Ensikertalainen nelikymppinen nainen ampui itsensä Tähtitorninmäen luolaradalla Helsingin keskustassa sunnuntaina aamupäivällä.
Nainen joutui käymään puolen tunnin mittaisen perehdyttämiskurssin, missä hänelle opastettiin aseenkäyttö ja ratatoiminnot. Radalle hän meni yhdessä valvojan kanssa. Paikalla oli myös 5-6 muuta ampujaa.
Nainen ampui aluksi täysin normaalisti ja kävi kolmasti taululla. Sen jälkeen hän käänsi aseen kohti päätään ja ampui. Naista yritettiin elvyttää, mutta mitään ei ollut tehtävissä.
Nainen joutui käymään puolen tunnin mittaisen perehdyttämiskurssin, missä hänelle opastettiin aseenkäyttö ja ratatoiminnot. Radalle hän meni yhdessä valvojan kanssa. Paikalla oli myös 5-6 muuta ampujaa.
Nainen ampui aluksi täysin normaalisti ja kävi kolmasti taululla. Sen jälkeen hän käänsi aseen kohti päätään ja ampui. Naista yritettiin elvyttää, mutta mitään ei ollut tehtävissä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hurratkaamme aseliberalismia ja osoittakaamme aseteollisuudelle ja asekauppiaille kunnioitustamme-AMEN!
Jos itsensä on pakko tappaa, on valvottu ampumarata kaikkien puolesta turvallinen, siisti ja nopea tapa toteuttaa se. Moni nainen ajaa autonsa rekkaa päin, ja se on muita kohtaan jo huomattavasti vahingollisempi tapa.
...siispä: Vapaa autoilu kiellettävä HETI!!!
Sopii mulle, jos samalla aseet kerätään sulatettaviksi! Paikasta itsemurhan teon suhteen voinemme olla samaa mieltä, Arkadianmäki tosin olisi ollut komeampi lähdölle!
hallitus on ajanut ihmiset kuseen pahoinvointi on vasta alkutaipaleella mitä sitten vielä voikaan tapahtua.
METROILU KIELLETTÄVÄ HETI!
veteraaniksi sanottu mies käveli paraatissa ajavan panssarivaunun alle. Varman tuntuinen tapa! Jos vaan paraateja pidettäisiin tarpeeksi.
PARAATIT KIELLETTÄVÄ HETI !!!!
se albertinkadun ampujatytsy päässy vapaaks? kävi muistelemassa ja päätti testata fiilikset
Onko tämä uutinen totta. Onko mikään ip- lehti tai jotain kertonut tästä?
ollut lehdissä tuosta mitään. Taitaa olla keksitty juttu.
kun ampui itsensä eikä niinkuin se naikkonen aikonaan muut radalla olijat, syyntakeettomana.
...tämä on tulevasta vain jäävuoren huippu. Nyt tutkijat sitten toteavat että aseharrastus tulee kokonaan kieltää, totta kai.
Perussyytä tällaiselle käytökselle ja lopulliselle teolle ei mietitä. Yksi iso syy on taatusti aikakautemme ahdistavuus: Suomi EI ole enää Suomi, itsenäinen kansakunta joka auttaisi omaa kansaansa ahdingoissa, vaan tämä on kansainvälinen täysihoitola muualta tulleille eläteille ja rikollisille. Oma kansa saa riutua köyhyydessä ja yksinäisyydessä, ja jos olet työtön, se on oman kansan tukien karsinnan kautta loputon suo ennen kuolemaa. Mielenterveysongelmia syntyy tästä, samoin muuta epätoivoa. Tuo nainen varmasti päätti lopettaa kärsimyksensä helpon nopealla tavalla ja keksi siihen oivan keinon. Sinänsä ikävä juttu, ja lopullinen.
Poliitikkomme eivät tästäkään herää ja havahdu. Heidät on valittu kansanedustajiksi, mutta tuon sanaosa KANSAN saa ottaa pois. He ovat vain edustajia, kuten lipevät myyntiedustajat jotka ajattelevat rahan kiilto silmissään seuraavaa huijausta. Päättäjämme saavat korkeaa palkkaa, he asuvat kalliilla asuntoalueella ilman arkipäivän kosketusta muslimitaustaisiin sossuelättipakoloisiin, ilman laskujen kasaantumista kun palkkaa ei tule tai se ei matalapalkkaisessa työssä riitä. He elävät pilvilinnassaan, ja heillä on tarvittaessa rahaa ja kykyjä muuttaa muualle kun tämä maa on tarpeeksi levoton ja romahtanut.
Sivistä itseäsi ja lisää ymmärrystä maailman menosta.
Endgame fin - osina tekstitetty suomeksi.
http://www.youtube.com/results?search_query=endgame fin&aq=f
Secret of Oz
http://www.youtube.com/watch?v=D22TlYA8F2E
Jos haluat elää tulevaisuudessa, niin on paras alkaa kasvattamaan ruokaa itse.
Hankkia yhteiskunnasta riippumattomia järjestelmiä vedelle, sähkölle ja turvallisuudelle.
"Huomenna" rahalla ei saa enää mitään, entä kun ruokakaupan hylly on tyhjä? - Mitä syöt?
Globalistit vain laulavat laulua lamasta, monikulttuurista, ilmastonmuutoksesta, uusista teknologioista...
Kaiken päämääränä on ryöstää sinun vapautesi ja tehdä sinusta orja vailla ihmisarvoa.
huulipuikko.
Nyt on uusi blondivitsi syntynyt.
Esimerkillisesti toimittu!
Todella surullinen kohtalo, kun hän päätyi tuollaiseen ratkaisuun. Tunnen syvää myötätuntoa häntä ja hänen läheisiään kohtaan. Voimia heille toivokaamme tämän tragedian edessä.
Ja ihmiset täällä riekkuvat ja repivät aiheesta kaiken asiattoman ja alhaisen (jopa leikkiä laskien!) irti. Se ei ole oikein. Tälläisiäkö nyky-ihmisistä on tullut.
Koetetaan muistaa välittää edes hiukan ja pitää toisistamme hyvää huolta.
Uskonnot tekee ihmisistä ihan hulluja ja siksi uskonnot pitäisi kriminalisoida.
ateistit tappaa eniten ihmisiä maailmassa, kiduttavat ja tekevät muutakin pahaa.
"ateistit tappaa eniten ihmisiä maailmassa, kiduttavat ja tekevät muutakin pahaa. " ? ? ?
Olisi kiva nähdä tätä väitettä tukevaa tilastoa! Muslimit ja juutalaiset kunnostautuvat tappamisessa. Kaikkien uskontokuntien sekamelska USA saa raatoja aikaan ympäri maailmaa ihan kiitettävästi. Uskontojen väliset erimielisyydet tappavat väkeä jopa euroopassa muista maanosista nyt puhumattakaan. Juuri uskontojen nimissä käydyt sodat ovat olleet historian raaimpia. Ateistien pahoista teoista ei nyt juuri muistu mieleen mitään kummempaa. Ennenkuin joku valopää alkaa kertoa neuvostoliiton saavutuksista tällä saralla, niin muistakaamme etteivät neuvostosotilaat mitään ateisteja olleet. Hartaita ortodokseja suurin osa!
Mutta sen paransi lyijyampulli.
Ja se luoti paikkansa ties. Maahan kaatui, perse hies.
Korruptioministerit Valtakunnanoikeuteen. Nyt kun eivät muuta keksineet , loiseliitti ja veropakolaiset, niin alkoivat mainostaa Suomea "rauhanvälityksen suurmaa" nimikkeellä. Henkilökohtaisia poliittisia uria edistetään ajamalla veropakolaisten etuja, jopa niin, että vaaliäänet tuotetaan maahan valtion verovaroilla.
Muistakaa , että mahtisääri sai nobelin naton pommituksilla uhkailemalla.
Kansan- ja maanpettureita vielä palkitaan, vaikka saavat palkkaa Bilderbergiltä ja Suomen valtiolta yhtäaikaa.
Suomen Perustuslaki on häväisty.