Naapuritalon pihassa temmeltää muiden lasten perässä n.2-vuotias pikkutyttö joka kirkuu...kirkuu ja kirkuu, sellaisella pienen tytön kimeällä äänellä. No, kyllästyin kuuntelemaan ja siitähän seurasi sitten hiukan kiivas-sointuinen keskustelu naapuriston isien kanssa. Heidän lapsensa ei osaa vielä puhua joten hän ilosta kirkuu, ei kikata, ei kiljahtele vaan kiljuu kurkku suorana, voi hyvä hyssäys. Koitin selvittää heille, että kirkuminen on hälytysääni, ei ilon osoitus.
Juttelin asiasta sitten ystäväni kanssa ja hän kertoi nuoruudestaan tositapauksen.
Hänen tuttunsa lapsi oli kova kirkumaan ja joskus äitikin innostui kirkumaan takaisin. Eräänä päivänä äiti oli sitten ottanut taloustikkaat ja etsinyt jotain yläkaapista, mutta horjahtanut ja pudonnut pahasti selälleen. Kipu oli ollut hirveä ja hän oli tajunnut, että nyt ei saa liikua. He olivat sitten yhdessä tytön kanssa alkaneet huutelemaan apua ja kirkumaan niin kovaa kuin jaksoivat, ei mitään hyötyä, kirkuivat, kirkuivat, ei mitään tapahtunut. Äiti oli yrittänyt saada tytön tuomaan puhelimen jotta voisi soittaa apua ( elettiin lankapuhelin aikaa), tyttö ei yltänyt puhelimeen ja äiti käski sitten vetää puhelin alas johdosta, se onnistui mutta johto ei riittänyt äidille asti. Äidin oli pakko hissuksiin hinautua puhelimen luokse, joka oli sitten vahingollista selälle.
Äiti jäi pyörätuolipotilaaksi, mutta sen jäkeen ei tyttö saanut enää kiljua, koska äidin kysyessä sitten naapureilta, että eivätkö olleet kuulleet kiljumista, olivat kyllä, mutta olivat jo niin tottuneet siihen etteivät reagoineet mahdolliseen tositilanteeseen.
Siis mitä tästä opimme, kiljuminen, huutaminen ja muu kova ääni on tarkoitettu hälyttämään jostain asiasta, vaarasta tai herättämään ympäristön huomion esimerkiksi avuntarpeesta.
Siis, hyvät äidit ja isät, kieltäkää lapsianne kirkumasta ja huutamasta turhaan, joskus voi heille sattua pahasti, eikä kukaan enää reagoi, onko sitten hyvä. Normaali lasten leikkiääni on eriasia, siellä kyllä kiljahdellaan ja huudellaan, vaan nyt tarkoitankin jatkuvaa kovaa ääntä, se ei ole millekkään nisäkkäälle normaalia. Entisenä invataksina kyllä tiedän, että kehitysvammaiset eivät useinkaan osaa komminikoida muuten kuin kiljumalla, mutta ettehän halua lastenne käyttäytyvän kuin kehitysvammaiset.
Juttelin asiasta sitten ystäväni kanssa ja hän kertoi nuoruudestaan tositapauksen.
Hänen tuttunsa lapsi oli kova kirkumaan ja joskus äitikin innostui kirkumaan takaisin. Eräänä päivänä äiti oli sitten ottanut taloustikkaat ja etsinyt jotain yläkaapista, mutta horjahtanut ja pudonnut pahasti selälleen. Kipu oli ollut hirveä ja hän oli tajunnut, että nyt ei saa liikua. He olivat sitten yhdessä tytön kanssa alkaneet huutelemaan apua ja kirkumaan niin kovaa kuin jaksoivat, ei mitään hyötyä, kirkuivat, kirkuivat, ei mitään tapahtunut. Äiti oli yrittänyt saada tytön tuomaan puhelimen jotta voisi soittaa apua ( elettiin lankapuhelin aikaa), tyttö ei yltänyt puhelimeen ja äiti käski sitten vetää puhelin alas johdosta, se onnistui mutta johto ei riittänyt äidille asti. Äidin oli pakko hissuksiin hinautua puhelimen luokse, joka oli sitten vahingollista selälle.
Äiti jäi pyörätuolipotilaaksi, mutta sen jäkeen ei tyttö saanut enää kiljua, koska äidin kysyessä sitten naapureilta, että eivätkö olleet kuulleet kiljumista, olivat kyllä, mutta olivat jo niin tottuneet siihen etteivät reagoineet mahdolliseen tositilanteeseen.
Siis mitä tästä opimme, kiljuminen, huutaminen ja muu kova ääni on tarkoitettu hälyttämään jostain asiasta, vaarasta tai herättämään ympäristön huomion esimerkiksi avuntarpeesta.
Siis, hyvät äidit ja isät, kieltäkää lapsianne kirkumasta ja huutamasta turhaan, joskus voi heille sattua pahasti, eikä kukaan enää reagoi, onko sitten hyvä. Normaali lasten leikkiääni on eriasia, siellä kyllä kiljahdellaan ja huudellaan, vaan nyt tarkoitankin jatkuvaa kovaa ääntä, se ei ole millekkään nisäkkäälle normaalia. Entisenä invataksina kyllä tiedän, että kehitysvammaiset eivät useinkaan osaa komminikoida muuten kuin kiljumalla, mutta ettehän halua lastenne käyttäytyvän kuin kehitysvammaiset.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä vaan noita herttaisia kultsipuppeleita on, jotka ei osaa olla kiljumatta. Ja äiskät eikä iskät tee mitään!
Samaa olen ihmetellyt, että miksi pienistä ihmisistä lähtee niin kamala ääni.
Joutuvatko päivähoidossa ylittämään melutason saadakseen huomiota?
Vai mistä johtuu?
On vanhempien tehtävä opettaa jälkikasvulleen käytöstavat.
Tee mikrofoniin pellistä iso ratti, äänen keräimeksi, ja nauhoita sitä kirkumista, ja kun taas alkaa kuulua pihalta sama ääni, pukkaa soitin ikkunasta, ja väännä täysille, toivottavasti sulla on boosteri apuna. -Kyllä vanhemmat lapsensa äänen tuntee, kaiuttimistakin ja ällistyvät, että miten se heidän kaunisääninen lapsensa tuommoset tehot löysi, ja sitten äkkiä kaiuttimet sisälle piiloon:)
Joopajoo. Aloin nääs kirkumaan täältä takaisin, niin isät tulivat tuohon aidan taakse kysymään vihaisena miksi kiruin? Siitä se taas alkoi varsinainen keskustelu, ei heissä ole mitää vikaa, vain minussa jos elämöin, iso ihminen. Sitten pistin aina kuljumisen kuullessani stereot täysille ja tänään ei ole muksu kirkunut, meniköhän perille, en tiedä.
Minulla on kolme koiraa, ne täytyy pitää hiljaisina, tosin haukkuvat kyllä n. 2 minuuttia kun lähdetään ulos, mutta muuten ovat hiljaisia, joten, saako lapset, joskus aikuiset naisetkin, kiljua, mutta koirat eivät saa haukkua, kas siinäpä pulma.