KANSANEDUSTAJIEN EDUT UUDELLEEN KÄSITTELYYN

ei tässä kaikki

kun valtionvelkamme kasvaa lähes konkurssin partalle ja kansalaisiltamme supistetaan peruspalveluita, samalla kun valtiovaltamme syytää rahaa maahanmuuttajiin sekä ulkomaille milloin minkäkin valtion avustamiseen, niin minusta olisi nyt hyvä aika hieman tarkistaa kansanedustajien palkkoja,palkkioita,eläkkeitä,kulukorvauksia.
Sillä niiden perusteet ovat aikansa eläneitä eivätkä vastaa mitenkään heidän toimenkuvansa mukaisia oikeutettuja "lisäbonuksia".

Palkan lisäksi nämä palkkiot ovat huimat:

http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/tervetuloa/palkkiot.htx

Kulukorvaukset kuten Kataisen (HÄPEÄ!) tapauskin, on suorastaan halveksittavaa käytöstä
valtionvarainministeriltämme.

Jos kansalta karsitaan, niin on sopiva hetki päättäjien laittaa lanttinsa
likoon yhteisen hyvinvointimme eteen.

Elätämme myös KOLMEA PRESIDENTTIÄ, aikanaan he ovat palkan työstään
saaneet, joten siinäkin olisi sopiva kohde hieman tarkistaa vanhoja etuuksia.

Eri ministeriöiden KEKKERIT, joihin tilataan kalliita taiteilijoita ja esiintyjiä
viihdyttämään "työn uuvuttamia" virkamiehiä, siihenkin voisi joku puuttua.
Kekkereiden tarjoilut ovat suorastaan tuhlailua ja porsastelua yhteiskunnan eli
kansan varoilla, samanaikaisesti kun leipäjonomme kasvavat.

Moraali on vieras sana monessakin ministeriössä silloin kun omaa etua ajetaan.

13

412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qw

      Miten asian saisi heidän vaaliohjelmaansa ellei se siellä ole?
      Aloittja on varmaan vihkiytynyt asiaan perusteellisesti niin hän varmaan voisi lähestyä Timo Soinia vaikkas sähköpostilla. Osoitteen saa eduskunnan puhelinkeskiksesta / vaihteesta. Soinihan on vielä europarlamentissa.

    • illluminatus

      ei riitä mikään, vaan eri porsaanreikien kautta tulee rahaa puoluevallan pönkittämiseen...

    • kurinpalautus

      Kulukorvaukset kuitille.
      Vapaa matkustusetu pois.
      Eläkettä vasta eläkeiässä.

      Työaika kuten muillakin - täysistuntoihin osallistuttava. Ylipitkät lomat - kesä, joulu, pääsiäis,.. mitä niitä nyt on - pois!

      • Säännöt uusiksi

        juuri näin,
        kulukorvauksilla keplotellaan EIKÄ KUKAAN PUUTU SIIHEN.
        Täysiistunnoista voi olla pois EIKÄ KUKAAN PUUTU SIIHEN.
        Vapaa matkustusetu pois vaikka kuinka panettais, niin bordellireissuja en hyväksy kansan maksettavaksi myöskään.

        ja ELÄKETTÄ vasta eläkeiässä eikä kuten nyt "jos ei työllisty" niin saa eläkettä.


    • Kyllä vaan!

      Myös avustajat valitaan vaaleilla - 50 seuraavaa varasijoilta edustajan avustajaksi. Ei enää oteta kumminkaimanserkun flikkaa taikka poikaa!

      • ei ole mullakaan

        nykytekniikalla pitää kansanedustajan pärjätä ilman avustajaa, tuokin toimi on
        näitä keksittyjä työpaikkoja juuri kumminkaimanserkuille. Ilman avustajia
        on selvitty aikaisemmin ja silloin tiedon hankinta sekä tuottaminen oli paljon työläämpää.


      • Luin jostain että
        ei ole mullakaan kirjoitti:

        nykytekniikalla pitää kansanedustajan pärjätä ilman avustajaa, tuokin toimi on
        näitä keksittyjä työpaikkoja juuri kumminkaimanserkuille. Ilman avustajia
        on selvitty aikaisemmin ja silloin tiedon hankinta sekä tuottaminen oli paljon työläämpää.

        Kataisella on 8 avustajaa.


    • kansan ääni

      ensimmäisenä voisi lakkauttaa koko valtionvarainministerin toimen ja siirtää Katainen työttömyyskortistoon,
      kyllä hän Siilinjärveltä sijaisopettajan toimen saa:)

      Näin loppuisi älytön tuhlailu ja prioreettit valtion rahankäytöstä voisi
      laittaa kansanäänestyksen alle.

      Sitten katsottaisiin mistä kansa toivoo säästettävän ja mihin satsattavan.

      Eikä hätää, saamme varmasti vvm. joka ei huonommin voi asioitamme hoitaa kuin nykyinen.

    • Kansanedustajille on

      kaikki matkat ilmaisia vaikka taksilla ajaisi siilinjärvelle mutta kumminkin tulee pari tonnia verottomana kuukaudessa eikä tartte kuitteja säilytellä veroilmoitukseen.

    • samat säännöt

      Ensimmäisen kauden edustajat voisivat pestinsä aloittaa 6 kuukauden palkattomalla harjoittelulla 9 euron ylläpitokorvauksella! Sitten katottais onko hommista tullut mitään, että pääseekö jatkoon vai nostetaanko varasijoilta uusi tyyppi harjoittelemaan edustustehtävää!

      • Suomen Perustuslaki

        Kansan- ja maanpetturit ovat Suomen Perustuslain vastaisesti nostaneet palkkaa yhtäaikaa Suomen Valtiolta ja Bilderbergiltä. Tämä on iso kupru Suomen Valtiota vastaan, siitä kuuluisi tulla kovat syytteet rangaistuksineen Valtakunnanoikeudessa.

        Korruptioministerit ovat nostaneet omia palkkojaan ja saaneet monikansallisten tuhomonopolien yhteenliittymä-Bilderbergiltä muhkeat pankkitilit Sveitsiin. Suojelevatko talousrikostutkijat tai poliisijohto korruptiopoliitikkoja , erityisesti jos he ovat kokkareitten, kepun tai sdp:n riveistä ? Miksi ?


    • epärehellinen

      kansalta kätevästi verovapaana korvauksia keinottelemalla asuinpaikastaan:

      Edustajan kotipaikasta riippuen hän saa kulukorvausta 30 prosentin (986,81 euroa), 40 prosentin (1 315,75 euron) tai 55 prosentin (1 809,15 euron) mukaan. Edustajalle, joka on valittu muusta kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiiristä, suoritetaan kulukorvaus 40 prosentin mukaan laskettuna. Jos edustajalla on muussa kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiirissä olevan asunnon lisäksi edustajantoimen hoitamista varten omistus- tai vuokra-asunto Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa tai Vantaalla, suoritetaan kulukorvaus 55 prosentin mukaan laskettuna. Uudenmaan vaalipiiristä valitun kansanedustajankulukorvaus lasketaan 40 prosentin mukaan, jos hänen asuntonsa on yleistä kulkutietä käyttäen kauempana kuin 30 kilometrin päässä Eduskuntatalosta. Pääkaupunkiseudulla vakinaisesti asuvien kansanedustajien kulukorvaus lasketaan 30 prosentin mukaan


      ...eikä hän ole ainoa!

      • Valtakunnanoikeuteen

        Taitavat olla miljoonia, jota kansan- ja maanpetturit ovat vieraitten valtojen etujen ajamisesta palkkioksi saaneet.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1887
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1574
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1296
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1234
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1222
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1186
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1170
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1150
    Aihe