Rento ja rempseä, hyvä näyttelijä.Ikävää kun on saanut kotikadussa tuollaisen vaivaantuneen änkyttäjän roolin.
Ei sovi hänelle yhtään.
Ei sovi hänelle yhtään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oikeasti hyvät roolit on suomessa aika vähissä, sekä tv:ssä että elokuvissa.
Hän nimittäin oli aivan mainio lauantai-illan uudessa viihdesarjassa, joka alkoi eilen maikkarilla.
Kotikadussa on aivan liikaa ns. erikoisia ihmisiä ja hyväkin näyttelijä voidaan tulkita väärin.
Minä taasen en tykkää hänestä näyttelijänä missään. Samannäköinen(kin) mällinaama joka roolissa. Miten on mahdollista "tulkita näyttelijä väärin"? Rooli on rooli.
TV2:lta "Taivaan tulet" siinä Ria on aivan loistava poliisin roolissa. Tämä sarja on muutenkin kerrassaan mainio. Kotikatu vetelee viimeisiään jos ei äkkiä saa jostain "tekohengitystä".
Vastenmielisyys syntyy juuri roolin kautta. Näitä palstoja kun lueskelee, moni ei kykene edes
erottamaan roolihahmoa todellisuudesta. Puhutaan esim. että näin Pertti Mäkimaan tai
Mauritsion kaupungilla. Tai että törmäsin Ismo Laitelaan...
Eihän noille tykkäämisasioille mitään voi. Minusta Ria Kataja on varsin viehättävä ja lahjakas
näyttelijä, mutta kuten tuolla sanoin, Kotikadussa hänelle epäedullisessa roolissa.
Mahtava näyttelijä pystyy taipumaan niihin ikäviinkin rooleihin. Mutta nyt se Niina on onneksi saanut kivempaa juonta, ja ymmärtänyt että on muutakin kun työ : rakastava mies ja ihana lapsi.
Rooli on annettu näyttelijälle, ja näyttelijän pitää näytellä roolia. Ria on minun lempinäyttelijäni, ja ei ole flopannut Kotikatua. Kuten sanoin, rooli on mikä on.