Mikä on tarkoitus kun eräästä asiasta/ihmisestä aiheutunut tuska (ja kaipaus) eivät lähde sydämestäni pois vaikka kuinka rukoilen? Tuska on hellittänyt otettaan vain kerran: silloin kun sain lapseni ensi kertaa rinnalleni. Mutta sekin oli ohimenevää. Jos sattuu jotain mikä muistuttaa asiasta elävästi, painontunne kasvaa hirvittäväksi. Tällaistako on loppuikäni?
Jumala ei vie tuskaa pois
*suru*
2197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luopumisen on tuskaa, ja toivoa on vaikeata tuoda tilalle. Älä rukoile hampat irvessä. Se ei nopeuta luopumisprosessiasi. Tuska ei häivy, ellei anna itselle olla lupa surullinen. Surun on käytävä läpi. Se on vaikea työ, mutta se on käytävä. Voit yrittää rukoilla lapsesi puolesta ja antaa hänelle muisto sydämmeen ja anna aikaa itsellesi.
Sinuun on iskenyt syvä haava joka ei tahdo parantua tuolla alueella elämässäsi. Omassa elämässäni olen huomannut, että Jumala antaa meillä olla joskus pitkäänkin asioita joitten kanssa painimme siksi, että sisäinen ymmärryksemme kasvaisi ja saisimme sellaisen vahvan maaperän jalkojemme alle, puhutaan sellaisesta kilvoituselämästä josta astumme voittajina ulos.
Ongelmaasi ei kannata työntää taka-alalle vaan rohkeasti käydä sen kimppuun. Mikäli se vaivaa sinua päivittäin suosittelisin sinua käymään jopa jonkun psykologin juttusilla mikäli sielunhoidolliset keskustelut eivät auta. Jumala on kaikki Kaikkeudessa. Hän ei väistä mitään asiaa, eikä mikään asia mitä maapallolla on tapahtunut ole hänelle outoa.
Siis rohkeasti vihollisen kimppuun sinä saat vielä voiton.