Toivoisin joltakulta kommenttia seuraaviin ajatuksiini, joita olen nyt muutaman päivän miettinyt:
Meidän maailmamme on Jumalan luoma 'testipaikka' jossa Hän kehittää itseänsä. Hän on meissä jokaisessa sieluna, koska hän loi meidät omaksi kuvakseen - ts. laittoi sielunsa meihin. Hänen tarkoituksenaan on löytää haluamansa piirteet ja palauttaa ne itseensä, tai pikemminkin säilyttää ne, ja hylätä huonot piirteet.
Tuo sielu on ylivertainen ja käsittämätön meille, mutta meissä on syvällämme tietoisuus siitä että olemme osa jotain suurempaa asiaa. Kuitenkin meille on annettu vain rajallinen käsitys ja rajallinen maailma. Siksi me pyrimme kehittämään itseämme ja etsimme tyydytystä ja onnea, koska kaipaamme takaisin täydelliseksi sieluksi. Sen tähden ihminen myös kaipaa yhteyttä toiseen sieluun, koska sitä kautta pääsee lähemmäksi yhtenäissielua eli Jumalaa.
Jumalan pelastussanoma on käytännössä viesti siitä, että tämä maailma ei ole todellinen. Jeesus - jolle annettiin normaalia korkeampi tietoisuus - kävi sanomassa meille 'uskokaa, teillä on iankaikkinen elämä'. Eli kävi kertomassa meille miten asiat oikeasti ovat, että olemme osa ikuista Jumalaa. Tietous siitä antaa rauhan ja onnen.
Aika on myös tämän maailman rajoittunut ominaisuus. Se on luotu, jotta Jumalan olisi mahdollista testata ja kehittää sielua. Jumala elää maailmassa, jossa ei ole olemassa aikaa siten kuin se meillä täällä käsitetään.
Synti on sitä, minkälainen Jumala ei halua olla. Siksi se sielun 'instanssi' eli ihminen, joka ajatuksissaan ja teoissaan osoittautuu huonoksi ainekseksi, hylätään eli joutuu kadotukseen. Meidän maailmassamme se vastaa suurinpiirtein sitä, kun ihminen unohtaa jonkin asian mitä ei halua muistaa. Silloin se asia lakkaa sille ihmiselle olemasta.
Jossain vaiheessa Jumala kokee löytäneensä itsensä ja kehittyneensä tarpeeksi. Sinä päivänä meidän tuntemamme maailma loppuu. Silloin meidän sielumme yhtyvät Jumalassa, ja me ymmärrämme kaiken koska olemme osa Jumalaa.
Meidän tehtävämme on siis ymmärtää, millainen Jumala haluaa olla, ja tulla sen kaltaiseksi. Jumalan tahdon me löydämme jokainen syvältä itsestämme, koska meistä jokainen on Jumalan kuva. Tätä kautta me olemme jokainen yhteydessä toisiimme, siksi kuolemakaan ei meitä erota.
Nyt nukkumaan, öitä kaikille, terv. Janos

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet todella unen tarpeessa, öitä ;) !
Täysin samaa mieltä, mutta luulen, että tuo ei ole oikea Janos, vaan taas jälleen kerran häirikkö feikki seikkailee!
Terve taas!
Eipä ollut oikea Annekaan... Kun hänkin oli tuohon aikaan unen tarpeessa, ja veti hirsiä niin että seinät tärisi. Eli taisi olla mielikuvitukseton feikki asialla. Mutta ketjun aloittaja oli todellakin unen tarpeessa...
Terveisin
Anne(myös erittäin aito ja oikea)
Kyllä mun on sanottava suomeksi:Haista sinä kusipäinen feikki oikein pitkä paska.En ole minä mikään mallikappale, mutta minä en lainaile kenenkään nimmareita, tai pyri sotkemaan muiden keskusteluja...
Mistä helvetin viemäristä sinä saatana olet tänne ryöminyt muitten riesaksi...
Ja mistä opuksista sinä noi kilometrien mittaiset suoraan lainatut tekstit kaivelet...
Sairas raukkaparka.terveisin ihan oikee ja alkuperänen janos.
Niille, jotka täällä on vilpittömästi"oikealla "asialla sanon kaikesta huolimatta:Hyvää vappua,vointeja...JEESUS ON HERRA.