Sieg heil!

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2253612


Aika jänskän ja ihquin näköisiä nuo Folkunga suvun leijonat!

Kohta meillä on nato puolustamassa sååmenrååtsalaisten omaisuuksia ja "oikeuksia"?


Achtung!
3202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

20.09.2010 12:52

Puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen mukaan Puolustusvoimiin on tehtävä isoja uudistuksia viiden vuoden kuluessa.

Kenraali Puheloisen mukaan kustannustehokkuutta on parannettava keventämällä hallintoa ja muuttamalla johtamisjärjestelmää. Esimerkiksi alueellisten yksiköiden itsenäisyys vähenee edelleen.

- Tarvitaan Puolustusvoimien perusteellinen uudistus. Menetelmänä ei silloin voi olla vanhojen organisaatioiden "höylääminen" ohuemmiksi tai toimintojen siirtäminen paikkakunnalta toiselle niitä supistaen, Puheloinen sanoi maanpuolustuskurssin avajaisissa.

Puheloisen mukaan muutokset on saatava tehtyä niin, että uusi organisaatio toimii vuoden 2016 alussa.

Hän huomautti, ettei rahoitusongelmien ratkomisessa voi laskea sen varaan, että mahdollinen sotilaallinen liittoutuminen hoitaisi ne

Äänestä

Vain Nato-Sota voi pelastaa Suomen. Suomalaiset tapetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Adolf ja Heindrich kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2253612


Aika jänskän ja ihquin näköisiä nuo Folkunga suvun leijonat!

Kohta meillä on nato puolustamassa sååmenrååtsalaisten omaisuuksia ja "oikeuksia"?


Achtung!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu