Suomeen riittäisi kymmenen kaupunkia

Kuntaministeri, keskustan Tapani Tölli ei pidä Helsingin ja Vantaan välisiä rakenne-eroja esteenä kaupunkien liitokselle. Viime viikolla julkaistujen selvitysten mukaan Helsingin ja Vantaan yhdistämisen suurimpana esteenä on nimenomaan palvelurakenteiden erilaisuus.

Ministeri Tapani Töllin mukaan on tärkeää, että liitosmahdollisuuksia tarkastellaan edelleen ennakkoluulottomasti eikä suuriakaan eroavaisuuksia kannata säikähtää.

– Olisi positiivista, jos Helsinki ja Vantaa yhdistyvät. Yhdistyminen olisi ymmärtääkseni strateginen eikä vain tekninen liitos.

Ministerin mukaan tekninen liitos aiheuttaisi suuria ongelmia, sillä kahden toimintakulttuurin yhdistäminen on vaikeaa. Töllin mukaan uuden liitoskunnan hallinto pitäisi rakentaa puhtaalta pöydältä.

Pakkokeinoihin kuntaliitosten aikaansaamiseksi ministeri ei ainakaan toistaiseksi ole halukas.

Mielestäni Suomeen riittäisi kymmenen kaupunkia maakuntakeskusten vetureina. Monet kitukaupungit, kuten Kemi, Karkkila, Kokkola jne ovat pääasiallisesti veronmaksajien saattohoidossa, josta kertyy ainoastaan ylimääräistä vaalikarjalisää vasemmistopuolueille.
195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen voisi ainakin yhdistyä.
Tuohon samaan voisi liittää vielä Porvoonkin. Kun kerran liittämään alettiin, niin liitettäkön siihen vielä Keravakin.
Jos Helsingin keskustaan pannaan harpin kärki, ja piirretään viidenkymmenen kilometrin säteellä ympyrä, niin olkoon se uusi Helsinki.
Noinhan nuo Helsingin herrat näkyvät vaativan tekemään muissakin kapungeissa.
Turhia pikkukaupunkeja on perustettu takavuosina, kun demarit olivat asiasta päättämässä.
Heillehän pitää nimikkeiden olla vain hienoja, vaikka ei muuten mitään tarvittavia ominaisuuksia olisikaan.

Suomeen tosiaan jäisikin vain 14 kaupunkia, ja se riittäisi vallan hyvin.
Turku, Tampere, Helsinki, Lahti, Hämeenlinna, Jyväskylä, Lappeenranta, Mikkeli, Joensuu, Kuopio, Oulu
Vaasa, Kemi/Tornio ja Rovaniemi.

Muita kyliä ei voi hyvällä tahdollakaan nimittää kaupungeiksi, joten olkoon ne sitten vain taajamien nimellä.
Nythän on punaporvaridemarit, ja kokoomus ovat huutaneet yhteen ääneen, jotta turhat kyläpahaset pitää liittää isompiin kokonaisuuksiin, niin tuossapa olisikin sitten herroille herkkua.

Kemin, Tornion ja Ruotsin Haaparannan voisi liittää yhdeksi ja samaksi kokonaisuudeksi, niin siinäpä tulisi sitä kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta myöskin tuonne yläpäähän.

Kemi on punainen, Tornio kepunvihreä, ja Haaparanta Ruotsin sinikeltainen, niin siinäpä olisi siten jo paikkakunta viirinsä väritkin helposti otettavissa.

Maaseutu paikkakunnille voitaisiin sitten järjestää hyvin toimivat ja hyvin edulliset liikenneyhteydet, niin jopas olisikin Suomi sen jälkeen varsinainen esimerkkimaa asumisessa maailmalle.
Ei noiden yhteyksien tarvitsisi olla mitään luxusbusseja, kunhan vain jotkut rotiskot kiertäisivät eri reittejä "noin aikataulussa".

Jaahas, eipä muuta kuin toimeksi ja heti.
Ai demarit jälleen vastustavat ?
SAK/demareille ei kelpaa muu, kuin Pohjois-Korean malli, jossa ei muilla olisi mitään valtaa, kuin demurosvoilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vahva-kepulainen kirjoitti:

Kuntaministeri, keskustan Tapani Tölli ei pidä Helsingin ja Vantaan välisiä rakenne-eroja esteenä kaupunkien liitokselle. Viime viikolla julkaistujen selvitysten mukaan Helsingin ja Vantaan yhdistämisen suurimpana esteenä on nimenomaan palvelurakenteiden erilaisuus.

Ministeri Tapani Töllin mukaan on tärkeää, että liitosmahdollisuuksia tarkastellaan edelleen ennakkoluulottomasti eikä suuriakaan eroavaisuuksia kannata säikähtää.

– Olisi positiivista, jos Helsinki ja Vantaa yhdistyvät. Yhdistyminen olisi ymmärtääkseni strateginen eikä vain tekninen liitos.

Ministerin mukaan tekninen liitos aiheuttaisi suuria ongelmia, sillä kahden toimintakulttuurin yhdistäminen on vaikeaa. Töllin mukaan uuden liitoskunnan hallinto pitäisi rakentaa puhtaalta pöydältä.

Pakkokeinoihin kuntaliitosten aikaansaamiseksi ministeri ei ainakaan toistaiseksi ole halukas.

Mielestäni Suomeen riittäisi kymmenen kaupunkia maakuntakeskusten vetureina. Monet kitukaupungit, kuten Kemi, Karkkila, Kokkola jne ovat pääasiallisesti veronmaksajien saattohoidossa, josta kertyy ainoastaan ylimääräistä vaalikarjalisää vasemmistopuolueille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu