vuosituhannen vaihtuessa kohta 2000-lukuun Afganistanissa.
Keskellä suurta liikenneympyrää palaa suuri kirjarovio jossa poltettiin kirjoja joissa oli ihmisen tai eläimen kuvia.
Ja syynä oli, koska kansan vihollisia olivat kaikki vääräuskoiset jotka rakastivat kuvia, kirjoja, veistoksia, musiikkia, tansseja, elokuvia, vapaata ajattelua jne, ja heidän teoksensa.
Polttajina olivat sotilaat jotka eivät edes osanneet lukea, mutta kuvanhan sentään jokainen tollokin tunnistaa.
Nämä Talipan sotilaat eivät olleet opiskellee koskaan muuta kuin Koraania ja siitäkin he tankkasivat niitten vieraskielisiä sanoja ulkoa opetellen, ymmärtämättä niitä ilman selittämättä.
Kirjat poltettiin siksi, että tämä kirja kieltää valmistamatta heidän tulkintansa mukaan kuvia elävistä luoduista, eli ihmisistä ja eläimistä.
Maassa kaikkea toimintaa johdettiin uskonnon kautta, Mullat johtivat valtion taloutta, kauppankäyntiä yhtiöissä, opikelua, sairaanhoitoa jne, siis kaikkea toimintaa, eikä alan ammattilaiset, ja kaiken tavoitteena oli yhteiskunta jossa kaiken määräisi uskonto.
Niinpä maa muuttui entistä synkemmäksi, köyhemmäksi ja sulkeutuneemmaksi jossa vastustettiin kaikenlaista nykyaikaistamista paitsi aseissa.
He eivät edes halunneet omaksua ajatuksia taloudellisesta ja tieteellisestä kehityksestä.
He määräsivät ihmisten pukeutumisesta ja eristivät naiset yhteiskunnasta ja estivät heidän kouluttamisen.
He eivät tunteneet edes kunnolla omaansa, saati muiden historiaa, ei edes kunnolla Islamia vaan tulkitsivat sitä omien ajatuksiensa ja sovelluksiensa mukaan, eikä mikään muu heitä kiinostanutkaan.
He olivat valmiita tuhoamaan vuosituhansien vanhaa kulttuuria, niiden saavutuksia ja taideteoksia jos ne esittivät ihmistä tai eläintä.
He valvoivat, että rukoushetkiä noudatetaan 5 kertaa päivässä ajamalla ihmisiä moskeoihin väkisin.
Synnin estäminen ja hyveellisyyden edistäminen oli heidän päämääränsä, mutta samalla he olivat valmiit tappamaan vaikka oman sisarensa, lapsensa, äitinsä oman tai perheensä kunnin tähden.
Nämä kunniakäsitteet kieltävät nuorilta oikeuden tavata, rakastaa tai valita toisiaan mennäkseen naimisiin.
He kieltävät inhimilliset rakkauden kaipuut, koska klaanin ja uskonnollisten auktoriteettien säännöt ja opit sen kieltävät.
Rakastuminen voi olla vakava rikos, ja siitä voi seurata kuolemanrangaistus jos se kohdistuu värään itse valittuun mieheen, koska nainen ja etenkin tyttäret on vain kauppatavaraa useimmiten, ja jonka iäkäs varakas vanhus voi ostaa itselleen jo melkein naisen ollessa viellä lapsi.
Näin siis tuossa Allah,n valtakunnassa viellä viisi vuotta sitten ja kansan tavat tuskin vielläkään kovinpaljon on muuttuneet.
Tämä muistutukseksi kun nyt lähdemme viettämään iloista, riehakasta kevään, opiskelijoiden ja työläisten juhlaa vapaana rakastumaan jos kohdalle osuu, ja vapaana uskonnollisista pakotteista, paitsi tietysti ne joilla sellaisia on.
Klaara Vappen kaikille "seurakuntalaisille", iloista kevään juhlaa.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Täytyy muistaa Afkanistanin osalta ettei taliban ääri-islamilainen liike olisi koskaan päässyt valtaan ellei USA olisi sitä tukenut. Luultavasti myös myös Saddam Husseinin valta olisi jäänyt toteutumatta ellei USA olisi toimittanut hänelle aseita mm. myrkkykaasuja joita käytettiin Iranin sodassa ja myöhemmin myös eritysesti kurdeja vastaan.
tuossa ei nyt ollutkaan kysymys siitä, ketä auttoi ketäkin, vaan uskonnon uskomattomasta tyhmyydestä, ja siitä mitä se voi olla äärimmilleen vietynä.
Eli tappaa kaiken ilon.
Toivottavasti ei olla ketarat ojollaan ennen illan matsia. Tällä menolla noin tulee käymään, mutta onhan tuossa nuo videot.
Eikun lystinpittoon. Hyvää Vappua.
Terv:*Höpisijä*
jos laittaisit vaikka neilikan rintaasi, tietäisin kiertää kaukaa! :-))
kivaa ja nimenomaan klaaraa vappua tietämättömälle!
ps. kyllä afgaani-naiset vielä nousevat esille hunnun takaa, kunhan maltamme odottaa. näin toivon ja uskon, kun lähden tästä riehakkaana kevään ensimmäiselle uinti-reissulle, vapaana länsimaisena naisena...vaikka todensanoakseni mitä meillä länsimaisilla lienee enää, mistä mahtailla...
puoleensa, ja alitajuisesti paljastit jo salaisen haaveesi viettää romanttinen kynttiläillallinen pp:n kanssa. Usko rakkauden voimaan, millä aikoisit tehdä pp:stä jeesuksen seuraajan, on jo vanha tuttu juttu. Mutta hei, silloinhan kaikki olisikin jo pilalla ja pitäisi siirtyä Pakana(m):ään, joka olisi hihhuli PP:n rinnalla sentään oikea Mies.
>>vaikka todensanoakseni mitä meillä länsimaisilla lienee enää, mistä mahtailla...
ai tekisi hyvää asua tuollaisessa ympäristössä?
nyt en sinuna olisi ihan noin varma, jottenko olisi asunut ja olisi koko ajan (työ-)yhteydessä ko. uskonnonharjoittajiin!
ihanko tosissasi sanot, että minä hyväksyn kaiken sen, minkä muslimi-nainen saa kokea juuri uskonnostaan kumpuavien sääntöjen ja määräyksien takia?
siis olet asunut ja koko ajan yhteydessä Talipaneiden kanssa?
Saatan vään epäillä.
onhan niitä muitakin islamilaisia maita, kuin afganistan... en tarkoittanut, että olisin asunut juuri afganistanissa.
en ole siis talibani-agentti!
on varmaan hyvä uskonto, ainakin liikunnallinen se on. Arvostan kyllä kovasti tuota viisi kertaa päivässä tehtävää liikunnallista osuutta. Suomalaisistahan jo jopa 70% on ylilihavia jota islaminuskoisissa maissa harvemmin tapaa. Kaapujen alta löytyy melkosen sutjakoita neitokaisia.
Islami- uskoiset eivät rasita myöskään kohtuuttomasti Jumalaa ympärivuorokautisella rukoilemisella. Rukoukset aloitetaan aamulla kun musta lanka erottuu valkoisesta. Vastaavasti rukoukset lopetetaan illalla kun musta lanka ei enää erotu valkoisesta.
Näin menetellen Jumalalle jää pimeä aika kokonaan käytettäväksi rukousten toteuttamiseen, kirjanpitoon kuolleista ja syntyneistä ym. muuhun välttämättömään.
Kristin uskoissa Jumala joutuu kuuntelemaan jatkuvaa ruikutustamme ilman yön lepoa. Joku vielä vaatii, että hänen olisi öisinkin ohjattava jokaista linja- ja rekka-autoa. Eikö meillä ole mitään kohtuutta eikä mitään häpeää?
Älä sinä tode nyt kuitenkaan rupea ainakaan telepaniksi. Telepanilaisuus sopii huonosti paikallisiin oloihimme. Täällä sopii paremmin joku kristillinen suuntaus kunhan muistamme antaa Jumalalle edes hetken rauhan.
mutta minä nyt kirjoitin heistä.
Erohan on melkein sama kuin suomessa asuisi tavallisessa EvLut, tapa kristityssä perheessä jossa uskonnollisuus ei näy mitenkään, tai Jehovan todistajien tai vastaavassa perheessä jossa uskonto on pääasia?
Jos Talibanien kanssa ei olisi tullut länsimaiset arvot kunniaan niin silloin olisi päässä vikaa, tästähän oli kysymys.
Islamilaisia maita on sitten monenkin laisia ja monella tavalla islamia ilmentäviä, vapaamielisä ja ei vapaamielisiä jopa välimerenkin rannalla.
Ei tarvitse verrata kuin kahta naapurusta, Tunisiaa ja Algeeriaa keskenään esimerkiksi, saati sitten Saudi-Arabiaa ja Tunisiaa.
että kaikki uskonnot voivat olla hyviä, kysymyshän onkin vain siitä, miten niitä jokainen tahollaan tulkitsee, tai miten päättäjät niitä tulkitsevat.
Sairasta tulkintaa löytyy ilmeisesti joka maasta ja minusta on eräänlaista "sairautta" sekin, jos se hallitsee kaikkea ihmisen käyttäytymistä ja toimintaa ja ilmenee niin, että kaikki muut uskonnot ja ajattelu on väärää paitsi oma.
jos haluat helpottaa Jumalan työtaakkaa, niin voit laittaa menemään kiitos-rukouksia.
teenkin. Olen taas saanut viettää vappua aistit valppaana. Kiitos korkeimmalle!