Tiesittekö

että luterilaisessa kirkossa uskotaan nykyään evoluutioon, ja silloin Aatamia ei ole ollut eikä hänestä lähtevää perisyntiä? Myös kuolema on aivan luonnollinen juttu, eikä synnin seuraus.
10172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kuolema on luonnollnen juttu, se on ilman muuta selvää. Kasvit ja eläimet elävät hetken, lisääntyvät ja elävät taas hetkensä.
Samoin ihminen.

On syytä ymmärtää, että Aatami ja Eeva ovat vertauskuvia siinä kuin 7:ssä päivässä syntynyt maailmammekin.
Ei evoluutio ja uskonto sulje pois toisiaan.
Miksi olisimme edes olemassa, jollei meitä korkeampi voima olisi sallinut kaiken kehittyä ja tapahtua. Luomistapahtuma jatkuu yhä. Jumalamme kuitenkin toimii itsenäisesti eikä ota neuvoja ihmiseltä. Ihminen luulkoon kun ei tiedä.
Toistaiseksi uskomme olevamme ainoat koko maailmankaikkeudessa.

Jos ihmisen luominen olisi arkinen ja jokapäiväinen tapahtuma, olisivat kaikki tähdet elinkelpoisia ja asuttuja.
Jostain syystä vain tämä yksi Jumalan koekappale on asuttu. Miten käytämme saamamme elämän?

Äänestä
  • Olet erehtynyt! Ei tämä ihmisten asuttama maapallomme ole se jumalasi luoma litteä, neliskulmainen, kolmikerroksinen maapalanen, jota meri ympäröi.

    Äänestä

  • Vhijaat siis, että Jumala ei olekaan absoluuttisen kaikkivoipa, vaan että maan ja sen elämän luominen oli ponnistus hänellekin? Ettei niitä maailmoja sentään sormennapsautuksella luoda?

    Me olemme olemassa evoluution seurauksena. Tieteellistä faktaa on asiasta tarjolla kirjastokaupalla. Ei siihen tarvita mitään korkeampia voimia selitykseksi.

    Äänestä

oli vain luterilaisia homoja ja jossakin heistä erillään ihmisiä!

Äänestä

Luterilainen kirkko on hyväksynyt evoluutioteorian jo monta vuosikymmentä erolla, että se katsoo evoluution takana olevan Jumalan ja että Raamatun luomiskertomus aikamääritteineen on vertauskuvaa. Tämän tietävät kaikki rippikoulun käyneet.

Myös suomalaiset herätysliikkeet hyväksyvät evoluutioteorian luterilaisen kirkon tavoin. Kriittisesti siihen ovat suhtautuneet helluntailaiset ja baptistit, jotka ovat amerikkalaisperäisiä liikkeitä. Kreatonismihan elää voimakkaana ainoastaan siellä.

Tuossa jo toinen sanoikin, että luomistapahtuma jatkuu yhä. Tähän on muuten selkeä viite luomiskertomuksessakin, jossa sanotaan, että seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi. Siis vain lepäsi, ei lopettanut luomishommia.

Äänestä
  • perisynnille ei ole mitään perusteita. Koska jumala ei luonut ihmistä, vaan ihminen on evoluution pitkän ajanjakson tulosta, niin perisyntiä ei voi olla.

    Kirkko istuu nyt kahdella tuolilla.

    Äänestä

  • www.evl.fi -sivulta kopioitua:
    "Luterilainen kirkko ei katso evoluutioteorian luonnontieteellisenä selitysmallina olevan ristiriidassa luomisuskon kanssa. Luomisusko on kokonaisvaltainen uskonnollinen tulkinta elämän ihmeestä ja sen synnystä. Evoluutioteoria on totena pidetty luonnontieteellinen selitysmalli lajien kehittymisestä."

    Tuossa määritelmässä kirkko hyväksyy "evoluution luonnontieteellisenä selitysmallina", mutta korostaa kuitenkin, että uskomme Jumalan luoneen kaikkeuden ja jatkaa luomistyötään. Kirkko katsoo että evoluutioteoria ei millään muotoa kumoa Jumalan luomistyötä ja sitä kautta elämän suurta mysteeriä.

    Äänestä

  • 2:1 Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.

    Sadun mukaan kaikki tuli valmiiksi :)

    Äänestä

  • koska perisynti ei ole totta, voidaan lasten pakkokastattamisista ja hätäkasteista luopua.
    Myös Jeesuksella ei silloin ollut syytä tapatuttaa itseänsä.

    Äänestä

  • kasvattaja! kirjoitti:

    www.evl.fi -sivulta kopioitua:
    "Luterilainen kirkko ei katso evoluutioteorian luonnontieteellisenä selitysmallina olevan ristiriidassa luomisuskon kanssa. Luomisusko on kokonaisvaltainen uskonnollinen tulkinta elämän ihmeestä ja sen synnystä. Evoluutioteoria on totena pidetty luonnontieteellinen selitysmalli lajien kehittymisestä."

    Tuossa määritelmässä kirkko hyväksyy "evoluution luonnontieteellisenä selitysmallina", mutta korostaa kuitenkin, että uskomme Jumalan luoneen kaikkeuden ja jatkaa luomistyötään. Kirkko katsoo että evoluutioteoria ei millään muotoa kumoa Jumalan luomistyötä ja sitä kautta elämän suurta mysteeriä.

    Kirkko sanoo näin, koska tänä päivänä länsimaissa (Yhdysvaltoja ehkä lukuunottamatta) on vaikea vakavalla naamalla kieltää evoluutio. Sitten heitetään mukaan Jumala luomaan maailmankaikkeuksiaan ja toivotaan, ettei kukaan kysele vaikeita.

    Todellisuudessa evoluutio ja luomisoppi ovat juurikin ristiriidassa. Siksi evoluutiota niin vimmaisesti vastustetaan tietyissä piireissä. Ikävä kyllä on kuitenkin niin, että evoluutio on tieteellinen fakta siinä missä luomisoppi on pronssikautinen taru.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turha sovitus kirjoitti:

että luterilaisessa kirkossa uskotaan nykyään evoluutioon, ja silloin Aatamia ei ole ollut eikä hänestä lähtevää perisyntiä? Myös kuolema on aivan luonnollinen juttu, eikä synnin seuraus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu