Patmos-säätiö, narsismiongelma

dg

Sikäli kuin ikävä ilmiö on havaittavissa johtoportaassa, vastuussa on paitsi säätiön hallitus myös kaikki tavalla tai toisella toimintaa tukevat. Pianonpimputtajista vieraileviin puhujiin.

3

1255

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turpa erkko

      mites olis jos hakisit ihan ammattiapua mielenterveytesi horjahtelun takia ?

      • Narsistinen yhteisö

        En ota kantaa Patmos-säätiöön, mutta olen viime aikoina alkanut miettiä sitä, miten johtajalla on esikuvallista merkitystä. Johtaja antaa sävelen orkesterille, jota johtaa. Jos johtaja esimerkiksi väistelee vastuuta ja on paljon poissa, oppivat alaiset, että näin me toimimme. He alkavat järjestellä itsensä pois töistä ja väistelevät vastuuta. Niin saadaan aikaan työyhteisö, jonka perussävel on se, että miten saisin itselleni lisää vapaa-aikaa ja kuinka joku toinen hoitaisi minun hommani.

        Sama koskee ehkä narsismia. Narsistinen johtaja tartuttaa tautinsa alaisiin ja valitsee samanlaisia ihmisiä kimppaan. Sitten eletään yhteisössä, jossa on ylisuuret egot, vähäinen todellisuudentaju ja kyvyttömyys kohdata ihmisiä, mutta se touhu silti tyydyttää silti kutakin yksilöä, joka tyydyttää vain omia tarpeitaan.


    • PIAN...

      NEW WORLD ORDER
      ILLUMINATI/FREEMASONS(which is a lusiferian group) ARE MAKING KINGDOM FOR SOON COMING ANTICRIST AND RFID 666

      Suurin osa ihmisistä ei tiedä mitä on tapahtumassa. Raamatun ennustukset käyvät toteen silmiemme alla. Jos et vielä ole sisällä Jumalan valtakunnassa, niin anna elämäsi Jeesukselle ennen kuin on liian myöhäistä. Jeesuksen toinen tulemus on aivan oven edessä.

      Pedon merkki Raamatussa:

      Ilmestyskija

      13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
      13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
      13:18 Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
      14:9 Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
      14:10 niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
      14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.
      14:12 Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
      14:13 Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti - sanoo Henki - he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."

      Tässä vielä Edesmenneen Aaron Russon haastattelu pedon merkistä, ihmisten siruttamisesta ja yhdestä maailman hallituksesta, jota antikristus asettuu hallitsemaan

      http://www.youtube.com/watch?v=7nD7dbkkBIA&feature=rela ted
      http://www.youtube.com/watch?v=6bEFo8BPBGc
      (VIDEOSSA ESITETTIIN ETTÄ USKOVAT TEMMATTAISIIN ENNEN ANTIKRISTUKSEN AIKAA, SIITÄ EN OLE NIINKÄÄN VARMA)

      MENE JA JULISTA TÄMÄ TIETO ETEENPÄIN ENSIKSI NIILLE JOITA RAKASTAT ENITEN JA SITTEN KENELLE TAHANSA JONKA TAPAAT. ELÄ ARKAILE JA PELKÄÄ IHMISIÄ JA HEIDÄN MIELIPITEITÄÄN. OLE ROHKEA JA LUJA JA TAISTELE JALO USKON TAISTELU JA SELVIYDY VOITTAJANA PERILLE.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe