Hyvä veli

lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta tuomittu kuuluu helluntailaiseen eliittiin. Joku tietenkin väittää, ettei mitään eliittiä ole mutta vallan ja vastuunkin keskittyminen harvojen käsiin muodostaa väistämättä sisäpiirin, yläluokan joka käyttää määräysvaltaa muihin nähden.

Niin kutsutut neuvoa antavat rankaisivat tuomittua sisäpiiriläistä 2 vuoden toimintakiellolla. Päätöksestä paistaa vahvasti läpi korppi ei korpin silmää noki mentaliteetti. Rangaistus oli pieni, oikeastaan kehoitus jatkaa toimintaa 2 vuoden kuluttua suurimman kohun laannuttua. Kohun suhteen kävi kyllä toisin, tätä tuskin osattiin odottaa.

Vertailupohjaa rangaistuksen ankaruudesta löytyy erään palstan aktiivikirjoittajan kohtalosta. Hänet erotettiin srk:sta haureus-säännösten rikkomisen vuoksi. Hänet otettiin tosin takaisin muistaakseni 4 vuoden kuluttua erottamisesta mutta erottaminen on varmasti ollut isku vasten kasvoja. Mihinkään rikokseen hän ei siis ollut syyllistynyt toisin kuin tässä tapauksessa jossa rikos on vieläpä sellainen ettei se saa ymmärrystä keneltäkään.

Tehtävääkin tuomitulle löytyi oikein pastori nimikkeen alla keskisuomalaisesta srk:sta jonka johtohahmoja oli yllätys yllätys: sukulainen.

Mikä olisi ollut tavallisen riviseurakuntalaisen kohtalo mikäli olisi "työuupumuksessaan" paljastunut vaikkapa homoseksuaaliksi tai avionrikkojaksi? Erottaminen vaikka kumpikaan edellisistä ei ole rikos? Luultavasti.

Nyt vain tämä eliitti ylitti rajan joka herätti myös monet tavalliset rivihelluntailaiset näkemään ratkaisun moraalisen puolen joka onkin kestämätön. Todennäköisesti neuvoa antavat ovat ensimmäisen kerran tilanteessa jossa heidän päätöksensä tyrmätään laajasti ja yksimielisesti. Tilanne on varmasti /pelottava, kentältä kuuluu kummia: kapinaa.
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

järjestelmä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu