Kanteluiden ja valitusten määrä on lisääntynyt rajusti koko 2000-luvun alun. Vuosina 2000-2009 kantelut oikeusasiamiehelle lisääntyivät 78 prosenttia ja kantelut oikeuskanslerille 37 prosenttia. Kuluttajariitalautakunnassa valitusten määrä on kasvanut puolella…
Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen uskoo, että valitusten määrä tulee yhä kasvamaan. Hänen mukaansa turhia kanteluita ei ole.
Kantelut kohdistuvat SDP:n kymmenien hallitusvuosiensa aikana luomaa byrokratiakoneistoa vastaan. Se on täynnä piilokorruptiota. Byrokratian oman valitustien sulkee kasvottomat valituslautakunnat jotka koostuvat byrokraateista itsestään.
Tarvitaan vielä monta porvarihallitusta jotta hallinto saadaan puhdistettua ja oikeusvaltio ja länsimainen demokratia toimimaan Suomessa. Paine ja loanheitto on aina suurinta pääministeriä kohtaan. Se tulee byrokratian sisältä ja sen luoneen vasemmiston taholta. Matti Vanhanen oli henkiseltä kantiltaan supermies.
Samanlaista kestävyyttä vaaditaan seuraavankin hallituksen pääministeriltä. Mari Kiviniemi on jo muutamaan otteeseen näyttänyt teräshampaita loanheittäjille. Hän kyllä kestäisi mutta kestääkö melko varma vaalivoittaja ja seuraaja Jyrki Katainen?
Kataistakin vastaan on jo aloitettu ilkeä pommitus. Kestääkö hän sen kun kaikki paskatykkien piiput osoittavat suoraan häneen ja ensimmäinen yhteislaukaus losahtaa maaliinsa?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.