kaatopaikka

silloin ennen vanhaan hyvään aikaan kunnan kaatopaikka täytti lähes kaikki kulutustarpeet, jopa hedelmiä ja leipiä löytyi, ja karkkiakin. Oli vaatetta niin, ettei päällään olevia viitsinyt pestä, vaan heitti likaiset tunkioon ja otti puhtaampaa päälleen. Polttopuut löytyi, traktorikuormittain, kalusteet ja astioita myytäväksi asti. Romumetalli ja palautuspullot noukittiin tarkoin talteen, samoin postimerkit ja arabian astiat. Oi niitä aikoja. Köyhyys iski vasta sitten kun pikku kaatsikka suljettiin ja suuri jätefirma vie kaiken köäyttökelpoisen ties minne jättikaatopaikalle minne kukaan ei saa mennä penkomaan.
8404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Suuret kauppamarketit heittävät surutta hyvää syömäkelpoista ruokaa roskiin kääreineen päivineen. Se huono homma on, että kaatopaikalle menevät hyvätkin ruoat ovat lukkojen takana ja napakoiden peltiovien takana ettei vaan kukaan köyhä vahingossakaan pääse dyykkaamaan.
Monilla kauppiailla on nihkeä asenne, että antaisivat edes leipäjonoihin lahjoituksena. Surettaa vaan tuhlaaminen ja hyvän syömäkelpoisen ruuan roudaaminen kaatopaikoille.
Aikoinaan syksyllä, talvella ja keväällä kun ilmat olivat viileämmät niin kannatti heti mennä dyykkaamaan, kun marketit olivat sulkeneet ovensa ja henkilökunta poistunut.
Monissa tuotteissa oli vielä parikin päivää viimeiseen myyntipäivään.

Äänestä
  • Hallitukselle täytyy esittää välikysymys, että voitaisiinko yleiset kaatopaikat avata heikompiosaisten käyttöön kun ei rahat riitä mihinkään. Sanovat vietävän kaatopaikoille hyvää tavaraa ja ruokaakin, älytöntä kun me oikeasti köyhät voisimme hyötykäyttää ne.
    Ikävä tunne kun vatsa murisee eikä ruokaa ole.

    Eivätkö politikot oikeasti tajua kuinka paljon meitä köyhiä on tässä maassa?

    Äänestä

  • No sulle tiedoksi, että rakas SDP ja vasuriliitto aikoinaan keksi sellaisenkin VERON, että noita elintarvikkeita EI SAA lahjoittaa ilman maksuja!
    joten laita sähköpostia eduskuntaan. Moni yrittäjä lahjoittaisi, jos voisi ja jos oma henkilökunta ei väärinkäyttäisi sitten sitä "ruoka on vanhaa" etuansa.
    Asia ei ole niin yksinkertainen, miltä se äkkiä ajatellen tuntuu!

    Äänestä

Kenen päällä olevat vaatteet voivat olla paskasempia kuin kaatopaikalta löydetyt???

Äänestä
  • kaatopaikalta löytyi pesuaineelle tuoksuvia, viikattuja täysin puhtaita vaatteita jätesäkkikaupalla. Erään kerran 3 farkut, oli vielä kaupan hintalaput paikoillaan! Lakanat oli mankaloituja ja rullattuja ym. Vietu esim kuolinpesästä tai suursiivvou- muutto- juttuja. Ja kun raahaa jätekasasta päivän rakennustähteitä pinoon poiskuljettavaksi, niin kyllä siinä nuttu tahriintuu, tai jos suoraan porkkanoita kitkemästä kaatsikalle huitaisi, ei ollut pyhäpuku päällä. Siis enytinajan kunnon kaatopaikka, missa yksityiset toi tavaraa omilla vehkeillään, eikä jyrä liiskannut kasoja kuin kerran viikossa! Melkein yhtä siistiä kuin jollain kirpparilla! Talousjätesäkit oppi erottamaan jo pienestä potkaisusta ja terävällä kepillä tönöisystä, ei niitä aukoa tarvinnut!

    Äänestä

  • kierrätystä vaan kirjoitti:

    kaatopaikalta löytyi pesuaineelle tuoksuvia, viikattuja täysin puhtaita vaatteita jätesäkkikaupalla. Erään kerran 3 farkut, oli vielä kaupan hintalaput paikoillaan! Lakanat oli mankaloituja ja rullattuja ym. Vietu esim kuolinpesästä tai suursiivvou- muutto- juttuja. Ja kun raahaa jätekasasta päivän rakennustähteitä pinoon poiskuljettavaksi, niin kyllä siinä nuttu tahriintuu, tai jos suoraan porkkanoita kitkemästä kaatsikalle huitaisi, ei ollut pyhäpuku päällä. Siis enytinajan kunnon kaatopaikka, missa yksityiset toi tavaraa omilla vehkeillään, eikä jyrä liiskannut kasoja kuin kerran viikossa! Melkein yhtä siistiä kuin jollain kirpparilla! Talousjätesäkit oppi erottamaan jo pienestä potkaisusta ja terävällä kepillä tönöisystä, ei niitä aukoa tarvinnut!

    Muinoin löysimme muovinarua, josta tehtiin mattoja. Täälläpäin on tapa, jätetään ulos, jollei kukaan keksi mitä tehdä kuolinpesille, siitä jokainen kohlii itselleen. Ehkä vaikuttaa tylyltä, on kätevää silti.
    Olen hakenut vaikka mitä roskisten vierestä, peilejä hyllyjä ym. Vein itsekin vanhoja kasetteja kun ei kukaan nähnyt, ja kelpasivat.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    olin erään suuren urheilutapahtuman talkoissa, muonituspuolella. Aamiaspuuroa jäi ehkä 50 litraa ja muita, lautaella käymättömiä ruokia myös.Yks talkoolainen olisi halunnut puurot kesäpossulleen, mutta ruoka-vastaava snoi, ettei saa antaa. Roskiin kaikki vaan. Eikä muitakaan ruokia, ei edes leipäviipaleita tarjoulupöydältä tai perunoita keittokattilasta saanut kotiin ottaa, kompostiin koko läjä! On kuulema sellaien direktiivi, ettei keittoloista enää saa antaa ruokaa taka-ovelta ulos. ( ennen maaseutukoulusta yks tyyppi haki sianruokaa joka päivä ruokailun jälkeen, vuosia)

    Äänestä

  • luomumimmi kirjoitti:

    lait on niin kovat tänäpäivänä,että kaupat ja ravintoloat ovat vastuussa myös niistä roskiin menevistä tavaroista,ettei kukaan saa niistä mitään tautia tai vaikka ripulia.
    EU:n myötä taisi tulla kaikenmaailman tiukennusket ja lisää tulee.

    Kaikki hyvä pitäisi ihmisten jättää sellaiseen paikkaan josta tarvitseva voi ne ottaa.Tosin moni on niin fiksu että tarjoaa ylijäämä kalusteita ja vaatteita tutuille jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kierrätystä vaan kirjoitti:

silloin ennen vanhaan hyvään aikaan kunnan kaatopaikka täytti lähes kaikki kulutustarpeet, jopa hedelmiä ja leipiä löytyi, ja karkkiakin. Oli vaatetta niin, ettei päällään olevia viitsinyt pestä, vaan heitti likaiset tunkioon ja otti puhtaampaa päälleen. Polttopuut löytyi, traktorikuormittain, kalusteet ja astioita myytäväksi asti. Romumetalli ja palautuspullot noukittiin tarkoin talteen, samoin postimerkit ja arabian astiat. Oi niitä aikoja. Köyhyys iski vasta sitten kun pikku kaatsikka suljettiin ja suuri jätefirma vie kaiken köäyttökelpoisen ties minne jättikaatopaikalle minne kukaan ei saa mennä penkomaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu