Menneisyytemme

Katsoitteko ohjelmasarjaa "Entiset elämät"? Siellä ohjelmassa oleva ihminen pystyi palaamaan menneisyyteensä taisi olla 1400-luvulle. On paljon ihmisiä jotka pystyvät palauttamaan mieleensä menneen elämänsä. Mutta tämähän on vastaan tätä meidän yleismaailmallisesti hyväksyttyä teoriaa vastaan (ihminen=aivot). Esim. mieleltään sairaita ihmisiä hoidetaan "aivosairaina". Eli aivoissa olisi mukamas jotain häikkää (esim. psykologia = oppi sielusta, joka tänä päivänä kieltää koko sielun olemassaolon). Hieman outoa, että teoriaa on muutettu perusteellisesti matkan varrella??? Ihmisiä jotka sanovat, että he ovat henkisiä olentoja pidetään jotakuinkin hulluina. Se akilleen kantapäähän on se, että meistä suurin osa ei pysty tosta vaan palaamaan entiseen elämäänsä. Silloin siitä aivoteorista tulee helpommin hyväksyttävä totuus.

Ihminen ei oikein usko ennenkuin hän itse havaitsee tai kokee asioita. Tämähän on tietysti se paras ja oikea keino muodostaakkin omia totuuksiaan. Missäs tekniikka sitten siihen, millä voisi tehdä tämän oman havainnon henkisyydestään? Se on jo olemassa! Etsippä se. Silloin tiedät itse miten asiat todella ovat.
4353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

jatkuu jatkuu

Äänestä

Oman henkisen olemuspuolen havaitsemiseen ei tarvita monimutkaista tekniikkaa vaan ainoastaan sisäänpäin kääntymistä.

Kun kaikki ulkoinen poistetaan eli kasvatuksen myötä syntyneet ominaisuudet ja käyttäytymistavat, ansiot, oppiarvot, ammattinimikkeet SIIS KAIKKI, niin mitä jää jäljelle? Kaikki, mikä ei seuraa kuoleman rajan yli ihmisen mukana, on turhaa.

Tietenkin tarvitsemme materiaalisia asioita voidaksemme elää, ravinto on jo itsessään sellainen. Mutta silloin kun samaistumme materiaan, koemme olemassaolomme olevan vain ruumiillista. Henki ilmentää itseään näkyvässä maailmassa, ja kaikki on lähtöisin Hengestä.
Mitään ei voisi olla ilman henkeä.

Katsoin kyseisen sarjan lähes kaikki jaksot.
On mahdoton tietää, että palautuvatko todelliset entiset elämät mieliimme vai onko kysymys jonkun toisen elämän "kiinnisaamisesta". Siis onko olemassa jokin kollektiivinen muisti tai jotain. Mutta jo pelkkä mahdollisuus saada näitä viestejä itsen ulkopuolelle tekee meistä henkiolentoja, koska saamme tietoa hengen välityksellä.

(En viittaa hengellä Pyhään Henkeen vaan jokaisen ihmisen sisäiseen olemuspuoleen.)

Mielestäni hengen todellisuus tulisi ottaa vakavasti. Koska vasta tiedostamalla sen, mikä tosiasiassa on, voi tuntea itsensä ja maailmankaikkeuden... joku nimittää sitä Jumalaksi, joku joksikin muuksi.

Ja jos olemme kerran tulleet energiana olemaan (siis kaikki tunteethan on energioiden transformaatiota), niin helpotamme huomattavasti omaa olemistamme, jos otamme vastuun itsestämme. Silloin voimme olla oman itsemme herroja siinä mielessä, että voimme tehdä elämästämme ja olemisestamme (olemmepa missä olotilassa tahansa) mielekästä.

Omaa kuolemaansa ei heti tajua, koska 'itse' tiedostaa edelleen tapahtumat kuten ennen. Kuollut voi ihmetellä, miksi muut ihmiset eivät näe tai kuule häntä, koska hänellä on tuo kyky yhä tallella. Kuollut siirtyy olemusmuotoon, jossa ei ole fyysistä ruumista. Hän on 'paljas' siinä mielessä, että hän on henkistä, sielullista olemassaoloa siten, että esim. ajatusenergian kautta asiat, joita hän ajattelee toteutuvat.

Meidän tulisikin ottaa enemmän vastuuta omasta ajattelustamme. Koska kuolemassa olemme sitä, mitä ajattelemme. Sisäisen rauhan saavuttaminen jo tässä elämässä, jossa energia liikkuu hitaammin, on helpompaa. On helppo kuvitella, mitä Raamatunkin kuvaama helvetti tai taivas on. Siis kaikki tapahtuu sielullisina ilmentämisinä siinä, mitä koemme olevamme.

Jälleensyntymistapauksista kannattaa lukea Oskar Reposen kirjasta Olen elänyt ennenkin, jossa suomalaiset perheet kertovat erikoisista kokemuksistaan, joissa lapsi muistaa about 2-vuotiaana edellisen elämänsä tapahtumia...

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää!

Äänestä
  • Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat sisäänpäin kääntymisellä? Milläs sinä poistat kaiken ulkoisen
    eli mistä tiedät mikä on todellista omaa itseäsi ja mikä on tullut esim. kasvatuksen kautta?

    Kyllähän oma tietoisuutemme tietää missä hän on ollut ja mitä tehnyt. Suurimmasta osasta esittäämääsi olen samaa mieltä, mutta muutama esittämässäsi asia kaipaisi hieman tarkentamista.

    Äänestä

  • Olen pahoillani, mutta kyllä siihen havainnoimiseen, että olet henkinen olento tarvitaan hieman teknologiaa. ei mitään välineitä vaan kaveria joka auttaa sinua mieleenpalauttamisessasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


I know kirjoitti:

Katsoitteko ohjelmasarjaa "Entiset elämät"? Siellä ohjelmassa oleva ihminen pystyi palaamaan menneisyyteensä taisi olla 1400-luvulle. On paljon ihmisiä jotka pystyvät palauttamaan mieleensä menneen elämänsä. Mutta tämähän on vastaan tätä meidän yleismaailmallisesti hyväksyttyä teoriaa vastaan (ihminen=aivot). Esim. mieleltään sairaita ihmisiä hoidetaan "aivosairaina". Eli aivoissa olisi mukamas jotain häikkää (esim. psykologia = oppi sielusta, joka tänä päivänä kieltää koko sielun olemassaolon). Hieman outoa, että teoriaa on muutettu perusteellisesti matkan varrella??? Ihmisiä jotka sanovat, että he ovat henkisiä olentoja pidetään jotakuinkin hulluina. Se akilleen kantapäähän on se, että meistä suurin osa ei pysty tosta vaan palaamaan entiseen elämäänsä. Silloin siitä aivoteorista tulee helpommin hyväksyttävä totuus.

Ihminen ei oikein usko ennenkuin hän itse havaitsee tai kokee asioita. Tämähän on tietysti se paras ja oikea keino muodostaakkin omia totuuksiaan. Missäs tekniikka sitten siihen, millä voisi tehdä tämän oman havainnon henkisyydestään? Se on jo olemassa! Etsippä se. Silloin tiedät itse miten asiat todella ovat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu