Vangitut pedofiliapapit ovat saaneet jatkaa papistossa Britanniassa
Yli puolet pedofiliasta vankeutta saaneista papeista Englannissa ja Walesissa on saanut jatkaa katolisen kirkon tehtävissä. Useat heistä saavat kirkolta taloudellista tukea.
Asiasta kertoi ensimmäisenä brittiläisen televisiokanavan Channel 4:n uutiset ja sitä lainasi brittilehti Guardian.
Uudet väitteet heittävät ikävän varjon paavi Benedictus XVI:n torstaina alkavalle Britannian matkalle. Yleisötilaisuuksiin odotetaan ennakoitua vähemmän ihmisiä, vaikkakin määrän kutistumista perustellaan muilla syillä kuin pedofiliaskandaalilla.
Väitteiden mukaan kirkko ei ole noudattanut hyväksymiään ohjelinjoja, jotka säätelevät rikollisten pappien rankaisemista. Niiden mukaan papilta, joka on saanut vähintään vuoden vankeustuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pitäisi viedä oikeus papinvirkaan ja siihen liittyviin etuihin.
Kirkko ei ole tiettävästi noudattanut näitä sääntöjä. Vähintään vuoden telkien takana viettäneistä 22 papista ainakin 14 on edelleen papiston jäseniä. Ainoastaan kahdeksan on erotettu virastaan.
Katolisen kirkon mukaan se on aloittanut toimenpiteitä myös muita tuomittuja pappeja vastaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Vangitut pedofiliapapit ovat saaneet jatkaa papistossa/1135260158125/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirkon piirissä hyväksytään pedofilia normaalina toimintana, joten lapsia pitää käskeä pysymään kaukana siitä sakista.