Nyt arvon hallintoalamaiset, apuanne tarvitaan.
Ylellä on käsissään JÄTTIMÖHLÄYS jolle pitäisi keksiä
uusiokäyttöä.
Tätä jättimöhläystä oli suunnittelemassa niin m.jungeri, kuin
koko ylen urheilutoimituskin esimiehensä k.männyn ohella.
Panoksissa ei säästelty ja materiaaleina on käytetty vain parhaita
ja näinollen tietysti myös kalleimpia raaka aineita.
Suunnittelukokoukset järjestettiin niin Peruun, Costaricaan,
Romaniaan ja myös Pohjoiskoreaan. Joista löytyy palvontapaikkojen malleja.
Ja euroja paloi tietty Pirskeleesti.
Näitten ns.palaverien ja lisäksi järjestettyjen retriittien tuloksena
saatiin rakennettua
JANNE OJANEN-katedraali
ylen pasilan tiloihin.(tyhjät rivit sisältävät aplodeja aaltoja tömistyksiä uskontunnustuksia jne)
Tämän oli tarkoitus olla ylen järjestämän kim-il sung maisen palvonnan
temppeli johon yleläiset ja tosiuskovaiset voisivat vetäytyä tekemään
muisteluohjelmia niinä päivinä kun ei esim golfia saada sovitettua ruutuun
eikähän siellä mitään muutakaan järkevää urheiluohjelmaa ole.
Yle alkoi lämmittää kakkua kokoon, siis kuukausia kestävää hypetystä
Ojasen 800:n tehopisteen juhlien ympärille jo v.2009 kesällä jolloin katedraali
oli valmistunut ja enää juhlakalun maaliinpääsyä odoteltiin.
Ja sittenhän sitä odoteltiin lähetyksestä toiseen ...ja vielä ...ja vielä..jne.
Näitä sateentekijää odottavia ohjelmia saimme niskaamme säännöllisesti ja hatkuvasti.
Ajoittain alkoi jo tuntua että kyseessä on joku kultti joka on vallannut yhden tv-kanavan.
Minulla ei ole mitään itse jääkiekkoa vastaan sillä se on harvoja urheilulajeja joita seuraan.
vaan arvosteluni kohdistuu täysin kritiikittömään ylen "ohjelmatuotantoon" jonka ammattitaidottomat
urheilutoimituksen pellet saavat uppoamaan yhä syvemmälle.
Nyt juhlakalu itse on vetäytynyt eläkkeelle kunnioitettavat 799 pistettä
plakkarissaan ja ei todennäköisesti enää saavuta sitä yhtä vaadittavaa pistettä.
Mutta mitä nyt tehdään katedraalille?
Onhan k männyssä jotain samankaltaisuutta, jos tarpeeksi kaukaa katsoo ja jossei ole
pitää mennä vaan kauemmaksi. Voisiko sen siis muuttaa k mänty kirkoksi jossa ylen
uuno urheilutoimitus voisi johtajaansa palvoa?
Vai olisiko muita ehdotuksia?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.