Myös työllistymisen kannalta. Kun nuorille ja muillekin työttömille annetaan tukevaa maata jalkojen alle, eli se kunnollinen perusturva, joka tässä ajassa on se 1500 €/kk, jolla realistisesti voi tulla toimeen, tulevat nuoret sitä kautta itse työllistämään itsensä.
Sinnemäen edustama valtion työllistämisrahojen pyörittämisralli on sitä vanhaa politiikkaa, joka on kaukana aktiivisuudesta, päin vastoin , se on erittäin passiivista tyhjää sirkusta, joka ei pidemmällä tähtäimellä johda mihinkään.
Kansalaistulo kaikille takaa huomattavasti paremman, ajanmukaisemman ja tehokkaamman tien ihmisten työllistymisen kannalta, kansanterveydelliset vaikutuksetkin olisivat huimat. Valtavasti rahaa säästyisi turhan byrokratian karsimisesta, sillä kansalaistulo jo itsessään kustannettaisiin.
Teko- ja tempputyöllistämisen jatkaminen ei johda mihinkään, edelleen nuorilta puuttuu se pohja elämältä ja köyhien nöyryyttäminen jatkuu, suorat tulonsiirrot köyhille tulisivat halvemmaksi ja takaisivat huiman hyvän lopputuloksen. Nuoret osaavat, jos heille annetaan mahdollisuus.
Sinnemäen edustama valtion työllistämisrahojen pyörittämisralli on sitä vanhaa politiikkaa, joka on kaukana aktiivisuudesta, päin vastoin , se on erittäin passiivista tyhjää sirkusta, joka ei pidemmällä tähtäimellä johda mihinkään.
Kansalaistulo kaikille takaa huomattavasti paremman, ajanmukaisemman ja tehokkaamman tien ihmisten työllistymisen kannalta, kansanterveydelliset vaikutuksetkin olisivat huimat. Valtavasti rahaa säästyisi turhan byrokratian karsimisesta, sillä kansalaistulo jo itsessään kustannettaisiin.
Teko- ja tempputyöllistämisen jatkaminen ei johda mihinkään, edelleen nuorilta puuttuu se pohja elämältä ja köyhien nöyryyttäminen jatkuu, suorat tulonsiirrot köyhille tulisivat halvemmaksi ja takaisivat huiman hyvän lopputuloksen. Nuoret osaavat, jos heille annetaan mahdollisuus.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jep. Pohja puuttuu. Eikä ole varaa mennä edes kouluun opiskelemaan kun on velkaa...no tyhmä olen kunjoskus velkaa otin. Nyt joudun tekemään paskahommia niin kauan että saan velan pois, sitten on ehkä varaa mennä kouluun opiskelemaan unelmien ammattia. Mutta eipä kukaan palkkaa yli 30 vuotiasta juuri valmistunutta...ei kukaan
1500 Käteen kuussa niin monet lopettaa oman paskaduuninsa josta tienaa vähemmän.
Itse saan ton 1500 kuussa verojen jälkeen! Ja teen täyttä päivää kovaa työtä.
Tehdään mielummin näin:
1. Kovemmat rangaistukset rikoksista. Ahvenanmaasta iso avovankila Pako Newyorkista tyyliin
2. Perintövero 100%, rahat valtiolle sikarikkailta suvuilta.
3. Pidetään nykyinen malli sosiaalituissa mutta korotetaan niitä asianmukaisesti kun kuluttajahinnat nousevat.
4. Kansalaistuki voimaan mutta vain jos tekee jotain yhteiskunnallisesti hyödyllistä, kerää vaikka roskia teidenvarsilta yms.
5. Kansanedustajien ja ministerien palkat matalaksi, jos sielä ei enää raha ole houkuttimena niin saadaan sinne ihmisiä jotka ovat oikeasti kiinnostuneita kansan asioista eivätkä omien etujen.
6. Kansanedustjan eläke pois. Kansanedustajat nauttikoot samaa eläkettä mitä muutkin. Sama koskee myös ministereitä. Mikään ei vituta niin paljoa kuin joku vatipäinen ex-julkkis joka istuu muutaman vuoden eduskunnassa kaivamassa nenää ja sitten jää "eläkkeelle" nauttimaan edustajan eläkkeestä tai muista ihme tuloista jotka veronmaksajat omasta selkänahastaan antavat.
naapurit vieläkin elättämään sinua ?
Hyi helvetti.
ehdotetussa kansalaistulossa on paljon huonoja puolia.
nykyinen järjestelmä tarjoaa suojatöitä monelle eri virkaloiselle soskussa ja kelassa. tietenkään se ei ole tuottavaa työtä, mutta tyhjää parempi. heiltä loppuisi työt ja hekin olisivat kansalaistulon varassa. no veronmaksajille toki halvempaa.
toinen ongelma on se, että jos kansalaistulo olisi vaikka vain tonnin kuussa, pitäisi palkat nostaa länsimaiselle tasolle. se sotii pahasti kokoomuksen ideologiaa vastaan pitää suomi halpatyövoiman maana.
ja kuka ne duunit sitten tekisi, jos kenenkään ei tarvitsisi 9euron päiväpalkalla niitä tehdä?
kansalaispalkka voisi hyvinkin toimia jossain länsimaassa, muttei meidän rakkaassa itäeurooppalaisessa banaanivaltiossamme.
Vaatisi ison muutoksen koko ajattelutapaan.
Nykyjärjestelmän mukaan ihminen on "kulutushyödyke", eli niin kauan kun olet yhteiskunnalle tuottava tuote, tarpeellinen tuotantoväline, kelpaat, mutta kun eläköidyt, sairastut tai putoat muuten vain luukuille, joudat pois.
Ihmisarvon mitaksi on määritetty rahanhankkimiskyky, keinoista viis.
Nöyryytetty, arvottomaksi luokiteltu köyhä ei jaksa suosta nousta.
Kansalaispalkka muuttaisi todella ilmaston vapautuneemmaksi ja antaisi jokaiselle sen ihmisarvon, joka on ihmiselle tarkoitettu.
Kateus vie kalatkin vedestä, siitä kai on kyse perusturvan panttaamisessakin.
naapureiden tarttee suokkia sinua.
Hyi helvetti.
En tarvitse naapurin leipää, mutta en ole kateellinen niille työttömille, jotka joutuvat kulkemaan pitkin seinänvieriä häpeissään.
Kahta syrjäytettyä avustan pienestä eläkkeestäni itse ja yritän tsempata pitämään puoliaan heille kuuluvien tukien lomakeviidakossa ja mielenterveyspalvelujen haussa.
lisää siinä vaiheessa kun hullu pääsee 1500 euron kuukausipalkalle (kansalaispalkka).
Paskaa tulee yrittämättäkin.
Kansalaistulo ilman velvollisuuksia olisi narkkien ja juoppojen unelma. Varma perustulo eikä tarvis tehdä mitään. Sitten lisätulot hankittaisiin rikoksilla niin kuin tähänkin asti.
Huumekauppiaat ja rikolliset ajavat kansalaistuloa mutta samalla vastustavat yhteiskunnallisia velvollisuuksia ja lainkuuliaisuutta.