salakuvaamista Youtubessa. Katsokaa, miten Ranskan valtio suojelee islamia. Mitä tapahtuisi, jos vaikkapa joku kristittyjen ryhmä täyttäisi kadun rukoillakseeen? Pidätyksiä tulisi.
Näin meidät länsimaat viedään virkavallan suojissa islamilaisiksi valtioiksi. Kehitys on niin vahva, että sitä ei taida voida pysäyttää. Harmittaa omien lasten ja tulevien lastenlasten puolesta.
Teille ateistit haluan kaikessa ystävyydessä sanoa tämän. Mitä enemmän touhuatte oman aatteenne puolesta ja murratte maassamme kristinuskoa ja sen arvomaailmaa, sitä nopeammin saatte aikaan islamilaisen Suomen. Aivan takuuvarmasti. Te olette kehityksen nopeuttajia. Nythän te ette luonnollisesti usko tätä, mutta varmasti muistuu mieleen sitten, kun tässä maassa joko tunnustat islamia tai kuolet. Kai teille ateistit on päivänselvää se, että ns. kristityssä maassa teitä ei vainota/kiduteta/tapeta, mutta islamilaisessa maassa olette (kuten tunnustavat kristitytkin) aseiden ruokaa. Perehtykää islamin todelliseen luonteeseen. Tutustukaa siihen, millaista elämä on islamilaisissa maissa. Miettikää sananvapautta, ihmisoikeuksia, tasa-arvoa, naisten kohtelua, jopa elintasoa. Verratkaa ns. kristittyihin maihin. Jos et huomaa eroa tai et halua perehtyä asiaan, olen pahoillani puolestasi.
http://www.youtube.com/watch?v=y1fG2oO2X8s - toivottavasti osasin laittaa linkin!
Joka tapauksessa hakusanalla Mxime Lepante (peitenimi luonnollisesti) voi etsiä materiaalia Youtubesta. Hän on kuvannut piilokameralla islamin suosimista Ranskassa. Asiasta on uutisoinut mm. CBN-kanava.

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Ranskan parlamentin ylähuone on hyväksynyt burkakiellon. Laki tulee voimaan puolen vuoden kuluessa, ellei se kaadu perustuslakituomioistuimessa.
Laki kieltää julkisilla paikoilla kaikki kasvoja peittävät asusteet, mutta kyse on ensisijaisesti musliminaisten burkakaavuista. Alahuone hyväksyi kiellon heinäkuussa.
Arvostelijoiden mukaan esitys rikkoo ihmisoikeuksia.
Burkakieltoja on vireillä myös muun muassa Belgiassa ja Espanjassa."
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/101411-ranskan-parlamentti-hyvaksyi-burkakiellon
"Teille ateistit haluan kaikessa ystävyydessä sanoa tämän. Mitä enemmän touhuatte oman aatteenne puolesta ja murratte maassamme kristinuskoa ja sen arvomaailmaa, sitä nopeammin saatte aikaan islamilaisen Suomen. Aivan takuuvarmasti. Te olette kehityksen nopeuttajia."
Itseasiassa asia on toisinpäin. Ateistit pyrkivät siihen että uskonnoille olisi mahdoton nousta valtaan maassamme ja että täten pystyttäisiin varmistamaan uskonvapaus sekä huolehtimaan kaikkia uskontoja kohdeltaisiin tasavertaisesti lain edessä. Mutta valitettava asia on että kristinuskolla on tällä hetkellä paljon valtaa maassamme ja jos islam onnistuu ottamaan kristinuskon paikan maassamme, olemme ongelmissa. Siksi uskonto pitäisi pitää aina kaukana valtarakenteista ja siihen juuri ateistit pyrkivät. Kristityt sen sijaan haluavat vain lisää valtaa joka vääriin käsiin joutuessaan olisi vielä vaarallisempaa kuin kristinuskon valta jo valmiiksi on.
Ateistit hidastavat kyseistä prosessia mutta kristityt se sijaan nopeuttavat sitä ja jopa tekevät koko tilanteesta kaikille vaarallisempaa jatkuvasti.
Olet käsittänyt koko asian väärinpäin, joko uskosi sokaisemana tai loogisuusvirheenä.
Nimenomaan kristinuskon etuoikeudet auraavat tietä islamin vallan kasvulle. Länsimaisten yhteiskuntien pyrkiessä tasa- arvoiseen yhteiskuntaan on yhdelle uskonnolle myönnetyt etuoikeudet annettava myös kilpaileville jumalharhaisille.
Sekulaari yhteiskunta jossa millään jumalalla eikä mihinkään tarinakokoelmaan uskovalla ole mitään mahdollisuutta päästä laatimaan lakeja on parhaat mahdollisuudet menestyä kaikkia väkivaltauskontoja vastaan. Kaikki Abrahamin näkyyn perustuvat uskonnot, niin juutalaisuus, kristinusko kuin islamkin ovat erittäin vaarallisia ja väkivaltaisia kultteja joiden valtaanpääsy on aina osoittautunut onnettomuudeksi. Niin kauan kuin kristityt vaativat erioikeuksia uskontoonsa nähden on islamin kasvu varmaa.
Olen pahoillani puolestanne. Kaikessa ystävyydessä ja rakkaudessa, ei lainkaan pahalla tai kitkerästi.
Tämä kaikki on vain juutalaisten vihanlietsontaa. Talmud opettaa, että kaikki ei-juutalaiset ovat vain ihmisenmuotoisia eläimiä ja parhaimmatkin heistä on tuhotta. On aivan sama tuhoavatko kristityt muslimit vai muslimit kristityt kun kaikki tullaan lopulta tuhoamaan ja jäljelle jäävää orjakansaa talmudistit pääsevät hallitsemaan maailman valtiaina.