaista toimia ohjeistuksen mukaan.
(Ihan näin meidän kesken: saat kyllä itse helpottaa oloasi, jos siltä tuntuu)
Elaguu!!! Kannatetaan!!!
Meillä on liiaksikin vapaaherroja. Jos vielä nainenkin tahtoo vapaaherraksi,
niin oi voi.
Miehen tehtävä on tuoda rahaa kotiin, siivota, käydä kaupassa, hoitaa lapset, viihdyttää naista jne.
Kyllä se aika vapaalta minusta kuulostaa.