Kiviniemi sanoo, että Vanhasen sotkut eivät koske Kepun nykyjohtoa. Kamoon, näin sanoo nainen, joka oli Kepun vpj vuosina 2006 - 2008. Kepun puoluesihteerinä toimii Timo Laaninen, joka oli Vanhasen ykkösavustaja vuosina 2003 - 2008. Hän oli tiiviisti mukana myös pressavaaleissa v. 2006 ja kirjoitti mm. vaalikirjan. Sama Laaninen selvisi kuin koira veräjästä Jäätteenmäen sotkuista. Lukekaa vaikka Ervastin kirja Irakgate.
Vastaukset 2
Euroopan unioni määrittelee termin ”järjestäytynyt rikollisuus” yhdentoista ominaisuuden luettelolla, Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset.
1. useamman kuin kahden henkilön yhteistyö
2. ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät
3. ryhmä toimii pitkän tai rajoittamattoman ajan
4. ryhmä käyttää sisäistä kuria
5. ryhmää epäillään törkeistä rikoksista
6. ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla
7. ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja
8. ryhmä käyttää peiteyhtiöitä
9. ryhmä harjoittaa rahanpesua
10. ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin
11. ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävänä tekijänä.
KEPU on hyvin lähellä rikollisjärjestön statusta. Valitettavasti.- Missä toimittajat
Timo Laaninen on yhdistävä tekijä Jäätteenmäestä Kiviniemeen Kepun koko 2000-luvun kestäneestä juonittelussa ja totuuden välttelyssä. Toimittajat, pistäkää Laaninen tiekoille, hän tietää paljon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1141564
Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit1111202- 81139
- 681104
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi56986Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k52982Onko sinulla vihan tunteita
Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.130881- 73814
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a392803Naisen kimppuun lenkkipolulla
Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant57763