Voiko jostain

järkevästä syystä kieltäytyä ehtoollisesta ja voiko esimerkiksi joku muu toimentpide korvata ehtoollisen?
6218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ehtoollinen on lahja, johon ehtoolliseen hengellisesti ja muutenkin valmistautuneet uskovaiset osallistuvat. Kieltäytymisestä ei voi edes puhua, koska jos ei itse ole valmis, ei edes lähestytä pyhää pöytää.

Ja toiseen kysmykseen; ei.
Mutta jos tuntuu siltä, ettei ole valmis osallistumaan ehtooliseen, kannattaa käydä synnintunnustuksella, ja sitä kautta valmistautua ehtoolliseen.

Äänestä
  • synnintunnustus?

    Eikö edes tarttuva sairaus voi olla syynä ehtoollisesta kieltäytymiseen?Esimerkiksi vaikkapa sairaalabakteeri?
    Eikös sitä samoilla liinoilla ja lusikoilla ja siveltimillä käsitellä kaikki?

    Äänestä

  • OlaviLaula kirjoitti:

    synnintunnustus?

    Eikö edes tarttuva sairaus voi olla syynä ehtoollisesta kieltäytymiseen?Esimerkiksi vaikkapa sairaalabakteeri?
    Eikös sitä samoilla liinoilla ja lusikoilla ja siveltimillä käsitellä kaikki?

    äläkä kysele täältä! Tosin olen vuosikymmenet käynyt ehtoollisella ja juonut pyhitettyä vettä milloin missäkin maassa ja minkälaisista tankeista ja kipoista hyvänsä enkä ole koskaan saanut mitään tartuntoja tai tauteja, en edes turistiripulia!

    Äänestä

Sen kun vain jätät menemättä. Ei sitä väkisin kurkkuun kaadeta.

Äänestä
  • itselleni koskaan anteeksi jos vahingoittaisin yhtään ketään, en tapa edes muurahaisia ja ampiaisiakin juoksen karkuun...

    Mutta muuten tuntuu pahalle ajatella että se on Kristuksen veri...

    Äänestä

Ihmisilä voi olla erilaisia kiireitä ja muita syitä, joiden vuoksi ei tunne olevansa riittävän hyvin valmistautunut ehtoolliselle. Silloin kannattaa vain jäädä sinne kirkon takaosaan ehtoollisen ajaksi. Ei kukaan tule sinulta kysymään, että miksi.

Siitä huolimatta voi lopussa mennä suutelemaan ristiä ja hakemaan matkaeväsleivänpalan. Se kuuluu kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OlaviLaula kirjoitti:

järkevästä syystä kieltäytyä ehtoollisesta ja voiko esimerkiksi joku muu toimentpide korvata ehtoollisen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu