Harley ja minä

Vedän nahkaiset ajohousut jalkaani ja otan kauhtuneen rotsin henkarista. Se tuoksuu edelleen samalta kuin silloin ennen. Takki istuu edelleen hyvin ja fiilis nousee. Nahkainen ajoasu on se ainoa oikea, mitään kurahousuja en päälleni suostu vetämään. Painan tummat lasit silmille ja avopottaa kädessäni roikottaen astun ulos lämpimään kesäaamuun.

Autotallin nosto-ovi aukeaa kitisten. Hämärän tallin keskellä Se nojaa jalkaansa, tyynenä ja majesteettisena. Harley Davidson, 1450 kuutiota kiiltävää kromia. Vance & Hines Pro Pipe HS pakoputki peilaa ovesta tulvivaa valoa kuin peili. Moottorista on otettu parikymmentä heppaa enemmän irti säätämällä ruiskua PowerCommanderilla. Harlikan ei olekaan tarkoitus kimmota ohjuksen lailla, mutta pikku kiristäminen tuo ajamiseen uutta potkua. Harlikka-projektista uhkasi tulla jo täysi raato, mutta pitkät illat loppukeväästä mahdollistivat sen, että tänään korkataan kesäkausi hohtavalla kuninkaalla.

Talutan pedon ulos. Pihasora rapisee ja syke nousee. Nousen satulaan ja hetken tunnustelen kahvoja käsissäni. Jo päällä istuminen saa tunteen pintaan. Vilkaisen nousevaa aurinkoa, kuuntelen lintujen sirkutusta ja jyräytän myllyn käyntiin. Virne nousee väkisin kasvoilleni, kun tuttu jytinä hyväilee kehoani ja saa alavatsan kihelmöimään. Vaihde silmään ja hiljaa lipuen ajan ulos pihalta. Asfaltti alkaa enkä voi vastustaa kiusasta, vaan survaisen kaasua koneeseen. Takanakki, joka on leveämpi kuin pienessä henkilöautossa, puree kiinni tiehen ja maisema vaihtuu. Takanani naapurien ikkunaverhot liikahtelevat matalan jyskytyksen ravistellessa makuuhuoneiden ikkunoita.

Ajelen muutaman korttelin päähän hanini luokse. Seisahdun kadulle eikä minun tarvitse kauaa odottaa. Hän astelee hymyillen luokseni ja nousee matkustajan Touring satulaan. Hänen reitensä painuvat kupeitani vasten ja kädet kietoutuvat ympärilleni. Sanaakaan sanomatta lähden liikkeelle ja vaadin koneelta tehoja. Kiihdytän läpät vaaterissa ja kädet ympärilläni tiukentavat otettaan. Kuulen heleän naurun takanani ja tunnen kuinka nännit painuvat tiukemmin selkääni vasten. Suuntaan ulos kaupungista auringon luodessa pitkiä varjoja eteeni.

Kruisailemme hiljalleen maaseudun serpentiiniä. Metsät ja pellot vuorottelevat. Lämmin viima hyväilee kasvoja, pyörä kehrää allani ja kissa takanani. Muovinen tupperware kyykkypyörä sujahtaa ohitse kuin haastaen kisaan, mutta tuollaisen katetun kemiallisen vessan kanssa ei hohtava myllyni suostu edes samalle parkkipaikalle. Laitumella lehmälauma pitää pienen tauon heinänsyönnissä ja ottavat muutaman askeleen sivummalle, kun aatelinen tötterö lipuu muristen ohitse.

Harlikka ottaa mutkat rauhallisesti, nujertaa keskipakovoiman kuin leikiten. Ohjaan pois asfaltilta ja hiljalleen rullaan pitkin yksinäistä hiekkatietä. Saavumme järven rantaan ja pysäytän suuren koivun alle. Järven pinta on rasvatyyni. Nousemme satulasta, riisumme kypärämme ja kävelemme rantaan. Käännyn naiseni puoleen ja katson hänen kauniita ja hymyileviä kasvojaan. Hän siirtää hiussuortuvan silmiltään ja kietoo kätensä ympärilleni. Auringon lämmittäessä nahkaisen takkini selkää suutelen hänen täyteläisiä huuliaan.
-Mmmmmhhh, hän huokaa, vetää minua tiukemmin itseään vasten. Lämpö leviää vartalossani ja samaan aikaan koivun alla Harlikan moottori jäähtyy naksahdellen.
61310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...ja mulla tuli tuhansia pieniä..=)

Äänestä

Tuolla jutullasi myytiin takuuvarmasti 10 uutta HD:ia :)

Hienosti löydät kirjoituksiisi kaikki pienet (tärkeät) yksityiskohdat :)

Äänestä

Maantienharmaa on tämän kevään yllätys yllätys väri ;-D

"Sama tunne, samat äänet .. samanlainen.
Tuli polttaa kupeissa,
tuli helvetin ee-eeenkeliin *nauraa*

Upea kirjoitus, tunnelma kuin suoraan satulasta.

Äänestä

Tarina suorastaan imi itseensä. Taito, joka sinulla on sanojen kanssa... vangita se tunnelma ja fiilis - on edelleen olemassa :)

Ja mielikuvituksen omaavana jokainen voi jatkaa sitten päättynyttä kirjoitusta uutena tarinana omassa mielessään ;)
Kesä, järvi, tyyni vedenpinta, kaksi ihmistä...

Äänestä

voiks ne nännit tuntuu nahkatakkien läpi, taisit liiotella ihan pikkasen

Äänestä
  • ...niin ihmeellisen kaunista*mykistyneenä*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


max-life kirjoitti:

Vedän nahkaiset ajohousut jalkaani ja otan kauhtuneen rotsin henkarista. Se tuoksuu edelleen samalta kuin silloin ennen. Takki istuu edelleen hyvin ja fiilis nousee. Nahkainen ajoasu on se ainoa oikea, mitään kurahousuja en päälleni suostu vetämään. Painan tummat lasit silmille ja avopottaa kädessäni roikottaen astun ulos lämpimään kesäaamuun.

Autotallin nosto-ovi aukeaa kitisten. Hämärän tallin keskellä Se nojaa jalkaansa, tyynenä ja majesteettisena. Harley Davidson, 1450 kuutiota kiiltävää kromia. Vance & Hines Pro Pipe HS pakoputki peilaa ovesta tulvivaa valoa kuin peili. Moottorista on otettu parikymmentä heppaa enemmän irti säätämällä ruiskua PowerCommanderilla. Harlikan ei olekaan tarkoitus kimmota ohjuksen lailla, mutta pikku kiristäminen tuo ajamiseen uutta potkua. Harlikka-projektista uhkasi tulla jo täysi raato, mutta pitkät illat loppukeväästä mahdollistivat sen, että tänään korkataan kesäkausi hohtavalla kuninkaalla.

Talutan pedon ulos. Pihasora rapisee ja syke nousee. Nousen satulaan ja hetken tunnustelen kahvoja käsissäni. Jo päällä istuminen saa tunteen pintaan. Vilkaisen nousevaa aurinkoa, kuuntelen lintujen sirkutusta ja jyräytän myllyn käyntiin. Virne nousee väkisin kasvoilleni, kun tuttu jytinä hyväilee kehoani ja saa alavatsan kihelmöimään. Vaihde silmään ja hiljaa lipuen ajan ulos pihalta. Asfaltti alkaa enkä voi vastustaa kiusasta, vaan survaisen kaasua koneeseen. Takanakki, joka on leveämpi kuin pienessä henkilöautossa, puree kiinni tiehen ja maisema vaihtuu. Takanani naapurien ikkunaverhot liikahtelevat matalan jyskytyksen ravistellessa makuuhuoneiden ikkunoita.

Ajelen muutaman korttelin päähän hanini luokse. Seisahdun kadulle eikä minun tarvitse kauaa odottaa. Hän astelee hymyillen luokseni ja nousee matkustajan Touring satulaan. Hänen reitensä painuvat kupeitani vasten ja kädet kietoutuvat ympärilleni. Sanaakaan sanomatta lähden liikkeelle ja vaadin koneelta tehoja. Kiihdytän läpät vaaterissa ja kädet ympärilläni tiukentavat otettaan. Kuulen heleän naurun takanani ja tunnen kuinka nännit painuvat tiukemmin selkääni vasten. Suuntaan ulos kaupungista auringon luodessa pitkiä varjoja eteeni.

Kruisailemme hiljalleen maaseudun serpentiiniä. Metsät ja pellot vuorottelevat. Lämmin viima hyväilee kasvoja, pyörä kehrää allani ja kissa takanani. Muovinen tupperware kyykkypyörä sujahtaa ohitse kuin haastaen kisaan, mutta tuollaisen katetun kemiallisen vessan kanssa ei hohtava myllyni suostu edes samalle parkkipaikalle. Laitumella lehmälauma pitää pienen tauon heinänsyönnissä ja ottavat muutaman askeleen sivummalle, kun aatelinen tötterö lipuu muristen ohitse.

Harlikka ottaa mutkat rauhallisesti, nujertaa keskipakovoiman kuin leikiten. Ohjaan pois asfaltilta ja hiljalleen rullaan pitkin yksinäistä hiekkatietä. Saavumme järven rantaan ja pysäytän suuren koivun alle. Järven pinta on rasvatyyni. Nousemme satulasta, riisumme kypärämme ja kävelemme rantaan. Käännyn naiseni puoleen ja katson hänen kauniita ja hymyileviä kasvojaan. Hän siirtää hiussuortuvan silmiltään ja kietoo kätensä ympärilleni. Auringon lämmittäessä nahkaisen takkini selkää suutelen hänen täyteläisiä huuliaan.
-Mmmmmhhh, hän huokaa, vetää minua tiukemmin itseään vasten. Lämpö leviää vartalossani ja samaan aikaan koivun alla Harlikan moottori jäähtyy naksahdellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu