Maanpuolustustahto

Palveluksen keskeyttävien määrä vähenee ja maanpuolustustahto nousee.
Heinäkuussa varusmiespalveluksensa aloittaneista on peruskoulutuskaudella keskeyttänyt palveluksensa
10,5 %

Keskeyttäneiden määrä on ollut saapumiserittäin:
heinäkuu / 08 = 12,9%
tammikuu /09 = 14,3%
heinäkuu /09 = 12,5%
tammikuu/10 = 12,6%
heinäkuu/10 = 10,5%

Viimeksi keskeyttäneiden määrä on ollut näin alhainen saapumiserässä II/05 (10,4%)
10632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sivareista keskeyttää palveluksensa vain 2,4 % ja totaaleista vain 0,07 %. Keskeytyksen syy on ollut itsemurha tai pakeneminen johonkin sivistysmaahan.

Maanpuolustustahdolla ei ole paskankaan merkitystä maanpuolustukseen. Maan armeijan koko on määrätty lailla. Asevelvollisuuden takia 2/3 varusmiehistä koulutetaan turhan takia. Sijoitus oikeaan reserviläisarmeijaamme on täydellistä arpapeliä. Henkilö tietää sijoituksestaan vasta kun saa kutsun kertausharjoitukseen. 30 % kertausharjoituksiin kutsutuista kieltäytyy kunniasta. Toinen 30 % saapuu kertaamaan vastentahtoisesti. Mikä on siis todellinen maanpuolustustahto? Asian voisi korjata vapaaehtoisella asepalveluksella, jolloin maanpuolustus olisi järjestetty asiallisesti ja meillä olisi todellinen armeija jos sitä satuttaisiin tarvitsemaan. Kaikki vaan on päin persettä sen takia, koska kukaan ei suostu tajuamaan mistään mitään ja ollaan vaan vitun tyhmiä maailman tappiin.

Äänestä
  • Sivarit ovat tahallisia alisuorittajia suurin osa. Mitä, jos yhteiskunta vastaisi samalla mitalla. Ja alisuorittaisi kun sivari kaipaisi pelastusta merihädässä tai leikkausta sairaalassa tai julkisen liikenteen palvelua tai viranomaisen apua, kun joku mätkii viikonloppuna turpaan. Yhteiskunta alisuorittaisi sivarin kohdalle, tultaisiin paikalle tai otettaisiin vastaan, mutta sitten jäätäisiin vaan toljaamaan. Että ei kande totakaan ja mitä se mulle kuuluu.

    Äänestä

  • Ei oo mun juttu kirjoitti:

    Sivarit ovat tahallisia alisuorittajia suurin osa. Mitä, jos yhteiskunta vastaisi samalla mitalla. Ja alisuorittaisi kun sivari kaipaisi pelastusta merihädässä tai leikkausta sairaalassa tai julkisen liikenteen palvelua tai viranomaisen apua, kun joku mätkii viikonloppuna turpaan. Yhteiskunta alisuorittaisi sivarin kohdalle, tultaisiin paikalle tai otettaisiin vastaan, mutta sitten jäätäisiin vaan toljaamaan. Että ei kande totakaan ja mitä se mulle kuuluu.

    Henkinen kehitysvammaisuus on keskeyttämisperuste, kokeilehan sitä patrioottti. Vielä voit pelastua. Merihädät ja sivarit....lollotiloo apina

    Noin paskaan trollaukseen tarvitsee kääriä hihat, debiili apina.

    Äänestä

Keskeyttäneiden määrä on yllättäen vähentynyt, kun suoraan etukäteen vapautettujen määrä sen kun vaan nousee?

Äänestä

Johtuuko tuo siitä, että palvelusta kevennetty pullamössöpojille sopivaksi? Saadaanhan sillä tavalla suurempi määrä "sotilaita" reserviin.

Äänestä
  • Sielläkö se herra kersantti konttorintuolissaan huutelee?

    Minusta jotenkin hauskaa, että totaaleja pidetään pullamössöinä. Et varmaan tiennyt, että totaaliksi ryhtyminen vaatii tässä fasistimaassa huomattavasti enemmän kanttia kuin rämpiä suossa ase kädessä puoli vuotta ampuen tyhjää?

    Äänestä

  • jasgfkj32 kirjoitti:

    Sielläkö se herra kersantti konttorintuolissaan huutelee?

    Minusta jotenkin hauskaa, että totaaleja pidetään pullamössöinä. Et varmaan tiennyt, että totaaliksi ryhtyminen vaatii tässä fasistimaassa huomattavasti enemmän kanttia kuin rämpiä suossa ase kädessä puoli vuotta ampuen tyhjää?

    siellä suolla rämmitään puoli vuotta siksi että voidaan tarvita niitä taitoja myöhemmin.
    vai olisitko mieluummin kuollut tai orja, eli miehityksen jälkeen

    Äänestä

"vai olisitko mieluummin kuollut tai orja, eli miehityksen jälkeen"

Aivan, kun voit olla orja ihan vallitsevan nykylainkin puitteissa. Miltä tuntuu , kurkkusalaattiorja? "Palveluksestasi" ei kerry eläkettä.

Olisitko toivonut, ettet olisi syntynyt miehenä?

Äänestä
  • Seliseli.

    Äänestä

Vittu olet tyhmä. Verojen maksaminen ei liity pakkotyöhön millään tavalla. Selitä , jos osaat tyhmeliini.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nousee kirjoitti:

Palveluksen keskeyttävien määrä vähenee ja maanpuolustustahto nousee.
Heinäkuussa varusmiespalveluksensa aloittaneista on peruskoulutuskaudella keskeyttänyt palveluksensa
10,5 %

Keskeyttäneiden määrä on ollut saapumiserittäin:
heinäkuu / 08 = 12,9%
tammikuu /09 = 14,3%
heinäkuu /09 = 12,5%
tammikuu/10 = 12,6%
heinäkuu/10 = 10,5%

Viimeksi keskeyttäneiden määrä on ollut näin alhainen saapumiserässä II/05 (10,4%)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu