Uskoa

Arabimaissa kristittyä amerikkaa pidetään yleisesti saatanan valtakuntana. Olen viimeaikoina miettinyt kristinuskon tilaa suomen kannalta.
Aikanaan Matti Kylliäinen vakuutteli, ettei ole saatanaa, eikä helvettiä. Yleisesti tiedetään, että luonnossa kaikille voimille on olemassa täsmälleen yhtä suuri vastavoima, eli jos ei ole saatanaa, ei ole myöskään jumalaa, jos ei ole helvettiä, ei ole myöskään paratiisia.

Viime vuosikymmeninä meitä tavallisia riviuskovia on työnnetty johdonmukaisesti ulos kirkosta, nykyään myös pappeja. (virsikirjan uudistuksilla, naispapeilla, kirkkojen sisäänpääsymaksuilla, tilpehöörikaupoilla kirkossa, elokuvanäytöksillä kirkoissa, homoliitospuheilla, naispiispalla, kaikenkaikkiaan raamatun pilkkanapidolla)

On tullut sellainen vaikutelma, että kirkon nykyjohdolla olisi sellainen käsitys, että viimeiset kaksituhatta vuotta olisimme palvelleet väärää jumalaa.

Kieltämättä elämä on sotaa, tuskaa, itkua ja hammastenkiristelyä, niinkuin helvettiä on kuvattu.

Ehkä nämä uudet papittaret ja piispattaret tuovat meille uuden ruhtinaan?

Vallanvaihto on helppoa tänäpäivänä, sillä on paljon niitä jotka suhtautuvat uskontoon EVVK
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kavahtaa silloin ollaan oikeilla jäljillä, eihän Raamatussa puhuta uskonnosta mitään.

Äänestä

myydään alihintaan hiljaisuudessa sisäpiiriläisille, niinkuin olemme lehdistä saaneet lukea käyneen Seinäjoella.Kyllä kaksikymmentä seurakunnan asuinhuoneistoa on paljon ja hiljaa pitäis vaan olla ettei pahoiteta pappien ja talousjohtajan mieltä. Onneksi löytyi muutama rohkea nainen, jotka toivat asian suuremmankin yleisön tietoisuuteen.

Äänestä

"Yleisesti tiedetään, että luonnossa kaikille voimille on olemassa täsmälleen yhtä suuri vastavoima, eli jos ei ole saatanaa, ei ole myöskään jumalaa, jos ei ole helvettiä, ei ole myöskään paratiisia."

Minä näen että nuo kaksi korkeinta voimaa maailmassa ovat olemassaolo ja olemassaolemattomuus, käytännössä siis elämä ja kuolema. Jumala luonnollisesti suurena luojana edustajaa elämää. Tosin saatana on minusta koko kuviossa vain pelinappula, Kuoleman itsensä työkalu. En näe että kumpikaan Jumala tai Kuolema on hyvä tai paha, molemmat ovat pohjimmiltaan neutraaleja voimia jotka ovat vain toistensa vastakohtia siten myös pyrkivät eri päämääriinsä.

Uskon että jos on olemassa paratiisi, ikuinen elämä, sen vastakohta on olemassaolemattomuus, lopullinen kuolema.

"On tullut sellainen vaikutelma, että kirkon nykyjohdolla olisi sellainen käsitys, että viimeiset kaksituhatta vuotta olisimme palvelleet väärää jumalaa."

Ongelma on pitkälti siinä että Raamattu, tuo kristittyjen ohjekirja jättää loppujenlopuksi liikaa tulkinnan varaan ja toisaalta myös kirkon asema maassamme asettaa sille suuria paineita mukautua yhteiskunnan yleiseen ilmapiiriin sen mukaisesti. Ja toisaalta onkin tosi harmillista että kirkko muuntaa linjaansa koska muuten pelkää menettävänsä erityisasemansa maassamme. Tosin tuskin nyt sentään teistä tuntuu että olisitte palvelleet väärää Jumalaa viimeiset vajaat pari tuhatta vuotta, kirkko on muuttanut linjaansa loppujenlopuksi vain hyvin pinnallisissa asioissa, ei asioissa joilla olisi oikeasti itse kristinuskon ydinsisältöjen kannalta merkitystä.

Turhaan pelkäät vallankaappausta kirkon sisällä, paljon todennäköisempää on se että islam vie vallan koko kristinuskolta yhteiskunnallisella tasolla. Ja sekin on kohtalaisen pieni uhka koska kristinuskon valta on ollut suuressa laskussa jo vuosia yhteiskunnallisella tasolla, uskontoa on alettu tajuta pitää poissa päätöksenteosta yhteiskunnallisissa asioissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koetellaan... kirjoitti:

Arabimaissa kristittyä amerikkaa pidetään yleisesti saatanan valtakuntana. Olen viimeaikoina miettinyt kristinuskon tilaa suomen kannalta.
Aikanaan Matti Kylliäinen vakuutteli, ettei ole saatanaa, eikä helvettiä. Yleisesti tiedetään, että luonnossa kaikille voimille on olemassa täsmälleen yhtä suuri vastavoima, eli jos ei ole saatanaa, ei ole myöskään jumalaa, jos ei ole helvettiä, ei ole myöskään paratiisia.

Viime vuosikymmeninä meitä tavallisia riviuskovia on työnnetty johdonmukaisesti ulos kirkosta, nykyään myös pappeja. (virsikirjan uudistuksilla, naispapeilla, kirkkojen sisäänpääsymaksuilla, tilpehöörikaupoilla kirkossa, elokuvanäytöksillä kirkoissa, homoliitospuheilla, naispiispalla, kaikenkaikkiaan raamatun pilkkanapidolla)

On tullut sellainen vaikutelma, että kirkon nykyjohdolla olisi sellainen käsitys, että viimeiset kaksituhatta vuotta olisimme palvelleet väärää jumalaa.

Kieltämättä elämä on sotaa, tuskaa, itkua ja hammastenkiristelyä, niinkuin helvettiä on kuvattu.

Ehkä nämä uudet papittaret ja piispattaret tuovat meille uuden ruhtinaan?

Vallanvaihto on helppoa tänäpäivänä, sillä on paljon niitä jotka suhtautuvat uskontoon EVVK

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu