eli kirkon virallisia sivustoja ei kukaan kehitä vaan jopa papistoa myöten on väki karannut jonnekkin epämääräisille sivuille kirjoittelemaan artikkeleitaan?
Pitäisihän kirkon sisällä olla luottamus kirkon viralliseen sivustoon eikä johonkin epäviralliseen sivustoon.
Pitäisihän kirkon sisällä olla luottamus kirkon viralliseen sivustoon eikä johonkin epäviralliseen sivustoon.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja hieman outoa että epävirallisilla sivuilla on ns.viralliset uutiset kuvineen päivineen?
en aio kyseistä .net sivustoa käyttää missään muodossa enkä myöskään aio olla tekemisissä normi elämässä kenenkään kanssa joka assosioi tämän .net sivuston kanssa.Olipa se siten piispa, pappismunkki, munkki tai kuka tahansa riviortodoksi.
Menen vaikka ulkomaille asti jos niikseen tulee.
Kyllä kirkkokunnan sivulla on paljonkin uutisaineistoa.
Sen sijaan piispat eivät ole kovinkaan aktiivisesti päivittäneet omia alueitaan. Esimerkiksi Ambrosiuksen nettisivulle ei ole aikoihin tullut mitään uutta, mutta olen kuullut hänen antaneen lukuisiakin lausuntoja ja haastatteluja luterilaisiin lehtiin.
ne samat henkilöt sitten räpeltävät artikkeleitaan tuolla .net sivustolla herättää ihmetystä?