Tuli tuossa katsottua "Muslimi elämää" ykköseltä. Ihan mukavaa porukkaa näytti nuo muslimit olevan ja olivat kohteliaita, niin suomalaiset vaan kyseli näistä "ottaisitko toisen vaimon?","kuuluuko islamiin kunniamurha" Ihan niinkuin se heille kuuluisi? Yksikin noista suomalaisista oli strippari ja kukaan ei ole tietääkseni kysynyt häneltä että "kuinkas monen miehen kanssa hän aikoo maata tässä kuussa?"
Oliks Ylen pakko ottaa jotain trukkikuskeja, baarimikkoja ja strippareita tuonne ohjelmaan? Missä ovat ne 90% suomesta jotka on edes käynyt amiksen? Tuolta porukalta ei vois edes muuta odottaa kuin epäkohteliaisuuksia niitä kohtaan jotka ei ajattele tai käyttäydy samalla tavalla.
Toisaalta myös ymmärrän näiden ihmisten näkökantoja, kun osa on rankoissa duuneissa päivästä toiseen ja ulkomailta muutetaan suomeen asumaan työssäkäyvien verorahoilla.
Muutenkin näiden ihmisten jotka osallistui tuohon ohjelmaan, ni olis voinut nyt itse vähän ottaa selvää islamista ennenkuin liittyvät siihen.
Se homokin siinä veti herneen nenään kun yhtäkkiä hokas et pitää olla kaksi viikkoa ilman seksiä. Siis missä kolossa nuo ihmiset oikein elävät? Eihän edes kristinuskossa ole homoilu sallittu, ja tyyppi oli vielä kristitty.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Mitäpä muutakaan.
Vai olivat muslimit mielestäsi mukavia. Tätä jaksoa en katsonut, mutta aikaisemmat kylläkin. Muslimit arvostelivat kovin sanoin osallistujia ties mistä. Ihan sairasta alkaa meuhkaamaan sianlihasta, kun itse tappavat eläimet halal-teurastuksessa. Ihan sairasta meuhkata juomisesta, kun tämä Hajjar ei ylensyöneenä meinannut tuoliinsa mahtua. Ja ihan saatanan sairasta käskeä naisten peittää itsensä kaapuihin, jotta miehet ei saa "synnillisiä ajatuksia" päähänsä.
Mitä ammattikoulu tähän asiaan liittyy? Kysyn vaan. Vai oletko sitä mieltä, että joku imaamin "koulutuksen" saanut heppu on pätevämpi puhumaan mistään mitään, kuin ammattikoulun käynyt puuseppä tai autonasentaja?
"Ja ihan saatanan sairasta käskeä naisten peittää itsensä kaapuihin, jotta miehet ei saa "synnillisiä ajatuksia" päähänsä."
Jaa, en minä aikaisempia katsonut. Mitäs siellä oli?
"Ihan sairasta meuhkata juomisesta, kun tämä Hajjar ei ylensyöneenä meinannut tuoliinsa mahtua."
No eihän islamissa kielletä ylilihavuutta(kai)? Kyllähän tuommoinen on vähän eri asia kuin alkoholilla läträily.
"Ja ihan saatanan sairasta käskeä naisten peittää itsensä kaapuihin, jotta miehet ei saa "synnillisiä ajatuksia" päähänsä."
No mun mielestä tuo on ihan kaunis ajatus, siis ainakin että ei sitä rintaväliä tarvitse näytellä. Eihän muslimit naamaansa suomessa peittele. Joo kyllä jossain toisessa maassa on eri systeemit ja niitä voiskin vähän torua tuosta naaman peittelystä. Toisaalta jos nainen itse haluaa peittää enempi niin oma valintansa.
"Mitä ammattikoulu tähän asiaan liittyy?"
Semmoinen kokemus vaan näistä jutuista että koulutetummat ja/tai huonosti koulussa menestyneet on näitä pitkäaikaismarisijoita joille mikään ei kelpaa ja kaikki muutos on kuin jotain maailmanlopun vastustamista.
"Vai oletko sitä mieltä, että joku imaamin "koulutuksen" saanut heppu on pätevämpi puhumaan mistään mitään, kuin ammattikoulun käynyt puuseppä tai autonasentaja?"
Jos kyseessä on hänen uskontonsa. Kuuntelisin mieluummin näistä tavoista asiantuntijaa kuin koko uskonnosta tai tavoista tietämätöntä, vaikka tuolla asiantuntijalla oliskin puolueellinen näkemys. Puolueeton näkemyshän olis paras mutta sellaistapa ei tainnut olla. Pelkkiä pitkäaikaismuslimeja ja emmätiedä tyyppejä.
Olishan tuo ollut kiva jos joku islamiin paremmin ulkopuolisesti perehtynyt olis osallistunut tuohon.
meinasin siis lainata tuossa ekaassa:
. Muslimit arvostelivat kovin sanoin osallistujia ties mistä
"No eihän islamissa kielletä ylilihavuutta(kai)? Kyllähän tuommoinen on vähän eri asia kuin alkoholilla läträily."
Miten eri asia? Nytkö sinuun on uponnut islamin pyhät säännöt?
"No mun mielestä tuo on ihan kaunis ajatus, siis ainakin että ei sitä rintaväliä tarvitse näytellä. Eihän muslimit naamaansa suomessa peittele. Joo kyllä jossain toisessa maassa on eri systeemit ja niitä voiskin vähän torua tuosta naaman peittelystä. Toisaalta jos nainen itse haluaa peittää enempi niin oma valintansa."
Ai jaa. Vai kaunis ajatus. Vai on rintaväli nyt sinun mielestäsi kamala asia. No perkeleen palikka, muista sitten ettet ensi kesänä mene uimarannalle niitä kahta rintakarvaasi näyttelemään. Ei jumalauta miten on poikasia helppo älyttää. Sääliksi käy. Mikä sinun seuraava uskontosi mahtaa olla, kunhan tuosta haaremifantasiastasi selviät?
"Olishan tuo ollut kiva jos joku islamiin paremmin ulkopuolisesti perehtynyt olis osallistunut tuohon."
Siellähän oli se Lehtinen. Ihan taatusti suomalainen islamiin kääntynyt islamin tarkkaan tunteva nainen.
Mitä oikein sekoilet?? Eihän lihavuudella ja alkoholin käytöllä ole mitään yhteyttä. Minullakin on vaari parisen kymmentä kiloa ylipainoinen, eikä juo alkoholia lainkaan. Muisra että kyllä känniin pääsee vähemmälläkin deseillä, kunhan juoma on vahvempaa.
Uimaranta on kuule pikkasen eri asia. Eihän saunassakaan olla vaatteet päällä.
En tiedä mitä mössöjä olet vetänyt mutta kyllä mä attena olen meinannu pysyä.
on terveydelle vaarallisempaa kuin alkoholinkäyttö. Aloituksesi oli kyllä typerä. Alat kehumaan muslimeja, jotka haukkuvat suomalaisia lähes kaikesta. En voinut uskoa silmiäni kun ateisti kirjoittaa tuollaisen aloituksen. No, tyylinsä kullakin.
Alkoholi aiheuttaa paljon enemmän yhtiskunnallisia ongelmia kuin liikalihavuus. Silloin kun liikasyönti aiheutta julkista oksentelua, työpaikkojen menettämistä, auton lasien rikkomista, mustia silmiä, liikennekuolemia yms. niin sitten perun puheeni.
mutta sinä olet tosiaan liikaa syönyt, jos kaksikymmentä kiloa ylipainoa. Mietis vähän mikä riski sinä olet julkiselle terveydenhuollolle.
Parempi tosiaan onkin, jos et juo ollenkaan jos se aiheuttaa mainitsemiasi vahinkoja. Ei kannata juoda, jos ei osaa ottaa kohtuudella. Joko on rukousmatto hankittuna?
Hauska nähdä että ateistitalibanejakin löytyy jotka eivät suostu kuuntelemaan vaan tukkivat korvat ja huutavat oikeassa oloaan. Nyt pitää vielä turvautua nimittelyynkin?
Kyllä jonkun muun uskon opit voivat olla hyviä vaikka niiden välityskeino ei.
sinä haukuit suomalaiset. Muistin virkistämiseksi.
"Tuli tuossa katsottua "Muslimi elämää" ykköseltä. Ihan mukavaa porukkaa näytti nuo muslimit olevan ja olivat kohteliaita, niin suomalaiset vaan kyseli näistä "ottaisitko toisen vaimon?","kuuluuko islamiin kunniamurha" Ihan niinkuin se heille kuuluisi? Yksikin noista suomalaisista oli strippari ja kukaan ei ole tietääkseni kysynyt häneltä että "kuinkas monen miehen kanssa hän aikoo maata tässä kuussa?"
Oliks Ylen pakko ottaa jotain trukkikuskeja, baarimikkoja ja strippareita tuonne ohjelmaan? Missä ovat ne 90% suomesta jotka on edes käynyt amiksen? Tuolta porukalta ei vois edes muuta odottaa kuin epäkohteliaisuuksia niitä kohtaan jotka ei ajattele tai käyttäydy samalla tavalla.
Toisaalta myös ymmärrän näiden ihmisten näkökantoja, kun osa on rankoissa duuneissa päivästä toiseen ja ulkomailta muutetaan suomeen asumaan työssäkäyvien verorahoilla.
Muutenkin näiden ihmisten jotka osallistui tuohon ohjelmaan, ni olis voinut nyt itse vähän ottaa selvää islamista ennenkuin liittyvät siihen.
Se homokin siinä veti herneen nenään kun yhtäkkiä hokas et pitää olla kaksi viikkoa ilman seksiä. Siis missä kolossa nuo ihmiset oikein elävät? Eihän edes kristinuskossa ole homoilu sallittu, ja tyyppi oli vielä kristitty."
Lue uudestaan keitä arvostelit. Strippareita, trukkikuskeja, baarimikkoja ja homoja. Ovatko he muka huonompia ihmisiä kuin allahia kumartelevat kikkelinsilpojat??????
Koska YLEltä tulee ohjelma, jossa muslimit kokeilevat kristittyjen tai ateistien elämää?
Voin itse itse vastata ettei koskaan, sillä sitten alkaisi päitä putoilemaan, koska islam käskee teloittamaan apostaatit.
Yle on kommareiden virallinen propaganda-kanava ja EU on uusi Neuvostoliitto. Vasemmiston islam-kiima on puolestaan vanha juttu.
"Koska YLEltä tulee ohjelma, jossa muslimit kokeilevat kristittyjen tai ateistien elämää?"
Tuohan olis muuten erinomainen formaatti.
Kannatetaan!
Olis kuin seurais jotain raittiusohjelmaa jossa tyyppien pitää olla kuukausi juomatta.
"Kolme päivää olen ollut rukouksetta ja kovin pistää nyt polvesta ja haluais mennä lattialle kumara asentoon..."
"Kannatetaan!"
Valitettavasti tuollaista ei ikimaailmassa tule, koska YLE on niin vasemmistolainen.
http://avoinyle.fi/www/fi/organisaatiotietoa/hallintoneuvosto.php
nosto