Jos koetamme tajuta jotain kuolematonta, niin se ei onnistu. Ihminen on rakennettu niin että kun aika on kypsä niin silloin vasta tapahtuu. Yrittämällä ei saavuteta, koska yrittäminen estää saavuttamisen tekemällä stressiä. Olemalla jotain ollaan vain, yrittämättä. Tästä näkökulmasta katsottuna saavuttamista ei ole.
Yrittäminen ja koettaminen on ns. kuolevaisten maailman touhua.
Kun Taivaallinen Isä vetää puoleensa niin silloin ihminen elää. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että kun Tietoisuus vetää ihmisen sisäänsä sulauttaen sen itseensä niin on se mikä on. Kun ihminen on Tietoisuudessa, tietoisuus on ihmisen oma Tietoisuus. Tämä tarkoittaa ihmisen kuolemaa ja olemassaolon esilletuloa.
Kaikki muuttuu ihan tavalliseksi ja arkiseksi.
Aivoissamme asuu "aivojumala". Sen tehtävä on saada huomio pysymään päässä pois keskuksesta, jatkuvalla paapattamisellaan. Kokija on toiminut kuin aivojumala.
Yrittäminen ja koettaminen on ns. kuolevaisten maailman touhua.
Kun Taivaallinen Isä vetää puoleensa niin silloin ihminen elää. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että kun Tietoisuus vetää ihmisen sisäänsä sulauttaen sen itseensä niin on se mikä on. Kun ihminen on Tietoisuudessa, tietoisuus on ihmisen oma Tietoisuus. Tämä tarkoittaa ihmisen kuolemaa ja olemassaolon esilletuloa.
Kaikki muuttuu ihan tavalliseksi ja arkiseksi.
Aivoissamme asuu "aivojumala". Sen tehtävä on saada huomio pysymään päässä pois keskuksesta, jatkuvalla paapattamisellaan. Kokija on toiminut kuin aivojumala.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Ristiriitaisuuksia nousee aina.
Esimerkiksi kristinuskon jutut ovat pääosin älyttömiä ja pakanajutut ovat vielä älyttömämpiä, mutta mitkään "jutut" ei ole vailla probleemoja.
Miksi väistää sitäkään tuskaa joka tulee sen oivalluksen kautta, että hieman edes tietää siitä ettei tiedä oikeastaan paljon mitään.
Se ero ihmisen ja Jumalan välillä on, että me emme ole nähneet, emmekä voi nähdä kaikkia vaihtoehtoja ja sen lisäksi emme voi kaikkea edes tajuta. Ei se ole ihmisen syy. Emme ole itseämme tehneet, meissä elää menneisyys ja sen vaikutukset.
Helvetiksi siis riittää jo se että meillä ihmisillä on toisemme.
Me ihmisethän toisiamme ahdistamme, määritämme ja sidomme niin että lopulta kaikki, myös alistajat, joutuvat säästöliekillä elämään ja sairastumaan, pienenkin onnensa menettämään.
Kun ja jos joskus olemme vapaita toisistamme, materiasta ja k a i k i s t a kiinnikkeistä, vasta silloin olemme täysin vapaita inhimillisesti katsoen. Tai siis jos tulee pimeys, sehän on paras-tila, no oikeastaan se on sama asia noin niinku inhimillisesti katsoen.
Älä siis kokija ole katuva, sillä juuri sinä kirjoitat asiaa ja on hyvä että jaat tietoasi! :)
Ainakaan netissä ei voi olla näköjään jakamatta tällä tavalla, sillä aivojumala muodostuu juuri tällaisesta. Kuitenkin sen tuntee vähän harmilliseksi, koska se ei kykene ilmentämään sitä mitä tahtoisi ilmentää. Sanat eivät riitä ja aina ajautuu tosiaan loogisiin ristiriitoihin aivojumalan näkökulmasta katsottuna. Onneksi hiljaisuudessa kaikki probleemat haihtuvat, oikeasti, mutta voi vain viitata hiljaisuuteen probleemien haihduttajana.
Sokrates sanoi muistaakseni, että suurin mahdollinen maallinen tieto on se, ettei tiedä mitään. Olen tänään todennut tämän olevan totta. Aivojumala ei tiedä mitään, se vain peilaa tietoa eli on tietävinään. Se lähestyy tietoa. Syvimmät kokemuksemmekin ovat suhteellisia, eivät absoluuttisen absoluuttisia. Tietyllä tavalla kauhistuttavaa, mutta vapauttavaa siinä mielessä, että vapautuu tietämisen pakosta, kun irrottaa otteensa tietämisestä. Ottaa rennommin silloin. :)
Kristinuskon ja pakanajutut ratkaisen niin, että teen niistä järkeviä tulkitsemalla tietyllä tavalla. Aavistan että ne ovat allegorisia, joten tulkinnanvapaus on jätetty tulkitsijalle :)
Muistutan sinua kokija kuitenkin siitä että ainakin minä uskon ja koen että---> sinä todistetusti motiiveiltasi rakastavana(!) asenteesi laittaa haluamaan sisäisen-totuutesi-maiseman jakamista.
Puhtaan motiivin vuoksi,, vaikka tuo h a l u kummittelee ja h a l u luo aina karmallisesti(syy&seuraus-laki!) kärsimyksen niin kuin se tässäkin tapauksessa sinulle ja myös muille lukijoille, joille mm. oppikarikot paljastuvat tekee,,niin pyyteetön rakkautesi ja tarkoituksesi meitä muita kohtaan,,lopulta puhdistaa.
Tätä elämä meidän ihmisten mittakaavassa on. Jakamista. Kun olemme saaneet, voimme sen jakaa ja virtauttaa. Virtauttaminen sisältää saamisen sekä jakamisen. Sinun teksteistä olen saanut valtavasti, ne ovat riittävän allegorisesti muodostettu että voi syntyä ahaa-elämyksiä.
Korostan aloituksessa kognitiivisen keskuksen osa-totuudellisuutta, se yksinään riittää vain "puoliväliin maata ja taivasta". Kognitiivista keskusta netissä edustaa tekstuaalinen ilmaisu, siinä kirjaimet ovat järjestyksessä peräkkäin tietyn kaavan mukaan. Tätä kaavaa sanomme kieliopiksi ja sananmuodostukseksi. Sisäisesti kognitiivinen keskus yksinään yltää hiljaisuuden partaalle, laajoihin abstrakteihin rakenteisiin.
Empatiakeskus on myös, se ilmenee sisäisesti ihmisessä hiljaisuutena. Empatiakeskus ei ajattele ei myöskään ole sentimentaalinen. Motorinen keskus huolehtii rutiinitoiminnoista. Yhdistelmä kognitiivinen keskus - synteesi-/empatiakeskus - motorinen keskus tekee ihmisen.
Kun olemme yhdistäneet nuo eri prof..prosessorit toisiinsa [kolme itämaan tietäjää?], ilman että ne muodostaisivat erillisiä itsenäisiä ( itsepäisiä? ) "jumaluuksia", niin kokonaisvaltainen eheys ilmenee? Tässä näkökulmassa lähden ihan ihmisen rakenteesta liikkeelle, sillä mitäpä muuta meillä on käsissämme kuin tämä arkkitehtoninen rakenne jota käytämme??
Ilmentämällä lähinnä synteesi-/empatiakeskusta, puhuisimme vain "kaikki on Lähde, on vain Lähde". Kun siihen yhdistetään kognitiivinen puoli, kykenemme toimimaan monipuolisessa maailmassa. Kun olemme motorisen keskuksen harjaannuttaneet, niin voimme antaa joitakin toimintoja sen tehtäväksi, kuten kymmensormijärjestelmä ja ruuan syöminen tarvitsematta näihin tehtäviin tietoisemmin paneutua.
Kun nämä kolme tietäjää palvelevat yhtä tarkoitusta, on eheys (Kristus). Ajattelen tässä maanläheisesti että eheys ja jakaminen tarkoittaa Kristusta. Ne uhraantuvat kokonaistarkoitukselle, joka on jakaminen ja antavat sille "mirhaa, suitsuketta ja kultaa". Tämän kullan Jakaminen/Eheys jakaa edelleen pois.
Heittäydyin sentimentaaliseksi tuossa viimeksi, mutta kun minulla kävi sinua jotenkin sääliksi oman kokemukseni ja tässä suhteessa ja asiassa oman yksinäisyyteni kautta,,,"kun kukaan ei ymmärrä pyyääähäh" ;D
Mielenkiintoista on ollut huomata omalta osaltaan se, miten sisäinen maailma muuntaa myös tekstuaalisen ilmaisun. Joskus kirjaimet tuppaavat tulemaan ja ovat epä-järjestyksessä,,siis väärin peräkkäin tietyn peili-kuva-kaavan mukaan joka toistuu sisäisestä ja sen yleisesti katsoen "väärinpäisestä".
¤¤
Kokonaisvaltainen näkemys on tulosta päättelystä elämän-kokemuksen yhdistämisestä kirja-tietoihinsa. Joskus tuon kautta tehdään jopa oikeansuuntaisia päätelmiä ja ratkaisuja.
Kuoleman kanssa on hieman hankalaa tomia "kokonaisvaltaisesti" sen irreversiibelisestä luonteesta johtuen - paluu takaisin tähän maailmaan on mahdotonta.
Mutta jos kuolemisesta kyettäisiiin tekemään uskottavia havaintoja tavalla tai toisella, tällöin kuolemasta tulisi reversiibelisempi. Kyse on asenne ja "ilmasto" muutoksesta, jossa kuolema olisi aivan yhtä lailla kuolemaa kokemuksena, vaikka paluu olisi mahdollinen, tällöin voisimme olla viisampia tässäkin asiassa?
Ongelmana on että tuollainen lähestymistapa vaatii ruumiista erillisen tietoisuuden ja olettamus ruumiista erilliseen tietoisuuteen johtaa dualismiin, joka puolestaan on ristiriidassa länsimaisen kulttuurin paradigmaksi nostetun ateistisen materialistisen monismin kanssa.
NDE:.ee tiede-pohja vaatii siis luopumista materialistisen monismin paradigmasta ja dualismin hyväksymistä.
Mutta miksi ei?
Termodynamiikan II laki ei koske materiatonta tietoisuutta. Sielu/tietoisuus pelaa omilla säännöillään.
On kyllä outoa että syntymä-sokeat saavat DNE:ee kokemuksissa näkönsä vailla silmiä ja kuurot kykenvät aistimaan ääntä, vaikka korvia ei ole :D
Voisiko nuo tuntemukset ja "aistit" tietoisuudessa olla kuin materiaton-singuatiteetti?
Alaston-singuatiteetti jossa ergossfääri-tapahtuma-horisontti-station-äärisyys-raja-kahden-tapahtuma-horisontin välissä ei vain voi hävitä Hawkingin säteilyksi. ;P
Arvelen että NDE:t suureksi osaksi kertovat pysymättömistä tajunnantiloista. Voi siellä olla mukana jokunen kertomus sellaisesta, missä on päästy mentaaliselta alueelta ikuiselle puolelle. Taivaathan nuo kultaiset Jerusalemit joista on kertomuksia, ovat mentaalisella alueella. Helmiportit ja kullatut ovenrivat ja kaikki pröystäilyt mitä mieleen juolahtaa.
Kyykytin aivojumalaa joka täälläkin päässä on valitettavasti, vapaaehtoisesti aloitustekstissä, joten ei kannata sääliä. Se kuuluu suunnitelmaan. :) Se kertoo laajemmminkin minkälainen ihminen on?? Kerroin myös millainen rakenne tällä on. Pääasiallinen kehityssuunta meillä varmasti ok. Jos ympäristö ei enää pysty kyykyttämään ja mikään ei tunnu miltään niin silloin joutuu itse itsensä kyykyttämään? ;)
Kahjoa, mutta tehoaa. Antaa olla kahjoa. Toivottavasti siinä jotain yleispätevääkin sanomaa on.
Meillä on kuolemissamme tarkkailijan asema, voimme tutkia siinä mitä tapahtuu. Tosin tarkkailija tuppaa rapisemaan vähän pois, ainakin nuo skandhat psykologiset osatekijät, kun kuolema edistyy, joko tuolla puolen tai täällä. Joten tarkkailija putoaa pois ja alta paljastuu se lopullisempi Tarkkailija. Tiede kai keksii myös jossain vaiheessa että sisäisellä tarkkailulla tulee tarkin havainto, kunhan olemme kouluttaneet tarkkailijamme taitaviksi.
Tosin taitaa tiedekin siinä kadota tai muuntua ihan toisenlaiseksi, kun kollektiivinen ylösnousemus hissun kissun edistyy.
" Ongelmana on että tuollainen lähestymistapa vaatii ruumiista erillisen tietoisuuden ja olettamus ruumiista erilliseen tietoisuuteen johtaa dualismiin, joka puolestaan on ristiriidassa länsimaisen kulttuurin paradigmaksi nostetun ateistisen materialistisen monismin kanssa.
NDE:.ee tiede-pohja vaatii siis luopumista materialistisen monismin paradigmasta ja dualismin hyväksymistä. "
Käytännössä voimme tutkia kuolemaa menemällä meditaatioon. Ensin tulee
kuvallisen unitilan kaltainen tila, joka syvenee kuvattoman unitilaan. Tämä kuvaton syvä uni, on se missä voimme kehittää oivallusta. Päivätajunnassa oivallusta kehittyy hyvin hyvin hitaasti.
Syvässä unitilassa putoaa "minä", henkilöllisyys lakkaa kokonaan. Tavallisessa unessa "minä" on, eli uneksii jonakin henkilönä, ei välttämättä "itsenään" mutta henkilönä jolla on "minä". Juuri tämä syvä uni, johoin voimme astua tietoisesti, on ratkaisevaa läpimurtoon. Siinä lakkaa dualismin kokeminen, käytännössä ei ymmärrä enää dualismia.
Nasevasti nimeämäsi "aivojumalan" eli "kyykyttäjän" --> joka vaatii virheettömyyttä, viimeiseen asti kaiken peittävää yhdistelmä'loogisuutta, yleensäkin kaikenlaista mahdottomuutta mm. lakeja joita on mahdoton noudattaa jne,,paljastaminen on oleellista.
Jos "aivojumala" saisi päättää ja olisi se ylin-totuus, niin osa-tietoisuuden olisi mahdotonta selvitä.
Selvitä siis ilman "aivojumalan" antamaa sovitusta, jolloin Kokonaisuus(jos olisi se "aivojumala") oikeastaan vihaisia omia osasiaan ja haluaisi tuhota osasensa enemmin kuin korjata tilanteen,,siis tilanteessa jossa vaihto-ehtoina olisi vain "pelastus" tai tuho.
Fundeeraamisen täytyy perustua tunteiden erottaminen tosiasioista. Mitä tulee kuoleman-raja-kokemuksien "tuntumiseen" ovat ne yllättävän selkeitä, kun taas aistiharhat ( "fake" http://www.near-death.com/experiences/forum01.html ) ovat yleensä sekavia.
Luultavasti lopullinen kuoleminen ei ole verrattavissa mihinkään täällä kokemaamme.
Kuolema ei siis ilmeisesti ole se "ikuinen uni", koska unesta lopulta herätään ja kuolemasta taas ei?
Eli tunnetta virkistymisestä kuten herätessä unesta hyvin nukutun yön jälkeen ei siis tapahdu.
Jos verrataan tilannetta jossa elintoiminnot ovat peruuttamattomasti lakanneet, eli henkilö on biologisesti kuollut, siihen tilaan jossa near-deathexperiencessissä henkilö palaa kertomaan, niin hänhän ei ole ollut kuollut lopullisesti.
Vaikka siis perus-vaatimus nde:lle on se, että potilas on kliinisesti kuollut, eli minkään vielä keksityn laitteen perusteella mm. aivoissa ei ole havaittu minkäänlaista sähköistä tai kemiallista toimintaa, ei voida kuitenkaan varmasti sanoa että ihminen olisi ollut loppullisesti kuollut,,koska palaa elävien-kirjoihin.
Jokaisen leikkaus-salin kattoon olisi mielenkiintoista kiinnittää tekstipuoli kattoonpäin oleva, vain henkilökunnan tietämä plakaatti ja teksti,, jonka tekstin potilas voisi kertoa jos väittää leijuneensa irti kehosta. Melko vahva todiste sellainen jostain kehosta erillisestä olisi.
Tosin NDE:t osoittavat jo nyt riittävän selvästi sen, että nuo tapahtumat eivät ainakaan sijoitu aivojen alasajon/ylosnoston aikaan, eivätkä ole hapen puutetta, tai aivojen kuolemista (siis mätänemistä).
NDERFin sivuilla on monta tapausta, jossa kuollut esimerkiksi on kuullut lauseita, joita lääkintähenkilökunta/omaiset ovat sanoneet viivasuoran EEG:n aikana, yksi tapaus, jossa kuollut on kyennyt kertomaan, mihin hoitsu oli laittanut hänen tekohampaansa.
Jaksatko valistaa hieman tuosta meditaatiosta, niistä kokemuksista ja tekniikoista, kun ne sinulla tuntuvat "hanskassa" olevan?
Aivojumala edustaa tässä alempaa järkeä. Kun tuota "herra Jahvea" tai buddhalaisittain "Maraa" saa valaista synteettinen empaattinen puoli, niin se muuntuu holistiseksi järjeksi, joka näkee paremmin kokonaisuutta. "Metsä ensin ja sitten vasta puut" tai "aita ensin ja sitten vasta aidanseipäät" Kun se näkee että "suunta yleispiirteittäin on oikein" tai "mennään yleisen väljän toimintasuunnitelman mukaan" niin se osaa antaa anteeksi ja on tyytyväinen. Suurpiirteisenä se ei nipota kaikista mahdollisista pikkujutuista niin kuin "Mara".
" Fundeeraamisen täytyy perustua tunteiden erottaminen tosiasioista. Mitä tulee kuoleman-raja-kokemuksien "tuntumiseen" ovat ne yllättävän selkeitä, kun taas aistiharhat ( "fake" http://www.near-death.com/experiences/forum01.html ) ovat yleensä sekavia. "
- Totta turiset. Vaikka olemme sidottuja subjektiivisiksi, niin voimme lähestyä objektiivisuutta myös havainnoissamme jonnekin rajaan saakka. Tieteen kunnianhimoinen haave on tulla täysin objektiivikseksi. Esim. siksi on kehitetty mittalaitteita, on havaittu että ihmispersoona värittää havaintoja.
- Onko selkeys merkki totuudellisuudesta? Mielestäni se osoittaa todennäköisen suunnan, mistä totuutta voi etsiä. Tosin allegorisissa kuvauksissa, jota myös "itse" käytän useastikin, sanoma on kryptattu tarkoituksellisesti. Kaikkea yksinkertaisesti ei v o i kirjoittaa auki kryptaamattomana. Allegorisuus myös suojelee ettei käsitteitä liiaksi "materialisoida", koska käsitteet vain viittaavat. Ne viittaavat muualle kuin käsitteisiin itseensä.
- Tulee mieleen Swedenborg. Hän on mielestäni esimerkki siitä, että hänen kuvauksensa menevät aistiharhojen puolelle. Silti hänen sanomassaan on jotain ideaa, mutta voi aavistaa tonttu-ukko-kuvauksista ja "pitkistä tötteröhatuista" että hänen persoonansa on värittänyt totuuden. Hän näkee "paksujen linssien" takaa. Toinen vaihtoehto on, että hän on kryptannut sanomansa.
- Swedenborgin visionääriset kuvaukset käsitän symbolisina satuina, jotka viittaavat mahdollisesti todellisiin tapahtumiin.
- Nykyajan tieteelle ehtona siis loogisuus selkeä rakenne. Ennenmuinoin koetettiin epäselkeydellä shokeeraamalla saada vaikutusta aikaan. Nykyään ihminen on niin merkurius-vaikutteinen (suomeksi: faktaa tahtova, tiedetyyppi), että vaatii suoran loogisen kristallinkirkkaan rakenteen. Tässä tosin unohdetaan aivojen assosiatiiviset keskukset jos kirjoitetaan liian selkeästi. Mitään omaa oivallusta ei kenties synny. Ja juuri omalla oivalluksella on merkitystä mielestäni, ei niinkään ulkoaopituilla fraaseilla, jotka ovat vain massallista painolastia. Tämä painolasti jätetään (lue: takertuma niihin irroitetaan) psykologisessa kuolemassa, joka seuraa fyysistä kuolemaa.
" Jokaisen leikkaus-salin kattoon olisi mielenkiintoista kiinnittää tekstipuoli kattoonpäin oleva, vain henkilökunnan tietämä plakaatti ja teksti,, jonka tekstin potilas voisi kertoa jos väittää leijuneensa irti kehosta. Melko vahva todiste sellainen jostain kehosta erillisestä olisi. "
- Hienoa kun näin tehdään, joskus. Voi olla kuitenkin, etteivät kaikki ole tuossa kuolemassa enää fyysisen todellisuuden tarkkailijoita. On haastavaa tehdä sellaisia havaintoja OOBE:ssa, jotka vastaisivat täysin fyysistä todellisuutta. Heti en menisi sotkemaan ulottuvuuksia toisiinsa. Toisesta ulottuvuudesta tämä todellisuus näyttää havaintoni mukaan erilaiselta kuin mitä me nyt fyysisesti sen näemme. Lisäksi kuolemassa ihmisen olisi hyvä päästä pian valoon, ja leikkaussalin tarkkaileminen saattaa hidastaa siihen menemistä. Onko siis täysin eettistä laittaa plakaatteja, voisimme kysyä? Tämä on vielä avoimena.
" NDERFin sivuilla on monta tapausta, jossa kuollut esimerkiksi on kuullut lauseita, joita lääkintähenkilökunta/omaiset ovat sanoneet viivasuoran EEG:n aikana, yksi tapaus, jossa kuollut on kyennyt kertomaan, mihin hoitsu oli laittanut hänen tekohampaansa. "
- Näitä tapauksia on kun on palattu. Tietysti voidaan opponoida että "eihän se ollut kuollut kun kerran palasi". Toinen oppononti sisältää sen, että voimme kenties nähdä asioita myös kaukokatseluna, ilman kuolemaa?? Tällöin voisimme fuskata hoitsuja kertomalla mitä sen ja sen hyllyn päällä on. Tiede ei ota huomioon tällaista, ja voisimme periaatteessa osoittaa muillakin illuusioilla mitä tahansa?? Tämä illuusiotyyli on mielestäni epäeettistä.
"Jaksatko valistaa hieman tuosta meditaatiosta, niistä kokemuksista ja tekniikoista, kun ne sinulla tuntuvat "hanskassa" olevan? "
- Osoittavat ohjeet jätän nettiin laittamatta, niitä voitaisiin käyttää myös väärin ja siten tulisi niistä teoista vastuulliseksi. Yleisperiaatteena eettinen elämä. Tuossa mitä kerroin on se mitä voin kertoa. Jos ei meditaatioon meneminen tuosta noin vain onnistu, niin silloin näitä ohjeita on kyllä netti pullollaan ( osa ohjeista vääriä, osa oikeita ). Me tiedämme kukin "itse" kokemuksen kautta mikä meditaatio sopii juuri "itsemme" luonnetyypille. Tiedämme myös jos luonnetyypillemme ei sovikaan meditaatio juuri tässä elämässä.
Olen käyttänyt menetelmää, jonka olen muuntanut Pohjois-Amerikan intiaanien menetelmästä. Se perustuu eräänlaiseen unijoogaan. Kun kohdataan unessa "mörkö", käydään sitä kohti. Aina käydään kohti ja sulatetaan sitä myönteisyyteen. Myönteisyyteen ehdottomasti, sillä taisteleminen kielteisellä voimalla vahvistaisi sitä. Jos kohdataan myönteinen hahmo, niin siihen ei tarvitse puuttua. Tämä menetelmä poistaa unista möröt kokemukseni mukaan. Samalla pääsee sivutuotteena päivätajunnasta helpommin meditaatioon, koska pohjavire on myönteinen. Alitajuntaa on muunnettu tällä unijoogaversiolla myönteisempään suuntaan, joka puolestaan ohjelmoi päivätajunnan uudestaan. Menetelmä perustuu siihen, että ollaan alkuaan jo jonkinverran tietoisia unissaan, jolloin voidaan työstää.
Tämän ohella muitakin menetelmiä, mutta tämä lienee tehokkain, koska se vaikuttaa suoraan asenteisiin. Ne muut liittyvät suoremmin fyysiseen terveyteen, ja ne kuuluvat joogan tunnettuun standardikalustoon. Asennemenetelmiä pidän henkisenä joogana, vaikuttavat sisälle, asentojoogat vaikuttavat lähinnä kroppaan.
Syvissä uni-tiloissa juuri ali-tajunnasta nousevat syvimmät pelot, "möröt" ,,,myös kiusaukset, jotka ovat lähes vastustamattomia.
Itselläni nuo pelot ovat olleet sanoin-kuvaamattoman kammoja.
Olen noussut tietoisesti lopulta vastarintaan.
Olen kaatanut pahaa huokuvia mustia patsaita, hakannut vanhojen miesten hahmossa liikkuvia "joitain",, jättäen heidät ulvomaan kivusta mieleni ullakoille.
Olen tervehtinyt vastaan tulevia hahmoja(inkarnaatioitani?) "ullakollani". Olen nainut nautinnolla vietteleviä himokkaita erittäin kauniita ja "tiukkoja" seireenejä "kellarissani",, ja niin edelleen.
Talossa tapahtuvat asiat olen oivaltanut oman mieleni maisemaksi.
Talon yläkerta kuvaa mielestäni korkeampia ja vaikuttavampia henkisiä asioita itsessäni. Alakerta taas markeeraa himokkuutta, sexuaalisuutta ja eläimelliyyttä,,näin olen hahmottanut, koska ainakin näissä tasoissa("kerroksissa") kyseiset tapahtumat tapahtuvat.
Olen päätellyt itse talon merkityksen eräänä yönä tapahtuneesta.
Olin taas kerran unessani taloni oudossa ylä-kerrassa,,kun kuulin "eteisestä", joka on ala ja ylä-kerrosten välissä jossa mm. ulko-ovi sijaitsee ,,rapinaa.
Laskeudun tuohon väli-kerrokseen/eteiseen ja kuulostelin ulko-oven takaa kuuluvaa voimakasta raapivaa ääntä, ääni oli kuin jokin isopeto pyrkisi sisään.
No avasin lopulta taloni ulko-oven ihan uteliaisuuttani ja heräsin välittömästi "oven avauduttua" siihen että vaimoni ravisteli(se raapiva ääni) minua hereille.
Yläkerta omassa "himassa" on se kiinnostavin ja kammottavin.
Siellä tiivistyvät kuin kaikki iki-aikaiset pelot, se on joskus todella pelottava paikka.
Olen tutkinut yläkertaani monesti pelon'sekaisin tuntein.
Siellä on hyvin pimeitä nurkkia,,tiedäthän sellaisia "komeroita" joiden syvyyksiin ei näe laisinkaan. Niihin en ole uskaltautunut vielä sukeltaa suinpäin sisään, pelkään putoavani ja loukkaavani itseni kun en näe mihin menen.
Tunnelma yläkerrassa on siis välillä todella outo. Joskus niin ahdistava ja painostava etten ole koskaan sellaista "hereillä" ollessani tuntenut.
Rakennuksia on omani lisäksi hyvin monenlaisia. Muihin rakennuksiin pääsee sisään kun ensin lähtee "ulos" omasta talosta ja etenee maastossa. Maasto on välillä kaunista merenrantaa, joskus slummimaista ghettoa.
On suuria rakennuksia, valtavia teollisuus-komplekseja, joissa seikkalinkin hyvin usein kaikenlaissa tiukoissa ja ahtaissa mutkikkaissa käytävissä, ahtauen eteenpäin milloin mistäkin raosta löytääkseni jotain,,yleensä löysin avaramman tilan.
On myös kylpylöitä, joissa valkoisissa silkkisissä puvuissaan naiset lekottelevat kylpylän ala-kerran uima-altaissa ja niiden reunoilla,,kutsuen viettelevästi nautinnollisiin yhdyntöihin.
On siis kaikenlaista sälää.
Unissani on myös tapahtumia joiden symboliikka on avautunut yllättävästi realielämässä ja tapauksia jotka odotuttavat vielä itseään. Niistä syvemmistä jutuista ei ole syytä pulista kellekään.
Yksi tapaus tulee mieleen. Leijuin hienoon ravintolaan, jossa ihmiset söivät gourmet-aterioita mitä suurimman kiinnostuksen vallassa ja rupattelutuokio vastapäisen hienostuneen keskustelutoverin kanssa oli myös heille antoisaa. He olivat täysin uppoutuneina sofistikoituneeseen ystävälliseen rupatteluun ja syöminkeihin. Siellä oli myös lapsiperheitä, mutta kaikkia yhdisti tämä ravintola. Koko maailma itseasiassa koko koostui siinä unessa yhdestä ravintolasta, mitään muuta ei ollut.
Tarkkailin heitä ja leijuin ympäri lukemattomia saleja, niile ei tuntunut tulevan loppua. Huvitti sisäisesti kun yksi asiakas kysyi lipuessani 5 cm lattian yläouolelta ohi: "oletko teologi?" En tietenkään nauranut ääneen koska se olisi ollut siinä ravintolassa sopimatonta. Tämä kuului niin lucideihin, joissa en kaatanut "rahanvaihtajien pöytiä" tai tehnyt muitakaan muunnoksia, sillä ihmiset kykenivät älyllisperäiseen dialogiin ja heiltä sai uutta tietoakin jos kysyi.
Joskus yksinäisen ränsistyneen huonoa huokuvan tyhjän talon nähdessäni olen kaatanut sen alas tahdonvoimalla. Varsinkin sellaiset, joissa talon perustus on heikko, tyypillinen pilvilinna. Sen jälkeen olen ottanut energian sisääni mikä talosta mikä jäi ja muuntanut sen/neutraloinut sen. Maisemanmuokkausta.
Erään kerran olin tekemisissä unioppaan kanssa, koska olin sellaisen paikalle kutsunut. Katselin mitä hän alkoi tehdä. Hän istutti kukkia. Sen jälkeen olen myös istuttanut kukkia.
Joskus liidän korkealle tähtitaivaalle valkoiseen valoon missä ei ole muotoja. On vain valkoinen valo ja häviän siihen.
Mitä ravintola siinä unessa opetti? Jäi kertomatta edellä. Kun painoin ravintolan lattiaa kädelläni ( tämä tarkastelukonsti on opetettu minulle aiemmin kirjojen kautta ), niin se oli pehmeä, siis laho ja siitä pursusi mustaa ja punaista nestettä. Kerroin tämän asiakkaille hienovaraisesti. "ravintolassanne on selkeä vika, tämä ei ole täydellinen".
Tuo ravintola opetti silloin että näihin asioihin kiinnittyminen on takertumista. Ruokakin oli hienonmakuista, lähes täydellistä, mutta siinä oli tyhjä jälkimaku. Asiakkaat eivät ehkä tätä huomanneet. Kerroin myös yhdelle rouvalle: "tämä ravintola on illuusio". Rouva ei reagoinut mitenkään, jatkoi niinkuin tähänkin asti.
Näin unessa voi opettaa itseään, sillä ympäristö kuvastaa juuri itseä unessa.
Lensin kerran avaruudessa täydellisessä pimeydessä. Siellä täällä oli valkoisia läiskiä, joihin halusin tutustua, mutta lipuin niiden ohi. Halusin mennä yhteen jos toiseenkin, mutta en pystynyt. Olin tuossa oudossa pimeydessä, jossa kelluminen kylläkin oli ihanaa. Tuo uni on niin järkyttävän paljon samanlainen joidenkin rajakokemusten kanssa, että olikohan tuo muisto siitä, missä ollaan, kun ei olla missään. Lopettelin tänään pelin, jossa on sellainen lopetus, että silmäni menivät kyyneliin. Tämä lyhyt lopetus kuvaa hyvin sitä, mitä uskon minulle tapahtuvan kuoreni perikadon jälkeen.
http://www.youtube.com/watch?v=GcQGKM4qE7g&feature=related#t=2m10s
Toivon vain, että siellä on joku, joka sanoo kaiken olevan hyvin. Ja sitten toivon kaiken muutuvan kirkkaudeksi, johon voin jäädä, jäädä, jäädä, ikiajoiksi jäädä ja jossa vain "olla saa", niin kuin dementoitunut isoäitini monesti hokee. Ehkä hän tietämättään tavoittelee tuota tilaa, josta me kaikki maalliset kuoret heitettyämme vielä tulemme nauttimaan. Pimeys, sitten valo. Olemattomuus, sitten kaikkiolevuus.
Tuo lopetus on vaikuttava. Voi olla että meillä on ystävät saattamassa siirtymistä ja viimeisen varmuuden antaa meidän sisältämme tuleva valo, joka alkaa loistaa yhä kirkkaammin ja kirkkaammin. Lopetus tuo mieleen tosiaan toisen siirtymän. Kirkas välähdys, ja olemme vaihtaneet olemisemme jonkinlaisen haikeuden vallassa todelliselle päiväpuolelle.
Kun katson auringonlaskua täällä, tulee mieleen tuo jäähyväistapahtuma. Niin kaunista. Toiselta puolen nähtynä kuin sata kultaista aurinkoa nousisi sisältä, näin ylösnousseet ovat kertoneet. Ensin menemme auringon laskuun, jäähyväishaikeus syvimmillään, sitten flash..ja auringonnousuun. Näin lienee tapahtuvan jos siirrymme "kuunpuolelta", jonka korkein ilmentymä on kirkas valkoinen valo. Tämä kuunvalkoinen valo loistaa kaikkialta ympäristöstä ja sen maisemista, mutta tuhansia kertoja kuuta kirkkaammin. Valkoiseen valoon pääseminen jo eläessä ainakin meditaatiossa on mahdollista. Myös kuoleman jälkeen.
Tuo uniensa osittainen "hallittavuus" lienee ensi-askel kuolemassa tapahtuvaan "hallittavuuteen"?
Unissa näkyvien ja toimivien hahmojen väitetään (erään teorian mukaan) olevan kaikkien omaa minää.
Itse lienee se pää-"tarkkaili(J)a/silmät/kuulo/kosketus-tuntu/päättelijä" ja tuo "tarkkaili(J)a" voi ehkä kehittyä itsenäisemmäksi "Tarkkaili(?)aksi"?
Nousee muistiini yksi uni.
Olin eräässä tutussa lapsuuden huoneistossa ja siellä olleet muut ihmis-hahmot tulivat kauhuissaan ja hätääntyneneinä luokseni kantaen ja näyttäen modernia muovista versiota laivan-upotus-pelistä.
Heillä tuntui olevan tuon pelin kautta tai johdosta jokin "hässäkkä", tai yhteys huoneistossa (minussa?)vaikuttavaan negatiivisuuteen (laivan-upotus-peli=arvailua,päättelyä).
Otin pelin (jossa nappulat olivat sikin sokin) käteeni ja olin viskaamassa koko hoidon huitsin-nevadaan kun kuulin yhden nais-hahmon kuiskaavan minulle; "Odota hetki,,,älä hätäile sillä kuuletko puhetta, anna kuulu,, anna mahdollisuus kuulua,,kuuntele "sillä jollakin" tuntuu olevan asiaa?".
Olin kuitenkin vielä varuillani, koska yhdistin tuon äänen huoneistossa "leijuvaan" negatiivisuuteen. Ääni joka kertoili oli kuitenkin hiljainen ja miellyttävä.
Kuuntelin tuota hiljaista puhetta, josta sainkin pieneksi hetkeksi sen "fiiliksiä" kiinni, mutta koska en kuullut kuiskaavaa ääntä kunnolla unohdin jo siinä unessa mitä kerrottiin ja varsinkin kun heräsin.
Kyse voi olla minän ja mielen ali-tajuisesta automaatio-järjestymisestä, jota tomintaa on mahdollista tarkkailla?
Mutta onko mahdollista kehittyessään ohjailla?
Kyse on kuitenkin eri asiasta kuin vaikkapa,, kiinni laitettujen silmäluomien pimeydessä leiskuvien värähdyksien seuraamisessa, jotka voivat olla aivojen sähköisen toiminnan "mekaanisia" hejastuksia?
Tosin voihan nuista "ilotulituksista" muodostaa ajattelemalla ja visualisoimalla haluamiaan kuvia ja hahmoja, mutta aja takaa sitä, että unissa olisi mahdollisuus psykologisen muuntumisen ja ohjailun kautta todelliseen muutokseen.
" Tuo uniensa osittainen "hallittavuus" lienee ensi-askel kuolemassa tapahtuvaan "hallittavuuteen"? "
Viittaa "kuoleman, tuon puolen" että "tämän puolen" hallittavuuteen. Tuon puolen muotoon sidotut objektit ovat myös illuusioita, mutta kun tajuamme sen ei meidän niitä tarvitse poistaa. Unissa näemme kuinka paljon meillä on tietoisuutta ja kontrollia aktivoituna ylipäänsä. Se, miten selitämme unet kertoo tietoisuuden laadun.
" Unissa näkyvien ja toimivien hahmojen väitetään (erään teorian mukaan) olevan kaikkien omaa minää.
Itse lienee se pää-"tarkkaili(J)a/silmät/kuulo/kosketus-tuntu/päättelijä" ja tuo "tarkkaili(J)a" voi ehkä kehittyä itsenäisemmäksi "Tarkkaili(?)aksi"? "
Unissa on tiloja jotka voi muuttaa kokonaan. Voi esim. muuttaa kaupungin tyhjyydeksi ollen sininen taivaankansi tai tyhjä avaruus. On myös niitä tiloja, joita voi muuttaa vain osittain, toisia ei ollenkaan. Kertomani unet olivat lucid-unia, joissa pystyi kontrolloimaan liikkumisensa ja sanomisensa niinkuin päivätajunnassa.
Ihmisessä on
1. subjektiivinen alitajunta, joka on täysin ohjailtavissa ja muutettavissa olevaa ---> erillisyyden illuusio tulee tästä, joka ohjelmoi erliisyyden illuusion päivätajuntaan
2. kollektiivinen alitajunta, jota voidaan muuttaa sen mukaan mitä taitoja on opiskelun myötä aktivoitunut (esim. tietoisuuden intensiivisyys, oman subjektiivisen tajunnan eliminointiaste jne.).
Tämä on kaikille ihmisille yhteistä arkkityyppistä materiaalia. Subjektiiviset alitajunnat kelluvat tässä kollektiomeressä saaden joskus vaikutteita tästä kaikille yhteisestä materiaalista ---> täällä ovat laajemmin tunnetut "möröt" ja pysymättömät "jumalat".
3. kollektiivinen YLItajunta, universaali mieli, joka on "syvän unen tila". Syvä uni ei ole syvä uni, vaan REALITY, todellisuus. Tässä todellisuudessa kaksinaisuus on tuntematonta, ja vain tästä tietoisuudesta käsin huomaamme, että minä olen sinä ja muita ei olekaan kuin minä (transkendoitu minä, Itse, Lähde).
Suppeammista tietoisuuksista kuin kuvaton syvä "uni" ( universaali mieli, god-mode, supratietoisuus jne. nimityksiä on lukemattomia ) me voimme vain aavistaa ei-dualismin. Tässä tietoisuudessa me koemme sen.
Luonnollisesti unijoogan täydellinen hallitseminen lopettaa illuusion jälleensyntymisen kiertokulusta. Huomaamme ettemme ole koskaan edes lähteneet kiertokulkuun universaalin mielen tietoisuuden tasolla, mutta erinäisiä henkilöitä liikuttelemme maailmoissa. Ne toki kiertävät. Kun syvä uni on tajuttu täysin voidaan nuo kiertävät henkilöt lopettaa rauhanomaisesti tai kierrättää niitä edelleen jos tahdomme.
Tässä riittää siis vielä syvennettävää itsetuntemuksessa, joka vie täydelliseen Itse-tuntemukseen reality god-modessa.
Tahto on takertumatonta ja siten "jumalallista", halu sitoo ja on "maallista".
Tuon kirjoituksesi kautta saa kyllä käsityksen siitä, ettet usko kausaalisuutta edes olevan?
Käsitinkö oikein kun olin havaitsevani ettei mielestäsi mihinkään palauduta, koska luonnollisesti Kaikessa Kaikki täytyy olla?
Hahmottamisen vuoksi kirjoitan tähän näin että; jos vaikka palaudutaankin "REAlITYYN" harhasta, niin tilannehan on hieman kuin että gybo valehtelisi itselleen, unohtaisi itsensä ja hallitsisi kuitenkin tätä kaikkea, eikö se olisi silloin itse-petosta?
Tulee mieleeni Raamatusta se kohta jossa todetaan että; "K o k o maailma (Tämä Kaikki!) on Pahan vallassa" (me jahveinemme, ihmisineen, materoineen ajatuksineen kaikkineen olemme juuri nyt helvetissä) ja pahahan on kaiken sälän kuten; masokismin, sadismin, itsekkyyden, eli nautinnon halun lisäksi bonuksena valetta. Tosin Raamatunkin on kirjoittanut valehteleva ihminen, joka on saanut intutitonsa itselleen itseltään tai pahimmasssa tapauksessa valehtelevalta Realityltä?
Miksi siis näin?
Missä mahdollisuudet tosi-todellisuudeksi?
Omassa maailmassako, jossa ei ole muita?
Olkoon konteksti vaikka paikka taivaassa ihanassa valossa muiden h e l l 'ittävänä on silti aika outoa jos tuo on oma sylimme? Erillisyys ei siis rulaa.
Erillinen tietoisuus ei rulaa, olemme siinä yksin, vaikka valehtelemme ettemme olisi.
Inhimillisesti katsoen se pelottavin ja kammottavin vaihtoehto("En ole enää olemassa") eli kuolemanjälkeinen täydellinen "pimeys" eli täydellinen erillis-tiedottomuus/"Ei-mitään" on ainut toimiva ajatus,,tuksettomuus?
Nyt me voimme katsoa matemaattis-analyyttisella järjellä tai yhdistävällä kokonaisnäkemyksellä, tai molemmilla yhtä aikaa. Ihmisessä on erilaisia tietoisuuden laatuja. Kokonaisnäkemys näkee olemisen, joka ei ole syntynyt, ei kierrä eikä kuole. Samalla kuitenkin se on yhtä näennäiskiertävien persooniensa kanssa. Kun kokonaisnäkemystä aktivoituu niin tämä näennäinen ristiriita ratkeaa. Tässä "koanissa" kierretään eikä kuitenkaan kierretä. Ihmisessä on tasoja, ja yksi taso tajuaa toisin kuin toinen integroivampi taso. Integroivampi taso sisältää "erillisen tason".
Erillinen sanoo: "olemme erillisiä, vaadin sinulta argumentteja jotka sopivat erilliseen hahmotuskykyyni" ( tämä on matemaattis-looginen järki )
Kokonaisnäkemys sanoo: "näkemykseni ohittaa alemman järjen, samalla sen itseeni sulauttaen. Olemme yhtä"
Erillinen järki toteaa: "näin on, sopeudun tähän sen minkä kykenen"
" Erillinen tietoisuus ei rulaa, olemme siinä yksin, vaikka valehtelemme ettemme olisi. "
Tämä on totta ja olemme yhtä kaiken kanssa. We are connected, olemme yhteen liittyneet, on erittelevän järjen ehkä korkein oivallus. Tässä on vielä kuitenkin jäljellä erillisyyttä, kun se sanoo: "me monet olemme yhtä"
- - - - - - - -
Näkisin niin että ilon ja hyveiden "kasvattamisessa" on se hyvä puoli että me olemme tasapainoisempia vastaanottamaan sisäisesti järkyttäviä asioita ja ehkä tutkimaan niitä. Koen kasvun järkytysten sarjoina, pienestä kriisistä mennään suvantovaiheeseen ja taas uuteen kriisiin, kunnes taas selkenee.
Heippa taas. Huomaan että tekstiä on tulkittu tietyllä tavalla. No, niinhän me teemme.
" Hahmottamisen vuoksi kirjoitan tähän näin että; jos vaikka palaudutaankin "REAlITYYN" harhasta, niin tilannehan on hieman kuin että gybo valehtelisi itselleen, unohtaisi itsensä ja hallitsisi kuitenkin tätä kaikkea, eikö se olisi silloin itse-petosta? "
Näin se suurinpiirtein menee. Me unohdamme jotta voisimme taas muistaa. Me olemme syvimmissä sfääreissä ihan jotain muuta kuin gyboja tai kokijoita. Tämä kuuluu suunnitelmaan.
Kaikki koituu kaiken parhaaksi, tämä on kokemani näkemys.
Lapsille sanotaan että Joulupukki on olemassa mutta ei voida liian aikaisin kertoa että Joulupukki on illuusiotyylinen. Samoin kokonaisvaltainen ymmärrys kasvaa oivalluksen kautta, teksti on vain välikappale ja mitään lopullista tekstin kautta ei oikeasti voi selittää. Raamattu on kirjoitettu allegoriseksi jotta sen kautta voisi oivallusta syntyä. Kaikki tapahtumat Raamatussa eivät ole faktallisestin tapahtuneet. Oivallus tarkoittaa "näkemistä yhteen sulautumalla", "yhdeksi tietyn totuuden kanssa tulemalla".
Sanon kuitenkin, että Jeesus on elänyt ja hänen henkensä vaikuttaa edelleen. Älkäämme kuitenkaan liikaa mateariloiko, erillistäkö Jeesusta. Jos erillistämme ja materialisoimme niin ei sekään väärin kuitenkaan ole. Kukin tekee ymmärryksensä mukaan juuri sillä hetkellä miten parhaaksi näkee. Silti, oikeastaan en usko mihinkään, elän melko uskomatonta elämää. Kun ei usko, ei tarvitse niin tarrautua uskomuksiin jotka ovat mielikuvia.
Uskominen kokemalla, yhteen sulautumalla kohteen kanssa, on erittäin ok. Näinhän meditaatiossa tehdään, sulaudutaan ainakin hetkeksi sisimpään, joka on ei-mikään ja kuitenkin kaikki.
Pidän asioita "omalle" kohdalle hypoteesina kunnes sen oikeaksi koetaan. Kirjoitan "oman" hipsukoilla kun kumminkaan mitään erillistä omaa ei ole. Oikeastaan käsite "asia" on hieman harhaanjohtava, koska mitään toisesta erillistä asia-objektia ei ole.
Nousi mieleeni asioita itse-syntyisen ja Itse-Olevaisen merkityksistä/"laatu-eroista".
Itse-syntyinen sikiää valmiiseen.
Itse-syntyinen voi kehittää ja joutuu soveltamaan ominaisuuksiaan selvitäkseen kulloisissa, yleensä tavallaan sopiviksi irti-revityissä olo-suhteissa.
Itse-syntyinen(ns.evolutinen) elämä hakeutuu sopivaan ja valmiiksi "irti repäistyyn".
Tarvitaan aina määrätyt reuna-ehdot ja kriteerit itse-syntyisen olemassaololle.
"Olo-suhdettomissa/suhteettomissa" itse-syntyinen siis joutuu "paljastamaan karvansa".
Pitäisikö maailman olemukseen edes sisällyttää mahdollisuutta tai viitteitä "Itse-Olevaisesta/Kaikesta"?
Itsesyntyiseksi mielletty maailma saadaan kyllä loogiseksi metafysikalisoitaessa se mm. matemaattiseksi. Matematiikasta käsin voidaan tehdä olemassaolosta vaikkapa malli jumalallisesta mielestä, johon siis itse-syntyinen voi kiemurrella,,vangiksi.
Kaikki on Itse-Olevainen.
Kaikki ei tarvitse mitään,,oha se käsittämätöntä näin "osasena".
Näin on. Ylistäkäämme Kaikkea joka kaiken valoksi muuttaa. Kaikki on jo valoa. Suuri pyhyyden tunne valtaa olemuksen kun käännämme huomion Elämän ylistykseen ja kiitos sydämestämme tuoksuna korkeuksiin suloisena suitsutusuhrina nousee. Vajoamme kiitoksen suitsutusuhrissa rauhallisuuden mereen ja sormet näppäimiltä kirvoittuvat yhä harvemmin kommentiaan kyeten ilmoille päästelemään.
Edeltä menneen veljemme Eino Leinon sanoin;
Me olemme kuolemaan tuomittu suku;
me päivin emme valvo, öisin emme nuku.
Me olemme rauhaton, roihuava rotu;
me emme muiden seuraan ja tupatöihin totu.
Me viihdymme siellä, missä tähti viimeinen tuikkaa,
raikuu ranta autio ja meripedot luikkaa.
Me emme säästä itseämme emmekä muita,
me kuljemme joka hetki kuolon porraspuita.
Me taistelemme jäässä ja hymyilemme hyyssä,
me sorrumme ypö-yksin sydän-yön syyssä.
Me tahdomme nähdä, mikä on maailman mahti.
Me lienemme luomakunnan kunniavahti.
On laulanta meille kuin illalla rusko:
me suitsuamme yössä, vaikka sammui jo usko.
Ikuisuus on hengessä, ei aineellisuudessa. Mitä voimakkaimmin elää henkensä itseisarvossa, niin sitä lähempänä on ikuisuuden kokemista.
Kun elämme hengessä niin siitä merkkinä on maailman muuttuminen illusorikseksi. Miksi me olemme täällä, jos olemme? Olemme täällä vain jos k o e m m e olevamme täällä.
Noin se minustakin on, mutta varmasti järkeilijä ajattelee toisin. Totuus on hengessämme. Järkeily on lihallisuuden tuoma harha, jota kuitenkin palvomme kun emme henkeämme enää muista. Hengen tieto poistui meistä silloin kun tulimme vapaaehtoisesti aineen vangiksi. Vain kokeminen on todellisuuttamme.
Nyt on Aika ruveta tappamaan toisiamme Rakkaudella, Ystävyydellä ja Ilolla :)
Ylösnousemus nopeutuu kiihtyvällä tahdilla.
Ottakaa toisianne käsistä kiinni ja antakaa tulla mikä on tulossa hengittämällä henkistä kultaistavaloa päälakenne kautta aivojen keskikohtaan josta se jaetaan käsien kautta missä sitä tarvitaan.
Rakkaat ystävät ihminen siirtyy eteenpäin näinä tulevina vuosina.
Me laajennumme tietoisesti muistamaan keitä me oikeasti olemme.
Koko Universumi seuraa upeaa valoshowta mikä rupeaa kasvamaan maaplaneetalla.
Meillä on meidän syntymäoikeudet universaalisti ja ne otetaan käyttöön.
Vapaa Tahto antaa meille siihen mahdollisuuden.
Voit hyväksyä tai olla hyväksymättä, mutta lopputulos on jokatapauksessa sama.
Hyvin pitkä negatiivinen kausi historiassamme antaa meille suunnattoman lahjan kokea jälleen se Valo johon olemme aina olleet yhteydessä.
Älkäämme tuomitko pahantekijöitä, vaan kiittäkäämme heitä siitä mitä he ovat tehneet.
NYT ON MUUTOKSEN AIKA.
Mikä varmuus on siitä, että mitään tietoa kuolemattomasta tulee, jos ei tee mitään? Ehkä kaikki eivät sitten ole valmiita siihen tietoon. Maailmassa on vähän pakko olla yrittämistä, faustisuutta, jos sen halutaan pysyvän pystyssä. Tämä onkin merkillinen juttu. Kuinka pyhimysten mielestä tulee suhtautua siihen, että maailma ei pysy pystyssä ilman tervettä lihaa? Pyhimykset saarnaavat kaiken jättämisestä ja vain-olemisesta. Sellaiset laiskat ihmiset eivät tuota mitään, ja kulttuuri romahtaisi pian. Mutta onko sillä mitään väliä, jos kaikki on täydellistä jo nyt? Miten Jumala voisi olla tavallinen ja arkinen? Minun kokemukseni ovat kaikkea muuta kuin arkisia ja tavanomaisia. Jumala on pyhyydessään tämän maailman yläpuolella. Jumala on vetäytymistä yhteen pisteeseen, täydellistä lepoa ja ekstaasia. Tämä on minun kokemukseni. En käsitä, miksi tämä maailma on olemassa. Tätä maailmaa ei pitäisi olla olemassa.
Vaikka saatamme kokea uskomattomalta vaikuttavia valoshow-elämyksiä niin kuitenkin me totumme niihin. Kun totumme niin ne ovat arkipäivää. Rauha on arkisuutta näkökulmastani. Arkisuus tarkoittaa tässä myös yksinkertaisuutta ilman glamourin tunnetta ja sentimentaalisuutta.
Sisällläsi loistaa kirkas sokaiseva valo. Se odottaa vahvistumistaan. Kun se on vahvistunut, se valaisee sinut. Tuloksena ilo ja mielenrauha. Tämä ilo ylittää ekstaasi-sanan, joka kuvaa sentimentaalista hurmosta. Sinun tiesi johtaa tähän kirkkaaseen valoon, koska vaellamme ryhmänä. Et ole suinkaan yksin.
Maailma pysyy h a l u n varassa pystyssä ja on sen vuoksi luonteeltaan aina kärsimystä,,aivan jokaista piirtoaan myöden (syvemmin ajatellen).
Arjessa tämä nousee esiin.
Perheellisenä hahmotan itseni ja perheeni välisissä suhteissa pyyteen.
Halun joka kalvaa ilon kaikkien elämästä.
Hetkellisesti mm. antaminen, huolehtiminen tuntuu toki hyvältä ja kuuluu ihmiselämään. Kuitenkin lopulta perheen sisäinen rakkaudellinen antaminenkin pyrkii syvimmiltään sitomaan läheisten kautta energiaa omiin itsekkäisiin tarkoituksiin.
Läheiset ovat oikeastaan sala-kavalasti suurimpia "energia-syöppöjä", koska heihin on tottunut ja luottamusta syntynyt, eikä ilman heitä tämä elämä tunnu olevan tarkoituksellista.
Syyllisyys vie myös energiaa, koska rakkaus-vastaisuus yhdistetään perheen ajatukselliseen,,jos ei hylkäämiseen, niin "sivuun laittoon tärkeämmän tieltä".
Aivan läheisiinkin siis yhdistyy paljon negatiivista, mutta sukulaisiin vielä enemmän. Heitä ei voi valita, he tulevat "kaupan mukana", mutta heidät voi onneksi "torjua" rajoittamalla yhdessäoloa.
Olin eilen juhlissa ja huomasin ulkopuolisuuteni vahvemmin kuin aikoihin. Kun puheen'aiheet eivät kosketa(arki;raskauksineen, lapsineen, matkoineen, autoineen, töineen, uusine talo-suunnitelmineen jne) omaa maailman-kuvaa enää paljoakaan, sitä jää pakosta ulkopuoliseksi ja siten yksinäiseksi.
No ei se vielä mitään, mutta kun sen lisäksi tuntuu hieman saavan leimaa otsaansa, yksinkertaisena, luuserina, laiskana,,koska ei jaksa jauhaa arjesta, tai ei näe mitään järkeä yrittää juosta kielivyön alla mammonan perässä ,, tai enää oikeastaan minkään perässä. Sitä tietenkin myös "syrjäytyy" lisää ja yksinäistyy ja köyhtyy.
Mutta kun ei ole enää mitään kerrottavaa siltä alalta, ei mitään keskusteltavaa aiheesta. Ei jaksa, ei pysty tilittämään omasta mielestään jonninjoutavista, jotka joillekin ovat sitä todellista elämää ja mittaa joilla he itsensä ja maailmansa määrittävät.
On siis hirveä ristiriita,,juopa josta seuraa yksinäisyyden lisäksi myös hieman surua siitä, ettei voi olla rehellisesti ajatellen osa mitään täällä. Muut säälin, vihan lisäksi saavat niskaansa kauttani surua alennustilastani joka itse asiassa on minulle lähes täydellisintä onnea auringon alla.
Oikeastaan sitä olisi umpikujassa ja toivoton, mitä tulee tähän kontekstiin ja siihen kuuluvuuteen, jos ei kaunistelisi faktoja.
Luon siis faktallisesti tominnallani (olemalla teennäisesti edes hieman mukana "menossa") perheelleni ja sukulaisilleni lisää harhaa onnesta, jota ei ole.
Mikä jäisi faktalliseksi ratkaisuksi?
Siis "riippua tässä ja tälläisessä löysässä hirressä" vielä vuosikausia, pönkittäen toiminnallaan sen lisäksi myös muiden "risti-riipuntaa" , vai tiukkemmassa se muutama sekuntti?
Meidän laisillemme ei ole paljon tilaa maailmassa. Minä saan lohtua kirjoista. Minäkin olen tajunnut selvästi himoelämän pitävän maailman menossa. Jännite pitää ihmiset käynnissä. Kun tuota jännitettä ei ole - olen kokenut sen tilan - niin ei tahdo kertakaikkiaan mitään. Se tila on täydellinen rauhan tila. Kaikenlaiset mainokset, talousasiat ja muut saasteet ovat inhaa kuunneltavaa sellaisen rauhan tavoittelijalle.
Minä vihaan läheisiäni yhtä paljon kuin rakastan. On sanottu, että joka ei 40 vuoden ikään mennessä ole misantrooppi, hän ei ole koskaan todella rakastanut yhtäkään ihmistä. En tiedä tuosta; mutta tiedän tarkalleen, että täydellinen rakkaus on niin harvinaista, etten edes usko siihen - en ole nähnyt sellaista ihmisten kesken. Minulla on melko lämmin sydän. Rakastuin vasta yhteen nuoreen naiseen. Tein ensi kertaa elämässäni aloitteen ja kirjoitin hänelle kirjeen. Kävin myöhemmin kysymässä, mitä ajatuksia ja tunteita kirje oli herättänyt. Hän vain vastasi vaivautuneesti, että on varattu. Ei herrajumala. On hyvä, että ihmiset pystyvät sitoutumaan. Mutta jos kaksi sydäntä rakastaa toisiaan, niin pitääkö järkeillä siteillä muihin ihmisiin? Minäkin pelkään, koska olen nörttimäinen, mutta olin valmis heittäytymään. Maailma on täynnä pieniä sydämiä. Minä en usko avioliittoon. Minä olen rakastunut kolmeen naiseen. En voisi mennä naimisiin vain yhden kanssa! Ja mitä takeita on siitä, etten rakastu yhä uusiin naisiin? En voi jättää antamatta rakkauttani joidenkin typerien avioliittojen vuoksi. Avioliitto on pienten sydänten liitto, jolla ei ole muuta virkaa kuin yhteinen sitoutuminen lasten kasvatukseen. Onneksi minulla on iso sydän. Siksi en voi alkaa askeetiksikaan. Erotiikka, tuo haluelämän huippu, on parasta elämässä.
Sinä olet jo aika vanha mies. Minä olen vasta 25 vuoden kynnyksellä. Kuvittele minun tilaani, kun kaikki näyttää yhtä inhottavalta kuin sinusta. Tämä on kaikki tyynni typeryyttä. En käsitä, mitä jankkaan täällä. Sanotaan, että anna itsellesi aikaa. Hyvä on, annan itselleni aikaa. Mutta jos en pian löydä toista suurisydämistä, otan kyllä ja heittäydyn kuolemaan.
Täytyy kyllä kehua rehellisyyttäsi ja syvyyttäsi. Harvoin saa tietää tuollaisista ihmisistä, joiden suomut ovat pudonneet ja jotka ajattelevat ilman e h d o l l i s t u m i s t a. Kun viettää paljon aikaa yksin, turha putoaa pois.
Kirjoitin kerran yöllä mietteitäni. Olet ehkä joskus herännyt etkä muista nähneesi mitään unta. Olosi on hyvä, eräällä tavalla energinen mutta erittäin tokkurainen, niin että saatat nukahtaa helposti uudelleen. Jos kuitenkin pysyt ylhäällä, niin saatat huomata sinulla olevan merkillisiä uusia ajatuksia, jotka kannattaa panna muistiin. Olen lukenut joogakirjasta, että tällaisissa tapauksissa sielu on levännyt kausaalikehossaan. Mieleeni tulvi yhä uusia mietteitä, jotka kaikki vahvistavat eristäytyneen elämän auvoa ja surkuttelevat nykymenoa. Arvostetaankohan maallisia menoja ollenkaan ns. taivasperspektiivistä? Kaiken täytyy näyttää typerältä. Ihmiset toimivat kuin automaatit tehden samoja asioita ja noudattaen samoja uskomuksia kuin muut. Harvat nousevat näiden yläpuolelle.
On kyllä harmi, että et ole ystäväni. Olisi kiva jorista joskus ihan kasvoista kasvoihin. Taisimme olla samaan aikaan viikinkejä. Ties mitä päänkatkomisia ja ryöstöretkiä silloin harjoitettiin. Niinpä. Minulla on tämä hauska kyky nähdä välähdyksiä historiallisista tapahtumista, joita pidän edellisinä eläminäni. Viimeisimmässä niistä olin spartalainen, joka hautasi joko spartalaisten tai persialaisten lapsia elävältä maahan. Spartassa tuokin oli varmaan sallittua - sosiaalista ehdollistumista.
Kiitos vastauksesta. Minä tunnen joskus hajoavani kappaleiksi rakkaudestani, joka pysyy sisällä haluten ulos, muttei löydä kohdetta. Minä en usko mielenrauhaan. Ihminen ei ole rakennettu siten, että voi olla jatkuvasti rauhallinen. Minä olen muutenkin stressiherkkä ihminen, että en voi uskoa tuohon. Minä haluaisin tottua voimakkaaseen rakkauteen, mutta en jaksa yksin valopatsaana himmeässä pylvässalissa, jossa halutaan pimeyttää valo.
Kiitos että olet oivaltanut että asketismi ei ole juuri nyt sinun hommiasi. Pylväspyhimyksenä oleminen olisi kaikkein typerin vaihtoehto juuri nyt. Elämän huuman kokemisen jälkeen mahdollisesti alkaa tiedostamaan, että jatkuva mielenrauha voisi mahdollisesti olla mahdollista. Tähän mielenrauhaan pyrkiminen liian aikaisin tuo vain lisää stressiä, sillä lähestymällä tätä rauhaa ensiksi voimistuvat suuresti hyvät että pahat ominaisuudet, kunnes niiden yli päästään. Siis eläminen täydesti ja sen rakkauden eläminen minkä rakkaudeksi näkee on oikein.
Ehkä tulet löytämään rakkautta naispuolisesta ihmisestä. Aika näyttää.
Osuvasti kirjoitat "senkin" viisas ja kaunis-vanha-sielu Erjuth, niin osuvasti että melkein,,no okei,, kyyneleen sait heti aamutuimaan vierähtämään vanhan kuluneelle poskelle.
Rakkaus ravistaa sielua, eli rakkaus on kaiken kaikkiaan totinen asia. Kun jonain päivänä upea ihminen tämän kanssasi joskus jakaa(kuten uskon), niin sen lisäksi että hän saa sinusta upean kumppanin, oppii hän myös paljon itsestään.
Joudutte oppimaan kombromissien merkityksen käytännön rakkaudessa, sillä elämä ei ole pelkkä pilvilinnaa,, vaan se on myös ruusuilla tanssimista, jossa pitää muistaa ne piikit.
Olet vielä voimaa'uhkuva ja puhkuva nuori ja pitkä on matkasi ja siksi upeat monenmoiset mahdollisuudet. Tiedostavuutesi näen pikemminkin mahdollisuutena kuin esteenä onnellisuudellesi. Kyse on tässä elämässä asenteesta. Sinulla on mielestäni enemmän mahdollisuuksia. Voit jättää paljon turhaa elämäsi repurtuaarista veke, mutta voit vapaammin myös kokea, siis pelkästään kokemisen ilosta koklata asioita.
Minä turhuudetkin elin läpi,,lähes kaikki mahdolliset tyhmyydessäni,,, aina uskonnoista pidättyväisyyksineen aina hillittömyyteen ja narkkiin asti. Melkein kulutin itseni loppuun siinä savotassa.
Jäi sentään virtaa tajuta ja todeta näin jälkikäteen elämän kantavuus ja opettavaisuus sen näennäisestä turhuudesta huolimatta. Epä-oikeudenmukainenhan maailma on kun haetaan yhtäläistä mahdollisuutta. Mutta sitä mahdollisuutta ei ole ja siksi elämässä "varjot ja valot" kannattaa ottaa "maisemaan" eloa luovina juttuina.
Yön hiljaiset hetket ovat "helmiä". Yöllä päivä-toiminta hiljenee ja voi yön sylissä kuulla, nähdä ja oivaltaa asioita joita ei päivällä ehdi ajatella ja kuunnella.
Face to face kohtaamiset olisi tietty mielenkintoista,,tavallaan, mutta pidän sinua ystävänä ilman niitäkin ja välitän sinusta vaikka vain näin virtuaalisesti. :)
Kiitoksia. Kirjoitit hyvän otsikon, suoran vastauksen omaani. Se on varsin optimistinen vastaus. Eli sinussa pessimistissä on tuollainen puoli. Olet siis oppinut näkemään elämän kaikessa karuudessaan ja kurjuudessaan kohtuullisen positiivisessa valossa. Oppia ikä kaikki. Elämä menisi hukkaan, jos ei oppisi mitään. Mutta jokainen oppii, jos on tarpeeksi aivokapasiteettia.
Rakkauteni tähän naiseen, ihan käpyrauhasta ja sydänalaa erittäin mielyttävästi kutkuttava hullaantuminen, on tosiaan merkillinen juttu. Luulin, että olisin täysin kylmä naisten katseille. Olen viettänyt viime vuodet melko eristäytyneesti, ja vain kyyninen pornon katsominen on saanut veren nousemaan sekä päähäni että siihen toisen päähän, jota valitettavan monet lähtevät pelkästään tyydyttämään naisia lähestyessään. On tämä metkaa. Yksi ihmenaisen voimakatse riitti antamaan minulle samanlaisen ekstaasin, jonka sain meditoimalla pari viikkoa intensiivisesti. Outoa tässä on, että nainen on vieläpä oikea hyvin muodostunut seksipommi, joten en taida olla ihan ruma minäkään. Olisihan minulla ollut naisia, jos en olisi näin ujo. Niin, tämä on kolmas ihastukseni. Kaikki ovat olleet erittäin kauniita ja kiinnostuneita minusta. Yksi nainen oli kassalla töissä. Jotenkin tunsimme toisemme heti. Säpsähdimme ja silmiimme syttyi se outo jokin. Olen nähnyt sittenmmin vision, jossa oli perhe. Mies ja kaksi lasta istui pöydän ääressä. Nainen käsitteli astioita työpöydällä. Hän oli niin kaunis brunetti. Hän näyttää ihan samanlaiselta kuin kassan nainen (en usko, että tämä nainen on pitkää niissä töissä - hänen tiensä on menestys). Ehkäpä tämä nainen oli vaimoni edellisessä elämässäni. Tapaan vielä hänet tässä elämässä, jos niin on määrä käydä. Ovat nämä ihmeellisiä asioita, totta vieköön.
Luulin, että olisin nörttipoikana kiipelissä uuden hullutukseni kanssa, mutta olen löytänyt osan sisäisestä rentustani, joka auttoi minua viemään ratkaisevan kirjeen ja edelleen puhumaan asiat pätevästi kuntoon. Olen oppinut, että tietyt asiat, erityisesti anteeksiantaminen, pitää käsitellä vuorovaikutteisesti. Muuten sanokaamme energia jää käsittelemättömän asian päälle, joka painaa kaikkea, mitä kaksi ihmistä tekee. Mutta kun asiat käsittelee puhumalla, jännite katoaa. Niin kävi tässäkin tapauksessa. Olen joka tapauksessa onnellinen, että sain kertoa tunteistani. Luulin, että saattaisin katua, mutta en kadu ollenkaan. Rakkautta ei kannata pelätä. Sitä pitää ilmaista.
Ihmisessä on tosiaan erilaisia olemuspuolia, joita täytyy toteuttaa tullakseen viisaammaksi. Jos minä en toteuta sisäistä renttuani, niin jokin jää epätäydelliseksi. Onneksi olen saanut oivan työtoverin, jonka kanssa käydyt kyynis-ivalliset ja äärimmäisen rehelliset jutut tuovat tätä renttua pintaan luoden minuun ihan erilaista eloa kuin nörttielämä kammiossani (koko kesä oli muuten pimennysverho alhaalla, jotta sain datailla rauhassa). Jung mainitsee oudosta kirkonmiehestä, joka oli noin viiteenkymmeneen vuoteen asti äärimmäisen jäykkä persoonallisuus, puritaani, hyvin pidättyväinen mies. Tämä mies heräsi yhtenä yönä oivaltaen ääneen vaimolleen, että "minä olen renttu!" Hän hummasi sen jälkeen koko lopun elämänsä boheemina tuhlaten suurimman osan omaisuudestaan. Tämä sisäisen rentun pintaantulo tuo elämään kelpo eloa. Kunhan hassuttelu ei mene liiallisuuteen, niin olen tyytyväinen sisäiseen renttuuni. Mielessäni käy välillä aivan uskomattomia juttuja, ja olisin varmasti täysi spede, jos en olisi näin estynyt. Niin, sanotaan, että vain pessimismistä tulee todellinen huumori. Saattaa hyvinkin olla totta. Me lämminhenkiset pessimistit... *läimäyttää olalle*
Minulla on vielä paljon opittavaa tilaisuuksien käyttämisestä, mutta eiköhän tässä opi, kun rohkeus kasvaa. Ehkä ujouskin karisee joskus. Minusta ujous on melkeinpä pelkästään haitta. Hyötynä se painostaa yksinäisyyteen.
Eihän tämä mikään ihmis-suhde-palsta ole, enkä minä neuvoja tässä(kään) asiassa. Täytyy kuitenkin todeta se, jotta jos kaipaat ihmistä elämääsi, niin hankkiudu ihmeessä enemmän sellaisiin tilanteisiin ja paikkoihin joissa heitä on.
Paikkoihin joissa miehet ja naiset ovat yhdessä ns. vapaalla.
Ympäristössä jossa on rento-fiilis meno on helpompi päästä mm. ujoudestaan. Juttukin luistaa paremmin kuin jäykissä tilanteissa--> kassajonoissa, kirjastoissa j.n.e,, joissa paikoissa ihmiset ovat yleensä aivan muissa kuin pariutumis-asioissa liikkeellä.
Ihmisistä tässä on vain kysymys.
Ihmisten seuraa ei tarvitse ujostella, sekaan vaan ja rennosti omana itsenään. Takapakkia tulee varmasti, ei
kaikki ihastu ja tykkää,,voivat jopa jotkut inhota seuraasi, mitä siitäkään nokkiinsa ottamaan, se on heidän valintansa,, jatka sinä matkaasi.
Oikeastaan on surullista että ihmiset alkavat elämään vasta sitten kun ,,"olen eläkkeellä silloin minulla on aikaa", tai toisaalta "toisessapäässä" kun liian nuorena sitoudutaan ja herätään elämään naimisissa avoliitossa ollessa, kun on jopa lapset pelissä ja silviisii.
Vapaana sellainen kaikki on paras kokea. Ei tarvitse selitellä tekojaan kenellekään.
ps. Mitä tulee pessimismiin, niin katson mielestäni suh't realistisesti maailman menoa, vertaan sitä sisäiseen maailmaani ja päättelen niistä nousevista aatoksista mitä pystyn.
Olen valmis ja vastaan ajatuksistani ja ajatusteni luomista sanoista lopulta "Jumalan" edessä.
Palataanpa vielä. Keskustelin tänään yhden humanistin kanssa, joka itsekin myönsi, että (ja humanistit ovat siis optimisteja ja uskovat ihmiseläimeen ja sen mahdollisuuksiin) elämä on enimmäkseen elämistä käyrän tasalla ja kivun puolella, että elämässä pitää koettaa tyytyä pieniin iloihin ja etsiä ne, jos ei ole vielä löytänyt. Mutta kun nuo ilot eivät oikein ole riittäviä, että argumentti elämiseen olisi vahvempi kuin kuoleman argumentti. Mielihyväperiaattella eläminen ei voi mitenkään olla riittävä syy elää. Vai onko hienoa kärsiä osa ajasta ja osa nauttia? Näiden keskelle jäävä jännitysväli on melkein sietämättömämpää kuin kärsimys, koska kärsimystä ei kaipaa kukaan, mutta nautintoa kaipaavat useimmat ihmiset. Ja nautinto on lyhyt ja alamäki varma. Ei makeaa ilman katkeraa. Nautinto ei edes ole varmaa, mutta on täysin varmaa, että kärsimme elämästä. Minusta alkaa vaikuttaa siltä, että oikeasti rakkautta janoavat ihmiset, joissa on pyrkimystä tuohon olotilaan, muttei mahdollisuutta siihen sen yksinkertaisen syyn takia, että ihminen on vain ihminen, ei jumala, ovat parhaimpia ihmisiä täällä. He lienevät varsin usein misantroopeiksi luultuja, mutta ovat selvästikin melankolikkoja. He ovat nähneet, etteivät ihmiset tarjoa rakkautta, ettei edes heidän oma rakkautensa saa purkautua ulos, koska maailma on niin kylmä ja torjuva. Täten he alkavat halveksia elämää, sen typeryyttä ja pinnallisuutta - mikä kirous, että joutuu olemaan elämässä kiinni, jos se ei kiinnosta; kun on ymmärretty ainoa merkittävä asia, puhdas rakkaus, joka näyttää olevan mahdotonta maailmassa. Nämä ihmiset tosiaan kaipaavat kuolemaa ja vapautumista. Olen Nietzschen lukija. Minä huomaan todella oivallisen katkelman hänen mietteestään numero 269, kirjasta Hyvän ja pahan tuolla puolen (Jenseits und Gut und Böse, suom. J. A. Hollo):
"On hyvin ymmärrettävää, että juuri nainen - joka on kärsimyksen maailmassa selvänäköinen ja valitettavasti myös paljon yli voimiensa auttamis- ja pelastamishaluinen - niin helposti antaa heidän tuntea niitä rajattoman antautuvimman myötäkärsimisen purkauksia, joita ihmisten suuri joukko, varsinkaan kunnioittava suuri joukko, ei ymmärrä ja joiden ympärille se kasaa uteliaita ja omahyväisiä tulkintojaan. Tämä myötäkärsimys arvioi säännöllisesti väärin oman voimansa: nainen tahtoisi uskoa, että rakkaus voi mitä hyvänsä - se on hänen varsinainen taikauskonsa. Mutta sydämen tuntija arvaa, kuinka köyhä, avuton, vaatelias, erehtyvä, ennemmin hävittävä kuin pelastava paraskin, syvinkin rakkaus on! - On mahdollista, että Jeesuksen elämän pyhän tarun ja naamion takana piilee yksi kaikkein tuskallisimmista tapauksista, joissa on kärsitty siksi, että on ollut tietoa rakkaudesta: kaikkein viattomimman ja pyyteisimmän sydämen marttyyrius, sydämen, joka ei koskaan kyltynyt mistään ihmis-rakkaudesta, joka vaati rakkautta, rakastettuna-oloa eikä mitään muuta sen lisäksi, jyrkästi, mielettömästi, kauheasti raivoten niitä vastaan, jotka epäsivät häneltä rakkauden; kertomus onnettomasta, joka ei saanut eikä voinut saada osakseen kyllin rakkautta, jonka täytyi keksiä helvetti voidakseen lähettää sinne ne, jotka eivät tahtoneet häntä rakastaa, - ja jonka viimein, kun hän oli tullut tietämään inhimillisen rakkauden, täytyi keksiä Jumala, joka on pelkkää rakkautta, pelkkää rakastamiskykyä, - joka armahtaa ihmisrakkautta, koska tämä on niin kovin vaivainen, niin kovin tietämätön! Joka niin tuntee, jolla on sellainen t i e t o rakkaudesta -, se etsii kuolemaa. Mutta miksi miettisimmekään näin tuskallisia asioita? Ellei siihen ole pakko. -"
Niin, Jeesuksella oli tietoa todellisesta rakkaudesta. Myös minulla on tietoa todellisesta rakkaudesta. Senpä tähden etsinkin kuolemaa. Minun itsemurhatapani ei ole vielä tiedossa. Jeesushan teki tietyllä tavalla itsemurhan. Hän ei paennut, vaikka näki kuolemansa tulevan - kohtalo täyttyi. Mutta kenellä on oikeus sanoa, että minun e i t ä y t y i si kuolla, te itsemurhan vastustajat! Jos minusta niin tuntuu, niin minulla on oikeus. On liian kauheaa elää tällainen taakka niskassaan. Sinäkin kaipaat kuolemaa, mutta et tosiaan osaa sanoa, miksi olet täällä. Hah, etkö sinä ole sentään aika itsetiedoton, vaikka oletkin moninkertaisesti tavallista ihmistä tiedostavampi? Ehkä meille ei ole mitään suurta kohtaloa, vaan pelkkä hidas kituminen kuoliaaksi, soluvaltion vähittäinen perikato, muutama omainen kuolinvuoteella ja hiljainen kuolema vanhainkodissa, jossa käyskentelevät hoitajat välittävät omasta palkastaan ja pyyteisin sydämin tekevät "tärkeää" työtään, jota yhteiskunta niin kovasti arvostaa: sillä on niin hyvä, että jotkut tekevät sitä, mutta emme me.
Minä annan elatusapua muuannelle tytölle (usko pois, että minulla oli hullunkurista aikaa tarkkailla motiivejani. "Rakastan häntä", "haluan sitten palkkioni", "kylläpä olen hyvä", "velvollisuuteni ihmisenä on toimia näin" jne.). Minähän en ole humanisti, mutta minusta on hyvä, että ihmiset voivat syödä ja juoda kunnolla sekä käydä koulua, jos elämä sattuu jossain vaiheessa kiinnostamaan. Ja juuri lapsenahan elämä on antoisinta, kun järki ei vielä pelaa ja elämästä ei ole kokemusta - se on viattomuutta, tuota aikuisiällä dementikoilla tavattavaa tautia. Kun tuo elatussopimukseni päättyy, taidan lähteä munkiksi, ellen jo ole kuollut siihen mennessä.
Theravada-munkiksi.
Kiitän "Jumalaa" juuri sinusta Erjuth.
Tuskasi vahvistaa sinua.
Tiedän ettet voi antaa periksi, et pakene koska olet mikä olet.
Tuo tunteesi,, periksiantamattomuutesi vaikuttaa sinusta vankilalta.
Et tunne olevasi vapaa.
Toisaalta,, myhäilet tuskasi ja takomiesi kaltereiden lävitse.
Mitä tulee minuun, niin minusta ei ole jäljellä kuin minä.
Minä olen minä.
Olen zombie.
Minä olen kumiseva ja kaliseva tyhjä rumpu.
Yksinäinen viuntiaani näine yksinkertaisine savumerkkeineni.
Näyittä, sotahuudoitta ja niin väsyneenä,, sotakirveeni kiveen lyöneenä etten jaksa, enkä edes v i i t s i nousta vuorelle kuolemaan.
Mitä minun elämästäni jää jälkeen,,,ei hevon paskaa ja silti se on minulle kaikki mitä on. Millä minä rakentaisin elämän,,,en näillä eväillä,,elämää ei ole.
Flowlovessa lilluisin melko pitkään vaivoitta, mutta juuri nyt kaipaisin riihikuivaa miljoonaa.
Muistakaa nyt kundit, että mikään ei ole ikuista. Ei edes tuska.
Joskus mä olen vähän kade tämän Gybon tapaisille tyypeille, jotka on niin "Rock" kun niillä on niin paljon naisia! ;)
Mutta se on oikeastaan ihan turhaa. Kyllä sitä osaa ruma, rillipäinen kaljukin tarvittaessa. Heh!
http://www.youtube.com/watch?v=MMLXoobDKWs&NR=1&feature=fvwp
Jep! :)
Kuolematonta, ja se on ainut tosioleva, sillä maailmankaikkeus on ilmennyt tuosta elämästä, joka kehittyy
syyn ja seurauksen lain mukaan, luodakseen sellaiset olosuhteet, jossa tuo ajaton elämä voi, ilmentää itseään ajassa ja aineessa
Tuo elämä, joka sitten pitää ajallisen elämän hengissä on yksi elämä kaikkialla maailmankaikkeudessa.
Sielu ei ole ihmisen hengissä pitäjä, sillä se materiasta kehityksen kautta syntynyt ajallinen aineellinen
henki, joka sitteen hallitsee ihmistä, ja sitoo hänet myös henkisesti aikaan ja aineeseen.
Sielu, joka on ihmisen psygologinen perimä, perisynti, seuraa sitten ihmistä elämästä toiseen ja aiheuttaakaiken sen ristiriidan ja kärsimyksen joka maailmassa tapahtuu