En ymmärrä miksi nuori Suomen kansalainen ei ole valmis puolustamaan maataan asein. Peloittaako tetä tarttua aseeseen? Olen 50 ja valmis puollustamaan. Vaikka olen vanha. Miksi ei ole enään sellaisia, kun oli aikanaan "sotkusssa" miehiä. Vätykset.
Nimim.
-Suomen puolesta
Nimim.
-Suomen puolesta
Vastaukset 22
Vanhimmat
Minäkään en ymmärrä miksi olet valmis tarttumaan korruption ja vallanpitäjien taistojen takia aseisiin. Maailma ei ikinä muutu paremmaksi jos aseisiin tartutaan. Viisas mies välttää fyysisen väkivallan ja taiston, sillä todellinen voitto on pystyä olla tarttumatta aseeseen kuolemankin edessä ja pitää kiinni väkivallattomuuden aatteesta. Olen sen verran erilaisia ihmistyyppejä eläessäni nähnyt ja syventynyt idän aatteisiin, että olen löytänyt rauhan. Ja tämän rauhan myötä olen ymmärtänyt, että ennemmin kuolen kuin itse tapan. Itse tappamalla jatkan väkivallan kierrettä, joka on ihmislajille tyypillinen sairaus. TUo mieletön väkivaltaisuus ja riisto, jonka luullaan loppuvan vielä suuremalla väkivallalla ja uhkailulla.
Hyvä että kaltaisiasi hyödyllisiä idiootteja on ja tulee aina olemaan. Itse olen aina valmis tappamaan säilyäkseni itse hengissä. Eikä siinä ole mielestäni mitään väärää.
Tappamisessa ei ole mitään väärää? Kuinka luulet ikinä saavasi rauhaa tappamalla? Todellinen rauha syntyy ihmisten sydämmissä, halu olla vahingoittamatta yhtäkään elävää olentoa. Rauha ei synny provosoimalla ja sotimalla. Kun ihminen pääsee harmoniaan itsensä kanssa, hän ymmärtää ykseyden kaiken välillä. Elämä ja kuolema ovat vain raja-aitoja, eivät sen kummempaa. Suurempaa sankaruutta ja rohkeutta ei ole kuin kieltäytyä tappamasta kuoleman edessä.
Keneltä ja ketä vastaan? Missä se sota on? Kerro!
Ei Suomella pelkällä asenteella puolustettaisi vaan hyvällä fyysisellä ja henkisellä kunnolla.
"Olen 50 ja valmis puollustamaan. "
Eri asia on, että sä olet valmis, mutta onko Puolustusvoimat ottamaan sinut palvelukseen jos sota syttyisi. Ne eivät huoli rampoja, eikä Ramboja.
Saat puolestani olla siellä ulkosalla, kun kerran olet noin "valmis puolustamaan". Väestösuojiin ei ole ainakaan tuollaisilla mitään asiaa.
Kuulut nostoväkeen -juna meni kohdaltasi jo! Ikävä tuottaa pettymys, koska sankarihautaan et pääse!
Yksikään valtio ei ole sen arvoinen, että sen puolesta henkeäni alkaisin riskeeraamaan. Jos se tekee minusta vätyksen Sinun silmissäsi, olkoon näin.
kuollut ja kuopattu, niinkuin muutkin kansallisvaltiot. Tulevaisuudessa maailma on yhtä rajatonta, puutetta kärsivää kriisialuetta, jossa pienet klaanit taistelevat toisiaan vastaan niikuin Somaliassa on aina tehty. Ei ole Natoa eikä EU:ta, ainoastaan pelkkiä romahtaneita valtioita. Ja valtava määrä keskenään eripuraisia ihmisiä, joille ei enää ole edes ruokahuoltoa.
minäkää.
mitähän sivarit, eikö sitä voisi tehä niin et käy armeijan eka ja sit vasta menee peseen pappojen perseitä
sittehän voitte tehä sitä vaikka loppu elämänne. eikös se oo työtä.
ja sitte teillä on jotai mistä puhua pappojen kaa.
Ensinnäkin aloittajan sopii miettiä, oliko Arndt Pekurinen vätys? Tämä mies, joka kieltäytyi tarttumasta aseeseen, vaikka aseella uhattiin. Omathan hänet sitten ampuivat.
Toisekseen sinä, joka ehdotat, että ensin armeijaan sitten "peseen pappojen perseitä" saisit myös ajatella Arndt Pekurista. Oletko miettinyt, että sivari ei ole sivari jos hän menee armeijaan.
Kaiken lisäksi puhut "pappojen perseiden pesusta" jotenkin halventavasti. Itse et varmaan olisi valmis antamaan vanhuksille ihmisarvoista elämää. Tosin jos sivarilla ei ole alan koulutusta, häntä ei laiteta pesemään ketään.
Muutenkin, miksi haluaisin tehdä jotain tuollaista työtä loppuelämäni? Kyllä, se on työtä, arvokasta sellaista, mutta en näe mitä tekemistä sivariudella on asian kanssa. Minulla oli koulutus ja ammatti siinä kohtaa,kun sivariin menin, ja jälkikäteen työllistyin oman alan hommista. Sivarissa tein täysin eri duunia.
"mitähän sivarit, eikö sitä voisi tehä niin et käy armeijan eka ja sit vasta menee peseen pappojen perseitä "
Herra Yliluutnantti, te ette tiedä mitään siviilipalveluksesta. Sivarissa on teille niitä pilkallisia stereotypioita ja kuvittelette että jokainen sivari suorittaa palveluksensa vanhainkodissa tai sairaalassa pesemällä pappojen perseitä. Sanonko mitä te teette varuskunnassa ja sotaharjoituksissa? Joko ammutte maalitauluun tai tapatte toisenne.
Itse en pessyt sivarin aikana kertaakaan pappojen perseitä vaan kuljetin niitä pappoja lähinnä sairaalaan ja sairaalasta vanhainkotiin kaikella kunnioituksella heitä kohtaan.
Se ase tekee varmaan ihmisestä niin ylimielisen ja laput silmillä kulkevan idiootit, josta tulee hyvin ahdasmielinen ja hyvin kapeakatseinen henkilö, joka ei lopulta näe kuin kauniin oman kuvansa peilistä! Eikö se armeija teidän mukaanne tulisi nimenomaan opettaa sitä, että erilaisuus on hyveeksi. Mutta onko se "erilaisuuden hyve" vain siinä vaiheessa hyväksyttyä, mikäli ihminen tarttuu aseeseen.
Ei noilla suomalaisilla aseilla enää kuuhun mennä, kuten olen täällä just puhunut. Nekin vanhenee?
http://www.puolustusvoimat.fi/portal/puolustusvoimat.fi/!ut/p/c5/xZFLj6JAFIV_iz9Aq4CCgiVKWYoWKAUqbIivaZ6Cgeb165ukM8ls2lnNeE_u6uTeLzkHBGDU49zEH-c6Lh7nDJxAoIRUVNSVCQXN3rA5XNtbeMDbnbCwJXAEJ4hCnvTlekgHJxmcnZW2Qm3oLTNIxwiEbLAYTzuTp9XA00KwYNwzMh0NTTgs90TXmxO9-JPxV_CKRuFrHwrfviKRDbEoEuhugeCaG57meliinvLy3nbwtw9_GB0Ca1Xkd-CDAP_0RbQRcH9nUlQuF5-Cfu0XYzxeuE-GgFleC8d4OuaOS1SJGSbjnrzlsOi5V0ErjQdGeglWPbst96smSS5_YypvYMpvYOL_z0Rv6BO9oU_0b_o0QRBf8ll7zWdwJkqyKkkygliQMcICAsfIrzApTJ3ox0avaIrNSCEJ7ZwsyqId9NTu0mo5CnKzFJoTru_1bbc3kEumIZY-U-1G2KYjN7-IVg_Ll0gBjXYoZcTnZNpmYnhl81u8gfDzzDO6Lmvu2x93MbJCMSRquUZlm8fzmNJpQuZSdj049rbZyb8OLmXJsZe8a_lQ8Z0fA62e6stl_nzqE1DmTUmcVSuof6qdfAF0IMOm/dl3/d3/L2dBISEvZ0FBIS9nQSEh/?pcid=7c1e18004405a661badbff2be70b87a8
aloituksesi on täyttä paskaa. Ja 'sotkun' (soden) työntekijät ovat naisia, sotilaskotisisaria.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaskotiyhdistys
Haukut ihmisiä vätyksiksi, vaikka itse olet sellainen, oikea vellipersevätys.
Pelottaako meitä, että joku työntää aseen piipun ohimollemme ja laukaisee? Mitä veikkaat?
Oletko koskaan ajatellut mikä elämässä on tärkeää? Minä en piittaa uskonnoista, koska ne ovat todennäköisesti täyttä roskaa. Mitä siis jää jäljelle kun ei ole kuoleman jälkeistä elämää. Tämä elämä ja siitä nauttiminen luonnollisesti.
Elämä on tärkeintä mitä meillä on, joten en heitä sitä hukkaan mistään hinnasta ja riskeeraan sitä erittäin harkiten. Sotimaan lähteminen on ehkä itsemurhan jälkeen typerintä mitä voi tehdä jos haluaa elää.
Minulle ei mikään maa ole niin tärkeä, että riskeeraisin henkeni sen takia. Jos joku todella on niin ahne, että haluaa mitättömään Suomeen hyökätä ja sen valloittaa niin en minä aio laittaa vastaan. Tottakai se on minun kannaltani hienoa jos jotkut haluavat näin tehdä. Mielestäni valtio ei voi tällaiseen kuitenkana ketään pakottaa, vaan päätös pitää tehdä itse. Vaikka sumuttamalla huonoon päätökseen, mutta se tulisi silti tehdä itse.
Näin ollen en voi missään määrin kannattaa asevelvollisuutta. Tämä ei ole pelkästään vapaudenriiston kysymys, vaan ihan myös taloudellinenkin kysymys. Suomi häviää selvää rahaa asevelvollisuudella ja epätehokkaalla koulutuksella. Jokainen armeijan käynyt tietää kuinka paljon armeijassa on turhaa. Onhan tämän turhuuden perusteeksi keksitty vaikka ja mitä muka järkevää perustetta. Todellisuudessa ainoa peruste niiden olemassaololle on se, että puolustusvoimat haluaa enemmän rahaa. Rahaahan saadaan pitämällä ihmiset siellä pidempään.
Armeijan kuntokoulutus on yksi suurimpia seikkoja, joka kuluttaa aikaa turhuuteen. Puolen vuoden tai vuoden kuntokuuri ei yksinkertaisesti riitä loppuelämäksi ja sen vaikutukset katoavat yhtä nopeasti kuin ne ovat tulleetkin. Puhumattakaan siitä, että armeijan kuntokoulutus ei ole edes tehokasta taikka oikeaoppista. Armeijan kuntoilu on itseasiassa jopa vaarallista ja aiheuttaa vuosittain paljon vammoja parhaassa iässä oleville miehille. Onko tässä sitten mitään järkeä kun kaikki tietävät avaimen onnistuneeseen kunnonkohotukseen olevan oikea motivaatio? Milloin pakottamisella on päästy pysyviin tuloksiin?
Epämotivoituneen ihmisen kouluttaminen on erittäin typerää. Onko tällaisen ihmisen kouluttamisesta mitään hyötyä kenellekkään? Heistä olisi paljon enemmän hyötyä maksamassa verorahoja siviilissä. Onhan se myös selvää, että varusteet eivät riitä tarpeen tullen koko reserville. Tästä syystä asevelvollisuus tulisi poistaa.
Vapaaehtoisia varmasti riittää kunhan he saavat jotain hyötyä käymästään palveluksesta. Porkkanoita on vaikka mitä jos niitä haluaa vain kehittää. Maanpuolustusvero on yksi mahdollinen vaihtoehto.
Hirvittävän provon hyökkäys! Nyt jokanen sivari-homo poteroon!
Mutku me ei haluta! Siellä on kylmää ja märkää. Sit se paha setä huutaa siin takana, vaan siksi ett sillä on kulmaa tai nappia.
EI siellä tappolaitoksessa ainakaan opeteta kirjoittamaan oikein(kös)?
On niitä monia siviilipuolen hommiakin, jossa on nyt kylmää ja märkää...eikä mua sellainen pelota vaikka sä niin kuvittelisitkin. Olen koulutukseltani sellainen, ettei mua tulisi pelottaa märkä tai kylmä.
Kyllä mä metsässä liikun mielelläni muutenkin esimerkiksi marjastamassa ja sienestämässä märässä ja kylmässä säässä saati ryömimässä suossa kylmässä ja märässä säässä. Siinä on huima ero? Mikset sä sinne mettään mene harrastamaan sitä ryömimistäsi nyt, kun siitä niin kamalasti pidät? Vai onko se reserviläisten MPKY:n toiminta nykyisin vaan sitä nuotiolla makkaran grillausta vai mitä?
Olet jo perunankuorimaosastolla. Kuten nyt 44-vuotias minäkin kohta. On ollut puhetta reservin vähentämisestä sillä, että yläikäraja laitetaan 35 vuoteen.
Rollaattorimummojen (ja meidän) laskemisella reserviksi ei tehdä armeijaa.
Joten kuoritaan me tässä yhdessä perunoita pojille ja jutellaan maanpuolustustahdon rapautumisesta. Meillähän sitä tahtoa riittää. Siinä kaikki.
paskan puhuja. Naama käy, vaikka et tiedä/tajua mistään mitään.
Reservin vähentäminen? Mitä vittua? Onko asevelvollisuuslakia taas joku vääntämässä uusiksi?
Jos puhuu reservistä, niin pitäisi edes jotenkin tajuta mitä se tarkoittaa.
Nykysysteemillä ikärajoja voi siirrellä ihan mihin lystää, niin aina riittää ukkoa loputtomasti mihin vaan.
Kun puhutaan reserviläisarmeijamme miesvahvuudesta, niin silloin jos puhutaan ikärajoista, niin kustaan kuulijaa suoraan silmään. Kyse on ihan muusta. Kyse on siitä montako miestä on varustauduttu varustamaan sotilaaksi ja vielä niin, että tämä on sijoitettu johonkin tehtävään, siihen suunniteltuun armeijaan, jolla tätä maata puolustetaan, jos rüssa hyökkää. Nykyisin operatiiviseen sotaan koulutettujen ja sijoitettujen (alle 35 v) tappajien määrä on tasan 100000. Loput sijoitetuista on aluepuolustuksessa, eli käytännössä jossain hevonperseessä piilossa koko sodalta keittelemässä pontikkaa. Siihen kelpaa ukko kuin ukko. Jos joku pelle (kenraali) itkee jostain armeijan pienentämisestä, niin se tarkoittaa pelkästään sitä, että esim 50000 rynkkyä joutaa myydä kehitysmaihin ja maastopukua, maastokenkäparia, telttaa, peltipaitaa, aika saatanan monta soppatykkiä, ym vastaavaa. Asevelvollisuus ei siitä muutu miksikään, tajuutko urpo? Samat sällit kutsutaan edelleen inttiin ja samat menee sivariin ja vankilaan, prkl.
Lisäksi kun katsotaan maanpuolustusjärjestöjen jäseniä, niin siellä on ihan kaiken ikäisiä. Kuitenkin suurin osa on vanhoja ukkoja, joille nuotiolla istuminen on paljon sopivampi harrastus kuin joku salibandy. Nämä ruutiukot eivät todellakaan ole mitään perunankuorijoita, vaan pontik... aluepuolustuksen perusta.
oma teltta? Lopeta se lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö ja painu vittuun tältä palstalta provoilemasta.
vaan sinun herättämiseksi. Arvasin että kyttäät täällä jatkuvasti mitä kirjoitan.
Mene sinä aseen kanssa tunturille ulvomaan Petsamoa takaisin jos huvittaa.
Minä korkkaan nyt kaljan ja aloitan ankaran laiskottelun.
En jymmärrä miksi haluat olla poliitikkojen pelinappula.
Jos Venäjänmaalla päätetään että nyt vallataan Suomi ja sieltä lammaslaumat tottelevat kuuliaisesti koska luulevat tekevänsä äiti Venäjälle jonkun palveluksen.
Täällä sitten toiset poliitikot päättävät että me puolustaudumme ja toiset lampaat tappavat verisesti venukkipoliitikkojen lähettämiä lampaita.
Pelinappulat kuolevat ja johtajat siirtelevät nappulajoukkojaan kartalla. Ottakaa huomioon että teillä ei ole kuin yksi (1) elämä.
Mä o pelkkä nappula. Tulkaa vaan ja ampukaa kuula kalloon. Mjulla on vaan yks elämä. Ottakaa se huomioon. Jenkä tajuu mitään. Mjä oon lammas. Mjääää