Tuhatvuotinen valtakunta

Tämä kuuluu tänne eikä kastepalstalle jossa sitä ei ymmärretty.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9322179

Jos jokainen ihminen katsoo hetkenkin ympäröivää maailmaa, hän ymmärtää ettei tämä ole mikään tuhatvuotinen valtakunta jossa pyhät hallitsevat - vaan ennemmin saatanan valtakunta.
Sillä on kiire koska sillä on vähän aikaa.
Vaan sitä en ole koskaan ymmärtänyt että miten voi Jumala jättää maan tuhanneksi vuodeksi kaaokseen ja saatanan kököttämään sen keskelle?
Opiskelin kerran nuorena uskovana adventistien raamattukurssia ja pääni meni sekaisin tästä opista.
Eikös sitä saatanaa viskattu kahleissa syvyyteen? Syvyydestä ei ole tietoa. Paitsi luulousko että se voi olla ns. "musta aukko" avaruudessa. Oikea helvetti vai?
Raamattukurssi oli muuten hyvä vasta uudestisyntyneen näkökulmasta, mutta juutalainen sapatti kummastutti ja oppi siitä että Jeesus on enkeli Mikael suututti lopulllisesti. Kurssi minun osaltani päättyi siihen. Jeesus on minun Herrani ja Jumalani. Kerskun tuntevani hänet. Enkeli Mikaelia en tunne yhtään. Tiedän kyllä hänen olevan arkkienkeli, joka suojelee Israelia ja taistelee saatanaa vastaan. Näin Raamattu opettaa ihan selvästi. Ei missään mainita että Jeesus olisi enkeli Mikael. Päinvastoin. Hebrealaiskirje todistaa ettei Jumala sano enkeleille: "sinä olet minun poikani, ..minä sinut synnytin". Enkelit ovat (tulesta ja tuulista?) luotuja.
Miten sitten voi olla niin että pyhät tulevat hallitsemaan pakanoita, miten he tuomitsevat Israelin sukukuntia, mille tulevalle polvelle (joka on Herran siunattujen siemen) opetetaan Herran tuntemusta ja kansat takovat aseet työkaluiksi eivätkä enää opettele sotimaan kuten Jesaja ennustaa? Miksi nuorin kuolee satavuotiaana ja synnintekijä kiroukseen joutuu - taivaassako, Jumalan edessä? Kuinka voi Pyhän Jumalan kasvojen edessä ja läsnäolossa tehdä syntiä ja joutua kiroukseen.
Saatanakin, kerran jo taivaasta alas viskattu - herätetään ja se villitsee maan neljällä kulmalla asuvia kansoja? Mistä ne kansat ovat yhtäkkiä ilmestyneet maan neljälle kulmalle? Kertokaa pöljälle. Ehkä pää vielä selvenee.
19203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

vielä lisää adventistien autioittavaa soppaa.
Kun raamattu puhuu että 1000 vuoden lopulla herätetään muut kuolleet,niin mihin joutuu pienet lapset alkaen 0-pv-ymmärrysikään asti ja mihin joutuu lukemattomat ihmiset jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta?

Adventistien mielestä ikuiseen kadotukseen, tai se on asia mihin ei raamattu vastaa tai ei kerro.
NÄIN tärkeä asia ja tähän ei raamattu muka vastaa.
No asiahan on niin että jos uskotaan että maa on täysin autio 1000 vuotta ei siihen voi mitään laittaakkaan,mutta jos onkin kysymyksessä 1000 vuoden ajanjakso joka päättyy suureen ylösnousemukseen ja jossa ylösnousemuksen saaneet saavat todistaa uskovatko Jeesukseen vai ei onkin asia toinen.
Koska nuo ylösnousseet ovat heränneet tilassa jossa heidän kuolemansa oli kuitannut heidän syntinsä on heillä 1000 vuoden lopulla jonkin verran aikaa osoittaa uskonsa.Heidän ylösnousemuksensa jälkeinen usko tai epäusko näyttää oliko, ylösnousemus heille elämän-vai kuoleman ylösnousemus.

Kuma juttu,että raamattu adventistien mukaan kertoo hutkivasta tuomiosta,mutta ei 1000:n vuoden lopun tapahtumista.

Äänestä
  • Raamatun mukaan:Sodoman ja Gomorran asukkailla on helpompaa tuomiopäivänä kun Jeesuksen ajan juutalaisilla.Miten se on mahdollista jos he kuuluvat siihen joukkoon jotka saa ylösnousemuksen 1000 vuoden lopulla ja joutuvat kadotukseen?
    Onko erilaisia kadotuksia?
    Ei vaan he ovat vastaanottavaisempia Jeesukselle ja voivat helpommin todistaa uskollaan,että ansaitsevat elämän.

    Äänestä

  • "Kun raamattu puhuu että 1000 vuoden lopulla herätetään muut kuolleet,niin mihin joutuu pienet lapset alkaen 0-pv-ymmärrysikään asti
    ja mihin joutuu lukemattomat ihmiset jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta?"

    Jos tuo olisi ongelma, se olisi kaikkien kristittyjen teologinen ongelma,
    eikä erityisesti adventtiteologien. Mutta asia on Herran hallussa.
    Ei vanhan liiton aikaiset pakanatkaan kuulleet evankeliumia, eivät edes
    juutalaiset. Mutta Raamattu selvittää melko pitkälle, miten Jumala toimii.
    Raamatun mukaan Jeesus saarnasi jossain vaiheessa niiden kolmen
    päivän aikana aikaisemmille sukupolville ja oli miten tahansa, voimme
    luottaa siihen, että Jumala ratkaisee asiat kuten parhaaksi näkee.

    Mutta sinun kohtalosi on sinun käsissäsi, otatko Jeesuksen vastaan vai et.

    Äänestä

  • adv.solmussa kirjoitti:

    Raamatun mukaan:Sodoman ja Gomorran asukkailla on helpompaa tuomiopäivänä kun Jeesuksen ajan juutalaisilla.Miten se on mahdollista jos he kuuluvat siihen joukkoon jotka saa ylösnousemuksen 1000 vuoden lopulla ja joutuvat kadotukseen?
    Onko erilaisia kadotuksia?
    Ei vaan he ovat vastaanottavaisempia Jeesukselle ja voivat helpommin todistaa uskollaan,että ansaitsevat elämän.

    EI LAINKAAN liity aloittajan hyvään tekstiin. Olisit voinut filosofiasi
    laittaa kenen tahansa aloituksen jatkeeksi. Sodomiallasi ei ole
    mitään tekemistä tuhannen vuoden rauhanajan tai autiuden kanssa. Mutta kun puheeksi tuli ...

    ##: Raamatun mukaan:Sodoman ja Gomorran asukkailla on helpompaa tuomiopäivänä kun Jeesuksen ajan juutalaisilla. _## Tätäkö vääntelit:

    Matt.10:15 Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin se kaupunki.

    Sodoma ja Gomorra olivat pakanakaupunkeja joille ei koskaan edes
    tarjottu lakia ja evankeliumia, joten onkin selvää, että "se kaupunki"
    - pakanain tai juutalaisten - joka näkee apostolein tekemät ihmeteot,
    eikä silti usko, ansaitsevat ennemmin sapiskaa.

    ##: Miten se on mahdollista jos he kuuluvat siihen joukkoon jotka saa ylösnousemuksen 1000 vuoden lopulla ja joutuvat kadotukseen? _##

    Tuohan todistaa oikeaksi adventistien ja skreivin ja muiden uskovaisten
    todistuksen, että kukin saa tekojensa mukaisesti, toiset enemmän ja
    toiset vähemmän.

    ##: Onko erilaisia kadotuksia?
    Ei vaan he ovat vastaanottavaisempia Jeesukselle
    ja voivat helpommin todistaa uskollaan,että ansaitsevat elämän. _##

    On siis tekojen mukaiset rangaistukset ja hyvitykset, se tuli jo selväksi.
    Mitä tulee tekojemme todistusarvoon apunamme viimeisellä tuomiolla, se on nolla. Vain sillä on merkitystä, että olemme edes olleet hyvän puolella eli uskossa. Jeesus ansaitsee
    kiitokset parhaimmistakin teoistamme, sillä Hän ne tekee kauttamme:

    Ilm.19:8
    hänen ylleen on puettu hääpuku, hohtavan valkea pellavapuku.
    Se pellavapuku tarkoittaa pyhien vanhurskaita tekoja.

    Luulenpa adventistien olevan samaa mieltä tästä viimeisestäkin kohdasta.

    Äänestä

Moneen kertaan ilmestyskirjaseminaarin käytyäni olen pohtinut samoja
asioita ja todennut, että Jeesuksen noutaessa omansa pois ja antikristuksen hävittyä taistelun Jerusalemia vastaan - Jeesus astuu
Öljymäelle Apt. 1. ja Sak.14. mukaan ja alkaa rauhan aika.
Kun saatana kuiskutuksineen on suljettu pois, ei syntiä tehdä kuin vähän.

Sak.14:17
Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.

Iankaikkisuudessa ei ole mahdollista olla enää uskoton, mutta maan
päällä rauhanajassa on mahdollista uhmata Herran tahtoa.

Äänestä
  • AnttiVKantola kirjoitti:
    " (nuorin kuolee) satavuotiaana ! Synnytäänkö Taivaassa lihaan? Ei. Vaan tämä tarkoittaa tuhannen vuoden rauhan aikaa lopussa, maassa.
    Jes.11:7
    Lehmä ja karhu käyvät laitumella, niiden vasikat ja pennut yhdessä makaavat, ja jalopeura syö rehua kuin raavas.
    8 Imeväinen leikittelee kyykäärmeen kololla, ja vieroitettu kurottaa kätensä myrkkyliskon luolaan.
    9 Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.
    Jes. 65:20
    Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana,
    ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen."

    Antille vastaus, että:
    -- Sellaista aikaa ei enää tule, se on jo mennyt lupaus!

    Äänestä

  • Vastataanpa Antille kirjoitti:

    AnttiVKantola kirjoitti:

    Jumala aina lunastaa lupauksensa ja uhkauksensa ...
    Tuhatvuotisen EDELLÄ ...

    Kolme ja puoli vuotta ...
    "Ilm. 13:5 :
    Pedolle annettiin suu, joka herjaa ja puhuu suuria sanoja,
    ja se sai tämän vallan neljänkymmenenkahden kuukauden ajaksi.
    [Dan. 7:8 | Dan. 7:25, 12:7; Ilm. 11:2]

    Juutalaiset, kristityt ja muslimit joutuvat laittamaan suunsa suppuun,
    joutuvat kieltämään sen yhden ja ainoan Jumalan.

    6 Niin se avasi suunsa ja alkoi herjata Jumalaa.
    Se herjasi hänen nimeään ja hänen asuinsijaansa ja niitä, jotka asuvat taivaassa.
    7 Sille annettiin myös lupa käydä taisteluun pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja niin sen valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat.

    Äänestä

  • Se adventistien Ilmestyskirja seminaari on aivan tyhjää ajan hukkaan heittämistä, sillä ei ole mitään merkitystä ihmisen totuuden löytämiseen, tai tietämiseen, ymmärtämiseen. Sillä totuutta et voi löytää etsimällä sitä jonkun kirkollisen järjestön järjestämistä kursseista, vaan asennoitumalla oman sisäisen minäsi/sielusi elämän tutkimiseen, ja se vaatii kaiken muun tuollaisen tarkoituksemattoman ilmestyskirjan tutkimisen täydellistä pois heittämistä, ja kääntymistä oman sisäisen elämän perusteelliseen tutkisteluun, syvään keskittymiseen sielunelämän täydelliseen kohottamiseen uskonelämässä, jolloin kaikenlainen ulkoinen persoonallinen etsiminen unohdetaan ja oman tajunnan tutkimiseen keskitytään.

    Kun me lähdetään etsimään jotakin "totuutta" 'mielestämme', niin meillä on jonkin lainen turvallisuuden pyyde, jolle meidän pelokas itsekäs persoonallinen mieli etsii turvaa johon se voisi kiinnittyä ja olla aivankuin turvassa eristyksessä maailmalta. Siksi tallaisia ovelia uskonnollisia yhteisöjä nousee kuin sieniä sateella. Ja jokaisella omanlaisensa "verkko" joko pienempi silmäinen tai isompi silmäisen, riippuen aina verkkoon joutujan "henkisestä koosta" (valmiudesta) jäädä verkkoon. Kukaan ihminen ei voi omistaa totuutta, semparemmin kuin yksikään kirkkokunta tai uskonnollinen yhteisö, sillä totuus on yhteinen pohja jolle jokainen ihminen löytää tien siten, että avaa tien kaiken voittavalle rakkaudelle/Kristukselle.

    Ja vain Kristus/Rakkaus on yksistään, se portti, joka avaan tien Sieluun/ Sydämeen. Eli mieli on puhdistettava kaikesta minkä se on koonnut turvallisuuden tarpeensa kautta eri uskonnollisten yhtesöjen opinkappaleiden välityksellä ajatustensa vankitsijaksi ja hallitsijaksi. Sen jumalat "hyveet" on parasta antaa takaisin niille järjestöille ja kirkoille jotka ne ovat synnyttäneet. Ei minkäänlainen pako johonkin kirkkoon tai uskonnolliseen järjestöön voi poistaa tai vapauttaa mieltä jostakin kadodustuomio pelosta? Päin vastoin pakeneminen johonkin vaikkapa adventismiin, ja sen oppeihin synnyttää pelkoa ja ahdistusta.

    Koska emme me kenenkään toisen uskolla voi pelastusta hakea, se on mahdottomuus. Onhan meidän elämän ja kuoleman matkallakin kuljettava yksin, vain yksin minä vastaan sieluni pelastuksesta, eli "täydellinen tahraamaton yksin oleminen on siten välttämätön". Todellinen totuuden usko on omakohtaista 'henkisen minän' sopusointuun järjestämistä, jolloin sisäinen hengen todelliseen elämään herännyt 'omatunto/Sielu - sydän on ottanut persoonallisuuden Rakkauden tekojen työvälineeksi, tämä tällä kertaa.

    Äänestä

  • eremith32 kirjoitti:

    Se adventistien Ilmestyskirja seminaari on aivan tyhjää ajan hukkaan heittämistä, sillä ei ole mitään merkitystä ihmisen totuuden löytämiseen, tai tietämiseen, ymmärtämiseen. Sillä totuutta et voi löytää etsimällä sitä jonkun kirkollisen järjestön järjestämistä kursseista, vaan asennoitumalla oman sisäisen minäsi/sielusi elämän tutkimiseen, ja se vaatii kaiken muun tuollaisen tarkoituksemattoman ilmestyskirjan tutkimisen täydellistä pois heittämistä, ja kääntymistä oman sisäisen elämän perusteelliseen tutkisteluun, syvään keskittymiseen sielunelämän täydelliseen kohottamiseen uskonelämässä, jolloin kaikenlainen ulkoinen persoonallinen etsiminen unohdetaan ja oman tajunnan tutkimiseen keskitytään.

    Kun me lähdetään etsimään jotakin "totuutta" 'mielestämme', niin meillä on jonkin lainen turvallisuuden pyyde, jolle meidän pelokas itsekäs persoonallinen mieli etsii turvaa johon se voisi kiinnittyä ja olla aivankuin turvassa eristyksessä maailmalta. Siksi tallaisia ovelia uskonnollisia yhteisöjä nousee kuin sieniä sateella. Ja jokaisella omanlaisensa "verkko" joko pienempi silmäinen tai isompi silmäisen, riippuen aina verkkoon joutujan "henkisestä koosta" (valmiudesta) jäädä verkkoon. Kukaan ihminen ei voi omistaa totuutta, semparemmin kuin yksikään kirkkokunta tai uskonnollinen yhteisö, sillä totuus on yhteinen pohja jolle jokainen ihminen löytää tien siten, että avaa tien kaiken voittavalle rakkaudelle/Kristukselle.

    Ja vain Kristus/Rakkaus on yksistään, se portti, joka avaan tien Sieluun/ Sydämeen. Eli mieli on puhdistettava kaikesta minkä se on koonnut turvallisuuden tarpeensa kautta eri uskonnollisten yhtesöjen opinkappaleiden välityksellä ajatustensa vankitsijaksi ja hallitsijaksi. Sen jumalat "hyveet" on parasta antaa takaisin niille järjestöille ja kirkoille jotka ne ovat synnyttäneet. Ei minkäänlainen pako johonkin kirkkoon tai uskonnolliseen järjestöön voi poistaa tai vapauttaa mieltä jostakin kadodustuomio pelosta? Päin vastoin pakeneminen johonkin vaikkapa adventismiin, ja sen oppeihin synnyttää pelkoa ja ahdistusta.

    Koska emme me kenenkään toisen uskolla voi pelastusta hakea, se on mahdottomuus. Onhan meidän elämän ja kuoleman matkallakin kuljettava yksin, vain yksin minä vastaan sieluni pelastuksesta, eli "täydellinen tahraamaton yksin oleminen on siten välttämätön". Todellinen totuuden usko on omakohtaista 'henkisen minän' sopusointuun järjestämistä, jolloin sisäinen hengen todelliseen elämään herännyt 'omatunto/Sielu - sydän on ottanut persoonallisuuden Rakkauden tekojen työvälineeksi, tämä tällä kertaa.

    aloittajalta. No, pohditaan asiaa Raamatun näkökulmasta. Nykyinen ihmiskunta tulee kokemaan Jeesuksen tulemuksessa saman kuin Nooan aikana. Eli jumalattomat tuhotaan silmänräpäyksessä, 144 000 temmataan taivaaseen ja he hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut pelastetut jäävät maan päälle, ja täällä on rauhallista, koska saatana on sidottu tuhanneksi vuodeksi.

    Tuhannen vuoden kuluttua saatana päästetään irti ja se lähtee villitsemään maan päälle jääneitä, mutta se tuhotaan. Samoin käy pedolle. Kun muut kuolleet virkoavat eloon, heidät tuomitaan kukin tekojensa mukaan ja he joutuvat kadotukseen. Sen jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskas asuu iankaikkisesti. Viimeisenä vihollisistaan Jeesus kukistaa kuoleman ja niin Jumalan suunnitelma on saatettu loppuun. Maa pysyy asuttuna aina, ja sitä hallitsee Isä Jumala sen jälkeen kun Poikakin on alistettu Isän alaisuuteen.
    Tiivistetysti näin.

    Äänestä

  • Auton ostan kirjoitti:

    Kunhan hinnasta sovitaan, miksei...

    "Kunhan hinnasta sovitaan, miksei..."

    Ostat auton keltä halvimmalla saat. Ja hengelliset totuudetkin
    korvasyyhysi mukaan. Mutta Raamatun oikeat tulkinnat laittavat ihmisen
    nöyrälle paikalle.

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Sinähän ilmeisesti puhut kokemuksestasi korvasyyhystäsi, siis itsestäsi, siitä epäraamatullisesta, roomalaiskatolisen kirkon epäraamatullisesta opistasi, josta et ole vieläkään katunut etkä luopunut?

    Äänestä

  • seVikahan se sinussa kirjoitti:

    Sinähän ilmeisesti puhut kokemuksestasi korvasyyhystäsi, siis itsestäsi, siitä epäraamatullisesta, roomalaiskatolisen kirkon epäraamatullisesta opistasi, josta et ole vieläkään katunut etkä luopunut?

    Kaikkein halvimmalla - vähimmällä - pääsee, kun ei kuulu mihinkään
    seurakuntaansa, vaan ilmoittaa kuuluvansa vain globaaliin näkymättömään seurakuntaan. Ei tarvitse nähdä vaivaa, ei sitoutua
    mihinkään eikä kehenkään. Adventtipalstalla kun ollaan niin tulkoon
    mainituksi, että siihen seurakuntaan kulumisessa joutuu luopumaankin
    jostain. Ainakin ennakkoluuloistaan joutuu periksi antamaan, sillä ei
    se ole semmoista, mitä ääriaines Helinä Jokisen toimesta antaa
    ymmärtää traktaateissa ja endtime.net sivustoilla. Käypä adv.srk.ssa!

    Äänestä

  • x-hirvas kirjoitti:

    aloittajalta. No, pohditaan asiaa Raamatun näkökulmasta. Nykyinen ihmiskunta tulee kokemaan Jeesuksen tulemuksessa saman kuin Nooan aikana. Eli jumalattomat tuhotaan silmänräpäyksessä, 144 000 temmataan taivaaseen ja he hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Muut pelastetut jäävät maan päälle, ja täällä on rauhallista, koska saatana on sidottu tuhanneksi vuodeksi.

    Tuhannen vuoden kuluttua saatana päästetään irti ja se lähtee villitsemään maan päälle jääneitä, mutta se tuhotaan. Samoin käy pedolle. Kun muut kuolleet virkoavat eloon, heidät tuomitaan kukin tekojensa mukaan ja he joutuvat kadotukseen. Sen jälkeen Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, jossa vanhurskas asuu iankaikkisesti. Viimeisenä vihollisistaan Jeesus kukistaa kuoleman ja niin Jumalan suunnitelma on saatettu loppuun. Maa pysyy asuttuna aina, ja sitä hallitsee Isä Jumala sen jälkeen kun Poikakin on alistettu Isän alaisuuteen.
    Tiivistetysti näin.

    sinä unohdit x-hirvas 2 Piet 3: 10-13 Siinähän sanotaan: Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

    Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumallisuudessa,

    teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat.

    Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

    Matt.24: 35 Jeesus sanoo: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

    Äänestä

  • Jeesuksen lupaus.. kirjoitti:

    " Matt.24: 35 Jeesus sanoo:
    Taivas ja maa katoavat,
    mutta minun sanani eivät koskaan katoa. "

    Kuitenkin laitoit viestiisi pelkästään Pietarin sanoja! Oveluutta?

    Pietari sanoo samassa puheessaan myös:

    15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi,
    josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;

    Paavalikin puhuu paljon viimeisistä päivistä, mutta eri näkökulmasta. Pietari tuossa korostaa nykyisen Maan
    katoamista tykkänään ja kokonaan uuden luomista ja
    liittää asiaan "Herran päivän".
    Kun Sak.14. puhuu "Herran päivästä", käy siitä toisaalta
    ilmi, että tämä Maa ikäänkuin uudestisyntyy, josta Jeesuskin
    puhuu Matt.19:28.

    Kun Sak.14. puhuu myös kaikkiin kansoihin jäljelle jäävistä,
    minun on vaikea ymmärtää, että Herran päivänä kaikki autioituisi.
    Vaan uskon messiaaniseen rauhanaikaan ja senjälkeen kenties
    luodaan ikuinen uusi maailmankaikkeus. Mutta huomatkaa: sehän
    ei ole katoavainen tulessa palava, vaan iankaikkisista aineksista.

    Äänestä

  • Jeesuksen lupaus.. kirjoitti:

    sinä unohdit x-hirvas 2 Piet 3: 10-13 Siinähän sanotaan: Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

    Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumallisuudessa,

    teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat.

    Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

    Matt.24: 35 Jeesus sanoo: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

    Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. 2.Piet.3:10

    Adventistiteologeilta tahtoisin tietää, tarkoittaako tuo heidän
    mielestään Maan tulevaisuutta autiona ja tyhjänä tai ikuista
    elämää Maan päällä.

    Ei Maa pysy iäti tuon mukaan, eikä tuhannen vuoden tyhjyydestäkään
    voi olla kyse. Ajattelen että Pietarilla ei ole tuossa tarkoitus esittää
    koko totuutta, vaan valaista kaiken katoavaisuutta, muistutukseksi.
    Mutta tuo 2.Piet.3:10 kumoaa mielestäni adventtiteologian siinä,
    että muka tulisi tuhannen vuoden autiuden aikakausikin ja että
    sen jälkeen iäti pyhät asuttaisivat tätä ensin autiona 1000 vuotta
    ollutta Maata.

    Kyllä, kaikki luotu, synnin jäljet maailmasta mukaan lukien (tornitalot palavat poroiksi) palaa pois ja maa autioituu!

    Äänestä

  • Jeesuksen lupaus.. kirjoitti:

    sinä unohdit x-hirvas 2 Piet 3: 10-13 Siinähän sanotaan: Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.

    Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumallisuudessa,

    teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat.

    Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.

    Matt.24: 35 Jeesus sanoo: Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.

    Jeesusta, joka sanoi näin:

    Luuk.17.
    26 Ja niinkuin KÄVI NOOAN PÄIVINÄ, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:
    27 he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.
    28 Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,
    29 mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,
    30 SAMOIN käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.
    31 Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin.
    32 Muistakaa Lootin vaimoa!
    33 Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.
    34 Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
    35 Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään."

    Eli jumalattomat tuhotaan mutta valitut pelastetaan. Ja Jeesuksen kanssa taivaassa hallitsevat ne 144 000, muut jäävät maan päälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pilkkurikka kirjoitti:

Tämä kuuluu tänne eikä kastepalstalle jossa sitä ei ymmärretty.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9322179

Jos jokainen ihminen katsoo hetkenkin ympäröivää maailmaa, hän ymmärtää ettei tämä ole mikään tuhatvuotinen valtakunta jossa pyhät hallitsevat - vaan ennemmin saatanan valtakunta.
Sillä on kiire koska sillä on vähän aikaa.
Vaan sitä en ole koskaan ymmärtänyt että miten voi Jumala jättää maan tuhanneksi vuodeksi kaaokseen ja saatanan kököttämään sen keskelle?
Opiskelin kerran nuorena uskovana adventistien raamattukurssia ja pääni meni sekaisin tästä opista.
Eikös sitä saatanaa viskattu kahleissa syvyyteen? Syvyydestä ei ole tietoa. Paitsi luulousko että se voi olla ns. "musta aukko" avaruudessa. Oikea helvetti vai?
Raamattukurssi oli muuten hyvä vasta uudestisyntyneen näkökulmasta, mutta juutalainen sapatti kummastutti ja oppi siitä että Jeesus on enkeli Mikael suututti lopulllisesti. Kurssi minun osaltani päättyi siihen. Jeesus on minun Herrani ja Jumalani. Kerskun tuntevani hänet. Enkeli Mikaelia en tunne yhtään. Tiedän kyllä hänen olevan arkkienkeli, joka suojelee Israelia ja taistelee saatanaa vastaan. Näin Raamattu opettaa ihan selvästi. Ei missään mainita että Jeesus olisi enkeli Mikael. Päinvastoin. Hebrealaiskirje todistaa ettei Jumala sano enkeleille: "sinä olet minun poikani, ..minä sinut synnytin". Enkelit ovat (tulesta ja tuulista?) luotuja.
Miten sitten voi olla niin että pyhät tulevat hallitsemaan pakanoita, miten he tuomitsevat Israelin sukukuntia, mille tulevalle polvelle (joka on Herran siunattujen siemen) opetetaan Herran tuntemusta ja kansat takovat aseet työkaluiksi eivätkä enää opettele sotimaan kuten Jesaja ennustaa? Miksi nuorin kuolee satavuotiaana ja synnintekijä kiroukseen joutuu - taivaassako, Jumalan edessä? Kuinka voi Pyhän Jumalan kasvojen edessä ja läsnäolossa tehdä syntiä ja joutua kiroukseen.
Saatanakin, kerran jo taivaasta alas viskattu - herätetään ja se villitsee maan neljällä kulmalla asuvia kansoja? Mistä ne kansat ovat yhtäkkiä ilmestyneet maan neljälle kulmalle? Kertokaa pöljälle. Ehkä pää vielä selvenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu