Israelilaisterroristit ampuivat viattomia

Kuusi palestiinalaista haavoittui eilen
Länsirannalla, Hebronin kaupungin lähellä
tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa. Ampujat
olivat israelilaisia.

Palestiinalaiset silminnäkijät kertoivat
uutistoimisto Reutersille, että tulitus kohdistui
autoon, joka kuljetti työmiehiä töihin. Ampujat
ajoivat tämän ajoneuvon rinnalle.

Israelin poliisin tiedottajan mukaan aseissa oli
käytetty ohjusten testauksessa hyödynnettäviä
ammuksia.

Israelin turvallisuusviranomaiset ovat nyt
myöntäneet, että palestiinalaisalueilla liikkuu
aseistettuja ryhmiä, jotka ovat tehneet useita
hyökkäyksiä palestiinalaisia vastaan.

Kiristyneeseen tilanteeseen tuskin saadaan kovin
nopeasti poliittista ratkaisua, sillä tänään
julkaistusta mielipidetiedustelusta käy ilmi,
että lähes 70 prosenttia israelilaisista
kannattaa Ariel Sharonin terroritekoja
palestiinalaisia vastaan ja he eivät halua
taivuttavan Yhdysvaltain vaatimukseen, jonka
mukaan Israelin olisi vedettävä pois joukkonsa
kuudesta palestiinalaisten hallinnassa olevasta
kaupungista.

Israel lähetti sotilaita suurimpiin Länsirannan
kaupunkeihin viime viikolla.
5222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minua kiinnostaisi tuo israelilaisille tehdyn
mielipidetiedustelun sanamuoto: kysyttiinkö
heiltä tosiaankin, että "kannatatko Ariel
Sharonin terroritekoja palestiinalaisia vastaan",
vai oliko tämä vain oma tulkintasi? Jos ei, niin
mikä lie ollut oikea kysymyksen asettelu?

Äänestä

Ottaa nuppiin sellanen kun länsimaitten tiedotus
välineet syyllistävät aina Israelin kaikista
asiosta Israel teki sitä ja tätä!! kertois
totuuden siitä mitä palestiinalaiset= rättipäät
tekee..Ne yrittäis aina jotain
itsemurha/terroriiskuja muuta Israelilla on niin
tehokas tiedustelupalvelu/armeija ettei läheskään
kaikki onnistu! Ja pienestä pitäen Rättipäille
opetetaan vihaamaan israelia ym länsimaita..millä
lähi itään voi tehdä rauhan jos pienestä pitäen
opetetaan vihaamaan..

Äänestä
  • Mutta hei miettikääpä voisiko tällaista sotaa
    tulla Suomen kaltaisessta kristillisessä valtiossa
    jossa on suurena enemmistönä yksi kansa. Vastaus
    on ei. Kumpaakin puolta voidaan moittia. Eikä
    ainakaan kiihko mielisten Juutalaisten tai
    Islamilaisten mielipiteet ole kristittyihin
    verrattuna kovinkaan ihmisystävällisiä.

    Äänestä

Ottaa nuppiin sellanen kun länsimaitten tiedotus
välineet syyllistävät aina Israelin kaikista
asiosta Israel teki sitä ja tätä!! kertois
totuuden siitä mitä palestiinalaiset= rättipäät
tekee..Ne yrittäis aina jotain
itsemurha/terroriiskuja muuta Israelilla on niin
tehokas tiedustelupalvelu/armeija ettei läheskään
kaikki onnistu! Ja pienestä pitäen Rättipäille
opetetaan vihaamaan israelia ym länsimaita..millä
lähi itään voi tehdä rauhan jos pienestä pitäen
opetetaan vihaamaan..

Äänestä

tämän saman tekstin on propagandaosasto
monistanut vähän joka palstalle

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jitzag Rabin kirjoitti:

Kuusi palestiinalaista haavoittui eilen
Länsirannalla, Hebronin kaupungin lähellä
tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa. Ampujat
olivat israelilaisia.

Palestiinalaiset silminnäkijät kertoivat
uutistoimisto Reutersille, että tulitus kohdistui
autoon, joka kuljetti työmiehiä töihin. Ampujat
ajoivat tämän ajoneuvon rinnalle.

Israelin poliisin tiedottajan mukaan aseissa oli
käytetty ohjusten testauksessa hyödynnettäviä
ammuksia.

Israelin turvallisuusviranomaiset ovat nyt
myöntäneet, että palestiinalaisalueilla liikkuu
aseistettuja ryhmiä, jotka ovat tehneet useita
hyökkäyksiä palestiinalaisia vastaan.

Kiristyneeseen tilanteeseen tuskin saadaan kovin
nopeasti poliittista ratkaisua, sillä tänään
julkaistusta mielipidetiedustelusta käy ilmi,
että lähes 70 prosenttia israelilaisista
kannattaa Ariel Sharonin terroritekoja
palestiinalaisia vastaan ja he eivät halua
taivuttavan Yhdysvaltain vaatimukseen, jonka
mukaan Israelin olisi vedettävä pois joukkonsa
kuudesta palestiinalaisten hallinnassa olevasta
kaupungista.

Israel lähetti sotilaita suurimpiin Länsirannan
kaupunkeihin viime viikolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu