Mitä kaikkea helluntailaiset

Joko kelpaisi rehellinen homoseksualisti pastoriksi ?

Hyväksyttäisiinko armoitettuja lapsisaarnaajia ?

Uudelleen avioituneita vanhurskaita pastoreita ?
8188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

mainitsemasi vaihtoehdot tulisi oikeudenmukaisuuden nimissä hyväksyä helluntaissa.

Ei kai kukaan voi enään ajatella että uudelleen avioitunut tai homoseksuaali on syntisempi / kelvottomampi kuin lasten seksuaalisuudesta tuomitut työntekijät ?

Äänestä
  • Homo on ihminen siinä missä
    hyväksikäytetty lapsikin.
    Rakkaus on rakkautta,
    oli kohde sitten mikä tai kuka tahansa.

    Helluntailainen kultismi ei hyväksy homoja.
    Mutta lapsen raiskaamisen he hyväksyvät!

    Äänestä

  • kuinka moni helluntailaisista hyväksyy lasten hyväksikäytöstä tuomitun mihinkään seurakuntatoimeen? Joten kun sinulla ei ole tietoa, niin ei kannata alkaa syöttämään sellaisia mielipiteitä ison ihmisryhmän mielipiteiksi, jotka eivät sitä ole.

    Kuinkahan moni on halunnut esim. Suomen presidentiksi Tarja Halosen hänen arvomaailmansa, onkohan puoletkaan? Nih, joten turha änkyttää, että tällaiset valinnat missän kertoisivat koko populan mielipiteistä.

    Äänestä

  • Pidetään vaalit kirjoitti:

    kuinka moni helluntailaisista hyväksyy lasten hyväksikäytöstä tuomitun mihinkään seurakuntatoimeen? Joten kun sinulla ei ole tietoa, niin ei kannata alkaa syöttämään sellaisia mielipiteitä ison ihmisryhmän mielipiteiksi, jotka eivät sitä ole.

    ihmeessä helluntalaiset eivät pidä niitä VAALEJA ???
    Helluntalaisten hyväksymisiksi ne menee jos asioista ei uskalleta keskustella ja ilmaista mielipiteitään.

    Äänestä

  • Pidetään vaalit kirjoitti:

    kuinka moni helluntailaisista hyväksyy lasten hyväksikäytöstä tuomitun mihinkään seurakuntatoimeen? Joten kun sinulla ei ole tietoa, niin ei kannata alkaa syöttämään sellaisia mielipiteitä ison ihmisryhmän mielipiteiksi, jotka eivät sitä ole.

    Kuinkahan moni on halunnut esim. Suomen presidentiksi Tarja Halosen hänen arvomaailmansa, onkohan puoletkaan? Nih, joten turha änkyttää, että tällaiset valinnat missän kertoisivat koko populan mielipiteistä.

    Tasavallan presidentti valitaan demokraattisissa vaaleissa (suora kansanvaali) enemmistöpäätöksellä kelpoisuusehdot täyttävistä ehdokkaista.
    Demokraattisessa järjestelmässä ei ole koskaan käyty vaaleja, joissa joku ehdokkaista olisi saanut 100 % annetuista äänistä. Jossain päin maailmaa on sellaistakin tapahtunut. Kyseisiä maita kutsutaan diktatuureiksi.

    Demokratiassakaan ei kuitenkaan valita valtion päämieheksi (olipa mies tai nainen) lasten hyväksikäytöstä tuomittua eikä luullakseni edes sellaisesta epäiltyä.
    Vertaus Tasavallan presidentin valintaan on siis vähintäänkin ontuva.

    Kirjoituksesi alkukappaleesta olen samaa mieltä.
    Nimittäin tästä:
    "kuinka moni helluntailaisista hyväksyy lasten hyväksikäytöstä tuomitun mihinkään seurakuntatoimeen? Joten kun sinulla ei ole tietoa, niin ei kannata alkaa syöttämään sellaisia mielipiteitä ison ihmisryhmän mielipiteiksi, jotka eivät sitä ole."

    Äänestä

  • ilmaisija kirjoitti:

    kun kirjoitatte;
    kuinka moni helluntailaisista hyväksyy lasten hyväksikäytöstä tuomitun mihinkään seurakuntatoimeen? Joten kun sinulla ei ole tietoa, niin ei kannata alkaa syöttämään sellaisia mielipiteitä ison ihmisryhmän mielipiteiksi, jotka eivät sitä ole."
    ETTE TUO MIELIPITEITÄNNE ESILLE NÄIN VAKAVAN ASIAN EDESSÄ ?
    HILJAISUUS ON MYÖNTYMISEN MERKKI

    Äänestä

  • leahim kirjoitti:

    Homo on ihminen siinä missä
    hyväksikäytetty lapsikin.
    Rakkaus on rakkautta,
    oli kohde sitten mikä tai kuka tahansa.

    Helluntailainen kultismi ei hyväksy homoja.
    Mutta lapsen raiskaamisen he hyväksyvät!

    ...älä vääristele

    Äänestä

  • HU kirjoitti:

    kun kirjoitatte;
    kuinka moni helluntailaisista hyväksyy lasten hyväksikäytöstä tuomitun mihinkään seurakuntatoimeen? Joten kun sinulla ei ole tietoa, niin ei kannata alkaa syöttämään sellaisia mielipiteitä ison ihmisryhmän mielipiteiksi, jotka eivät sitä ole."
    ETTE TUO MIELIPITEITÄNNE ESILLE NÄIN VAKAVAN ASIAN EDESSÄ ?
    HILJAISUUS ON MYÖNTYMISEN MERKKI

    jäsenet istuvat kokoussalin penkeissä kuuntelemassa alaikäiseen sekaantunutta "pyhää miestä", niin silloin he hyväksyvät, että seurakuntaa voi opettaa myös iljettävyyksiä tehnyt.
    Mutta koska kyseessä on pelkästään uskonnollispoliittinen järjestö, niin silloin on sama kuka siellä puhuu ja mistä puhuu. Politiikka on politiikkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hyväksyvät ? kirjoitti:

Joko kelpaisi rehellinen homoseksualisti pastoriksi ?

Hyväksyttäisiinko armoitettuja lapsisaarnaajia ?

Uudelleen avioituneita vanhurskaita pastoreita ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu