Puoluetukea persuille

Miksi Lapuan kaupunki on ryhtynyt avustamaan keila-alan yritystä Downtown Blowning Oy:ta ?

Keilaajien tulisi itse rahoitaa harrastuksensa, eikä ryhtä keilaamaan verovaroi.

Keilayhtiön toimitusjohtaja on perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunna jäsen Lapualla .

Kunnallinen puoletuki ei ole lain mukaista. Tämä "haisee" pahasti.

Enää ei riitä Lapualla että Virkiää "maasoitetaan" vaan nyt jo osakeyhtiöitä verovaroin.
26821
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Mistäs nyt, kenkä puristaa kirjoittajalla?

Ei ole soveliasta näin avoimella syytteellä herjata ketään yrittäjää.

Tarkenna nyt syytöstäsi, mitä, koska, kuinka? ja kuinka liittyy puoluetukeen?

Tekis mieli kysyä puoluekantaasi oleko ???????????, mutta en viitsi,
sillä tällä palstalla p.... lentää jo muutenkin.

kysyy itsekin yrittäjä

Äänestä
  • Seon Liimatan ajama tuki tuki

    Äänestä

  • Kyseessä olevat yrittäjät ja yritys toivat yrityksen perustamisvaiheessa voimakaasti julkisuudessa esiin, etteivät tarvitse eivätkä tule hakemaan avustusta Lapuan kaupungilta.

    Nyt kaupunginhallituksen pöytäkirjat kertovat toista, korutonta kieltään asiasta.

    Mikä olikaan ko. yrityksen toimitusjohtajan Lapualla tunnettu sukunimi ?

    Äänestä

Selvää lapualaisten verovarojen väärikäyttöä. Kaupunginhallituksen ko. avustuspäätöksestä tulisi tehdä kuntalain tarkoittama oikasuvaatimus ja mahdollinen muutoksenhakuvalitus Vaasan hallito-oikeudelle.

Tälläin peli ei vetele. Persut näyttivät nyt "kyntensä" Lapualla, tekevät sitä ja puhuvat toista.

Tälläisellä vedätyksellä on persuille tulossa "rökäletappio" Lapualla seuraavissa vaaleissa.

Äänestä

Onko ko. yritys maksuvaikeuksissa, kun avustusasia otetiin ylinmääräisenä asiana kiireelliseti esityslistan ulkopuolelta kaupunginhallituksen käsittelyyn (6.9.2010 kh § 27) ja kh päätti maksaa 6.000 euroa ennakoon avustusta yritykselle kaupunginjohtajan esityksestä ?

Lapuan kaupungin toimialaan ei kuulu yritysten "pystyssäpito" ja yrittämisen riski.

Asiasta tulisi kannella myös eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Äänestä
  • Eikö kokoomus Saamitään aikaan

    Äänestä

Miksi "Lapuan totuuden torvi" kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Eero Liimatta ei puuttunut tähän mielivaltaan 6.9.2010 kaupunginhallituksen kokouksessa.

Liimatta on aikasemmin vastustanut menestyksellisesti Virkiälle myönnettyjä "puoluetukiasia" ja muita vedätyksiä.

Olen todella pettynyt Liimatan menettelyyn, koska ole häntä aikoinaan äänestänyt kaupunginvaltuustoon.

Äänestä
  • Eero Liimatta toimi jopa pöytäkirjan tarkastajana mainitussa kaupunginhallituksen kokouksessa 6.9.2010 pöytäkirjan mukaan.

    Ihmettelen vaan, miksi Liimatta ei puuttunut tähän mielivaltaan, mutta eihän "korppi korppia nokia" eikä perussuomalainen persua.

    Äänestä

Kuka viramies valmisteli ja esitteli asian kaupunginhallituselle ? Teko saattaa täyttä virka-aseman väärinkäytön tunnusmekistön toteutumisen.

Äänestä
  • Seinäjoelle ollaan suunnittelemassa keilahallia verovaroin Areenan tulevan jatkeen kellariin. Pitääs Lapualla kans vähän elinkeinomiähen kattua, että mikä yritys täällä kannattaa ja mikä ei. No, vanhan käytännön mukahan kolmas yrittäjä voi jo pärjätäkkin.

    Äänestä

  • pyörittäjäksi kirjoitti:

    Seinäjoelle ollaan suunnittelemassa keilahallia verovaroin Areenan tulevan jatkeen kellariin. Pitääs Lapualla kans vähän elinkeinomiähen kattua, että mikä yritys täällä kannattaa ja mikä ei. No, vanhan käytännön mukahan kolmas yrittäjä voi jo pärjätäkkin.

    sielä lapuan valtuustos,ja eikö sielä keillahallin pitäjällä oo samasukunimi? Tähän pitääs soveltaa sitä jääväys periaatetta.

    Äänestä

Aika outoa, että Lapuan kaupunki lähtee tukemaan kaupallista yritystä, jonka toimitusjohtaja on kaupinginvaltuutettu ja sivistyslautakunnan jäsen.

Näin ei mielestäni saisi menetellä.

Äänestä
  • Rehtiä ja reilua näyttää kaikki olevan. Kaupunki saa vastinetta rahoolleen, kun nuariso pääsöö kokeelemahan keilausta koululiikuntana.
    Kj: Kaupunginhallitus
    1.
    päättää, että oppilaiden käyntikertoja seurataan sivistyskeskuksessa.
    2.
    päättää, että oppilaiden omavastuu 2 euroa poistetaan, kunnes 5 euron mukaisesti laskettuna 1.200 käyntikertaa tulee täyteen.
    3.
    päättää, että keilahallin käytöstä tullut 6.000 €:n lasku voidaan maksaa ennakkona. Mikäli käyntikerrat eivät tule täyteen kuluvan vuoden aikana, voidaan käyttöä jatkaa vielä vuonna 2011.
    http://julkaisu.lapua.fi/dweb/kokous/2010403-27.HTM
    Paskan puhuminen ei oo yhtään kivaa kuunneltavaa

    Äänestä

  • Lyhtypylyväs kirjoitti:

    Rehtiä ja reilua näyttää kaikki olevan. Kaupunki saa vastinetta rahoolleen, kun nuariso pääsöö kokeelemahan keilausta koululiikuntana.
    Kj: Kaupunginhallitus
    1.
    päättää, että oppilaiden käyntikertoja seurataan sivistyskeskuksessa.
    2.
    päättää, että oppilaiden omavastuu 2 euroa poistetaan, kunnes 5 euron mukaisesti laskettuna 1.200 käyntikertaa tulee täyteen.
    3.
    päättää, että keilahallin käytöstä tullut 6.000 €:n lasku voidaan maksaa ennakkona. Mikäli käyntikerrat eivät tule täyteen kuluvan vuoden aikana, voidaan käyttöä jatkaa vielä vuonna 2011.
    http://julkaisu.lapua.fi/dweb/kokous/2010403-27.HTM
    Paskan puhuminen ei oo yhtään kivaa kuunneltavaa

    Paskapuhetta on se, että antaa sellaisen vaikutelman, että tuo 6000€ olisi myönnetty liikunnallisin ja kasvatuksellisin perustein. Kyseessähän on ilmiselvä verovaroista myönnetty yrittäjätuki.

    Äänestä

  • persusteet? kirjoitti:

    Paskapuhetta on se, että antaa sellaisen vaikutelman, että tuo 6000€ olisi myönnetty liikunnallisin ja kasvatuksellisin perustein. Kyseessähän on ilmiselvä verovaroista myönnetty yrittäjätuki.

    Lopeta jo tollo

    jäähalli osakeyhtiöltäkin vuoroja koululaisille. Ei tää oo sen kummempi juttu. Selvä kauppa.

    Äänestä

  • ,kaupunki kirjoitti:

    jäähalli osakeyhtiöltäkin vuoroja koululaisille. Ei tää oo sen kummempi juttu. Selvä kauppa.

    Eihän nua tollot tajua

    Äänestä

  • lolo--v-------- kirjoitti:

    Lopeta jo tollo

    Mee nyt käymäs jo pihallakin.
    Sama paskanjauhaja koko päivän istut ja päivystänyt keskustelupalstaa.
    Kirjoittanut melkein kaikki kommentit sama itkuiikka.
    Kyllä happi tekisi hyvää, kokeiles.

    Äänestä

  • Myös vaikka mersun niin sais rahaa hallinsa pyörittämiseen

    Äänestä

Ei olisi uskonut, että Lapuan perussuomalaiset lähtee
tälläiseen kähmintään.
Äänestin EU-vaaleissa Timo Soina, mutta nyt minun silmät
aukes kun kissanpojalla ja taidan jättää äänestämättä
eduskuntavaaleiisa tai äänestän kristittyjä.

Lapuan persut ovat pilanneet nyt koko perussuomalaisten maineen
ja suuren vaalivoiton.

Äänestä
  • Paavon kattoa vähä tarkemmin, kenellekkä antaa niitä RAHATUKKUJA vai mitä Paavo?. Ettei käy sitten niin kuin entisellä miehellä että osuuspankki viö kaikki kun ei pysty asiotansa hoitamaan.Siinä menöö niinkuin hukkahan veronmaksajien rahoja,onhan niitä varmempiakin yrittäjiä täälä lapualla jota pitääs tukia,ja jokka ei oo teheny 7 konkurssia.

    Äänestä

tästä samasta aiheesta on avattu jo monta keskustelua. olematoonta kirjoittelua.

Äänestä
  • Sun logiikan mukaan mistään aiheesta ei saisi tehdä kuin yksi aloitus. Eikö se kerro mistään, että samasta asiasta valitetaan useasti. Eikö silloin pitäisi katsoa peiliin, jos saa jatkuvasti valituksia samasta aiheesta? Mutta jos ei muuta puolustusta ole, niin kirjoittelu vaan jatkuu.

    Äänestä

  • tavallinenn kirjoitti:

    Sun logiikan mukaan mistään aiheesta ei saisi tehdä kuin yksi aloitus. Eikö se kerro mistään, että samasta asiasta valitetaan useasti. Eikö silloin pitäisi katsoa peiliin, jos saa jatkuvasti valituksia samasta aiheesta? Mutta jos ei muuta puolustusta ole, niin kirjoittelu vaan jatkuu.

    ottakaa ny asioosta selevää,enneku tuutta tänne mitää kirijooottelemahan....täälä kierrellähän ja kaarrellen nimestä....jos on LAHDENSUO,niin on ja eikä ny niin läheistä suku ollenkaa keskenänsä...ja olihan tua mersukin jo ennen keilahallia(antaisko hyvää kuvaa jos päästelis pihaan jollain "rutkulla") elämä ollu ennen keilahalliakin.....toivon että tämä kyseinen yrittäjä ei näe näitä teirän typeriä juttujanne....ja eikä sekoittaa politiikkaa joka juttuhun...se on tämä kamala kulukutauti liikkeellä KATEUS !!!

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    Siis kateus täälä jyllää. Ensin valitetaan kun ei oo mitään ja sitten jos joku yrittää kaupunkia kehittää niin jo katehia löytyy.
    Lapualaiset on niin saakelin... sitäkö te haluatta että teiltä kaikki lähtee. Mitä jos keilahalliyrittäjät viekin keilahallin seinäjoelle kun sieltä loppuu. Siellä otettais se varmaan ilolla vastaan. Olkaa sitten onnellisia kun kaikki kyllääntyy ja vie yritykset pois ja Lapua autioituu.
    Kannattais olla onnellinen kun Lapua yrittää kehittyä eikä estää kehittymistä.

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    Kyse ei ole kateudesta, vaan julkisten verovarojen käytöstä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tämä haisee pahasti kirjoitti:

Miksi Lapuan kaupunki on ryhtynyt avustamaan keila-alan yritystä Downtown Blowning Oy:ta ?

Keilaajien tulisi itse rahoitaa harrastuksensa, eikä ryhtä keilaamaan verovaroi.

Keilayhtiön toimitusjohtaja on perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunna jäsen Lapualla .

Kunnallinen puoletuki ei ole lain mukaista. Tämä "haisee" pahasti.

Enää ei riitä Lapualla että Virkiää "maasoitetaan" vaan nyt jo osakeyhtiöitä verovaroin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu