Ja tässä vähän vapunvieton historiaa:
Poliittinen, pakanallinen ja pirteä vappu
Vappu on nykyiselle opiskelijapolvelle itsestäänselvyys. Lakki päähän, tottakai, mutta miksi juuri toukokuun ensimmäisenä? Kevään tullessa on polteltu tulia, mässäilty, mellakoitu, murhailtu ja siemailtu simaa.
Mutta kuka se Vappu oikein on?
Vappu eli Valpuri oli anglosaksien pyhän kuninkaan, Rikhardin, tytär, joka eli 700-luvulla Englannissa. Hänet julistettiin pyhimykseksi, kun hän toimi pitkään Saksassa abbedissana. Valpurin kirkolliseksi juhlapäiväksi tuli ensimmäinen toukokuuta, joka sattui yksiin pakanallisten germaanien kesän alkajaisjuhlan kanssa. Vappua rukoiltiin varsinkin peltojen hedelmällisyyden kohentamiseksi.
Pohjoismaissakin Vapun päivästä muodostui ritualistinen kesän vastaanottajainen. Poltettiin kokkoja, soitettiin torvia ja kelloja petojen ja pahansuopien noitien karkottamiseksi. Paikoitellen oli tapana laskea karja laitumelle ja käydä kevätkylvölle.
Mitä tekemistä näillä maaseudun traditioilla sitten on modernin vappuriehan kanssa?
Ei juuri mitään. Ylioppilasvapunkin taustalla on toki kevään juhla, mutta täysin urbaani. Ruotsalaisilla oli tapana jo 1800-luvulla ottaa kevät vastaan yltiöpäisesti syöden ja juoden, jotta saataisiin voimia tulevan kesän varalle. Suomen säätyläiset ottivat kernaasti oppia naapureilta.
Suomenlahden tuolla puolen lienee alkulähde myös kosteankiihkeälle hoilotukselle, jota vappuna osakunnissa ja killoissa harrastetaan. Nuoret miehet kiertelivät taloissa majsjungningin merkeissä laulamassa kevään tuloa.
Kun sima oli sampanjaa suositumpaa
Vuosisadan lopulla alkoi kaupunkilaisten kevätjuhlan päiväksi vakiintua toukokuun ensimmäinen päivä.
Samoihin aikoihin hieman suuremman meren takana pohjustettiin työläisten vappua.
Vuosi oli 1856, maa Australia: julistettiin työläisten juhlapäiväksi 21.4. Mielenosoituksissa muodostui kestävä iskulause: ”Kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia virkistystä, kahdeksan tuntia lepoa!”
Työaikakysymys oli pinnalla työväestön keskuudessa ympäri maailmaa. Karmeisiin olosuhteisiin vaadittiin parannusta.
1.5.1886 oli lopulta päivä, jolloin Yhdysvallat ensimmäisenä otti käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän. Verenvuodatukselta ei vältytty.
Eurooppa seurasi pian perässä. Pariisissa perustettiin 1889 toinen työväen internationaali. Paikalla oli edustajia 22 maasta, Suomestakin, ja amerikkalaisten ehdotuksesta julistettiin toukokuun ensimmäinen päivä kansainväliseksi mielenosoituspäiväksi kahdeksantuntisen työajan puolesta.
”Näkyvin ja laajimmalle levinnyt säätyläis- ja ylioppilasvapun tunnus on simanjuonti. Simaa voidaan pitää tällä hetkellä suorastaan suomalaisen vapun tärkeimpänä tunnusmerkkinä, sillä simaa – vieläpä tavallisesti kotona tehtyä – juo nykyään vappuisin peräti neljä suomalaista viidestä.” (Juhani Lehtonen, Uusi ajantieto)
Vuosina 1898-1900 Suomessa toimi aktiivisesti juomalakkoliike. Sen keskeisinä moottoreina olivat työläiset, mutta myös monet ylioppilaat tukivat raittiusaatetta. Viinan välttely takasi simalle hyvä nosteen suosiobarometrissä.
Opiskelijat kävivät ymmärrettävästi kiivasta väittelyä vapunviettämistavoista.
SDP:n puoluekokouksissa puolestaan väiteltiin siitä, onko toukokuun alku liian kylmä mielenosoituksille. Lopulta asiaan saatiin virallinen päätös, ja vuodesta 1907 alkaen on 1.5. ollut virallisesti työväestön mielenosoituspäivä myös Suomessa. Jo ensimmäisenä vuonna vappu aktivoi Helsingissä 12000 ihmistä. Parhaimmillaan, Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa vuonna 1917, osallistujia oli viitisenkymmentä tuhatta.
Sinivalkoisia ja punaisia lippuja
Työläiset ja ylioppilaat juhlivat erillään. Ihmekös tuo – siinä, missä ylioppilaat ammentavat kevättunnelmaa ruotsalaisesta yltäkylläisyydestä, ovat työväenliikkeen vapunvieton juuret 1800-luvun surkeissa olosuhteissa.
Ylioppilaiden vapunviettoa kuvattiin ahkerasti laajalevikkisissä lehdissä, ja iloisen, karnevalistisen vapunviettotavan suosio kasvoi.
”Kadun mies saattoi tavoitella vapputunnelmaa myös heittelemällä serpentiinejä ja koristamalla rintapielensä paperikukilla, joita Maitopisarayhdistys v. 1908 rupesi hyväntekeväisyystarkoituksessa myymään. Samoin hän saattoi ostaa vappuhuiskun tai peräti ilmapallon, jotka tekivät todellisen ‘läpimurron’ 1920-luvulla.” (Juhani Lehtonen, Uusi ajantieto)
Sotien jälkeisenä aikana alkoi porvarismielisten ylioppilaiden ja työläisten välillä olla yhä enemmän jännitettä. Vuonna 1947 vapunvietto joutui punaisen Valpon erityistarkkailuun, ja esimerkiksi poliittisesti sopimattomia lauluja vaiennettiin poliisivoimin.
Radikalismin vuosina juhlinta jakaantui aiempaa selvemmin kahtia, kun iso joukko opiskelijoitakin liittyi työväen vappumarssille. Nykyisin provokaatiot ovat lientynyt rauhanomaiseen rinnakkaisjuhlintaan, muutamat ääriryhmittymät sentään koettavat pitää enemmän ääntä.
Vapusta tehtiin liputuspäivä vuonna 1978. Liputtamista ei kuitenkaan haluttu liittää suoraan kansainväliseen työväenperinteeseen, ja päivä nimettiin ”suomalaisen työn päiväksi”.
”Kysymys on vapun perinnetaustan kannalta oudosta poliittisesta kompromissista, joka osoittaa lähinnä sen, miten vaikeaa on löytää vapulle sellainen tarkoitus, jonka kaikki voisivat hyväksyä.” (Juhani Lehtonen, Uusi ajantieto).
Niin – mikä on vapun merkitys ihmiselle, joka ei voi sietää työläisiä eikä ylioppilaitakaan? Tämä ongelma huomattiin jo itsenäisyyden alkukymmeninä, jolloin vappua alettiin markkinoida kaikkien iloisena kevätjuhlana. Sikäli ollaan taas lähellä alkuperäisiä pakanallisia traditioita – vappu valmistaa kesän tuloon.
Suurin ongelma on siinä, että kesä ei välttämättä ole vielä ehtinyt Suomeen. Taannoisessa Ylioppilaslehdessä muisteltiin:
”Lukuisten opiskelijapolvien sankaritarinoihin ovat kuuluneet hyiset vaput lumen peittämällä juhlakentällä. Vuonna 1929 lunta oli niin runsaasti, että eräs viipurilainen ylioppilas hiihteli paikalle.”
Tuukka Vasama
Lähteet:
Jouko Kokkonen: Kiistelty karnevaali. Ylioppilaslehti 24.4.1998
Sirpa Karjalainen, Teppo Korhonen, Juhani U.E. Lehtonen: Uusi ajantieto. Porvoo 1989
Otavan suuri ensyklopedia, Helsinki 1983
Poliittinen, pakanallinen ja pirteä vappu
Vappu on nykyiselle opiskelijapolvelle itsestäänselvyys. Lakki päähän, tottakai, mutta miksi juuri toukokuun ensimmäisenä? Kevään tullessa on polteltu tulia, mässäilty, mellakoitu, murhailtu ja siemailtu simaa.
Mutta kuka se Vappu oikein on?
Vappu eli Valpuri oli anglosaksien pyhän kuninkaan, Rikhardin, tytär, joka eli 700-luvulla Englannissa. Hänet julistettiin pyhimykseksi, kun hän toimi pitkään Saksassa abbedissana. Valpurin kirkolliseksi juhlapäiväksi tuli ensimmäinen toukokuuta, joka sattui yksiin pakanallisten germaanien kesän alkajaisjuhlan kanssa. Vappua rukoiltiin varsinkin peltojen hedelmällisyyden kohentamiseksi.
Pohjoismaissakin Vapun päivästä muodostui ritualistinen kesän vastaanottajainen. Poltettiin kokkoja, soitettiin torvia ja kelloja petojen ja pahansuopien noitien karkottamiseksi. Paikoitellen oli tapana laskea karja laitumelle ja käydä kevätkylvölle.
Mitä tekemistä näillä maaseudun traditioilla sitten on modernin vappuriehan kanssa?
Ei juuri mitään. Ylioppilasvapunkin taustalla on toki kevään juhla, mutta täysin urbaani. Ruotsalaisilla oli tapana jo 1800-luvulla ottaa kevät vastaan yltiöpäisesti syöden ja juoden, jotta saataisiin voimia tulevan kesän varalle. Suomen säätyläiset ottivat kernaasti oppia naapureilta.
Suomenlahden tuolla puolen lienee alkulähde myös kosteankiihkeälle hoilotukselle, jota vappuna osakunnissa ja killoissa harrastetaan. Nuoret miehet kiertelivät taloissa majsjungningin merkeissä laulamassa kevään tuloa.
Kun sima oli sampanjaa suositumpaa
Vuosisadan lopulla alkoi kaupunkilaisten kevätjuhlan päiväksi vakiintua toukokuun ensimmäinen päivä.
Samoihin aikoihin hieman suuremman meren takana pohjustettiin työläisten vappua.
Vuosi oli 1856, maa Australia: julistettiin työläisten juhlapäiväksi 21.4. Mielenosoituksissa muodostui kestävä iskulause: ”Kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan tuntia virkistystä, kahdeksan tuntia lepoa!”
Työaikakysymys oli pinnalla työväestön keskuudessa ympäri maailmaa. Karmeisiin olosuhteisiin vaadittiin parannusta.
1.5.1886 oli lopulta päivä, jolloin Yhdysvallat ensimmäisenä otti käyttöön kahdeksantuntisen työpäivän. Verenvuodatukselta ei vältytty.
Eurooppa seurasi pian perässä. Pariisissa perustettiin 1889 toinen työväen internationaali. Paikalla oli edustajia 22 maasta, Suomestakin, ja amerikkalaisten ehdotuksesta julistettiin toukokuun ensimmäinen päivä kansainväliseksi mielenosoituspäiväksi kahdeksantuntisen työajan puolesta.
”Näkyvin ja laajimmalle levinnyt säätyläis- ja ylioppilasvapun tunnus on simanjuonti. Simaa voidaan pitää tällä hetkellä suorastaan suomalaisen vapun tärkeimpänä tunnusmerkkinä, sillä simaa – vieläpä tavallisesti kotona tehtyä – juo nykyään vappuisin peräti neljä suomalaista viidestä.” (Juhani Lehtonen, Uusi ajantieto)
Vuosina 1898-1900 Suomessa toimi aktiivisesti juomalakkoliike. Sen keskeisinä moottoreina olivat työläiset, mutta myös monet ylioppilaat tukivat raittiusaatetta. Viinan välttely takasi simalle hyvä nosteen suosiobarometrissä.
Opiskelijat kävivät ymmärrettävästi kiivasta väittelyä vapunviettämistavoista.
SDP:n puoluekokouksissa puolestaan väiteltiin siitä, onko toukokuun alku liian kylmä mielenosoituksille. Lopulta asiaan saatiin virallinen päätös, ja vuodesta 1907 alkaen on 1.5. ollut virallisesti työväestön mielenosoituspäivä myös Suomessa. Jo ensimmäisenä vuonna vappu aktivoi Helsingissä 12000 ihmistä. Parhaimmillaan, Venäjän vallankumouksen jälkimainingeissa vuonna 1917, osallistujia oli viitisenkymmentä tuhatta.
Sinivalkoisia ja punaisia lippuja
Työläiset ja ylioppilaat juhlivat erillään. Ihmekös tuo – siinä, missä ylioppilaat ammentavat kevättunnelmaa ruotsalaisesta yltäkylläisyydestä, ovat työväenliikkeen vapunvieton juuret 1800-luvun surkeissa olosuhteissa.
Ylioppilaiden vapunviettoa kuvattiin ahkerasti laajalevikkisissä lehdissä, ja iloisen, karnevalistisen vapunviettotavan suosio kasvoi.
”Kadun mies saattoi tavoitella vapputunnelmaa myös heittelemällä serpentiinejä ja koristamalla rintapielensä paperikukilla, joita Maitopisarayhdistys v. 1908 rupesi hyväntekeväisyystarkoituksessa myymään. Samoin hän saattoi ostaa vappuhuiskun tai peräti ilmapallon, jotka tekivät todellisen ‘läpimurron’ 1920-luvulla.” (Juhani Lehtonen, Uusi ajantieto)
Sotien jälkeisenä aikana alkoi porvarismielisten ylioppilaiden ja työläisten välillä olla yhä enemmän jännitettä. Vuonna 1947 vapunvietto joutui punaisen Valpon erityistarkkailuun, ja esimerkiksi poliittisesti sopimattomia lauluja vaiennettiin poliisivoimin.
Radikalismin vuosina juhlinta jakaantui aiempaa selvemmin kahtia, kun iso joukko opiskelijoitakin liittyi työväen vappumarssille. Nykyisin provokaatiot ovat lientynyt rauhanomaiseen rinnakkaisjuhlintaan, muutamat ääriryhmittymät sentään koettavat pitää enemmän ääntä.
Vapusta tehtiin liputuspäivä vuonna 1978. Liputtamista ei kuitenkaan haluttu liittää suoraan kansainväliseen työväenperinteeseen, ja päivä nimettiin ”suomalaisen työn päiväksi”.
”Kysymys on vapun perinnetaustan kannalta oudosta poliittisesta kompromissista, joka osoittaa lähinnä sen, miten vaikeaa on löytää vapulle sellainen tarkoitus, jonka kaikki voisivat hyväksyä.” (Juhani Lehtonen, Uusi ajantieto).
Niin – mikä on vapun merkitys ihmiselle, joka ei voi sietää työläisiä eikä ylioppilaitakaan? Tämä ongelma huomattiin jo itsenäisyyden alkukymmeninä, jolloin vappua alettiin markkinoida kaikkien iloisena kevätjuhlana. Sikäli ollaan taas lähellä alkuperäisiä pakanallisia traditioita – vappu valmistaa kesän tuloon.
Suurin ongelma on siinä, että kesä ei välttämättä ole vielä ehtinyt Suomeen. Taannoisessa Ylioppilaslehdessä muisteltiin:
”Lukuisten opiskelijapolvien sankaritarinoihin ovat kuuluneet hyiset vaput lumen peittämällä juhlakentällä. Vuonna 1929 lunta oli niin runsaasti, että eräs viipurilainen ylioppilas hiihteli paikalle.”
Tuukka Vasama
Lähteet:
Jouko Kokkonen: Kiistelty karnevaali. Ylioppilaslehti 24.4.1998
Sirpa Karjalainen, Teppo Korhonen, Juhani U.E. Lehtonen: Uusi ajantieto. Porvoo 1989
Otavan suuri ensyklopedia, Helsinki 1983
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki työläiset ja kapitalistit yhtykää!
Arskan kirjoitus todistaa, että kyllä vapusta saa nauttia muutkin kun työläiset.
Myös tälle palstalle kirjoittelevat kapitalistit nauttikoot (melkein) puhtaalla omallatunnolla, parhaaksi katsomallaan tavalla.