Näittekö kointähden!

Helinäkeiju vihreine seksivaatteineen. Keppi kädessään, ei ollut lapsille se satu.
Ihminen on siellä hyvin pieni tuskin - pikkulinnun kokoinen.
Varokaa keijukaistaruja: KOINTÄHTI PALAA SILLOIN YÖT YMPÄRI! Se on LÄHIN TÄHTIJÄRJESTELMÄ MEISTÄ LUKIEN, ja siellä ihmisillä on hyönteisen siivet.

ETTEKÖ USKO? Ei haittaa, en välttämättä minäkään kaikkia satuja USKO, koska olen jo nähnyt ne.
Hiukan irstailin Helinäkeijun kanssa, annatteko anteeksi?(Antoi suudelman unessa Heli).
Homouteni on VALITETTAVASTI ALUSTA SAAKKA OLLUT TÄYSIN TURMELTUNUTTA, annatteko anteeksi senkin? Mutta harha-hede-hommista Mestari Kristus vaatii Relevationin aluksi KAIKKIEN KRISTUKSEN PAPPIEN LUOPUMAAN TAI SEURAA HIRVEÄ AHDINKO Iisebelin Big Benin räjähtäessä.
7156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

'Homouteni on VALITETTAVASTI ALUSTA SAAKKA OLLUT TÄYSIN TURMELTUNUTTA'
Miten homoutes turmeltui, rupesitko heteroilemaan?

Äänestä
  • Olen kolmas mies perheessäni siis Transsahtava (naisia välissä), Bisexuaali, tosin todella vahvasti pelkästään sen vasemmistolaisessa siivessä eli HETEROHOMMELISSA! Minut on muutaman kerran raiskattu HOMOSTI unessani, mutta EN HALUA sitä kokea reaalielämässä vaikka ihan samalta se tunnosti:-) Kerran joku joukkue Turkka suorastaan uhkasi paloitella minut viemäriin, jos homostutan ESIKOISPOIKANSA JANNEN! Siitä ei ole pelkoa TIEDÄN LAIN,ÄLKÄÄKÄ AKIA VAATIKO LAKIA RIKKOMAAN, VAIKKA SEHÄN ON VAIN JUUTALAISILTA VARASTETTU, jos Raaattua vain luennoimme, emmekä Kalevalaa.

    Äänestä

Keijukaiset ovat esim. 6 cm, joksi minukin zoomattiin violetin punaiseksi 5,9 cm:n kokoiseksi, oli nice Helinä sadistikin hieman. Millin mua pitenpänä. Veikkaisin sun vastineesi ollevan siellä 7 tai kahdeksansenttinen.
Lisääntymiselimensä olemattomia? Siksi saivat siivet, syntyvät VAIN kun joku MAAMMA PÄÄLLÄ kuvittelee heitä! Toki siellä on otuksia, kuten valtavia insektroidi perkeleitä, jotka popsivat niin parhaina herkkuinaan, aamiaisella, päivällisellä, lounaalla ja illallisella, ja josku yölläkin pahimmat tiedeidhuoidit.

Mutta toki niiläkin on tärkeitä lakeja niiden surmaamisesta, ja käyttävät vähän samaan tapaaan siellä MEITÄ, kun me mehiläisiä. AINA kun muistamme tuon tähden, NÄÄMME VALTAVAN KIRKKAAN TÄHDEN YÖLLÄ!

Muut tähdet olivat onnettoman himmeitä sinä yönä, joskin ne samat kolme tähtä 10. taivaasta 1/10-osa mittakäden pituudesta loistivat nekin.

Lapsien unet kuollessaan räjäyttävät ydinvoimalaitoksia, älkää olko unien tuomareita, TE ETTE SIIHEN PYSTY, tai teette HIRVEÄN SYNNIN! Iltaisella toisin se onneksi mahdotonta.

Tsernobyl perustui muutaman näyn jatkuvaan tuotantoon, ja sen vakioiksi oletettu reaktiotahti muuttui suureti, minun laspuudessani, kun joku rupesi oikein urakalla tuomitsemaan mm. minun uniani(mm. Kristus PERKELE). Onneksi tuomitsi tai olisin jo kuollut leukemiaan.(valkoisten möhkäreiden loppumiseen verestä tai spermasta).

Äänestä
  • Minä en kuollut vaan naapuriltani kuoli isoveljeni, jonka ajatuksia suurin osa näistä on, nyt kun suuri enkelimme, ellei peräti se Julmempi tapaus. Nuorempi veljensä oli Markku, ja oli kerran lapsena niin vihainen minulle SIITÄ, että vetäisi tuolin altani, ja LEUhKa halkesi! Ei tullut kuin verta, noin 2 kg.Luulleni ei tapahtunut mitään, ennen hammaslääkäriin menoa. HANKKIKAA VAMMOJA NIIN SAATTE ERIVAPAUKSIA!

    Äänestä

  • Karkkina kirjoitti:

    Minä en kuollut vaan naapuriltani kuoli isoveljeni, jonka ajatuksia suurin osa näistä on, nyt kun suuri enkelimme, ellei peräti se Julmempi tapaus. Nuorempi veljensä oli Markku, ja oli kerran lapsena niin vihainen minulle SIITÄ, että vetäisi tuolin altani, ja LEUhKa halkesi! Ei tullut kuin verta, noin 2 kg.Luulleni ei tapahtunut mitään, ennen hammaslääkäriin menoa. HANKKIKAA VAMMOJA NIIN SAATTE ERIVAPAUKSIA!

    Veikko vaikeasti väärällään kysymyksiä, joita Mikko ja Mika ja Mia olivat sommitelleet.
    -10) Onko olemassa aikaa ennen aikaa.
    -11) Väinö ei veikannut Joukon kysymykseen tokaisi vain: Oli jos oli.
    -10) Mutta vasempi puoli, onko se yhtä kuollut kuin oikea?
    -9) Punasilmäinen LORDI sanoo: ITS DIIMONS ASSIE!
    -8) Joku vanha urheilija puuttui puheeseen: Yritä alaasi sovittaa muutakin kuin Juminaa!
    -7) Kala puuttui puheeseen...
    -6) Helinä keiju menossa lesboilemaan ampiaisen kanssa.
    -5) Viisas väinö vielä mietti, kuka on VILJAMI?
    -4) Reska tummanruskeaa kissaansa kutittaa.
    -3) Ihmiset ovat ihmeellisiä.
    -2) Toiset ovat Toisenlaisia
    -1) Ensimmäiset ovat kultaisia.
    0) Olemattomuus on Otoismia, JOMOLO EI OLE PERSOONA VAAN YLKÄH!
    1) Tokaismi on monoteismin eniten kuultu Pantti.
    2) Epäily on kirottua, jos haluaa koko talonsa polttaa.
    3) Epäily ei ole kirottua, jos tietää paikan tulelle.
    4) Usko, Virta, Lämpötila ovat tuntemattomia suuruuksia.
    5) Pauli painostaa Väinöä hankkimaan Vainotun Vaimonsa.
    6) Bumala ja Jumala ovat kaksoishenget, et voi heitä erottaa. Godbadinille nekin yhtä.
    7) Matemattikot tykkäävät kulmakertoimista, kaikki ei alle äärettömiä 90-asteisina mutta 270-graddina.
    8) Integroijat käyttävät mieluummin radsuja. Golffaajat onnistuvat, jos Universiumi arpoo heille oikean kulman.
    9) Punasilmäinen Louhi-akka-rautahammas Lordiaan komentelemassa äidillisesti.
    10) Kung-fu-ze I Chingiä vielä tutkii

    Äänestä

  • Shamanismia. kirjoitti:

    1. Joutuvatko KAIKKI ihmiset helvettiin?
    2 Kristus vastaa: Vain heidän KOVIN kuorensa.Jos ovat hankkineet vammoja eläessään, se on Taivaselämää tämän heikon liharuumiin aikana.
    3. Älkää epäilkö, ellette halua pronssia.
    4. Tinaakin tarvitaan, se enkeli on huomattava.
    5. Mitä sitten kysyisin?
    6. Etkö tiedä, että näkyviä ulottuvuuksia on kuusikin, jos ne oistetään perätysten jaotuksilla tai pituuksina useampiin kuutiohin?
    7. Sen tiesin, mutta kokevatko KAIKKI RAUHAA?
    8. Korkea Rauha on maailman ihmisillä, te jotka minuun uskotte, saatte kokea syvää rauhaa!
    9. Entäpä sota? Teillä, jotka minuun uskotte on korkea sota, maailman ihmiset kokevat SYVÄÄ SOTAA!
    10. Tämä asia teidän pitäsi kysyä auringolta tai kiinalaist Taiwanin Vietnamin Japseilta.
    11. He logatyrmisesti sanansa samaan lössiin sijoittavat, mutta pelottaako?
    12. Nainen syvästi vainoutuneena.
    13. Kurko nollan kortin kera.
    14. Vuorella on muitakin kuin Kristus käynyt, väittävät että sotilas sielläkin oli ensin.
    15. Mutta älä vettä jaottele, tämä ei ole sen atomipaino vaan yhtä suurempi!
    16. Keitä he ovat, ja olenko saavuttanut tämän mitan? Olet alussa sitä opittuntia, luovuit siitä koska halusit olla viisas, etkä hallita seksiä. Mutta kääntäen verrannollistaen olet tätä lukemaa ylempi.
    17. Entäpä he, ovatko he vielä porttonsa pauloissa? Totisesti toivon, että siirtäisvät uskollaan tuon lukeman jonnekin muuallekin
    18. Entäpä he, vainko heidät tuhotaan, suurimmat fyysisen olemuksensa vuoksi? Ei heitäkään tuhota, jos säälivät fyyisesti heikompiaan
    19. Entäpä he, ovatko koripalloillijat käänteänkin näin lyhyitä, sanoo Aki ja heittää kolmosen.
    20. Tämä on jääkiekkoilijoiden osa. He ovat täydellisiä enkeitä, ja Jumalana hallitsevat välineitään.
    21. Tämä on SINUN osasi Agison, vaikkei se fyysinen mittasi ole, täällä heidät vangitaan.
    22. Entäpä todella korkeat Jumalat, onko lopullisuus TÄSSÄ!
    23. Tämä uskoi vammallaan hallitsevansa maailmaa, ja uskonsa palkitaan vielä, oli sitten mies tai nainen.
    24. He ovat helposti pahuuteen taipuvaisia, mutta älä karta heitä, jos tuleat kääntymukseen.
    25. Entäpä Paavi, onko hän pappisi? Pikemminkin Porton Porttini pappi, huokaa Jeesus.

    Äänestä

  • Jos jutut johtuvat alkoholista, niin mene katkaisuhoitoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Big Bens Big Bang.. kirjoitti:

Helinäkeiju vihreine seksivaatteineen. Keppi kädessään, ei ollut lapsille se satu.
Ihminen on siellä hyvin pieni tuskin - pikkulinnun kokoinen.
Varokaa keijukaistaruja: KOINTÄHTI PALAA SILLOIN YÖT YMPÄRI! Se on LÄHIN TÄHTIJÄRJESTELMÄ MEISTÄ LUKIEN, ja siellä ihmisillä on hyönteisen siivet.

ETTEKÖ USKO? Ei haittaa, en välttämättä minäkään kaikkia satuja USKO, koska olen jo nähnyt ne.
Hiukan irstailin Helinäkeijun kanssa, annatteko anteeksi?(Antoi suudelman unessa Heli).
Homouteni on VALITETTAVASTI ALUSTA SAAKKA OLLUT TÄYSIN TURMELTUNUTTA, annatteko anteeksi senkin? Mutta harha-hede-hommista Mestari Kristus vaatii Relevationin aluksi KAIKKIEN KRISTUKSEN PAPPIEN LUOPUMAAN TAI SEURAA HIRVEÄ AHDINKO Iisebelin Big Benin räjähtäessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu