Stubb: Turkki on vaikutusvaltaisempi kuin EU
Lauantai 11.9.2010 klo 15.45
Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Turkki on vaikutusvaltaisempi toimija maailmanpolitiikassa kuin yksikään EU-maa tai edes koko unioni yhteenlaskettuna.
(PASI LIESIMAA)KESKUSTELE
Keskustele politiikasta
Tämän vuoksi EU:n on tehtävä selväksi, että se ei ole kääntämässä selkäänsä Turkille, Stubb sanoi Brysselissä EU:n ulkoministerikokouksessa.
Stubbin mukaan Turkki on merkittävä toimija Lähi-idässä, Irakissa, Iranissa ja muualla Aasiassa, minkä lisäksi sillä on myös vaikutusvaltaa muun muassa Länsi-Balkanilla ja Afrikan sarvessa.
Stubb kannattaa tämän vuoksi etenemistä Turkin EU-jäsenyysneuvotteluissa ja muutenkin yhteistyön tiivistämistä Turkin kanssa.
STT
Lauantai 11.9.2010 klo 15.45
Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Turkki on vaikutusvaltaisempi toimija maailmanpolitiikassa kuin yksikään EU-maa tai edes koko unioni yhteenlaskettuna.
(PASI LIESIMAA)KESKUSTELE
Keskustele politiikasta
Tämän vuoksi EU:n on tehtävä selväksi, että se ei ole kääntämässä selkäänsä Turkille, Stubb sanoi Brysselissä EU:n ulkoministerikokouksessa.
Stubbin mukaan Turkki on merkittävä toimija Lähi-idässä, Irakissa, Iranissa ja muualla Aasiassa, minkä lisäksi sillä on myös vaikutusvaltaa muun muassa Länsi-Balkanilla ja Afrikan sarvessa.
Stubb kannattaa tämän vuoksi etenemistä Turkin EU-jäsenyysneuvotteluissa ja muutenkin yhteistyön tiivistämistä Turkin kanssa.
STT
Vastaukset 15
Vanhimmat
Suomen kansa oli sekaisin, kun antoi vapautensa ja liittyi EU:n.
>muutenkin yhteistyön tiivistämistä Turkin kanssa. Missä mainitaan eu:sta?
-et osaa lukea.
Jos Turkki on kerran vaikutusvaltaisempi kuin koko unioni yhteenlaskettuna, olisihan EU:n itsemurha hyväksyä Turkki unioniin. Tai oikeastaanhan se menisi niin päin, että EU sulautuisi Turkkiin. Täytyy muistaa, että menneinä vuosisatoina Turkin valtakunta pyrki sitkeästi laajenemaan Euroopan puolella - Balkaniakin edemmäksi... Nyt se on taas lähellä unelmaansa, vaikkei sulttaanien aikaukausi enää olekaan.
Taisin olla liian kärjekäs?
Oikeassa olet. Venäjä aijoi turkkilaiset takaisin valtakuntaansa. Suomalaisiakin mukana häätämässä.
http://www.youtube.com/watch?v=gztGzNljqW4&feature=related
sellainen voi seota joka ei ole koskaan täyspäinen ollutkaan.
Minusta hän vaikuttaa ihan fiksulta mieheltä :/
http://2.bp.blogspot.com/_V9QUYpq16U4/SKf1Kt5i6hI/AAAAAAAAAaA/dG3le-A4XOw/s400/stubb.jpg
Soomi Ustava, halu liitu Turkki. Teretulo, me anta halpa hinta ustava, muut maksa kova hinta.
How GAY can one man be? Ok, Katainen beats that.
viisas, kun noin loikkaa.
Kyllä tuollainen kuva komeasta urheilullisesta pukumiehestä aiheuttaa kiristystä tälläisen homopojan sukkahousuissa!
se!!!
http://www.youtube.com/watch?v=K-ML_ll35ls
vaan aina ISLAM? KYLLÄ
HOMOT ? KYLLÄ !
varsinainen PERSEEN NUOLIJA ja leikkii jotain ylisuvaitsevaa PELLEÄ EIKÄ TAJUA ETTÄ JUURI TUOLLAISIA
MAAILMALLA RIKOLLISET JA ÄÄRIAINEKSET KÄYTTÄVÄT HYVÄKSEEN !!!!
Oletko kurdi? :D
Stubbin puheethan ovat sitä kokoomushömppää ja globaalia kauppaa- missä ei ole mitään merkitystä sillä, mitä missäkin maassa tehdään, kunhan vain kauppa käy ja raha liikkuu. Sama linja Kiinan suhteen. Ei mitään merkitystä ihmisoikeuksilla , kuten nyt Turkin kanssa, missä ihmisoikeuksista ei välitetä pätkääkään. Raha on ainoa mikä tässä maailmassa ratkaisee. Ja tietty valta, kuten nähdään esim Israelin, Tiibetin ym kanssa. Kun suojelijoina on usat ja kiina tai vielä neukkulakin, niin kellään muulla ei ole nokan koputtamista. Eu:n ei ole tuollaista valtaa vielä lähimainkaan kuin noilla suurvalloilla. Muut vikisee. Eikä päätöksiä saada ikinä aikaan YK tai muualla, kunhan isot ovat veto´nsa kanssa paikalla äänestämässä - eli tyhjää puhetta. Viraton koko eu, yk ym. Pommien määrä ja raha ratkaisevat. Ikävää mutta totta. Ja mitä nämä hännystelijä-kapitalistiriistäjät välittävät muusta kuin että raha kilahtaa. heheeeee. Tyhmiä taitaa kansa olla kun näitä hymypoikia uskoo tai kuuntelee.
Jos noin on Stubbi sanonut ja jos se mitä sanoi on totta niin sittenhän se olisi niin että EU neuvottelisi mahd. liittymisestä Turkkiin eikä toisinpäin.