Jeesus

on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." 25. Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?" 26. Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Näin tämä asia on, ihmisille on aivan mahdottomuus itsensä pelastaminen, se on käydä Jumalan tahdon
tielle.

Tämä asia selviää tässäkin Jeesuksen sanassa,"Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna."

Siksipä on niin ihmisen on aivan mahdottomuus käsittää aivan selvää selkokielistä Jeesuksen sanaa,
"etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, niin KAIKKI muukin tarvittava tullaan ANTAMAAN."

Ihminen EI voi tuotakaan tehdä, ei tule tarvettakaan, ELLEI Jumala ihmistä herätä ja vedä puoleensa.

Siksipä noita uskomuksia piisaa ja ihmismielen luomat harhat kukoistaa, jyllää, ja jyrää.

Jeesuksella, kun ei ole tänäkään päivänä sijaa, vaan ihmiset korvasyyhyynsä haalivat oppeja
jotka ovat KAIKKI tyystin viemässä YHÄ kauemmas Jumalasta.
55230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

todella kirkkaana pimeyttä loistaa, että Paavali kiinnostaa YLI kaiken, mutta kun puhuu
Jeesuksesta tai tekee aloituksen Jeesus sanoo tai aloituksessa on sana Jeesus niin
se ohitetaan kevyesti.

Todella järkyttävää on nähdä miten Jeesus oli todella huolissaan, murheissaan, "löytäneekö
Hän uskoa maan päältä kun Hän tulee."

Jeesuksen tarkoittama uskoa on todella vähän ja tuska täyttää sydämen, voi Jumala miksi
niin harvat uskovat Poikaasi, miksi niin harvat rakastavat Poikaasi??? Poikasi sinä lähetit
maailmaan, että JOKAINEN JOKA POIKAA USKOON pelastuisi.

Nyt on niin kun sanoo mitä Jeesus on sanonut sitä EI todellakaan noteerata, vaan hoetaan kun
raamatussa on niin ja niin, ja kun sanoo raamatussahan ne Jeesuksen sanomatkin on saa vastaansa
äimänkäkeyden. Sisimmässä huuto HERÄTÄ sinä Jumala ihmisiä vielä synnin sikeästä unesta
todellisuuteen sinun totuuteesi.

Yö on pitkälle kulunut, pimeää on ELLEI Jumala saa valollaan Pyhän Hengen tulellaan valaista
niin todellinen pimeys ihmistä silloin ympäröi EIKÄ näin voida nähdä selvääkin selvempää sanomaa
RAAMATUSTA, että POJAN KAUTTA, POJASSA, YKSIN ON PELASTUS.

Äänestä

keskellä nostan ja tuon sanomaa Jumalalta.

Jeesus on kuin onkin lähetetty maailmaan, että jokainen joka Häntä uskoo pelastuisi.

Jos tahdot kerran kuulla Jeesuksen sanovan, "tule minun Isäni siunattu"sinun on täällä ajassa
JO KOHDATTAVA Jeesus ja Hänen anteeksi antonsa, Hänen vapautuksensa synnin ja saatanan
ja oman lihasi vallasta.

Paavali uskoville, kun nyt on järkytyksen kauhistus ja todella paha juttu, että joku harva on
ahtaan portin kautta tullut kohtaamaan Jeesuksen Hänen anteeksi antonsa, vapautuksensa.
Ja sanotaan et sinä armoa sitten enää tarvitse?????????????

KUN ihminen ELÄÄ ITSE ARMOSSA HÄN ON OSALLINEN KOKO AJAN ARMOSTA.

JEESUS sanoo, ETSIVÄ LÖYTÄÄ, KOLKUTTAVALLE AVATAAN, ANOVA SAA JA NÄIN KÄY
Saatana se on joka ihmisiä AINAISENA armonkerjäläisinä ihmisissä pitää tuijottamassa.

Jumalan Henki johtaa nisunjyvän kuoleman tietä ELÄMÄÄN JEESUKSESSA.
JA silloin EI toden totta olla ENÄÄ SYNNIN ORJIA synnin vallassa, VAAN JUMALAN MIELI
JEESUKSESSA ON SIJAN SAANUT.
JA JUMALAN MIELI ON AIVAN toinen mitä ihmisen mieli.

Äänestä
  • *Näe maailma uusin silmin*.

    Äänestä

  • Meinaatko, että sinä osaisit opettaa ja viedä ihmisiä pelastukseen Jeesuksen tykö paremmin kuin Paavali teki? Vai mitä ajat takaa missiollasi?

    tai

    Mistä olet saanut päähäsi, että täällä kukaan pitäisi Paavalia jumalanaan? Jos lukijat täällä alkaisivat samalla tavoin uskomaan sinun kirjoituksiisi kuin Paavalin kirjoituksiin, niin tekisikö se sinusta myös jumalana pidettävän henkilön?

    Minulle sinä olet ihminen siinä missä Paavalikin. Pidätkö Paavalia veljenäsi Herrassa Jeesuksessa? Sillä hän tulee/tai jo hallitsee Kristuksen kanssa taivaissa, ja tulee Kristuksen kanssa kaikkien Pyhien kanssa tuomitsemaan koko maanpiirin.

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Meinaatko, että sinä osaisit opettaa ja viedä ihmisiä pelastukseen Jeesuksen tykö paremmin kuin Paavali teki? Vai mitä ajat takaa missiollasi?

    Että Paavali on paljon suositumpi kuin Jeesus itseään uskovaisiksi kutsuvien ihmisten parissa, Jeesuksen nimeä kyllä saatetaan toistella, mutta hänen sanomansa on myrkkyä, näin on miten hän itse sanoo:

    Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
    Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!

    Jo tällä palstallakin huomaa miten paljon suositumpia ovat Paavalin kirjeet kuin Jeesuksen sana, Jeesuksen sana, sen noudattaminen on myrkkyä sille toiselle herralle, sillä vain sitä noudattamalla voi päästä Jumalan luo, Jumalan, joka vapauttaa saatanan vallasta, kokonaan, ja sitä se toinen herra ei halua.

    Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.

    Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
    Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy.
    Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    "Paavali on paljon suositumpi kuin Jeesus itseään uskovaisiksi kutsuvien ihmisten parissa"

    Suosiostako tässä nyt on sitten kysymys? Vai olisiko kysymys tästä?

    1. Kor. 4:16

    Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani.

    1. Kor. 11:1

    Olkaa minun seuraajiani, niinkuin minä olen Kristuksen seuraaja.

    Ef. 5:1

    Olkaa siis Jumalan seuraajia, niinkuin rakkaat lapset,

    Fil. 3:17

    Olkaa minun seuraajiani, veljet, ja katselkaa niitä, jotka näin vaeltavat, niinkuin me olemme teille esikuvana.

    1. Tess. 1:6

    ja teistä tuli meidän seuraajiamme ja Herran, kun suuressa ahdingossa otitte sanan vastaan ilolla Pyhässä Hengessä,

    1. Tess. 2:14

    Sillä teistä, veljet, on tullut niiden Kristuksessa Jeesuksessa olevien Jumalan seurakuntain seuraajia, jotka ovat Juudeassa, sillä tekin olette kärsineet omilta kansalaisiltanne samaa kuin he juutalaisilta,

    Hepr. 6:12

    ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.
    -----------------------------------------------------------------------------------------

    Voitko sinä sanoa itsestäsi samoin kuin Paavali: Olkaa minun seuraajiani ja Kristuksen?
    Sillä itse Jeesus Kristus antoi Paavalille sen tehtävän, jonka hän täysin suorittikin:

    "47 Sillä näin on Herra meitä käskenyt: 'Minä olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit pelastukseksi maan ääriin asti'."
    48 Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.
    49 Ja Herran sanaa levitettiin kaikkeen siihen maakuntaan.
    50 Mutta juutalaiset yllyttivät jumalaapelkääväisiä ylhäisiä naisia ja kaupungin ensimmäisiä miehiä ja nostivat vainon Paavalia ja Barnabasta vastaan, ja ne ajoivat heidät pois alueiltansa.
    51 Niin he pudistivat tomun jaloistansa heitä vastaan ja menivät Ikonioniin.
    52 Ja opetuslapset tulivat täytetyiksi ilolla ja Pyhällä Hengellä." Apt.13
    -----------------------------------------------------------------------
    Kummallista miten täälläkin Paavalia ja hänen uskonsa ja opetuksensa seuraajia halveksitaan. Hänhän opetti sitä mitä Jeesus oli hänelle antanut opetettavaksi- viedäkseen Pelastus sanoman pakana kansoille. Meille. Vai moniko täällä on juutalainen? Jeesus lähetettiin juutalaisten luokse.("Minua ei ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen kadonneitten lammasten tykö").

    'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.

    Olemmeko me ottaneet vain vaarin Paavalin sanoista, vai onko Paavalista tullut meille jumala niinkuin tämän ketjun aloittaja väittää? Kuka tunnustaa Paavalin jumalakseen tai tärkeämmäksi elämässään kuin Jeesuksen? Paavaliko meidät pelastaa vai Jeesus? Minulle vastaus on Jeesus. Paavali on rakas veli Herrassa, jota kunnioitan ja arvostan, mutta en jumalaloi. Sillä loppu pelissä meidän pelastus on kiinni siitä miten me kohtelemme Jumalan omia ja myös muita.
    -------------------------
    34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
    35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
    36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
    37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
    38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
    39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
    40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.

    ikäänkuin Paavali olisi tämän sanonut,"'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne."????

    Tämä oli Jeesuksen sanoma OMILLEEN.

    Ja kaiken minkä toit, niin aivan väärin toit. Mutta noin se menee, sillä EI ihminen yksinkertaisesti VOI
    itse ymmärtää mikä Jumalan on VAIN NE ymmärtävät jotka ovat lähteneet Jumalan Pojan viitoittamalle
    tielle.

    Paavalin sanomisista ei ole turhaan sanottu näin,"niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen."

    Oikea pelastava USKO lähtee vain ja ainoastaan ENSIN USKO JEESUKSEEN sillä niin on Jumala maailmaa
    rakastanut, että Hän lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että JOKAINEN joka HÄNTÄ USKOO
    pelastuisi.

    Joten aivan varma ja luja pohja on USKO JEESUKSEEN USKO HÄNEN SANOMAANSA.

    JA mitä täällä tehdään??? EI muuta kuin painetaan villaisella Jeesuksen sanomaa totuutta
    pelastuksen tiestä.

    Pelastus ihmiselle EI tule kuin Manulle illallinen. PELASTUSTA EI kukaan tosta noin vain itse ota
    VAAN SE ON KUIN ONKIN ANOTTAVA. On todella käännyttävä JUMALAN PUOLEEN se on ENSIMMÄINEN
    ASKEL KOHTI TOTUUTTA Jumalaa.

    Silloin kun ihminen pysyy omalla ihmisopin tiellä ottaen korvasyyhyynsä sanomaa uskonsa tueksi
    kirjaimen mukaan niin JUMALA EI SILLOIN IHMISESSÄ VAIKUTA PÄTKÄÄKÄÄN.

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Että Paavali on paljon suositumpi kuin Jeesus itseään uskovaisiksi kutsuvien ihmisten parissa, Jeesuksen nimeä kyllä saatetaan toistella, mutta hänen sanomansa on myrkkyä, näin on miten hän itse sanoo:

    Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
    Monet sanovat minulle sinä päivänä: Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!

    Jo tällä palstallakin huomaa miten paljon suositumpia ovat Paavalin kirjeet kuin Jeesuksen sana, Jeesuksen sana, sen noudattaminen on myrkkyä sille toiselle herralle, sillä vain sitä noudattamalla voi päästä Jumalan luo, Jumalan, joka vapauttaa saatanan vallasta, kokonaan, ja sitä se toinen herra ei halua.

    Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.

    Jeesus vastasi: Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
    Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy.
    Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.

    selvästi nähtävänä, mutta sokeilta sekin on piilossa.

    Ei sitä sanoin voi kuvata miltä tuntuu, kun itse JUMALAN ARMOSTA on näön saanut aivan selvän ja selkeän
    ja sitten onkin kasapäin ihmisiä jotka eivät pätkääkään näe.

    Paavali korotus ON SELVÄÄKIN SELVEMPÄÄ ja sitten vain äimistellään ei mitään tuollaista ei kukaan ole
    sanonut. No eipä tietenkään kukaan nyt kirjaimen mukaan ole suoraan sanonut Paavali on jumalani,
    mutta viestien perusteella aloitusten perusteella mitä täällä on ja on ollut, niin todella näin on
    Paavalilta ei nähdä Jeesusta.

    Paavalia ei lähetetty että hänen kauttaan pelastuttaisiin. Paavalin sanoman ja tien tulee ymmärtämään
    VASTA ne jotka lähtevät kaiken AASTA ja OOSTA JEESUKSESTA.
    Jumalan Henki johdattaa VAIN Ja AINOASTAAN niitä jotka USKOVAT POIKAA ja ovat Pojalle kuuliaisia.

    Kaikki muut höpinät pyhistä henkistä ja johdatuksista on valheen herran tointa.

    Äänestä

  • se on aivan kirjoitti:

    Sanot: "Paavalia ei lähetetty että hänen kauttaan pelastuttaisiin"

    2. Tim. 1:1

    Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Ja mitä Pietari sanoo:

    1. Piet. 2:2

    ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
    _____________________________________________________

    Ja kannattaa muuten ottaa huomioon se seikka, että silloin kun Paavali kiersi pakanoiden luona, opetti ja kirjoitti kirjeitään seurakunnille, niin silloin ei ollut olemassakaan Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeja. Kuinka pakanat siis pystyivät tulemaan uskoon? Sen sanan kautta jota Jeesuksen Apostoli Paavalikin saarnasi Jeesuksesta Kristuksesta. Ja ne sanat ovat luettavissa Paavalin kirjeistä. Ja ne kirjeet synnyttävän uskon Poikaan siinä missä pelastus sanoma puheenkin välityksellä, tai evankeliumit.

    Ja sanompa sinulle, että evankeliumit ovat minulle ne rakkaimmat kirjat Raamatusta. Jeesuksen elämä, vaellus ja puheet.

    Ja mitä tulee tähän sanomaasi: "aloitusten perusteella mitä täällä on ja on ollut, niin todella näin on
    Paavalilta ei nähdä Jeesusta. "

    Minua taas kummastuttaa täällä Raamattu palstalla Paavalin Herran palvelijan halventaminen ja musta maalaaminen. Kuinka kukaan Jeesukseen uskova voi väittää edes olevansa Kristuksen Jeesuksen oma, jos herjaa ja panettelee Paavalia? Jeesuksen Kristuksen voi nähdä Paavalissa, hänen elämässään ja vaelluksessaan ja kaikissa niissä uskovissa, jotka seuraavat Jeesusta ja kulkevat hänen jalanjäljissään.

    A ja O

    Apt 10

    Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
    34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
    35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
    36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
    37 sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
    38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
    39 Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
    40 Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
    41 ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
    42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
    43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
    44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
    45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
    46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
    48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

    Äänestä

  • piti vääristää kirjoitti:

    ikäänkuin Paavali olisi tämän sanonut,"'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne."????

    Tämä oli Jeesuksen sanoma OMILLEEN.

    Ja kaiken minkä toit, niin aivan väärin toit. Mutta noin se menee, sillä EI ihminen yksinkertaisesti VOI
    itse ymmärtää mikä Jumalan on VAIN NE ymmärtävät jotka ovat lähteneet Jumalan Pojan viitoittamalle
    tielle.

    Paavalin sanomisista ei ole turhaan sanottu näin,"niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niin kuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen."

    Oikea pelastava USKO lähtee vain ja ainoastaan ENSIN USKO JEESUKSEEN sillä niin on Jumala maailmaa
    rakastanut, että Hän lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että JOKAINEN joka HÄNTÄ USKOO
    pelastuisi.

    Joten aivan varma ja luja pohja on USKO JEESUKSEEN USKO HÄNEN SANOMAANSA.

    JA mitä täällä tehdään??? EI muuta kuin painetaan villaisella Jeesuksen sanomaa totuutta
    pelastuksen tiestä.

    Pelastus ihmiselle EI tule kuin Manulle illallinen. PELASTUSTA EI kukaan tosta noin vain itse ota
    VAAN SE ON KUIN ONKIN ANOTTAVA. On todella käännyttävä JUMALAN PUOLEEN se on ENSIMMÄINEN
    ASKEL KOHTI TOTUUTTA Jumalaa.

    Silloin kun ihminen pysyy omalla ihmisopin tiellä ottaen korvasyyhyynsä sanomaa uskonsa tueksi
    kirjaimen mukaan niin JUMALA EI SILLOIN IHMISESSÄ VAIKUTA PÄTKÄÄKÄÄN.

    Jeesuksen sanat ne tietenkin olivat. En lainaustani tarkoittanut Paavalin sanaksi. Vaan ajatus oli tämä: "niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. "

    He ottavat siis vaarin Paavalinkin sanasta, jonka hän sai Jeesukselta. Täällä jotkut tuntuvat vain etsivän Paavalin sanasta mistä häntä syyttää ja tuomita aivan niinkuin hänen eläessäänkin.

    "Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'. "

    "Täällä jotkut tuntuvat vain etsivän Paavalin sanasta mistä häntä syyttää ja tuomita aivan niinkuin hänen eläessäänkin. "

    Eikä vain Paavalin sanasta etsitä mistä syyttää, vaan myös niiden sanasta, jotka häntä täällä puolustavat kaikkien kierojen syytöksien palavilta nuolilta.

    ei laiteta nyt Paavalin piikkiin, vaan tämä sanoma on Jeesuksen omilleen sanomaa,
    "Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne."

    Paavali EI ollut EI ole Jeesus. Paavali oli ihminen ja kulki ihmisen tien ja näin hänen vaelluksestaan
    saa nähdä sen miten Jeesuksen sanoma pelastuksen tiestä on todella totta.

    KAIKKIEN jotka Jumala on huomaansa saanut TIE kulkee nisunjyvän kuoleman se on kilvoittelun
    tiellä, sillä tiellä kun Paavali sanoi; "Minä viheliäinen ihminen...mutta EI JUmalan huomaan ottama
    tuota viheliäisyyttään jää paapomaan ja vetämään mitään armon peittoa päälle, EI vaan hän janoaa
    etsii, kilvoittelee, anoo, että Jumala tuosta viheliäisyydestä turmion tilasta armahtaa vapahtaa.

    ENSIN ON KUIN ONKIN uskottava siihen mitä POIKA sanoo. On siis käännyttävä oman uskon tieltä
    Jumalan puoleen vasta silloin Jumala voi ihmisen silmät avata, vasta sitten JUMALAN
    Pyhä Henki voi alkaa ihmistä johdattaa KAIKKEEN TOTUUTEEN.

    Ps. missä näet syytökset Paavalia kohtaan tässäkin viestissä?

    Asia on niin Jeesusta täällä EI hyväksytä Hänen sanomaansa EI noteerata ja Paavali on korotettu
    jumalaksi .

    Paavalia kun lähdetään kirjaimen mukaan uskomaan, niin EI IHMINEN PELASTUKSEN TIELLE ole vielä päässyt
    alkuunkaan SE ON TOTUUS.

    syytä ja esitetään todella kieroja väitteitä niistä jotka Jumalan Pojan uskon tiellä ovat.

    Tosin puheet Paavalin sanojen syitten etsiminen oli kaukaa haettua.

    Missään en itse ainakaan ole Paavalia mistään syyttänyt.

    Mutta entä sinä mikä onkaan suhteesi Jeesuksen sanomaan ja Hänen omaansa?

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Sanot: "Paavalia ei lähetetty että hänen kauttaan pelastuttaisiin"

    2. Tim. 1:1

    Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Ja mitä Pietari sanoo:

    1. Piet. 2:2

    ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
    _____________________________________________________

    Ja kannattaa muuten ottaa huomioon se seikka, että silloin kun Paavali kiersi pakanoiden luona, opetti ja kirjoitti kirjeitään seurakunnille, niin silloin ei ollut olemassakaan Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeja. Kuinka pakanat siis pystyivät tulemaan uskoon? Sen sanan kautta jota Jeesuksen Apostoli Paavalikin saarnasi Jeesuksesta Kristuksesta. Ja ne sanat ovat luettavissa Paavalin kirjeistä. Ja ne kirjeet synnyttävän uskon Poikaan siinä missä pelastus sanoma puheenkin välityksellä, tai evankeliumit.

    Ja sanompa sinulle, että evankeliumit ovat minulle ne rakkaimmat kirjat Raamatusta. Jeesuksen elämä, vaellus ja puheet.

    Ja mitä tulee tähän sanomaasi: "aloitusten perusteella mitä täällä on ja on ollut, niin todella näin on
    Paavalilta ei nähdä Jeesusta. "

    Minua taas kummastuttaa täällä Raamattu palstalla Paavalin Herran palvelijan halventaminen ja musta maalaaminen. Kuinka kukaan Jeesukseen uskova voi väittää edes olevansa Kristuksen Jeesuksen oma, jos herjaa ja panettelee Paavalia? Jeesuksen Kristuksen voi nähdä Paavalissa, hänen elämässään ja vaelluksessaan ja kaikissa niissä uskovissa, jotka seuraavat Jeesusta ja kulkevat hänen jalanjäljissään.

    A ja O

    Apt 10

    Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
    34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
    35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
    36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
    37 sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
    38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
    39 Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
    40 Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
    41 ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
    42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
    43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
    44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
    45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
    46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
    48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

    eikä ympäri,"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

    Jos siis tahdot sielusi pelastuvan USKO JEESUKSEEN Hänen sanomaansa USKOMINEN on kaiken alku.

    Paavalia Jumala ei lähettänyt, että hänen kauttaan maailma pelastuisi.

    Oikea usko se YKSI usko josta Jumalan sana puhuu LÄHTEE vain ja ainoastaan USKOSTA POIKAAN
    ja KUULIAISUUDESTA HÄNTÄ KOHTAAN.

    Muuta kun väitä ihmisopin harhoja tuot.

    Aivan turhaa on väittää, että olisin Paavalia mustamaalaamassa vaan niin on Jeesusta täällä
    EI NOTEERATA ja Hänen harvoja omiaan mustamaalataan.
    Näin se totuus menee.

    Jos tahdot totuuden tulla näkemään, niin älä jää lihasi pahennukseen vaan käänny Jumalan
    puoleen anomaan, että Hän sinullekin totuuden kirkaistaisi silloin kirkastuisi Paavalin sanoma sinulle
    OIKEIN.

    Äänestä

  • mutta tätä kirjoitti:

    "Ps. missä näet syytökset Paavalia kohtaan tässäkin viestissä? "

    Ei löydy Paavalia kohtaan. Syvä epäilys kuitenkin löytyy teksteistäsi, että täällä ihmiset uskovat Paavalia kirjaimen mukaan ja korottavat Paavalin jumalaksi. Itse nyt omasta puolestani voin sanoa, että en Raamattua juurikaan lue. Kuitenkin sieltä on välillä hyvä poimia lainauksia selventämään asioita. Toki ne voivat joitakin hämmentääkkin. Ymmärrän kyllä myös sen, että Paavalilla on suuri auktoriteetti monien uskovien elämässä. Ja mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, niin kauan kun ei väännetä/vääristetä Paavalin todellista sanomaa Kristuksen sanomaa vastaan. Tiedostan kyllä hyvin sen, että monista Paavalin sanomisista voi helposti saada vääränkäsityksen siitä mitä hän todella tarkoitti. Sen vuoksi monien ei kannattaisi alkaa missään foorumeilla esiintymään edes jonkinlaisina raamatun tuntijoina tai opettajina. Nöyryys näiden asioiden äärellä ei ole pahitteeksi kenellekkään. Turhat väittelyt ja jankkaamiset voi ravistaa pois harteiltaan ja luottaa siihen, että Jumala on se joka ymmärryksen ja viisauden ihmiselle antaa kun sitä vain nöyrästi Häneltä pyytää. Jeesus olkoon Herra, suurin auktoriteetti uskovan elämässä. Ja ne joille Herra Jeesus on antanut enemmän kuin toisille älkööt herroina tai kovin suurina esiintykö, jottei heikommat masentuisi ja lannistuisi. Vaan olkoot he esimerkkeinä ja rohkeisijoina niille, jotka vielä ovat uskossaan heikkoja.

    "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
    Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
    Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

    "Asia on niin Jeesusta täällä EI hyväksytä Hänen sanomaansa EI noteerata ja Paavali on korotettu
    jumalaksi ."

    Sinulla on oikeus sanoa noin, jos asiat niin näet. Toivotaan että asioihin tulee muutos jos olet oikeassa. Jumala siinä meitä kaikkia auttakoon.

    Äänestä

  • ei päästä yli kirjoitti:

    "Paavalia Jumala ei lähettänyt, että hänen kauttaan maailma pelastuisi."

    Kyllä Jumala lähetti Paavalin kertomaan Pojasta Jeesuksesta, että maailma Jeeseuksen kautta pelastuisi.

    "Aivan turhaa on väittää, että olisin Paavalia mustamaalaamassa"

    No eipä se paljosta puutu.

    "Jos siis tahdot sielusi pelastuvan USKO JEESUKSEEN Hänen sanomaansa USKOMINEN on kaiken alku. "

    Minä uskon.

    "Paavalia Jumala ei lähettänyt, että hänen kauttaan maailma pelastuisi. "

    En ole väittänyt tuollaista.

    Apt 13:47 Sillä näin on Herra meitä käskenyt: 'Minä olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit pelastukseksi maan ääriin asti'."

    Paavalin kautta kukaan ei todellakaan saa iänkaikkista elämää, mutta se sanoma jota Paavali julistaa on pelastukseksi maan ääriin asti.

    Äänestä

  • Todella etsitään kirjoitti:

    syytä ja esitetään todella kieroja väitteitä niistä jotka Jumalan Pojan uskon tiellä ovat.

    Tosin puheet Paavalin sanojen syitten etsiminen oli kaukaa haettua.

    Missään en itse ainakaan ole Paavalia mistään syyttänyt.

    Mutta entä sinä mikä onkaan suhteesi Jeesuksen sanomaan ja Hänen omaansa?

    "Missään en itse ainakaan ole Paavalia mistään syyttänyt."

    Hyvä niin. Joitakin uskoviksi itseään väittäviä täällä kuitenkin on, jotka sitä tekevät. Ja kuka Paavalia menee puolustamaan heitäkin lyödään väärillä syytöksillä.

    "Mutta entä sinä mikä onkaan suhteesi Jeesuksen sanomaan ja Hänen omaansa? "

    Juuri se, että jos joku alkaa Paavalia täällä lyömään minä riennän häntä puolustamaan, sillä joka lyö Paavalia se lyö silloin myös Jeesusta. Tai jos joku täällä vainoaa ketä tahansa Jeesuksen omaa, hän vainoaa silloin myös Jeesusta.

    Nyt EI ole kysymys Paavalista vaan ITSE JEESUKSESTA laitoin isoilla jos menisi kenties
    sanoma paremmin perille. Siis SELKOKIELELLÄ, mikä on suhteesi Jeesuksen TUOMAAN sanomaan
    ja Hänen omiinsa?

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    "Ps. missä näet syytökset Paavalia kohtaan tässäkin viestissä? "

    Ei löydy Paavalia kohtaan. Syvä epäilys kuitenkin löytyy teksteistäsi, että täällä ihmiset uskovat Paavalia kirjaimen mukaan ja korottavat Paavalin jumalaksi. Itse nyt omasta puolestani voin sanoa, että en Raamattua juurikaan lue. Kuitenkin sieltä on välillä hyvä poimia lainauksia selventämään asioita. Toki ne voivat joitakin hämmentääkkin. Ymmärrän kyllä myös sen, että Paavalilla on suuri auktoriteetti monien uskovien elämässä. Ja mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, niin kauan kun ei väännetä/vääristetä Paavalin todellista sanomaa Kristuksen sanomaa vastaan. Tiedostan kyllä hyvin sen, että monista Paavalin sanomisista voi helposti saada vääränkäsityksen siitä mitä hän todella tarkoitti. Sen vuoksi monien ei kannattaisi alkaa missään foorumeilla esiintymään edes jonkinlaisina raamatun tuntijoina tai opettajina. Nöyryys näiden asioiden äärellä ei ole pahitteeksi kenellekkään. Turhat väittelyt ja jankkaamiset voi ravistaa pois harteiltaan ja luottaa siihen, että Jumala on se joka ymmärryksen ja viisauden ihmiselle antaa kun sitä vain nöyrästi Häneltä pyytää. Jeesus olkoon Herra, suurin auktoriteetti uskovan elämässä. Ja ne joille Herra Jeesus on antanut enemmän kuin toisille älkööt herroina tai kovin suurina esiintykö, jottei heikommat masentuisi ja lannistuisi. Vaan olkoot he esimerkkeinä ja rohkeisijoina niille, jotka vielä ovat uskossaan heikkoja.

    "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
    Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
    Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

    "Asia on niin Jeesusta täällä EI hyväksytä Hänen sanomaansa EI noteerata ja Paavali on korotettu
    jumalaksi ."

    Sinulla on oikeus sanoa noin, jos asiat niin näet. Toivotaan että asioihin tulee muutos jos olet oikeassa. Jumala siinä meitä kaikkia auttakoon.

    tällä sanomallaan sanoo, "kun Totuuden Henki tulee teihin Hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen"?

    Äänestä

  • saletit ja näreet kirjoitti:

    "Paavalia Jumala ei lähettänyt, että hänen kauttaan maailma pelastuisi."

    Kyllä Jumala lähetti Paavalin kertomaan Pojasta Jeesuksesta, että maailma Jeeseuksen kautta pelastuisi.

    "Aivan turhaa on väittää, että olisin Paavalia mustamaalaamassa"

    No eipä se paljosta puutu.

    et näe, mutta toivottavasti Jumalakin saa sinulle vielä anteeksi antaa ennen kuin on liian myöhäistä.

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    "Jos siis tahdot sielusi pelastuvan USKO JEESUKSEEN Hänen sanomaansa USKOMINEN on kaiken alku. "

    Minä uskon.

    "Paavalia Jumala ei lähettänyt, että hänen kauttaan maailma pelastuisi. "

    En ole väittänyt tuollaista.

    Apt 13:47 Sillä näin on Herra meitä käskenyt: 'Minä olen pannut sinut pakanain valkeudeksi, että sinä olisit pelastukseksi maan ääriin asti'."

    Paavalin kautta kukaan ei todellakaan saa iänkaikkista elämää, mutta se sanoma jota Paavali julistaa on pelastukseksi maan ääriin asti.

    tekisit jos jättäisit nyt Paavalin ja keskittyisit Jeesukseen Hänen ITSENSÄ tuomaan sanomaan
    ANOEN, että JUMALA SEN SINULLE KIRKASTAISI.

    Näin Paavalikin sinulle sanoisi niin kuin muillekin häntä korottaneille Jeesuksen syrjäyttäneille.

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Meinaatko, että sinä osaisit opettaa ja viedä ihmisiä pelastukseen Jeesuksen tykö paremmin kuin Paavali teki? Vai mitä ajat takaa missiollasi?

    tai

    Mistä olet saanut päähäsi, että täällä kukaan pitäisi Paavalia jumalanaan? Jos lukijat täällä alkaisivat samalla tavoin uskomaan sinun kirjoituksiisi kuin Paavalin kirjoituksiin, niin tekisikö se sinusta myös jumalana pidettävän henkilön?

    Minulle sinä olet ihminen siinä missä Paavalikin. Pidätkö Paavalia veljenäsi Herrassa Jeesuksessa? Sillä hän tulee/tai jo hallitsee Kristuksen kanssa taivaissa, ja tulee Kristuksen kanssa kaikkien Pyhien kanssa tuomitsemaan koko maanpiirin.

    totta tahtonut itseensä kenenkään kiinnittyvän EI ITSEÄÄN KOROTETTAVAN.

    Ja näin on KAIKKIEN Jumalan omien laita. Se sanoma jota Jumalan Hengessä tuodaan on
    kiinnittämässä ihmistä vain ja ainoastaan YHTEEN HERRAAN.

    Kaikki Jumala elämä alkaa ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta EIKÄ niin, että Jumalan ja
    ihmisen välillä olisi joku ihminen tai ihmisiä.

    Sitä täytyy ihmetellä missä olen itseeni kiinnittämässä, kun kaiken aikaa tuon vain Jeesuksen
    Kristuksen sanomaa Jumalan totuutta sielujen pelastukseksi (en lihojen mieliksi elämäksi)?

    Mutta toden totta on niin että KAIKKI ne joita Jumalan Henki saa johdattaa ovat yhtä

    Miksi Jumalan Hengen omat eivät saisi olla yhdessä?

    Äänestä

  • kiersit kysymyksen kirjoitti:

    "Mutta entä sinä mikä onkaan suhteesi Jeesuksen sanomaan ja Hänen omaansa? "

    Nyt EI ole kysymys Paavalista vaan ITSE JEESUKSESTA laitoin isoilla jos menisi kenties
    sanoma paremmin perille. Siis SELKOKIELELLÄ, mikä on suhteesi Jeesuksen TUOMAAN sanomaan
    ja Hänen omiinsa?

    Kiersin sinun kysymyksesi? Moneenko kysymykseeni sinä vastasit? Suoraan? Epäsuorasti? Miten?

    Minun pitäisi siis vastata sinulle jotenkin suoraan sinun mielesi mukaan, jotta olisit tyytyväinen?
    Sinä et vastannut minun kysymyksiini, enkä vaadi sinua niin tekemäänkään.
    Sinä olet jo väittänyt minun olevan sokea, lihallinen, ihmisoppien levittäjä ja mitä muuta vielä. Vain muutamien viestien jälkeen. Kaikki arviosi osuivat ohi maalin. Jumala sen tietää. Muita syytät palvovan Paavalia jumalana ja vähättelevän Jeesusta. Ei voi kuin syvään huokaista sinun tekstejäsi lukiessa ja ihmetellä sitä miten nopeasti teet ihmisistä johtopäätöksiä. Jumalalla on vielä sinussakin paljon työtä tehtävänä, niinkuin monessa muussa tällä palstalla. Jeesus siinä Henkensä kautta meitä jokaista auttakoon.

    Mikä on suhteeni Jeesuksen omiin? kysyt. Tarkoitatko tuolla itseäsi vai jotakuta muuta?
    Huomaan nyt, että olin viisas etten itsestäni enempää sinulle kertonut. Enkä näe enää tarpeelliseksi enempää kertoakkaan. Olen elämässäni tavannut niin paljon "Hänen" ja Hänen omia, että uskon rakentajat on jo helppo tunnistaa, ja taas ne jotka käyvät toisen uskon kimppuun kuin karjuva leijona yrittäen repiä uskon hajalle. Missä joukossa sinä seisot? Täällähän on saalista mitä saalistaa.

    Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.

    Jos sinulle ei Paavalin ja muiden Apostolien antama Kristuksen oppi kelpaa uskon rakennuksesti ja aikaan saamiseksi, niin siirryn keskustelemaan toisten kanssa.

    Äänestä

  • Koputtakaa kirjoitti:

    Kiitos rakentavista teksteistäsi. Nämä jakeet meitä jokaista ravitkoon:

    Ef.4:1 Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii,
    2 kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa
    3 ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä:
    4 yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte;
    5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;
    6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
    7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

    1.Tim 1:18 Tämän käskyn minä annan sinun toimitettavaksesi, poikani Timoteus, aikaisempien, sinusta lausuttujen ennustusten mukaisesti, että niiden nojalla taistelisit jalon taistelun,
    19 säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon, jonka eräät ovat hyljänneet ja uskossaan haaksirikkoon joutuneet.
    20 Niitä ovat Hymeneus ja Aleksander, jotka minä olen antanut saatanan haltuun, kuritettaviksi, etteivät enää pilkkaisi.

    2. Tim 1:9 hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,
    10 mutta nyt ilmisaatettu meidän Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymisen kautta, joka kukisti kuoleman ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden evankeliumin kautta,
    11 jonka julistajaksi ja apostoliksi ja opettajaksi minä olen asetettu.
    12 Siitä syystä minä myös näitä kärsin, enkä sitä häpeä; sillä minä tunnen hänet, johon minä uskon, ja olen varma siitä, että hän on voimallinen siihen päivään asti säilyttämään sen, mikä minulle on uskottu.
    13 Ota esikuvaksi ne terveelliset sanat, jotka olet minulta kuullut, uskossa ja rakkaudessa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
    14 Säilytä se hyvä, mikä sinulle on uskottu, Pyhän Hengen kautta, joka meissä asuu.
    15 Sinä tiedät, että kaikki aasialaiset ovat kääntyneet minusta pois; niiden joukossa ovat Fygelus ja Hermogenes.

    Hep 6:10 Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.
    11 Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti,
    12 ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.

    Äänestä

  • Koputtakaa kirjoitti:

    Kiersin sinun kysymyksesi? Moneenko kysymykseeni sinä vastasit? Suoraan? Epäsuorasti? Miten?

    Minun pitäisi siis vastata sinulle jotenkin suoraan sinun mielesi mukaan, jotta olisit tyytyväinen?
    Sinä et vastannut minun kysymyksiini, enkä vaadi sinua niin tekemäänkään.
    Sinä olet jo väittänyt minun olevan sokea, lihallinen, ihmisoppien levittäjä ja mitä muuta vielä. Vain muutamien viestien jälkeen. Kaikki arviosi osuivat ohi maalin. Jumala sen tietää. Muita syytät palvovan Paavalia jumalana ja vähättelevän Jeesusta. Ei voi kuin syvään huokaista sinun tekstejäsi lukiessa ja ihmetellä sitä miten nopeasti teet ihmisistä johtopäätöksiä. Jumalalla on vielä sinussakin paljon työtä tehtävänä, niinkuin monessa muussa tällä palstalla. Jeesus siinä Henkensä kautta meitä jokaista auttakoon.

    Mikä on suhteeni Jeesuksen omiin? kysyt. Tarkoitatko tuolla itseäsi vai jotakuta muuta?
    Huomaan nyt, että olin viisas etten itsestäni enempää sinulle kertonut. Enkä näe enää tarpeelliseksi enempää kertoakkaan. Olen elämässäni tavannut niin paljon "Hänen" ja Hänen omia, että uskon rakentajat on jo helppo tunnistaa, ja taas ne jotka käyvät toisen uskon kimppuun kuin karjuva leijona yrittäen repiä uskon hajalle. Missä joukossa sinä seisot? Täällähän on saalista mitä saalistaa.

    Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.

    Jos sinulle ei Paavalin ja muiden Apostolien antama Kristuksen oppi kelpaa uskon rakennuksesti ja aikaan saamiseksi, niin siirryn keskustelemaan toisten kanssa.

    aiemmin,että olet erilainen keskustelija kuin mitä täällä yleensä kohtaa, mutta tässä viestissäsi paljastit
    aivan samaa maata kuin kaikki muutkin jotka palvovat Paavalia Jeesuksen asemasta.

    Joten vaikka sanot Jumala auttakoon, niin kyllä Jumala olisi jo auttanut jos todella Hänen tahtonsa
    tiellä olisit ja silloin et enää heittäisi huteja Jeesuksen kohdanneen kohdalla, vaan sinä tietäisit
    sinä näkisit AIVAN selvästi miten selkeä ja selvä on sanomani.
    Sanomani on todellakin peitossa kaikilta ihmisopin tien kulkijoilla, vain Jumalan Hengen johdatuksessa
    oleville se on selvä kuin pläkki. Eikä tämä ole mitään minun luuloani vaan todistajat löytyy, sillä Jumalalle
    kiitos en ole yksin vaan muita on jotka ovat Jumalan Hengen johdatuksessa ja joille näin Jumalan sanan
    totuus on kirkastunut AIVAN SAMALLA TAVALLA kuin minullekin.
    Jumalalla ON KUIN ONKIN YKSI USKO johon Hän KAIKKI omansa johdattaa.
    EIKÄ tässä ole yhdelläkään ihmisellä mitään nokan koputtamista. Jumalalla on yksi usko, yksi tie
    yksi Henki ja yksi kaste JA TÄSSÄ YHDESSÄ JUMALAN OMAT OVAT TÄYDELLISESTI.

    Äänestä

  • kiersit kysymyksen kirjoitti:

    "Mutta entä sinä mikä onkaan suhteesi Jeesuksen sanomaan ja Hänen omaansa? "

    Nyt EI ole kysymys Paavalista vaan ITSE JEESUKSESTA laitoin isoilla jos menisi kenties
    sanoma paremmin perille. Siis SELKOKIELELLÄ, mikä on suhteesi Jeesuksen TUOMAAN sanomaan
    ja Hänen omiinsa?

    on todella vaikea vastata, kun ei ole mitä vastaisi, kun Jeesuksen sanomia ei edes pidetä
    RAAMATTUUN KUULUVINA. Puhumattakaan, että olisi Jeesuksen kohdanneita tai Jumalan
    tahdon tielle käyneitä.

    Äänestä

  • ehdin ajatella, kirjoitti:

    aiemmin,että olet erilainen keskustelija kuin mitä täällä yleensä kohtaa, mutta tässä viestissäsi paljastit
    aivan samaa maata kuin kaikki muutkin jotka palvovat Paavalia Jeesuksen asemasta.

    Joten vaikka sanot Jumala auttakoon, niin kyllä Jumala olisi jo auttanut jos todella Hänen tahtonsa
    tiellä olisit ja silloin et enää heittäisi huteja Jeesuksen kohdanneen kohdalla, vaan sinä tietäisit
    sinä näkisit AIVAN selvästi miten selkeä ja selvä on sanomani.
    Sanomani on todellakin peitossa kaikilta ihmisopin tien kulkijoilla, vain Jumalan Hengen johdatuksessa
    oleville se on selvä kuin pläkki. Eikä tämä ole mitään minun luuloani vaan todistajat löytyy, sillä Jumalalle
    kiitos en ole yksin vaan muita on jotka ovat Jumalan Hengen johdatuksessa ja joille näin Jumalan sanan
    totuus on kirkastunut AIVAN SAMALLA TAVALLA kuin minullekin.
    Jumalalla ON KUIN ONKIN YKSI USKO johon Hän KAIKKI omansa johdattaa.
    EIKÄ tässä ole yhdelläkään ihmisellä mitään nokan koputtamista. Jumalalla on yksi usko, yksi tie
    yksi Henki ja yksi kaste JA TÄSSÄ YHDESSÄ JUMALAN OMAT OVAT TÄYDELLISESTI.

    Kiitos arviostasi. Minäkin vielä sanon sinulle pienen sanan.

    Myös minä olen kohdannut sinun kaltaisia keskustelijoita matkallani, paljonkin, joita löytyy jokaiselta keskustelu foorumilta, mutta valitettavasti teidän kaltaiset eivät edes tule keskenään toimeen, kuin ehkä hetken pienen ja sitten kaunis harha yhteydestä on kadonnut riitoihin ja eripuraan, taisteluun siitä kuka teidän joukossanne on suurin, ja mikä surullisinta rakkauden ja armon puutteeseen. Joten mitä vielä sinulle sanoisin? Etsi rakas ystäväni, etsi ja kolkuta, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Jumala etsii nöyriä, niitä jotka eivät itseänsä minään pidä....

    selvästi on havainnointikykyä ja kokemusta. Kiitos Herralle. Tällä palstalla jotkut joutuivat tuon Armin kynsiin. Tervehtyminen ottaa aikansa. Jumala sen tekee.

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Sanot: "Paavalia ei lähetetty että hänen kauttaan pelastuttaisiin"

    2. Tim. 1:1

    Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli, lähetetty julistamaan lupausta siitä elämästä, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

    Ja mitä Pietari sanoo:

    1. Piet. 2:2

    ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen,
    _____________________________________________________

    Ja kannattaa muuten ottaa huomioon se seikka, että silloin kun Paavali kiersi pakanoiden luona, opetti ja kirjoitti kirjeitään seurakunnille, niin silloin ei ollut olemassakaan Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumeja. Kuinka pakanat siis pystyivät tulemaan uskoon? Sen sanan kautta jota Jeesuksen Apostoli Paavalikin saarnasi Jeesuksesta Kristuksesta. Ja ne sanat ovat luettavissa Paavalin kirjeistä. Ja ne kirjeet synnyttävän uskon Poikaan siinä missä pelastus sanoma puheenkin välityksellä, tai evankeliumit.

    Ja sanompa sinulle, että evankeliumit ovat minulle ne rakkaimmat kirjat Raamatusta. Jeesuksen elämä, vaellus ja puheet.

    Ja mitä tulee tähän sanomaasi: "aloitusten perusteella mitä täällä on ja on ollut, niin todella näin on
    Paavalilta ei nähdä Jeesusta. "

    Minua taas kummastuttaa täällä Raamattu palstalla Paavalin Herran palvelijan halventaminen ja musta maalaaminen. Kuinka kukaan Jeesukseen uskova voi väittää edes olevansa Kristuksen Jeesuksen oma, jos herjaa ja panettelee Paavalia? Jeesuksen Kristuksen voi nähdä Paavalissa, hänen elämässään ja vaelluksessaan ja kaikissa niissä uskovissa, jotka seuraavat Jeesusta ja kulkevat hänen jalanjäljissään.

    A ja O

    Apt 10

    Nyt olemme siis tässä kaikki Jumalan edessä, kuullaksemme kaiken, mitä Herra on käskenyt sinun puhua."
    34 Niin Pietari avasi suunsa ja sanoi: "Nyt minä totisesti käsitän, ettei Jumala katso henkilöön,
    35 vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen.
    36 Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra,
    37 sen sanan, joka lähtien Galileasta on levinnyt koko Juudeaan, sen kasteen jälkeen, jota Johannes saarnasi, sen te tiedätte;
    38 te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa.
    39 Ja me olemme kaiken sen todistajat, mitä hän teki juutalaisten maassa ja Jerusalemissa; ja hänet he ripustivat puuhun ja tappoivat.
    40 Hänet Jumala herätti kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä,
    41 ei kaikelle kansalle, vaan Jumalan ennen valitsemille todistajille, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen, kuin hän oli kuolleista noussut.
    42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
    43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
    44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
    45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
    46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
    48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

    Paavali on kuin tien poskessa oleva opastaulu,
    ja punainen piste siinä Jeesus, minne matkalla.

    Äänestä

  • Paavali toden kirjoitti:

    totta tahtonut itseensä kenenkään kiinnittyvän EI ITSEÄÄN KOROTETTAVAN.

    Ja näin on KAIKKIEN Jumalan omien laita. Se sanoma jota Jumalan Hengessä tuodaan on
    kiinnittämässä ihmistä vain ja ainoastaan YHTEEN HERRAAN.

    Kaikki Jumala elämä alkaa ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta EIKÄ niin, että Jumalan ja
    ihmisen välillä olisi joku ihminen tai ihmisiä.

    Sitä täytyy ihmetellä missä olen itseeni kiinnittämässä, kun kaiken aikaa tuon vain Jeesuksen
    Kristuksen sanomaa Jumalan totuutta sielujen pelastukseksi (en lihojen mieliksi elämäksi)?

    Mutta toden totta on niin että KAIKKI ne joita Jumalan Henki saa johdattaa ovat yhtä

    Miksi Jumalan Hengen omat eivät saisi olla yhdessä?

    >Kaikki Jumala elämä alkaa ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta EIKÄ niin, että Jumalan ja
    ihmisen välillä olisi joku ihminen tai ihmisiä.<

    Jumalan ja ihmisen välissä on Jeesus Kristus.

    >Sitä täytyy ihmetellä missä olen itseeni kiinnittämässä, kun kaiken aikaa tuon vain Jeesuksen
    Kristuksen sanomaa Jumalan totuutta sielujen pelastukseksi (en lihojen mieliksi elämäksi)? <

    Siinä olet kiinnittämässä itseesi kun vaadit kumartamaan sinua itseäsi,
    etkä anna arvoa toiselle.
    Vaadit; "tee näin"

    Jumala armahtaa ihmisen, ei vaadi tilille, kuten sinä teet, Armi.

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Kiitos arviostasi. Minäkin vielä sanon sinulle pienen sanan.

    Myös minä olen kohdannut sinun kaltaisia keskustelijoita matkallani, paljonkin, joita löytyy jokaiselta keskustelu foorumilta, mutta valitettavasti teidän kaltaiset eivät edes tule keskenään toimeen, kuin ehkä hetken pienen ja sitten kaunis harha yhteydestä on kadonnut riitoihin ja eripuraan, taisteluun siitä kuka teidän joukossanne on suurin, ja mikä surullisinta rakkauden ja armon puutteeseen. Joten mitä vielä sinulle sanoisin? Etsi rakas ystäväni, etsi ja kolkuta, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Jumala etsii nöyriä, niitä jotka eivät itseänsä minään pidä....

    sillä tiedätkö, että tiedän itse paremmin kuin sinä mikä on suhde todellisten Jumalan tahdon tien
    kulkijoiden kanssa. Valeveljet ja valesisaret ovat asia erikseen.

    Ei Jumala riitauta niitä keskenään joille Hän saa puhua tai jotka jo ovat Hänen omiaan SE ON SELVÄ
    kuin pläkki.

    Mitä tulee minun kaltaisiini joihin olet törmännyt olisi mielenkiintoista heihin törmätä ja tulla
    näkemään ovatko he minun kaltaisiani Jumalan omia vain vaan omassa totuudessaan kiivaita
    oikeassa olevia?
    Pyydäpä sinä heitä tänne, niin kyllä se paljastuu mitä maata ovat.

    Ja kaikesta tuosta mitä muuta sanot niin menet todella pahasti pieleen.

    Mutta älä jää pahennukseen vaan ASIO Jumalan kanssa ja ano, että Hän sinut totuuden tielle johdattaa
    omassa nöyryydessä ja hurskaudessa ei tulla Jumalan luo pääsemään.

    Äänestä

  • armada vai armahda kirjoitti:

    selvästi on havainnointikykyä ja kokemusta. Kiitos Herralle. Tällä palstalla jotkut joutuivat tuon Armin kynsiin. Tervehtyminen ottaa aikansa. Jumala sen tekee.

    Käänny Jumalan puoleen anomaan, että Hän sinulle totuuden näyttäisi missä kynsissä nyt olet ihmisopin
    kanssa.

    Äänestä

  • mitä Jeesus kirjoitti:

    tällä sanomallaan sanoo, "kun Totuuden Henki tulee teihin Hän johdattaa teidät kaikkeen totuuteen"?

    kysymykseen vastaamaan, kun näin se on todellinen Pyhä Henki ja Hänen olemuksensa ja tehtävänsä
    on täysin pois sulettu ihmisoppien ansiosta.

    Äänestä

  • jh. kirjoitti:

    >Kaikki Jumala elämä alkaa ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta EIKÄ niin, että Jumalan ja
    ihmisen välillä olisi joku ihminen tai ihmisiä.<

    Jumalan ja ihmisen välissä on Jeesus Kristus.

    >Sitä täytyy ihmetellä missä olen itseeni kiinnittämässä, kun kaiken aikaa tuon vain Jeesuksen
    Kristuksen sanomaa Jumalan totuutta sielujen pelastukseksi (en lihojen mieliksi elämäksi)? <

    Siinä olet kiinnittämässä itseesi kun vaadit kumartamaan sinua itseäsi,
    etkä anna arvoa toiselle.
    Vaadit; "tee näin"

    Jumala armahtaa ihmisen, ei vaadi tilille, kuten sinä teet, Armi.

    Tuo mitä ihmisellä ihmisillä tarkoitin TARKOITIN JUURI Paavalia kuin KAIKKIA muitakin ihmisiä
    EN JEESUSTA.

    JOs sinulla olisikin Jeesus välimiehenä niin yhdessä minun kanssani kokoaisit Jumalan aittaan etkä
    olisi hajottamassa joten se siitä sinun tiedostasi jota ylväänä toit mutta joka kuitenkaan ei ole
    elämässäsi totta.

    "Siinä olet kiinnittämässä itseesi kun vaadit kumartamaan sinua itseäsi,
    etkä anna arvoa toiselle."
    SIIS MITÄ?

    Vaadin tee näin?????????????????

    MINÄ VAADIN?????????

    Näen, että et ole nähnyt yhtikäs mitään. Pyydä, että Jumala saisi silmäsi avata. Tämä on kehotus
    Jumalan Hengessä sinulle, sinun iankaikkiseksi parhaaksi.

    JUMALA SE ON JOKA VAATII, mutta sinä ihminen SAAT tehdä kylläkin ITSE niin kuin lystaat, mutta
    tuolla oman tahdon tiellä EI JUMALAA PALVELLA eikä HÄNEN LUO KOSKAAN PÄÄSTÄ.

    Joten herää valhe unestasi, että tulisit näkemään MITÄ JUMALA TAHTOO.

    Äänestä

  • armada vai armahda kirjoitti:

    selvästi on havainnointikykyä ja kokemusta. Kiitos Herralle. Tällä palstalla jotkut joutuivat tuon Armin kynsiin. Tervehtyminen ottaa aikansa. Jumala sen tekee.

    Jumala sen totisesti tekee. Jeesus parantaa kaikki raskautetut ja rikkirevityt jotka hänen tykönsä menevät.
    Jumalan ansaitsematon hyvyys, rakkaus, ilo, ja rauha olkoon sinunkin kanssasi tänä päivänä ja kaikkien niiden kanssa, jotka hänen tahdossaan elävät.

    Äänestä

  • valehtelet? kirjoitti:

    sillä tiedätkö, että tiedän itse paremmin kuin sinä mikä on suhde todellisten Jumalan tahdon tien
    kulkijoiden kanssa. Valeveljet ja valesisaret ovat asia erikseen.

    Ei Jumala riitauta niitä keskenään joille Hän saa puhua tai jotka jo ovat Hänen omiaan SE ON SELVÄ
    kuin pläkki.

    Mitä tulee minun kaltaisiini joihin olet törmännyt olisi mielenkiintoista heihin törmätä ja tulla
    näkemään ovatko he minun kaltaisiani Jumalan omia vain vaan omassa totuudessaan kiivaita
    oikeassa olevia?
    Pyydäpä sinä heitä tänne, niin kyllä se paljastuu mitä maata ovat.

    Ja kaikesta tuosta mitä muuta sanot niin menet todella pahasti pieleen.

    Mutta älä jää pahennukseen vaan ASIO Jumalan kanssa ja ano, että Hän sinut totuuden tielle johdattaa
    omassa nöyryydessä ja hurskaudessa ei tulla Jumalan luo pääsemään.

    Anna nimesi ja osoitteesi minulle, niin voin tulla tapaamaan sinua ja katsoa mikä henki sinussa toimii ja vaikuttaa? Sillä kasvotusten ne valheet paljastuu ja totuus selviää mikä voima sinussa on ja näet sen voiman mikä minussa vaikuttaa. Jos sinulla on sähköposti osoitetta laita se tähän, niin otan sinuun yhteyttä ja sovitaan tapaaminen.

    Turhaa tälläinen jankuttaminen täällä että mitä kukakin on.

    on ollut kirjoittajia, jotka ovat tavanneet ArmiK; n henkilökohtaisesti ja minä olen yksi heistä.
    Ja todellakin olen tullut siihen tulokseen, että Jumalan Hengen tuottamaa vaikutusta ei ArmiK; sta löydy.
    Hänen kanssaan tekimisiin joutuminen on vienyt todella ahtaalle, hyvin hämmennyksiin, ja toipuminen ei ole käynyt kovinkaan helposti ja nopeasti.

    Äänestä

  • 9+17 kirjoitti:

    Murheellista kuulla tälläistä.

    On tullut aika, että joku vapauttaa kyseisen henkilön tuosta hajottaja riivaajasta Nasaretilaisen Jeesuksen nimessä. Henkien kanssa keskusteluun antautuminen on vaarallista, jos niiden juttuihin alkaa uskoa. Ne repii mielellään ihmisen sielunelämän palasiksi, sen jälkeen kun ovat saaneet portin auki ihmisen sydämeen ja henkeen kylvämänsä valheen kautta, joka liittyy toisen ihmisen uskoon. Riivaajat haluavat ryöstää Jeesuksen uskon ihmiseltä vaihtamalla sen heidän omiin valheellisiin käsitykiin sinusta ja minusta. Näin nuo pahat voimat saavat ihmisestä vallan. Uskon kautta heidän käsitykseensä toisesta ihmisestä. Pahojen voimien kanssa ei kannata alkaa leikkimään jos USKON varustukset eivät ole päällä lujasti.

    Olen itse joutunut sen henkilökohtaisesti käymään läpi. Nuorempana erään uskovaksi itseään sanovan ihmisen kautta jouduin riivaajan kiusattavaksi kolmeksi vuorokaudeksi. Yritän kertoa tämän mahdollisimman lyhyesti, mutta siten että joku oppisi tästä jotakin.

    Pitkän paaston jälkeen Herrani johdatti minut näkemään mitä kaikkea uskovien parissa tapahtuu, sillä itse elin siihen aikaan aika erakkona uskon elämääni kaikessa rauhassa yksinkertaisessa elämässäni. Seurakuntaa en itselleni löytänyt vaikka olin käynyt paikkakunnallani olevissa kaikissa mahdollisissa uskovien yhdyskunnissa. Aina Mormooneista Cityseurakuntalaisiin ja kaikkea siltä väliltä. Ihmettelin joka paikassa sitä miten uskovat karttoivat seuraani. Kukaan ei halunnut tulla lähellekkään minua. Paitsi silloin yhden kerran, kun Jumala halusi avata silmäni näkemään mitä henkijä näissä paikoissa on.

    Menin siis erääseen paikkaan kun Jumala oli sen sydämmelleni antanut. Istuin kokouspaikan taka rivissä, kun yllättäen joku uskova tuli ja laittoi kätensä hartioilleni ja alkoi rukoilemaan Jumalaa että hän antaisi minulle rauhan. Hän tuli yllättäen kysymättä minulta siihen lupaa. Ja ihmettelin miksi hän hoki sitä rauhaa niin kovasti. Mitä enemmän hän sitä pyysi, sitä enemmän rauha sisimmästäni alkoi sammua. Ja sitten ihan yllättäen silmäni avautuivat. Koko sen tilan missä olimme valoisuus kirkastui ja näin tummia, ikäänkuin usvaisia pilvenkaltaisia liikkuvia hahmoja jokaisen ihmisen päällä jotka siellä rukoilivat. Eräs nainen kääntyi minuun päin ja kun hän katsoi minuun hänen pupillinsa olivat täysin auki ja näin hänen sisimmässään vain pimeyttä ja hänen kasvonsa vääristyivät pelosta ja hän heittäityi lattialle polvilleen.

    Ja sitten se tapahtui. Ne henget mitkä vaikuttivat tuossa paikassa tuli myös minuun ja se ajoi minut ulos tuosta paikasta. Se oli raivoa, vihaa ja herjausta täynnä minua kohtaan. Kolme vuorokautta tuo henki oli minussa. Kolme vuorokautta jouduin valvomaan ja kuuntelemaan kaikkea mahdollista inhottavaa minun uskoani kohtaan. En ollut sille mitään. Uskoni oli turhaa ja väärää. Olin paha ja huono ihminen, en minkään arvoinen. En tuntenut Jeesusta, eikä Jeesus rakastanut minua. Kaikkea tuollaista se tyrkytti minulle, en edes viitsi kertoa kaikkea mitä se minun mieleeni laittoi. Kolme vuorokautta sen herjausta ja halventamista kuuntelin kunnen kolmantena yönä sanoin sille: "Sinä voit jatkaa noita juttujasi vaikka loputtomiin, mutta sanaakaan en tule uskomaan siitä mitä puhut minusta tai mitä mieltä olet minusta. Minä uskon siihen mitä mieltä Jeesus on minusta ja minä uskon ja tiedän että hän rakastaa minua. Sinä olet valehtelija." Hirvittävä kiroilu tuli tästä jälleen osakseni. Yhteenkään juttuun en uskonut mitä se loihti mieleeni. Oli kuin olisin koko tuon ajan ollut synkeässä pimeydessä. Kuin jokin usva olisi ollut ympärilläni ja kuitenkin kaiken sen keskellä tiesin ja uskoin Jeesuksen sanoihin: "Joka uskoo minuun, se pelastuu."
    Ja niin minä kolmannen yön aamu yöstä sanoin tuolle hengelle: "Voit itse päättää. Haluatko vielä tuhlata minuun aikaasi vai lähdetkö pois, sinne mistä tulitkin. Sillä sanaakaan en ole uskonut siitä mitä olet puhunut minusta. Turhaa on sanasi. Minä uskon Jeesusta ja siihen mitä hän ajattelee minusta- mikä on Hänen uskonsa ja käsityksensä minusta. Jeesus rakastaa minua ja sinä olet valehtelija. Minua et saa ikinä uskomaan itseesi. " Silloin tuo henki päästi minusta irti. Kylmä voima lähti pois ruumiistani ja silmäni ja huoneeni kirkastuivat ja oli hiljaista. Rauha, se rauha jonka vain Jumala voi antaa oli jälleen kaikkialla, sisimmässäni ja kodissani. Pimeys oli joutunut väistymään ja myöntämään tappionsa lujan uskon edessä Jeesukseen Kristukseen.

    Se, miksi halusin kertoa tämän opetti minulle valtavan paljon. Se avasi silmäni näkemään, ettei kaikki ole sitä miltä ehkä saattaa näyttää. Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan vaan pahoja henkivoimia vastaan, jotka yrittävät kaikin mahdollisin keinoin viedä ihmisiltä uskon, toivon ja rakkauden. Mutta mikä voima voisi meidät erottaa Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta? Ei mikään. Uskothan sen. Jumala ei hylkää lapsiansa pimeimmässäkään laaksossa. Hänen armonsa pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen.

    Olkaa lujat uskossa. Uskokaa Jeesukseen, sillä hän rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaa vapauttaa kaikki saatanan valheilla sitomat ja masennetut.

    Lisääntyköön teidän usko Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen tämän kirjoitukseni myötä. Hän on uskollinen vaikka meitä kohtaisi mikä.

    "Rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on. "

    Pitäkää mukananne aina väkevä uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Anna nimesi ja osoitteesi minulle, niin voin tulla tapaamaan sinua ja katsoa mikä henki sinussa toimii ja vaikuttaa? Sillä kasvotusten ne valheet paljastuu ja totuus selviää mikä voima sinussa on ja näet sen voiman mikä minussa vaikuttaa. Jos sinulla on sähköposti osoitetta laita se tähän, niin otan sinuun yhteyttä ja sovitaan tapaaminen.

    Turhaa tälläinen jankuttaminen täällä että mitä kukakin on.

    eri henki on sinussa kuin minussa.
    Sinä korotat Paavalia, Paavali on sinun Jumalasi, minä "korotan" Jeesusta ja näin tuon sanomaa
    Luojalta Taivaasta.

    Mitä jankuttamiseen tulee, niin kumpi jankuttaa? Eikö ole niin, että molemmat tuovat sen mitä
    ovat uskoneet. Tosin ei minulla ole tuollaista uskoa ollutkaan mikä sinulla on ja niin monella
    on. Minulla oli vain epäusko ja tiesin epäuskon kanssa joudun helvettiin.

    Epäusko joka oli ei ollut epäuskoa siitä etteikö Jumala olisi, etteikö Poika ole minunkin puolestani
    tänne lähetetty elämään kärsimään ja ristinpuulla kuolemaan, vaan, että pelastaako Jumala minua
    ylpeää, kovaa, vastahakoista jne ihmistä.
    Olen käynyt aivan toisenlaisen tien, mitä täällä Jumalan tienä mainostetaan ja se tie on tie
    jonka Jeesus on sanonut, Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, niin kaikki muukin tarvittava
    tullaan antamaan.
    Ja olen Jumalan armosta löytänyt minulle on avattu tie Jumalan luo ja olen saanut kaiken tarvittavan.

    Olen kutsumassa ihmisiä TODELLISEEN hyvyyteen ja mitä saan kohdata todellista pahuutta osakseni
    ja kenen suunnalta niin kenenkä muun kuin kavalan käärmeen.

    Mutta mitä sotasuun tulee, niin Jeesus on sellainen linna ja turva ettei pahinkaan saatanan hyökkäys
    voi vahingoittaa ja noita hyökkäyksiä on tullut tässäkin ketjussa ihmisen kautta joka itse luisui pois
    Jumalan äänen kuulumattomiin, niin nyt ei muuta voi kun mustamaalata sitä joka Jumalassa on.
    Näin hän tekee todella pahaa työtä, itse luulee kuitenkin olevan pyhä ja hyvä ja Jumalan asialla
    mutta toisin on.

    Silloin kun ihminen alkaa toista ihmistä syyttää miten on joutunut toisen ihmisen kahleisiin ja
    siitä irti pääseminen on kivuliasta jne. niin tällaista kun toiset ihmiset siunaa ja uskoo, niin
    tämän valittajan synteihin joutuvat osallisiksi. Ei ole yhdentekevää siunata pahaa ja uskoa pahuuteen.

    Toki voit kirjoittaa ja voimme keskustella asioista, mutta asia on niin, että totta kai sinun henkesi
    vieroksuu minussa olevaa Jumalan Henkeä, sillä ei valheen henki ja Jumalan Henki voi yhtä olla.

    Tässä on sähköposti osoite johon voi kirjoittaa

    [email protected]

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Murheellista kuulla tälläistä.

    On tullut aika, että joku vapauttaa kyseisen henkilön tuosta hajottaja riivaajasta Nasaretilaisen Jeesuksen nimessä. Henkien kanssa keskusteluun antautuminen on vaarallista, jos niiden juttuihin alkaa uskoa. Ne repii mielellään ihmisen sielunelämän palasiksi, sen jälkeen kun ovat saaneet portin auki ihmisen sydämeen ja henkeen kylvämänsä valheen kautta, joka liittyy toisen ihmisen uskoon. Riivaajat haluavat ryöstää Jeesuksen uskon ihmiseltä vaihtamalla sen heidän omiin valheellisiin käsitykiin sinusta ja minusta. Näin nuo pahat voimat saavat ihmisestä vallan. Uskon kautta heidän käsitykseensä toisesta ihmisestä. Pahojen voimien kanssa ei kannata alkaa leikkimään jos USKON varustukset eivät ole päällä lujasti.

    nähdä miten valhe sinuun sulautui todella helposti.

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Olen itse joutunut sen henkilökohtaisesti käymään läpi. Nuorempana erään uskovaksi itseään sanovan ihmisen kautta jouduin riivaajan kiusattavaksi kolmeksi vuorokaudeksi. Yritän kertoa tämän mahdollisimman lyhyesti, mutta siten että joku oppisi tästä jotakin.

    Pitkän paaston jälkeen Herrani johdatti minut näkemään mitä kaikkea uskovien parissa tapahtuu, sillä itse elin siihen aikaan aika erakkona uskon elämääni kaikessa rauhassa yksinkertaisessa elämässäni. Seurakuntaa en itselleni löytänyt vaikka olin käynyt paikkakunnallani olevissa kaikissa mahdollisissa uskovien yhdyskunnissa. Aina Mormooneista Cityseurakuntalaisiin ja kaikkea siltä väliltä. Ihmettelin joka paikassa sitä miten uskovat karttoivat seuraani. Kukaan ei halunnut tulla lähellekkään minua. Paitsi silloin yhden kerran, kun Jumala halusi avata silmäni näkemään mitä henkijä näissä paikoissa on.

    Menin siis erääseen paikkaan kun Jumala oli sen sydämmelleni antanut. Istuin kokouspaikan taka rivissä, kun yllättäen joku uskova tuli ja laittoi kätensä hartioilleni ja alkoi rukoilemaan Jumalaa että hän antaisi minulle rauhan. Hän tuli yllättäen kysymättä minulta siihen lupaa. Ja ihmettelin miksi hän hoki sitä rauhaa niin kovasti. Mitä enemmän hän sitä pyysi, sitä enemmän rauha sisimmästäni alkoi sammua. Ja sitten ihan yllättäen silmäni avautuivat. Koko sen tilan missä olimme valoisuus kirkastui ja näin tummia, ikäänkuin usvaisia pilvenkaltaisia liikkuvia hahmoja jokaisen ihmisen päällä jotka siellä rukoilivat. Eräs nainen kääntyi minuun päin ja kun hän katsoi minuun hänen pupillinsa olivat täysin auki ja näin hänen sisimmässään vain pimeyttä ja hänen kasvonsa vääristyivät pelosta ja hän heittäityi lattialle polvilleen.

    Ja sitten se tapahtui. Ne henget mitkä vaikuttivat tuossa paikassa tuli myös minuun ja se ajoi minut ulos tuosta paikasta. Se oli raivoa, vihaa ja herjausta täynnä minua kohtaan. Kolme vuorokautta tuo henki oli minussa. Kolme vuorokautta jouduin valvomaan ja kuuntelemaan kaikkea mahdollista inhottavaa minun uskoani kohtaan. En ollut sille mitään. Uskoni oli turhaa ja väärää. Olin paha ja huono ihminen, en minkään arvoinen. En tuntenut Jeesusta, eikä Jeesus rakastanut minua. Kaikkea tuollaista se tyrkytti minulle, en edes viitsi kertoa kaikkea mitä se minun mieleeni laittoi. Kolme vuorokautta sen herjausta ja halventamista kuuntelin kunnen kolmantena yönä sanoin sille: "Sinä voit jatkaa noita juttujasi vaikka loputtomiin, mutta sanaakaan en tule uskomaan siitä mitä puhut minusta tai mitä mieltä olet minusta. Minä uskon siihen mitä mieltä Jeesus on minusta ja minä uskon ja tiedän että hän rakastaa minua. Sinä olet valehtelija." Hirvittävä kiroilu tuli tästä jälleen osakseni. Yhteenkään juttuun en uskonut mitä se loihti mieleeni. Oli kuin olisin koko tuon ajan ollut synkeässä pimeydessä. Kuin jokin usva olisi ollut ympärilläni ja kuitenkin kaiken sen keskellä tiesin ja uskoin Jeesuksen sanoihin: "Joka uskoo minuun, se pelastuu."
    Ja niin minä kolmannen yön aamu yöstä sanoin tuolle hengelle: "Voit itse päättää. Haluatko vielä tuhlata minuun aikaasi vai lähdetkö pois, sinne mistä tulitkin. Sillä sanaakaan en ole uskonut siitä mitä olet puhunut minusta. Turhaa on sanasi. Minä uskon Jeesusta ja siihen mitä hän ajattelee minusta- mikä on Hänen uskonsa ja käsityksensä minusta. Jeesus rakastaa minua ja sinä olet valehtelija. Minua et saa ikinä uskomaan itseesi. " Silloin tuo henki päästi minusta irti. Kylmä voima lähti pois ruumiistani ja silmäni ja huoneeni kirkastuivat ja oli hiljaista. Rauha, se rauha jonka vain Jumala voi antaa oli jälleen kaikkialla, sisimmässäni ja kodissani. Pimeys oli joutunut väistymään ja myöntämään tappionsa lujan uskon edessä Jeesukseen Kristukseen.

    Se, miksi halusin kertoa tämän opetti minulle valtavan paljon. Se avasi silmäni näkemään, ettei kaikki ole sitä miltä ehkä saattaa näyttää. Meillä ei ole taistelu lihaa ja verta vastaan vaan pahoja henkivoimia vastaan, jotka yrittävät kaikin mahdollisin keinoin viedä ihmisiltä uskon, toivon ja rakkauden. Mutta mikä voima voisi meidät erottaa Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta? Ei mikään. Uskothan sen. Jumala ei hylkää lapsiansa pimeimmässäkään laaksossa. Hänen armonsa pysyy iankaikkisesta iankaikkiseen.

    Olkaa lujat uskossa. Uskokaa Jeesukseen, sillä hän rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaa vapauttaa kaikki saatanan valheilla sitomat ja masennetut.

    Lisääntyköön teidän usko Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen tämän kirjoitukseni myötä. Hän on uskollinen vaikka meitä kohtaisi mikä.

    "Rukoukseni on, että sinun uskosi, se usko, joka on meille yhteinen, olisi väkevä kaiken hyvän tuntemisessa, mikä meillä Kristuksessa on. "

    Pitäkää mukananne aina väkevä uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet.

    Poika todellakin saanut tehdä kohdallani vapauttaa synnin, saatanan, oman lihan, muiden ihmisten
    vallasta omaan valtakuntaansa Hänen tahtonsa alle.
    Näin häipyi masennus, alakulo, tuska, rauhattomuus, epäusko jne.
    Nyt on lepo, rauha, ilo, voima, tosi elämä Jumalassa Jeesuksessa.

    Näin kerskaukseni on se mitä Jumala on mitä Jeesus on ja mitä Pyhä Henki on,
    eikä se mitä ihminen on. Ihminen on kuollut, kun Jumala ihmisen on ahtaan portin kautta
    yhteyteensä saanut johdattaa.

    Äänestä

  • Jeesus Jumalan kirjoitti:

    Luit kirjoitukseni ja minä luin vastauksesi. Ja yhä vain väität että korottaisin Paavalia ja pitäisin häntä Jumalanani? Ei voisi arviosi minusta olla pahemmin pielessä. Enkä tälläisestä jankkaamista enää ole kiinnostunut. Toistan viimeisen kerran. Niinkuin aiemminkin sanoin, minä KYLLÄ puolustan Paavalia ja hänen oppiaan, sillä hän on veljeni, mutta EI Jumalani. Nytkin on taas tullut Paavalia halventavia uusia aloituksia, mutta eihän niistä loppua tulekkaan mitä lopummaksi aika täällä käy.

    Niinkuin Jeesusta halveksittiin ja yhä halveksitaan, myös hänen omilleen tehdään samoin. Ja Paavali kuuluu siihen joukkoon näköjään kaikkein eniten. Paavalin kimpussahan tällä palstalla eniten herjaajat ovat.
    Jos toiset yrittävät hänet alentaa suurimmaksi eksyttäjäksi, niin miksei toiset voi yrittää häntä "korottaa" siihen asemaan mihin Jumala ja Jeesus Kristus hänet asettikin? Uskon puolustamisesta siinä on kyse, eikä mistään sen ihmeellisemmästä ihmisten palvonnasta tai kuka sen mitenkin haluaa nähdä.

    Äänestä

  • jo paljastunut kirjoitti:

    eri henki on sinussa kuin minussa.
    Sinä korotat Paavalia, Paavali on sinun Jumalasi, minä "korotan" Jeesusta ja näin tuon sanomaa
    Luojalta Taivaasta.

    Mitä jankuttamiseen tulee, niin kumpi jankuttaa? Eikö ole niin, että molemmat tuovat sen mitä
    ovat uskoneet. Tosin ei minulla ole tuollaista uskoa ollutkaan mikä sinulla on ja niin monella
    on. Minulla oli vain epäusko ja tiesin epäuskon kanssa joudun helvettiin.

    Epäusko joka oli ei ollut epäuskoa siitä etteikö Jumala olisi, etteikö Poika ole minunkin puolestani
    tänne lähetetty elämään kärsimään ja ristinpuulla kuolemaan, vaan, että pelastaako Jumala minua
    ylpeää, kovaa, vastahakoista jne ihmistä.
    Olen käynyt aivan toisenlaisen tien, mitä täällä Jumalan tienä mainostetaan ja se tie on tie
    jonka Jeesus on sanonut, Etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, niin kaikki muukin tarvittava
    tullaan antamaan.
    Ja olen Jumalan armosta löytänyt minulle on avattu tie Jumalan luo ja olen saanut kaiken tarvittavan.

    Olen kutsumassa ihmisiä TODELLISEEN hyvyyteen ja mitä saan kohdata todellista pahuutta osakseni
    ja kenen suunnalta niin kenenkä muun kuin kavalan käärmeen.

    Mutta mitä sotasuun tulee, niin Jeesus on sellainen linna ja turva ettei pahinkaan saatanan hyökkäys
    voi vahingoittaa ja noita hyökkäyksiä on tullut tässäkin ketjussa ihmisen kautta joka itse luisui pois
    Jumalan äänen kuulumattomiin, niin nyt ei muuta voi kun mustamaalata sitä joka Jumalassa on.
    Näin hän tekee todella pahaa työtä, itse luulee kuitenkin olevan pyhä ja hyvä ja Jumalan asialla
    mutta toisin on.

    Silloin kun ihminen alkaa toista ihmistä syyttää miten on joutunut toisen ihmisen kahleisiin ja
    siitä irti pääseminen on kivuliasta jne. niin tällaista kun toiset ihmiset siunaa ja uskoo, niin
    tämän valittajan synteihin joutuvat osallisiksi. Ei ole yhdentekevää siunata pahaa ja uskoa pahuuteen.

    Toki voit kirjoittaa ja voimme keskustella asioista, mutta asia on niin, että totta kai sinun henkesi
    vieroksuu minussa olevaa Jumalan Henkeä, sillä ei valheen henki ja Jumalan Henki voi yhtä olla.

    Tässä on sähköposti osoite johon voi kirjoittaa

    [email protected]

    "Sinä korotat Paavalia, Paavali on sinun Jumalasi, minä "korotan" Jeesusta ja näin tuon sanomaa
    Luojalta Taivaasta. "

    Toisesta valheita puhumalla ei Jeesusta koroteta eikä hänen nimeään. Se on valheen henki joka tuollaista minusta siellä päässä väittää. Jot sitä et itse tajua, niin ole tajuamatta.

    väität minusta?
    Se on valhetta.

    Äänestä

  • huomaa mitä kirjoitti:

    väität minusta?
    Se on valhetta.

    Oletpas sinä jääräpäinen ihminen. Myöntäisit nyt jo että sinäkin olet erehtyväinen ihminen tuomioissasi.
    Vai onko se osaltasi jo mahdotonta?
    Tämä bumerangin heittely riittäköön jo kanssasi täällä myönsit tai et.

    Äänestä

  • Kolkuttakaa kirjoitti:

    Oletpas sinä jääräpäinen ihminen. Myöntäisit nyt jo että sinäkin olet erehtyväinen ihminen tuomioissasi.
    Vai onko se osaltasi jo mahdotonta?
    Tämä bumerangin heittely riittäköön jo kanssasi täällä myönsit tai et.

    erehtyväisyyttään myöntämään, hän on sanonutkin että EI tee erheitä.
    Siispä vika on aina toisessa osapuolessa.
    Keskustelu Armin kanssa on aivan mahdotonta, hän vänkää ja kääntää asiat nurinpäin.

    Äänestä

  • 12 kirjoitti:

    Aivan samaan loppu tulokseen olen tullut nyt itsekin siinä mitä sanoit.
    Jos tuo vain olisi totta, niin hän olisi oikeasti ensimmäinen sellainen ihminen jonka olisin tavannut. Mutta eihän se tietenkään ole totta. Monta erheellistä väittämää hän minunkin suhteeni kieleltään jo päästi, ja jo se kertoo sen, että en ole ollut erehtymättömän ihmisen kanssa tekemisissä vaikka hän sen kuinka yrittäisi kieltää itseltään ja minut leimaisi tästäkin mukamas "syytöksestä" häntä kohtaan valehtelijaksi. Mutta peittäköön rakkaus erheiden määrän, sillä se päästää irti syytöksen siteestä anteeksi annossa ja ansaitsemattomassa hyvyydessä.

    tuo edellinen viestini :) Erheitä sattuu näköjään näinkin.

    Äänestä

"ihmisille se on mahdotonta" Niin toden totta näin se on ihmiselle itsensä pelastaminen ON TÄYSIN
MAHDOTTOMUUS.

Miettikää siis missä harhoissa eletään kun on "itse itsensä annettu "Jeesukselle"?

Äänestä
  • että palstalla on toinenkin Paavalin vihaaja ja Raamatun vääristelijä Sunin lisäksi. Tämä valheen kylväjä syyttää täällä muita, että he nostavat muka Paavalia jumalaksi ja sivuuttavat Jeesuksen Kristuksen.

    Myös muilla foorumeilla näkee näitä olemattomia asioita oikaisevia ja tyhjän väittäjiä, jotka tyrkyttävät tilalle näennäiskristillisiä uskomuksiaan. Myös tämän palstan Paavalin syyttäjä (=Armi) ei kuitenkaan julista ristiinnaulittua Kristusta, vaan jotain epämääräisiä Jumalan tahdon seuraamisohjeita. Moni harhaoppinen hokee samoin Jumalan tahtoa. Lisäksi merkillisen oikeaoppinen Armi on myös, ja on aina eri mieltä muiden kanssa, paitsi tietysti jos joku sattuu yhtymään hänen harhaoppiinsa

    Armi on vaarallinen eksyttäjä niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen ja horjuvat vähän uskonperusteissaan. Aiemmin jo Armi osoitti, kuinka ei-kristillisiä hänen käsityksensä ovat, kun hän vänkäsi koettelemisesta ja henkien ja oppien arvioinnista. Hän väitti olevan suorastaan Jumalaa loukkaavaa, jos epäilyttäviä oppeja, joissa on jotakin Raamattuun liittyvää opetustakin mukana, aletaan koettelemaan.

    Siis Armin mukaan on täysin väärin koetella mitään, joka on suorastaan käsittämätöntä ja ennen pitkää johtaa eksymykseen. Siitä on selvä esimerkki Teuvo Suni, joka ei aikanaan ymmärtänyt koetella näkyjään ja nyt hän on pahinta laatua oleva Kristuksen herjaaja. Samoin Sunin mukaan myös Paavali on valehtelija ja viimeisimpien kommenttien mukaan toimi suurimman osan apostolintyöstään saatanan ohjauksessa. Näin räikeään Jumalan pilkkaan näyttävät tietyt henkivoimat apulaisiaan opastavan ja se osoittaa kuinka tehokkaasti antikristuksen tietä tasoitetaan

    Äänestä

  • tullut huomatuksi kirjoitti:

    että palstalla on toinenkin Paavalin vihaaja ja Raamatun vääristelijä Sunin lisäksi. Tämä valheen kylväjä syyttää täällä muita, että he nostavat muka Paavalia jumalaksi ja sivuuttavat Jeesuksen Kristuksen.

    Myös muilla foorumeilla näkee näitä olemattomia asioita oikaisevia ja tyhjän väittäjiä, jotka tyrkyttävät tilalle näennäiskristillisiä uskomuksiaan. Myös tämän palstan Paavalin syyttäjä (=Armi) ei kuitenkaan julista ristiinnaulittua Kristusta, vaan jotain epämääräisiä Jumalan tahdon seuraamisohjeita. Moni harhaoppinen hokee samoin Jumalan tahtoa. Lisäksi merkillisen oikeaoppinen Armi on myös, ja on aina eri mieltä muiden kanssa, paitsi tietysti jos joku sattuu yhtymään hänen harhaoppiinsa

    Armi on vaarallinen eksyttäjä niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen ja horjuvat vähän uskonperusteissaan. Aiemmin jo Armi osoitti, kuinka ei-kristillisiä hänen käsityksensä ovat, kun hän vänkäsi koettelemisesta ja henkien ja oppien arvioinnista. Hän väitti olevan suorastaan Jumalaa loukkaavaa, jos epäilyttäviä oppeja, joissa on jotakin Raamattuun liittyvää opetustakin mukana, aletaan koettelemaan.

    Siis Armin mukaan on täysin väärin koetella mitään, joka on suorastaan käsittämätöntä ja ennen pitkää johtaa eksymykseen. Siitä on selvä esimerkki Teuvo Suni, joka ei aikanaan ymmärtänyt koetella näkyjään ja nyt hän on pahinta laatua oleva Kristuksen herjaaja. Samoin Sunin mukaan myös Paavali on valehtelija ja viimeisimpien kommenttien mukaan toimi suurimman osan apostolintyöstään saatanan ohjauksessa. Näin räikeään Jumalan pilkkaan näyttävät tietyt henkivoimat apulaisiaan opastavan ja se osoittaa kuinka tehokkaasti antikristuksen tietä tasoitetaan

    on sinulla itselläsi jäänyt sellaista valhetta tuot ettei sillä ole mitään määrää.
    Tiedät varmaan mikä on valehtelijoitten osa?

    Äänestä

  • "ihmisille se on mahdotonta" Niin toden totta näin se on ihmiselle itsensä pelastaminen ON TÄYSIN
    MAHDOTTOMUUS.

    Ja tähän aletaan tuoda Paavalia voi miten pimeää.

    Äänestä

voi kukaan ihminen itseään pelastaa, SE ON JUMALAN TEKO.

Mutta kun Jumala kutsuu, Jumala puhuu, niin mitä tekee ihminen kuuleeko Häntä vaiko
torjuu pois luota kun se mitä Jumala puhuu ON AIVAN TOISTA KUIN IHMISOPIT TOITOTTAA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sanoo,"helpompi kirjoitti:

on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan." 25. Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: "Kuka sitten voi pelastua?" 26. Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista."

Näin tämä asia on, ihmisille on aivan mahdottomuus itsensä pelastaminen, se on käydä Jumalan tahdon
tielle.

Tämä asia selviää tässäkin Jeesuksen sanassa,"Sen tähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna."

Siksipä on niin ihmisen on aivan mahdottomuus käsittää aivan selvää selkokielistä Jeesuksen sanaa,
"etsikää ensin Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa, niin KAIKKI muukin tarvittava tullaan ANTAMAAN."

Ihminen EI voi tuotakaan tehdä, ei tule tarvettakaan, ELLEI Jumala ihmistä herätä ja vedä puoleensa.

Siksipä noita uskomuksia piisaa ja ihmismielen luomat harhat kukoistaa, jyllää, ja jyrää.

Jeesuksella, kun ei ole tänäkään päivänä sijaa, vaan ihmiset korvasyyhyynsä haalivat oppeja
jotka ovat KAIKKI tyystin viemässä YHÄ kauemmas Jumalasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu