Kyse on siitä kenet me miellämme Jumalaksi. Sana: "JUMALA" tarkoittaa tarkalleen suomennettuna: HÄN jota palvotaan, tai palvellaan, tai kumarretaan ja kunnioitetaan. Kun joku sanoo, että Jumalaa ei ole olemassa, niin silloin hänen mielest'ään ei ole olemassa ketään eikä mitään jota ihminen kumartaa, tai palvelee, tai kunnioittaa. Melkoisen mieletön jo ajatuksenakin, sillä niin monet kumartavat, kunnioittavat tai palvelevat jotakin, oli se jokin sitten mammonaa tai mainetta, tai kunniaa, tai henkistä tai hengellistä taikka lihallista tai materialista, mutta aina löytyy jotain jonka edessä ihminen kumartuu, tai jolle ihminen osoittaa kunnioitustaan, tai palvelee tai palvoo joko pakosta tai pakoittamatta. Näin siis voidaan kiistatta osoittaa että Jumala on olemassa.
Jopa olemattomankin kumartaminen, kunnioittaminen, palveleminen taikka palvominen joko vapaaehtoisesti taikka pakoitettuna, tekee tuon kohteen Jumalana olevaiseksi, vaikka muuten voitaisiinkin väittää että sellaista ei ole olemassakaan, mutta todelliseksi sen tekee tuo palvonta, palveleminen, kunnioittaminen ja kumartaminen taikka sen alle alistuminen. Näin ollen on hyvin kyseenalaista lähteä edes kiistämään ettei jotain jota joku taikka jotkut pitävät ja tunnustavat Jumalana, ei muka olisi edes olemassakaan.
Jumala on nimittäin jonkun nimitys, siinä kuin opettaja, polisi, tuomari, rahastaja, lakaisija ja niin edelleen. Se ei ole erisnimi, vaan se kertoo mikä tuo kohde on. Niinpä Israelin Jumala sanoo: Minä olen se mikä minä olen, se on minun nimeni.
Jos joku väittää Häntä vastaan ja sanoo, että Hän ei ole sitä mitä Hän on, niin sekin on ajatuksena mieletön, sillä kaikki ja ikjokainen on juuri sitä mitä hän on, sillä ei hän voi olla mitään muuta.
TÄSSÄ HIEMAN FUNTEERATTAVAA ITSE KULLEKIN.
ATEISMI JUMALAN KIELTÄJÄ ONKOHAN?
16
327
Vastaukset
- tri_nitro
Jumala, jumaluus tai jumalolento on käsite, joka tarkoittaa tavallisesti henkilöllisiksi käsitettyjä yliluonnollisia olentoja, joiden uskotaan hallitsevan luonnonvoimia, ihmisten kohtaloita ynnä muuta.
Yliluonnollinen = Satua. Se on vain niin helppoa. - vihtuilija
Kyse on siitä kenet me miellämme Jumalaksi. Sana: "JUMALA" tarkoittaa tarkalleen suomennettuna: HÄN jota palvotaan, tai palvellaan, tai kumarretaan ja kunnioitetaan. Kun joku sanoo, että Jumalaa ei ole olemassa, niin silloin hänen mielest'ään ei ole olemassa ketään eikä mitään jota ihminen kumartaa, tai palvelee, tai kunnioittaa. Melkoisen mieletön jo ajatuksenakin, sillä niin monet kumartavat, kunnioittavat tai palvelevat jotakin, oli se jokin sitten mammonaa tai mainetta, tai kunniaa, tai henkistä tai hengellistä taikka lihallista tai materialista, mutta aina löytyy jotain jonka edessä ihminen kumartuu, tai jolle ihminen osoittaa kunnioitustaan, tai palvelee tai palvoo joko pakosta tai pakoittamatta. Näin siis voidaan kiistatta osoittaa että Jumala on olemassa.
Jopa olemattomankin kumartaminen, kunnioittaminen, palveleminen taikka palvominen joko vapaaehtoisesti taikka pakoitettuna, tekee tuon kohteen Jumalana olevaiseksi, vaikka muuten voitaisiinkin väittää että sellaista ei ole olemassakaan, mutta todelliseksi sen tekee tuo palvonta, palveleminen, kunnioittaminen ja kumartaminen taikka sen alle alistuminen. Näin ollen on hyvin kyseenalaista lähteä edes kiistämään ettei jotain jota joku taikka jotkut pitävät ja tunnustavat Jumalana, ei muka olisi edes olemassakaan.
Jumala on nimittäin jonkun nimitys, siinä kuin opettaja, polisi, tuomari, rahastaja, lakaisija ja niin edelleen. Se ei ole erisnimi, vaan se kertoo mikä tuo kohde on. Niinpä Maailman Jumala sanoo tässä ja nyt: Minä olen se mikä minä olen, se on minun nimeni.
Jos joku väittää Häntä (vihtuilija) vastaan ja sanoo, että Hän ei ole sitä mitä Hän on, niin sekin on ajatuksena mieletön, sillä kaikki ja ikjokainen on juuri sitä mitä hän on, sillä ei hän voi olla mitään muuta.
TÄSSÄ HIEMAN FUNTEERATTAVAA ITSE KULLEKIN. "Näin siis voidaan kiistatta osoittaa että Jumala on olemassa"
-Huono kehäpäätelmä. Tai/ja sitten määritelmäsi jumalasta on liian löysä eli se sopii joka rakoon, mikä tekee siitä mielestäni hyödyttömän.
"Jumalaa ei ole olemassa, niin silloin hänen mielest'ään ei ole olemassa ketään eikä mitään jota ihminen kumartaa, tai palvelee, tai kunnioittaa"
-Väärin. Jumalalla miellän sen yliluonnollisen ja persoonallisen olion, jolla on supervoimia. Kuitenkin on olemassa ei-jumalaisia asioita, joita ihmisen on hyvä kunnioittaa.
"palvominen joko vapaaehtoisesti taikka pakoitettuna, tekee tuon kohteen Jumalana olevaiseksi"
-Älä älä... Uskontoon pakottaminen ei toimi, se voi näyttää ulospäin siltä, mutta pakotettu ihminen ei oikeasti usko. Onneksi meillä on uskonnonvapaus.
"Jumala on nimittäin jonkun nimitys, siinä kuin opettaja, polisi, tuomari, rahastaja, lakaisija ja niin edelleen. "
-Heh, ammattina Jumala :)- pepe57
Teet sen pienen virheen, että päätät kaikkien puolesta, mikä on jumala. Lisäksi päätät puolestamme, että tuon sanan (jumala) oikea tulkinta on todeksi uskomassasi raamatussa. Eli minun puolestani päätät, jos arvostan elämää, että minun jumalani on elämä ja siis mielestäsi palvon ja kumarran tuota käsitettä. Käsitteesi jumalaksi kelpaa siis ihan mikä vaan, vaikka postimerkkien keräily, jos se jollekin ihmiselle on hänen elämänsä pääsisältö ja tarkoitus. Aika vekkulia ajatuksenjuoksua.
pepe57 kirjoitti:

Aloittaja lienee joutunut siihen jumalamääritelmään, mikäli haluaa pakosta uskoa jumalan olemassaoloon ja hiljaisesti ymmärtää, että jumalat uskontojen mukaisesti kuvattuna ovat hyvinkin huonolla pohjalla. Eli annetaan määritelmässä löysää ja kappas: jumala onkin kaikkialla :D
Hänen viestistään oli vaikea selvittää, että palvooko hän "jumala"-erisnimeä; kenties jotain jokapäiväistä asiaa, jonka on nimennyt jumalaksi; vai jonkin uskonnon jumalaa, jonka olemasssaolon hän perustelee löysällä jumalamääritelmällä.- hiukan tietoa...
""Jumala on nimittäin jonkun nimitys, siinä kuin opettaja, polisi, tuomari, rahastaja, lakaisija ja niin edelleen. "
-Heh, ammattina Jumala :) "
jumala on titteli, ei nimi, samoin kuin saatana tarkoittaa vastustajaa, eikä ole nimi
Ok, sanotaan että olet oikeassa. Mitä olet voittanut? Mitä olet saanut aikaiseksi? En vieläkään ole kristitty enkä vieläkään usko enkä palvo minkään uskonnon, edes kristinuskon, jumaluuksia.
Joten vie semanttinen roskasi muualle.- halelujah
Miksi luet semanttista roskaa? Jätä väliin kirjoitukset, jotka ovat mielestäsi turhaa luettavaa, sen sijaan että vielä vaivaudut vastaamaan???
- Atte Ateisti
Kaikki maailman jumalat ovat niin paljon ihmisen näköisiä, että ne on helppo tunnistaa ihmisen luomuksiksi.
Kirjakokoelma Raamattuun on ihan turha vedota todisteena tähän kysymykseen.
"Sikojen jumalalla on sorkat." Aloittajalta on mennyt käsite ja se ilmiö, mitä käsitteellä halutaan kuvata suloisesti sekaisin. Lisäksi hän antaa käsitteelle aivan omia tulkintojaan.
Ero jumalan ja kadunlakaisijan välillä on siinä, että käsite kadunlakaisija kuvaa jotain todella olemassaolevaa ilmiötä, kun taas käsitteet jumala, keiju, menninkäinen, aave, enkeli jne kuvaavat käsitteitä, jotka ovat ainoastan mielikuvituksen tuotetta.
Palvominen ei tee olevaisesta olevaista, ei todellakaan, muuten kuin psykologisena ilmiönä ja sen matkaansaattamana käyttäytymisenä. Käsite käsitteenä ja käyttäytymismalli ovat todellisia, mutta ilmiö jota käsitteellä halutaan kuvata ja omalla käyttäytymisellä palvoa on yhtä olematon kuin muutkin olemattomat, ehkä vielä käsitteellistämättömät asiat.
Ps. Oletetaan, että joku käsite käskee (esim. Luuk 18:22) antamaan kaiken omaisuuden pois. Uskoisitko siihen niin paljon, että tottelisit?- - sem -
Ei sinun tarvitse käsittää mitä jumalalla tarkoitetaan, kyllä niitä riittää jotka ymmärtävät.
- sem - kirjoitti:
Ei sinun tarvitse käsittää mitä jumalalla tarkoitetaan, kyllä niitä riittää jotka ymmärtävät.
Varmaan jokainen ymmärtää jumaluudella jotain erilaista kuin muut.
Kuitenkin keskustelussa on hedelmällistä käyttää käsitteistä niitä määritelmiä, jotka on yleisesti hyväksytty. Ne määritteet löytyvät esimerkiksi tietosanakirjoista.
Jos haluaa antaa käsitteelle joitain lisämerkityksiä, ne kannattaa sitten mainita erikseen, että vastapuoli tietää mitä käsitteellä sillä kertaa oikein tarkoitetaan.
- ++++++++++++
" Kun joku sanoo, että Jumalaa ei ole olemassa, niin silloin hänen mielest'ään ei ole olemassa ketään eikä mitään jota ihminen kumartaa, tai palvelee, tai kunnioittaa. Melkoisen mieletön jo ajatuksenakin"
Niin se onkin ja siksi ei totta.
"Näin siis voidaan kiistatta osoittaa että Jumala on olemassa."
Eli kun jumala tarkoittaa "sitä jota kunnioitetaan" ja koska ihmiset kunnioittavat aina jotain niin jumala on olemassa. Mainiota kehäpäättelyä.
"Jopa olemattomankin kumartaminen, kunnioittaminen, palveleminen taikka palvominen joko vapaaehtoisesti taikka pakoitettuna, tekee tuon kohteen Jumalana olevaiseksi, vaikka muuten voitaisiinkin väittää että sellaista ei ole olemassakaan, mutta todelliseksi sen tekee tuo palvonta, palveleminen, kunnioittaminen ja kumartaminen taikka sen alle alistuminen. "
Olevaiseksi ihmisten päissä, mutta ei todellisuudessa.
"Näin ollen on hyvin kyseenalaista lähteä edes kiistämään ettei jotain jota joku taikka jotkut pitävät ja tunnustavat Jumalana, ei muka olisi edes olemassakaan."
Ei, todisteet määrittävät onko jokin olemassa, ei luulot tai halut.
"Jos joku väittää Häntä vastaan ja sanoo, että Hän ei ole sitä mitä Hän on, niin sekin on ajatuksena mieletön, sillä kaikki ja ikjokainen on juuri sitä mitä hän on, sillä ei hän voi olla mitään muuta."
Sulla on nimittäin erittäin outo käsitys jumalasta ja en usko, että kovin moni sitä jakaa.
"TÄSSÄ HIEMAN FUNTEERATTAVAA ITSE KULLEKIN."
Ei mitään mietittävää, koska et antanut yhtäkään todistetta jumalan olemassasolosta, vain luuloja ja haluja ja erittäin oudon käsityksen jumalasta.- - sem -
Miksi kuvittelet että jumala antaisi sinulle todisteet olemassaolostaan?
- M@k3
Kun Jahve sössi vanhassa testamentissä(monia kertoja), niin Elohim(Jumalat) tulivat kysymään häneltä, että mitä sinä nyt noin menit tekemään ja hänen vakio vastauksensa oli 'minä olen sellainen kuin olen' ja Elohim ei voinut kuin pyöritellä silmiään.
Tuon Jahven surkean tekosyyn hihhulit ovat sitten vääristänneet jonkinlaiseksi ylistykseksi, jossa tuo pieni surkea heimojumala korotetaan itse kaikkeudeksi.- eloheiha
On se ollut melkoinen nousu heimojumalasta, tai ainakin aluejumalasta koko maailman tietoisuuteen.
Ettei vain olisi mennyt ennusteiden mukaan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011561
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58971Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 53826
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10740Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t264738Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338691Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74676Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58674