"""
10–20 vuoden päästä meillä tulee olemaan huikeaa uutta tietoa aivojen toiminnasta. Jo nyt
tiedetään aivojen kehityksen jatkuvan 24–25 ikävuoteen asti. Aivotutkimus kertoo myös
vakuuttavalla tavalla kuinka tytöt kehittyvät ennen poikia ja kuinka tytöt saavuttavat tietyt aivojen
toimintavalmiudet ennen poikia. Kehitysero vaihtelee yhdestä kolmeen vuoteen. Aivotutkimus
antaa meille uutta tietoa ymmärtää tyttöjen poikien erilaista oppimisvalmiutta, heidän erilaista
toiminnallisuutta sekä kypsyysastetta ja oman itsen säätelyä. Tulevaisuudessa nuoruusikä tullaan
määrittelemään uudestaan ja tyttöjen ja poikien välinen kehitysero huomioidaan mm
koulutuksessa.
"""
aivotutkijat eli neurotieteilijät tietävät jo nyt, että peruskoulu suosii nykyisellään tyttöjä. suomessa kuitenkin peruskoulua kehitetään siten, että koulukirjojen fantasiahahmoille puetaan mekko, vaikka hahmo esittäisi sarvipäistä (uros)hirveä. :)
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43270-yhyy-oppikirjoissa-on-liikaa-maskuliineja
10–20 vuoden päästä meillä tulee olemaan huikeaa uutta tietoa aivojen toiminnasta. Jo nyt
tiedetään aivojen kehityksen jatkuvan 24–25 ikävuoteen asti. Aivotutkimus kertoo myös
vakuuttavalla tavalla kuinka tytöt kehittyvät ennen poikia ja kuinka tytöt saavuttavat tietyt aivojen
toimintavalmiudet ennen poikia. Kehitysero vaihtelee yhdestä kolmeen vuoteen. Aivotutkimus
antaa meille uutta tietoa ymmärtää tyttöjen poikien erilaista oppimisvalmiutta, heidän erilaista
toiminnallisuutta sekä kypsyysastetta ja oman itsen säätelyä. Tulevaisuudessa nuoruusikä tullaan
määrittelemään uudestaan ja tyttöjen ja poikien välinen kehitysero huomioidaan mm
koulutuksessa.
"""
aivotutkijat eli neurotieteilijät tietävät jo nyt, että peruskoulu suosii nykyisellään tyttöjä. suomessa kuitenkin peruskoulua kehitetään siten, että koulukirjojen fantasiahahmoille puetaan mekko, vaikka hahmo esittäisi sarvipäistä (uros)hirveä. :)
http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43270-yhyy-oppikirjoissa-on-liikaa-maskuliineja
Vastaukset 20
Vanhimmat
Olen yhden nuoren miehen äitinä pitkälti kokemusperäisesti samaa mieltä siitä, että koulu suosii tyttöjä; lukiossa se tilanne tasaantuu - silloin mennään ihan tulospohjalta, mikä sitten jatkuu myöhemmissä koulutusvaiheissa ja osittain myös työelämässä.
Sorry mg, opponoin jälleen kerran. Henry Laasasta en viitsi pistää ihan 6-0, vaikka mieli tekisi, mutta totean diplomaattisesti, että siinä on yhden asian liikkeen mies, jonka jutut jätän omaan arvoonsa. Niistä olisi helppo provosoitua, mutta minulla on parempaakin tekemistä. Ihmettelen ainoastaan sitä, että arvostamani julkaisu kelpuuttaa moista tuubaa saitilleen. Niklas Herlinin ansioluetteloon kuitenkin luettakoon se, että otti Sofi Oksasen omaan "talliinsa". Aiempi kustantaja päätti jostain syystä irrottaa otteensa kultakimpaleesta.
peruskoulussa mennään resurssien puitteissa nykyisin siten, että opetus on melko massaluonteista tiedonsiirtoa. suuret luokkakoot mm pitävät huolen siitä, että yksilöllinen opetus jää vähälle. pudokkaille on tietenkin tarjolla erityisopetusta, tarkkailuluokkia ja kymppiluokkaa. tasokurssit pitäisi mielestäni palauttaa takaisin perusopetukseen, vaikka ne ovatkin "leimaavia".
kuitenkaan peruskoulussa ei riittävästi huomioida poikien ja tyttöjen luontaisia kehityseroja, mikä on siis se 1...3 vuotta keskimäärin, jolloin ensinnäkin tyttöjen yleinen kouluviihtyvyys ja motivaatio on parempi. ja toisekseen, koska peruskoulussa on resurssipulaa, niin opettajat automaattisesti suosivat oppilaita heidän vahvoilla alueilla. pojilla on parempi matemaattinen hahmotuskyky murrosiän vaiheilla ja tytöillä kielelliset taidot ovat kehittyneet paremmin, -mistä seuraa keskimääräisenä ja näkyvänä ilmiönä lukioiden ja yliopistojen naisistuminen sekä vastaavasti ammattikoulujen ja teknisten oppilaitosten miehistyminen eli siis segregaatio.
tuossa vasta ilmestyneessä tutkimuksessa, johon laasanenkin viittaa, pureudutaan osittain perusopetuksen sukupuolijäsennykseen ja oppikirjojen antamiin malleihin. tutkimus ei näin itse luettuna vaikuta aivan niin huvittavalta, mitä on annettu ymmärtää. kuitenkin siitä paistaa läpi tietty asennehakuisuus ja taustaoletteinen biokielto. ikäänkuin peruskoululaiset olisivat astioita, johon tieto ja tiedonantajan (oppimateriaalin sisältö) valuisivat jäsentymättöminä tosiasioina kritiikittä.
sitten on vielä sekin tosiasia olemassa, että vaikka perusopetuksessa kuinka tavoitettaisiin tasa-arvo opetusmateriaalin mallihahmojen suhteen, niin käytännön työelämässä ei saavuteta ehkä koskaan täydellistä tasajakoa. tälläkin sivulla on esitetty esimerkiksi chilen kaivosonnettomuuteen viitaten sukupuolten olevan essentiaalisesti ja siten reaalisesti erilaisia, -tietyille ammattialoille ei yksinkertaisesti voi saada tasapuolista edustajistoa sukupuolten kesken.
uudessa suomessa on kieltämättä puheenvuorojen suhteen melko salliva linja, -itsellänikin on siellä rekisteröitynä puheenvuorotunnukset vieläpä omalla nimellä. :)
http://mannaolavigryn.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43599-miehen-vuosi-on-11-kuukautta
"tuossa vasta ilmestyneessä tutkimuksessa, johon laasanenkin viittaa, pureudutaan osittain perusopetuksen sukupuolijäsennykseen ja oppikirjojen antamiin malleihin. tutkimus ei näin itse luettuna vaikuta aivan niin huvittavalta, mitä on annettu ymmärtää. kuitenkin siitä paistaa läpi tietty asennehakuisuus ja taustaoletteinen biokielto."
Minkä tieteenalan jargoniin mahtavat kuulua tuollaiset suomenkieltämme rumentavat epäluomat kuin "sukupuolijäsennys", "asennehakuisuus" ja "biokielto"?
"sitten on vielä sekin tosiasia olemassa, että vaikka perusopetuksessa kuinka tavoitettaisiin tasa-arvo opetusmateriaalin mallihahmojen suhteen, niin käytännön työelämässä ei saavuteta ehkä koskaan täydellistä tasajakoa."
Niin, miksi tuollainen tasajako ylipäänsä pitäisi saavuttaa ja miten tasajako on muka yhtä kuin tasa-arvo?
nuo mainitut ilmaukset ovat esillä esimerkiksi sukupuolentutkimuksessa ja sitä vastaan esitetyssä kritiikissä. suomihan on siitä ihmeellinen kieli, että esimerkiksi päätteillä sanasta voi luoda uusia johdannaisia tyyliin ymmärtämättömyyksissäänköhän tai sanoista voi muodostaa uusia yhdyssanoja kuvaamaan uuden tiedon esille nostamia ilmiöitä, kuten esimerkiksi sukupuolineutraali ja sanamagia.
oph:n tilaama tutkimus "sukupuolijäsennys perusopetuksen oppimateriaaleissa" on mielestäni lievästi ongelmallinen ja olemassaolevaa tilannetta liioitteleva eli siis asenteellinen. asenteellinen jopa siinä määrin, että sitä on pidettävä tahallisena stand point -metodina, jolloin voi jo puhua tietynlaisesta asennehakuisuudestakin tutkijoiden osalta.
feminismin ja muiden tasa-arvoideologioiden ongelma on siinä, että ei ole tarkasti määritelty sitä milloin ja missä tilanteessa tasa-arvo on lopullisesti saavutettu. itse en pidä täydellistä tasajakoa kaikilla elämänalueilla ensinnäkään mahdollisena saavuttaa enkä toisaalta edes kannatettavana tavoitteena. mahdollisuuksien tasa-arvossa, mikä mielestäni olisi se "lopullinen tila", ihmisillä olisi reaaliset mahdollisuudet valita ja vaikuttaa omiin valintoihinsa koskien ammatinvalintaa, koulutusta etc... ihan täysin ei suomessakaan mahdollisuuksien tasa-arvo ole toteutunut, -viilattavaa riittää.
Eikö miessukupuolen älyllinen ja fyysinen etevämmyys painavimpine aivoineen ja enempine synapseineen sekä kymmentuhatvuotinen todennettu traditio huipentuneena nobel-palkintojakaumiin miesten eduksi pädekään suomalaisissa peruskouluissa? Ainoa poikkeus ihmiskunnan luonnollisessa järjestyksessä?
No jessus sentään, virhe on äkkiä korjattava, ja muutettava peruskoulu poikia suosivaksi. Ollaan sitten oikealla tiellä siinäkin. Pois kaikki sellainen, mikä vaatii lukemista ja ahkeruutta. Muutenhan asiat ovat yhteiskunnassa edelleen mallillaan, noin sukupuolittuneesti ajatellen.
aloituksessa kirjoitinkin keskimääräisistä kehityseroista ja niiden vaikutuksista esimerkiksi oppimismotivaatioon sekä ammatinvalinnan ohjautuvuuteen sukupuolieriytyneesti.
peruskoulu siis suosii, tai paremminkin "suosii", tyttöjä, koska opetussuunnitelmat on laadittu tuntikehysmallilla siten, että painopiste on kielissä ja sosiaalista ja lingvististä nokkeluutta vaativissa aineissa, kuten elämänkatsomustiedossa. matematiikka ja muu tekninen opetus fysiikkoineen ja kemioineen on ihan yhtä tärkeää, -joka päiväisessä elämässä ensisijaisesti joudumme taistelemaan esimerkiksi painovoimaa vastaan tarvitsematta juurikaan miettiä vaikkapa ruotsin kielen prepositioiden käyttöä för, till och på -valikolta. samoin tavallisesta ruokakauppakäynnistä muodostuu helposti matemaattinen yhtälö tavaroiden hintoja ynnäillessä ja verratessa välituloksia oman kukkaroon sisältöön, -eikä niitä ostoksia sen kummemmin tarvitse kuitenkaan sosiaalisesti hyväksyttää "bestiksillä", kuten yläasteella tytöt oppivat tekemään.
vakavasti puhuen peruskoulu siis syrjii molempia pääsukupuolia, vaikkakin hiukan eri tavoilla. sukupuolisensitiivisessä opetuksessa, mikä on mielestäni lähellä yksilötasoista opetusta ja hyvä tavoite muutenkin, oppilasta tulisi tukea ennenkaikkea hänen heikoilla alueillaan ja ottamalla huomioon myös oppilaan kehitysvalmiudet. periaatteessa siis peruskoulussakin voitaisiin siirtyä luokattomaan käytäntöön vaivihkaa.
ala asteella opitaan lukemaan, laskemaan plus-miinus-kerto ja jakolaskut. Ne on tärkeitä. ja tärkein asia on se että lähdetään tekemään osamme tässä yhteiskunnassa. Minä olen ammatiltani kirvesmies. peruskoulusta ei minulle ollut muuta hyötyä kun se että opin ala-asteella perus asiat ja että tuli joka arki aamu lähdettyä velvoitteisiin. harva tarvitsee tietoa joka on opetettu uskonnon tai historian tunnilla. sain päästötodistukseen historiasta arvosanaksi 5. jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. vanhemmalla iällä on alkanut kiinnostamaan ja tiedän nyt historiasta yhtä sun toista. ylä- aste oli aivan peräsuolesta. olin häirikkö oppilas. kapinoin sitä touhua vastaan. vasta nykyään ymmärrän miksi. Mutta ymmärrän että ei ole helppoa saada opetuksesta järkevää. En osaisi varmaankaan parantaa sitä. on vaan harmi että jatko opiskelupaikkoihin valitaan yläasteen päästötodistuksen perusteella. moni lupaava jannu ei pääse alalleen.
Koulussa häirikköjä, työmaalla ahkeria ja käyttäytyy hyvin. Mikä on vialla. Ehkä ne arvosanat vois jättää pois. Mulla oli töissä viime vuonna kaks työharjotteliaa. molemmilla oli kädet ku naisella. oli ihmeissään kun näki minkälaista oli oikeella rakennustyömaalla. Ei niinku remontti reiskassa. jos haluaa raksalle opiskelemaan pitää olla yli 8 keskiarvo. ainakin jyväskylässä. järjetöntä. Ymmärrän sen että kun on enemmän hakioita kun paikkoja on valittava parhaat, mutta ylä-asteella ei ole mitään tekemistä rakennus-alan kanssa. Siihen hommaan pitäis saada muutos. Pistää vain vihaksi kun minulla on yksi nuori tuttu joka on ollut minun apuna parilla työmaalla. ei päässyt kouluun eikä töihin ilman koulutusta koska sai huonon todistuksen peruskoulusta.
Sääli homma, ahkera ja reipas kaveri. ja on muuten intissä tällä hetkellä kokelas. Eikä ole varmasti ainoa.
KETÄÄN EI PIDÄ LUOKITELLA PERUSKOULUN PERUSTEELLA.
Et kai tosissasi väitä, että tavoitteena on ollut tyttöjen suosiminen, kun oppiaineita, opetuskohteita ja -metodeja on valittu koulujärjestelmään, osin kansainvälisten trendien mukaisina? Olen tähän asti lukenut, että jos ja kun opetussisältöjä on muutettu, on vaatimuksia käytännössä madallettu, jotta pojatkin pärjäisivät. Mitä siis on mielestäsi tehtävä? Tai asiantuntijoiden tai laasasten mielestä?
Luku- ja kirjoitustaito, perusmatematiikka ("laskento"), sopivasti taideaineita ja liikuntaa, yleissivistäviä aineita (hissat, ussat, mantsat, bilsat ym), mikä tässä repertuaarissa on pojille niin kovin erityisvinouttavaa? Perusasteen koulutuksessa, ei se ole vaikeaa. Näitä aineita on ollut kautta aikain, silloinkin, kun vain pojat päästettiin opiskelemaan, varsinkin pitemmälle. Pitkä kokemus on osoittanut, että ao. tietoja tarvitaan enemmän tai vähemmän. Työelämässä ehkä joitain "vähemmän", mutta eihän me eletä vain työtä varten. Läksynsä laiminlyöneet tulevat myöhemmin huomaamaan, että olisi olut hyvä tietää paljosta edes vähän, kuin pelkästään vain vähästä paljon, vaikka rahoiksi näin löisikin työelämässä.
Silloin ei tarvitsi ahistuneena kirjoitella mm. fem.palstalle ylimielisen rehvakkaita stooreja raskaista miestentöistä, joihin nainen ei muka pysty. Ne rasvakourat eivät tiedä mitään sadoista miljoonista köyhistä naisista, jotka pitkin mantereita tekevät käsittämättömiä urakoita perheensä puolesta, jopa yksin, samalla kun miehet perheenpäinä niinsanotusti "johtavat" perhettä mukavammin. Näin huolimatta naisten keskimäärin pienemmästä fyysisestä voimasta.
nuo kehityserot ovat olleet jo vuosikymmeniä tiedossa. itsekin tiesin ja opin niistä 70-luvulla peruskoululaisena, koska opettajat niin kertoivat. ja isommat pojat.:) tähän mennessähän näitä keskimääräisiä sukupuolten välisiä kehityseroja on koulussa kompensoitu siten, että pojille on annettu kieliopinnoissa vähän osaamistaan parempia numeroita ja vastaavasti tytöille matematiikassa. vähän aikaa sitten mediassa oli tästäkin kerrottu tarkemmin.
jos sitten tosiasiallisesti haluttaisiin antaa mahdollisimman tasa-arvoista opetusta, niin esi- ja peruskouluun tulisi panostaa resursseja nykyistä huomattavasti enemmän, ennen kaikkea opettaja määriä tulisi lisätä, jolloin ryhmäkokoja voi pienentää. no steiner-kouluilla on huomattavan paljon peruskouluille annettavaa juurikin yksilöllisen opetuksen suhteen mallia, jos jätetään steiner-kouluihin liittyvä ideologia lukuun ottamatta.
noista selvistä, neurologisista ja hormonaalisista, kehityseroista murrosikäisillä on osoitettu tai ainakin johdettu myös niinkin tärkeä epätasa-arvon lähde ja mittari kuin ammattialojen segregaatio. koska peruskoulu ei riittävästi ota huomioon lasten kehityseroja, vaan pyrkii jakamaan samat tiedot kaikille ikäluokkaan kuuluville, johtaa se ensinnäkin opiskeluvalintojen jakautumiseen sukupuolten kesken ja sitä kautta työelämän jakautumiseen miesten ja naisten aloihin. ja toisaalta, koska tytöt ovat keskimäärin sen 1..3 vuotta edellä kehityksessä eli tavallan aikuisempia ja valmiimpia jäsentämään tietoa, niin pojat menettävät herkemmin mielenkiintonsa koko kouluun ja syrjäytyvät (helpommin).
opettajat yleensä tietävät tämän ongelman ja pyrkivät kaikin keinoin patistelemaan poikia opiskelun pariin, mutta resurssit ovat riittämättömät.
nyt, jos sitten peruskoulussa alettaisiin oikeasti ottaa nämä kehityserotkin huomioon opetussuunnitelmissa, niin sillä keinoin sekä poikien että tyttöjen vahvuusalueet lisääntyisivät ja tasaantuisivat ja heille olisi tarjolla siten useampiakin jatko-opiskeluteitä. eikä mentäisi aina kaavamaisesti tyttö-lukioon ja poika-amikeen.
niin on palstallakin rehvasteltu miesten ammateista, joissa nainen ei muka pärjäisi. itse en ole tähän pahemmin syyllistynyt, sillä olen muistaakseni esittänyt naisten paremmuutta esimerkiksi ammattisotilaan tehtävissä. naiset ovat todistetusti taistelutilanteissa ihan yhtä raakoja tappajia ja sen lisäksi naisten pienempi koko merkitsee pienempää osuma-aluetta, joten naiset pystyvät helpommin väistelemään luoteja. samoin kaivostöihin naiset sopeutuisivat varmaan paremmin ja lisäksi kaivoskuilut voitaisiin rakentaa hiukan pienemmiksi, jolloin sortuman vaara on pienempi.
monelle pojalle peruskoulu on nykyäänkin turhauttavaa ihan siitä syystä, että se on joko liian vaikeaa kehitystasoon nähden tai sitten murrosiän hormoonimyrsky aiheuttaa ongelmia ja järjestyshäiriöitä. näitä koulunkäyntivaikeuksia osataan tietenkin jo osittain tukea mainituilla tukiopetuksilla ja kymppiluokilla, mutta kokonaanhan ne eivät esimerkiksi opiskelumotivaation puutetta korvaa.
itsekin tunnen kymmeniä miehiä, joille peruskoulu tai kansakoulu ovat olleet puurtamista ja lähinnä eriasteista häiriköintiä. silti useimmat heistä ovat päässeet ammattiin, jossa ovat myös edenneet ja perhekin on hyvissä ajoin perustettu. suoraan huonosti sujuneet peruskoulut eivät siis korreloi muun elämisenlaadun kanssa, -aikuistuttua yleensä viisastutaan ja monia asioita ja tiedon puutteita pystyy itse opiskellen korjaamaan vielä vanhempanakin.
kaikilla ei sitten yhtä hyvin ja onnellisesti ole käynyt, peruskoulussa alkanut syrjäytyminen on ollut samalla lopullista ja aika moni näistä on alle nelikymppisenä jatkanut koulutusta maan alla.
useimmat virallisemmat tutkimukset näyttävät, että kouluikäisistä pudokkaista suurin osa olisi poikia, mihin tuloksiin perustan väitteeni peruskoulun poikia syrjivästä luonteesta. tässä mielessä tuo syrjintä ei ole mitenkään laajamittaista tai koko sukupuoleen kohdistuvaa, mutta sen sukupuolierityisyys on kuitenkin selkeä.
miten tuota peruskoulua tulisi sitten kehittää siten, että suurin piirtein jokainen oppilas ensinnäkin säilyttäisi opiskelumotivaation ja siten oppisi jo koulussa tarvittavat taidot ja tiedot saaden ainakin kohtuullisen todistuksen? ja toisaalta oppilaiden murrosikä yksilölliset kehityserot asettavat kanssa opettajille aikamoisia paineita suoriutua kunnialla opetustehtävistä. niin.??
Naisesta ei ole kirvesmieheksi isolle työmaalle. Tai varmasti pystyy hoitamaan jotkut kirvesmiehen työt mutta ei kaikkia. Kertokaa jos olette nähnyt naisen tekemässä isoja valumuotteja moottorisahan kanssa lyömässä 4 tuuman nauloja. ei riitä voima eikä muutenkaan naisilla ole otteita niihin hommiin. Niissä hommissa pitää käyttää kroppaa ja päätä niinkun mies. Ei oo joka miehestäkään niihin hommiin . Ei se haittaa. Mun mielestä hyvä asia, että ollaan erilaisia. Ammatti sotilaan työ ei ole läheskään miehisintä hommaa. käy ihan hyvin naiselle ellei joskus jopa paremmin. jos luulee että se on yks miehisimmistä hommista ei ymmärrä miehen ja naisen eroa. En tiedä paljoa eri aloista, mutta rakennusalasta tiedän aika paljon. ja uskon tietäväni naisista sen verran että rakennusalalla on paljon töitä mihin nainen ei kykene niin hyvin kun mies. nainen osaa hitsata, maalata, rälläköidä, piikata ja kaikenlaista, mutta tietynlaiset otteet ja tietynlainen hahmotus puuttuu. voi olla joitain friikkejä, mutta en ole tavannut
Olen osittain samoilla linjoilla ja myönnän, että en tunne tiettyjen ammattien fyysisiä vaatimuksia, joihin tuossa viittasit. Pohdin asiaa enemmänkin tiettyjen "leimojen" kautta. Eli rakennusmies, palomies, postimies, rekkamies, luottamusmies, varusmies, perämies ja niin edelleen. Jokainen meistä tietää, että mikä tahansa on mahdollista sukupuolesta riippumatta.
Olin jokin aika sitten ikävän tapaturman vuoksi sairaalahoidossa ja ylivoimaisesti paras "sisar hento valkoinen" oli nuori, ammatistaan innostunut mies. Asenne ja taidot kohdallaan, aivan mahtava.
rakentamisesta minulla on sen verran kokemusta, että olen laajentanut ok-taloa toistasataa neliötä ja sen lisäksi rakentanut parit tallit. aikamoinen kuntoilu-urakkahan siitä muodostui vaikkakin työ on jakaantunut useammalle vuosikymmenelle. ammattimiehet ovat sitten tietenkin erikseen ja fakta on, että vaikka työ itsessään opettaa sitä hahmottamista ja turhien liikkeiden välttämistä, niin silti rakennustyössä tietyt suoritteet vaativat huomattavaa voimankäyttöä. kuten juurikin neljän tuuman naulojen hakkaaminen urakalla. mikä vaatii ruista ranteisiin, ettei tule jännetupintulehdus.
samaten raksatyö kuluttaa heiveröisemmän nopeammin, -välttämättä naisilla ei ole keskimäärin samanlaista lihasmassaa nivelten suojana mitä miehillä on usein luonnostaan. tämä jo itsessään selittää sitä, miksi vanhemmissa, ammattitaitoisemmissa, kirvesmiesryhmissä ei juurikaan naisia esiinny.
naiset ovat tietyllä tavalla kyllä tulleet enemmän mukaan myös rakennusalalle, tosin myös väärin perustein, sillä esimerkiksi amiskan maalarilinjoilla alkaa kuulemma olla tyttöenemmistö television sisustusohjelmien vaikutuksesta. tytöt eivät ymmärrä, että ammattimaalari joutuu tekemään paljon muutakin, kuin koristelemaan olohuoneen nurkkia boordi-sapluunalla. itse muistan hyvin, kun maalasin ulkoseiniä ja heti sen perään peltikattoa, miten puuduttavaa kymmenien maalilitrojen levittäminen tasaisille pinnoille tasaiseksi kerrokseksi oli.
ammattinimikkeissä on ehkä hyväkin muuttaa käytäntöjä neutraalimpaan suuntaan, -toisaalta sellaisilla aloilla, joissa on miesenemmistö, on perusteltua käyttää vanhakantaisia muotoja. minulle palomies assosioituu edelleen palomiehenä, koska käytännössä palonaisia ei ole koko suomessa kuin enintään pari kolme. sama koskee tuota rakennusalaa kirvesmiehineen ja raksa-ukkoineen.
muuten kyllä olkoon postimies sitten vaikka express mailing manager titteliltään, jos sillä keinoin lähennytään tosiasiallista tasa-arvoa.:)
Siinä on muutakin kun fyysinen voima mikä estää naista olemasta yhtä hyvä kirvesmies kun mies, vaikka sellainen hallittu näppi ja rannevoimien käyttö onkin tärkein syy. homma joko käy kätevästi, nopeasti, järkevästi, mukavan roheasti ja hallitusti tai ei. Nainen ei siihen pysty.
On niitä miehiäkin töissä kirvesmiehinä joiden mun mielestä olis pitänyt lähteä jollekkin toiselle alalle. Ja paljon.
Ei naisen tarvitse olla semmonen. miksi pitäisi.
Se ei ole viehättävää ja naisellista. Onko se hyväksi naiselle mikä ei ole naisellista.
Erot näkee jo ruumiinrakenteesta. onko tavoitteena yrittä saada evoluutio muuttamaan miestä ja naista enemmän samankaltaiseksi. Ymmärrän että naisia ei saa kohdella huonosti tietenkään. ja pitää olla samat oikeudet. mutta toi femisismi homma on hanurista. kannattaa keskittyä omiin läheisiin miehiin, naisiin, tyttöihin ja poikiin ja unohtaa feminismi ja se että nainen pystyy siihen kun mieskin. Ei pysty ei tarvii eikä kannata.
Peruskoulu ei mun kannalta toiminu, mut onneks pääsin sen yli. toivotaan että se systeemi kehittyy. Ihmiset ovat erilaisia, mut kaikille on suunnilleen samanlainen peruskoulu. Sehän on selvää ettei se ole oikeudenmukaista. On vaikea homma kehittää sitä. Isot luokat ei ole hyvä asia
Opettajilla ei oo mahdollisuutta opettaa jokaista vähän erikseen niinku ennenvanhaan.
Mielestäni tässäkin pätee väite: ihmisten väliset yksilölliset eroavuudet ovat varianssiltaan suurempia ja laajemmin ja oleellisemmin vaikuttavia, kuin sukupuolten keskimääräiset erot tai erityiseroavuudet. Sp.erojen merkitystä liioitellaan. Fyysisissä voimissa on keskimäärin suurimmat erot, muuten ei mitään kovin erikoista, ei sellaista, joka lopunperin ei selity ympäristö- ja kulttuuritekijöillä. Kehityseroja (kypsyminen) on, mutta eivät ne hallitsemattomia ole enemmistölle oppilaita.
Kyse on kuitenkin peruskoulutuksesta, ei erikoistumisesta eikä pitkälle viedyistä yksilöllisistä harjoitteista. Sama tai lähes sama peruskama kaikille, ei ole liikaa vaadittu, vai mitä? Opetussuunnitelmat on ymmärtääkseni laadittu sellaisiksi, että edes pikkuisen ponnistellen pitäisi jokseenkin kaikkien läpäistä ne kirkkaasti. Einstein ei tarvitse olla, eikä pinko. Hitusen kieliä on jokaisen hyvä osata, ilmaisutaito on kovinkin tärkeää, juuri sen avulla muitten vaikutelmat meistä syntyvät. Jos puhuminen, kirjoittaminen ja kohtuullinen nokkeluus on hukassa, niin silloin vasta sitä lisäopetusta käsittääkseni pitäisi lätkästä vaikka ekstrasti. Matemaattiset yms. aineet tasapainottavat aineiden keskiarvoja, on täysin luonnollista, että ihminen on jossain aika hyvä, jossain aika huono, ja useissa aineissa kohtalaisen kelvollinen.
Yksilöllistä opetusta ja tukiopetusta olisi hyvä lisätä, mutta eikös tässä vaikuta talouspäättäjien, VVM:n viisaiden miesten ja kunnallispamppujen (yleensä miehiä ja kuntapampuista enemmistö kepulaisia) asenteet? Luokkakokoja suurennetaan ja opettajia lomautetaan. Utopistista haaveilla sp.eriytyneestä tai yksilöllisestä opetuksesta, hyvä kun on edes ruutuvihkoja lukukauden lopulla.
Vai olisitko vaatimassa paluuta vanhaan poika- ja tyttökoulutraditioon? Silloin ainakin voisi oppiaineet laatia poikaerityisiksi, mitä se sitten tarkoittaakaan. Naisihmisenä minä kuitenkin vaatisin itselleni monipuolista ainevalikoimaa laajahkolla skaalalla. Ja ilman pakkoa spesialisoitua ja alaluokilla. Mutta jos pojat jättäisivät itsensä kieliummikoiksi ja vaille normaalia yleissivistystä, keitä te sitten syytätte huonoista valinnoista? Varmasti yhteiskuntaa (tai naisia tai feministejä, heh), taas poikia on sorsittu?
Suomalainen peruskoulutus on saanut maailmanmainetta. Turhaan tai ei, mutta luulisi kehujen nyt jotain merkitsevän. Aina voisi parantaa, totta. Eroaako muualla Euroopassa ainejako ja opetus oleellisesti meikäläisestä? Onko niissä maissa jatkuva narina poikien muka-syrjinnästä?
realiteetit määräävät pitkälle käytännön. näin myös koulussa joudutaan etenemään keskimääräisesti välttävällä tasolla.
kuntataloudet ovat olleet tiukilla ja siten perusopetuksestakin on tingitty. samoin esimerkiksi uutena ilmiönä maahanmuuttajalasten opetus on tuonut lisäkuormaa koululaitokselle, -uusi erityisryhmä uudenlaisinen haasteineen ottaa omansa varatuista resursseista.
tyttö- ja poikaluokkien käyttämisestä olkahisten koulussa on valmistunut vertaileva tutkimus :
http://koulut.tampere.fi/olkahinen/tulokset.pdf
tuon vertailututkimuksen mukaan poikien oppimismotivaatio kasvoi tavanomaiseen yhteisluokkajärjestelmään verrattuna huomattavasti, jopa siinä määrin, että oppimisesta muodostui kokeilukoulun poikaluokalla sisäinen kilpailu. tyttöjen osalta sekaluokkaiseen vertailuryhmään nähden motivaatio sitten kylläkin laski, -tytöillä alkoi ilmetä ylivilkkautta ja keskittymishäiriöitä, jotka merkitsevät hienoista motivaation laskua.
nämä tulokset ovat kylläkin yhden ainoan koekoulun yhden ikäluokan kokemuksista erillisluokista ja siten melko suppea otos - erittäinkin, kun ryhmien arvioijina ovat toimineet oppilaiden omat opettajat. silti nuo kokemukset viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että ala-asteella erillisluokkien etuna on poikien opiskelumotivaation kasvu. perustaidoissa koulua aloitettaessa ei havaittu mainittavia eroja, joten erot syntyvät kouluaikana "väärien menetelmien" myötä.
Mitä ne ovat? Jos ne on selitetty linkissä, niin en lukaissut (pdf viittaa yleensä piiiitkään jorinaan). Ehkä pitäisi joissain kasvuvaiheissa palata tyttöjen ja poikien erillisopetukseen, vaikkapa muutamaksi vuodeksi? Sen sijaan täyseristäminen alaluokilta lukion loppuun kasvattaa mielestäni kummajaisia. Voimistaa sukupuolten välisiä ennakkoluuloja, pelkoja, utopioita, ujostelua, vaikeuksia luontevaan vuorovaikutukseen.
Uskoakseni on laaja yhteisymmärrys yhteiskunnassa siitä, että sekä tytöt että pojat pitäisi saada jollain konstilla kiinnostumaan oppimisesta, säilyttämään kiinnostus vuodesta toiseen, kehittymään riittävän pärjääviksi tiedoiltaan ja taidoiltaan. Ei ole poikia syrjiviä salaliittoja, mitä nyt vähän poikien suosintaa, sitäkään ei tarvittaisi, jos kiinnostuksen kipinä pysyisi hengissä. Suosintaa ja syrjintää ja nonsaleerausta ei saisi esiintyä, ei sukupuolittuneesti eikä yksilötasolla (pärstäkerroinmenetelmällä). Katkeruuden ja aggressiivisuuden siemenet yhteiskuntaa kohtaan kylvetään jo tässä vaiheessa.
perusopetuksessa kriittiset vaiheet lienevät ikävuodet 7...12. erillisryhmien edullisuudesta tälle ikäryhmälle on tuotu julki tutkimuksessa :
https://publications.theseus.fi/handle/10024/16659
erillisryhmät ala-asteella näyttäisivät lisäävän tyttöjen itseluottamusta yleisesti ja erityisesti kiinnostusta matematiikkaan. pojilla erillisluokassa opiskelu näyttää lisäävän opiskelumotivaatiota ja keskittymiskykyä sekä muuttavan poikia haastehakuisemmiksi. laiskottelu ja häiriköinti siis vähenee samaa sukupuolta olevassa ryhmässä.
ehkä nyt ei kuitenkaan oltaisi siirtymässä sisäoppilaitosmaisiin tyttö- ja poikakouluihin, mutta erillisryhmät valikoiduissa aineissa alaluokilla vaikuttaisivat antavan positiivista pohjavirettä koulutyöskentelylle.
Kannatan. Viitseliäisyyttä ja kokeilunhalua lisää peruskoulutukseen, ehkä näin päästään parempaan tulokseen. Se on meidän kaikkien etu sukupuoleen katsomatta. Suomen etu.
On niin hassua puhua jatkuvasti "poikien syrjinnästä" koulujärjestelmässä, koska a) se ei taatusti ole tahallista ja b) ei ainakaan naisten tai feministien aikaansaamaa. Pitäisi keskustella kehittämisestä, aina on varaa parantaa.
Tietääkseni on aika tavallista, että suomalaisnaisilla on isiä, veljiä, aviomiehiä, seurustelukumppaneita, poikalapsia, setiä ym ym, paljon miespuolisia sukulaisia ja tuttavia. Ei tälle toiselle puolikkaalle väestöä pahaa toivota, niinkuin palstan joidenkin miesten kirjoittelusta voisi päätellä, siitähän tulisi kaamea yhteiskunta. Feminismi tähtää hyvään ja demokraattiseen tasa-arvoon itse kunkin kykyjen suomin mahdollisuuksin - ja jos kykyjä on vähän joissain kohdin, niin autetaan pahimman yli. On sitten toinen juttu, miten siinä onnistutaan.