Urpilainen

vittuun demujen johdosta. Kyseisen kanan takia demut tulevat olemaan oppositiossa vaalien jälkeen.
13210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joka kerta kun tutti urpolainen avaa suunsa demareista alkaa joukkopako perussuomalaisiin!

Äänestä

Urpilainen on nainen paikallaan. Hänen ansiostaan sosdem-puolue kutistuu olemattomiin:) Ehkä Urpilainen on Kokoomuksen kätyri?

Äänestä
  • Näin muistan jostain lukeneeni - kuulleeni. Eipä silti, ei sdp eronnut aikaisemminkaan kovin paljoa Kokoomuksesta (joskus taisi jopa vetää tiukempaa oikeistolinjaa) ja kun sitten ex pj Heinäluomalla oli vetoa vasemmalle ja duunareiden suuntaan, eipä se tuntunut kelpaavan puolueelle, joten keksittiin laittaa hakuseen uusi pj. Kriteereinä nuori ja nainen ja ehkä myös tuo Urpilaisen tausta oli tiedossa.

    Äänestä

  • Joo, näin se ainakin kuulopuheiden perusteella on.

    Äänestä

demuja johtaa, koska nykyinen poliittinen järjestelmä on tullut tiensä päähän, vasemmistolaisuus häviää maan rakoon, lähes kaikista tulee hetkeksi kokoomuslaisia ja kun se tie on kuljettu loppuun on jälleen demujen ja muiden vasemmistolaisten aika palata vallan kahvaan, näiden syklien kesto on kymmeniä vuosia, ellei satoja...

Äänestä
  • demareita johtaa, ja mielestäni Urpilainen sopii hyvin puolueen johtoon. Asioissa se vika on , ja eiköhän ne päätetä isommalla joukolla. Ydinvoima oli SDP:lle kohtalokasta, ei työläiset, ei muutkaan jotka ymmärtävät ydinvoiman päälle ydinvoimaa pelkää, ääniä meni Kepulle ja Kokoomukselle.
    On SDP:n murrosaika, työläisten valta enemmistö äänestää muuta kuin työväenpuolueita, SAK:n jäsenisssä tilanne on tasan. Hyvää jatkoa!

    Äänestä

  • Syklien kesto ei voi olla suomessa kymmeniä vuosia. Kokoomus on pistänyt sellaisen menorallin
    päälle,että tämä maa ei kestä enää 5 vuotta.
    Taloudellinen,tuottava toiminta jumissa. Miljarti kuukaudessa lisää velkaa. Maksut jyrkkään nousuun,talous
    kutistuu lisää. Ensi keväänä yleislakko ja muuta levotonta.

    Äänestä

  • toivon talkoiset kirjoitti:

    Syklien kesto ei voi olla suomessa kymmeniä vuosia. Kokoomus on pistänyt sellaisen menorallin
    päälle,että tämä maa ei kestä enää 5 vuotta.
    Taloudellinen,tuottava toiminta jumissa. Miljarti kuukaudessa lisää velkaa. Maksut jyrkkään nousuun,talous
    kutistuu lisää. Ensi keväänä yleislakko ja muuta levotonta.

    Kirjoittelet täyttä huuhaata. Oletko huomannut, että maailmassa oli lama. Kaikki maailman taloudet kärsivät lamasta ja työttömyys nousi kaikkialla. Oletko sitä mieltä että tuo kaikki on Kokoomuksen syytä.

    Suomen vientikin laski huimasti kun tavara ei enää mennyt kaupaksi ulkomaille. Ja kaikki olikin sun mielestä Kokoomuksen syytä.

    Hoh hoijaa. Kuinka sä pärjäät tuolla tyhmällä päälläsi?

    Äänestä

  • toinen demari kirjoitti:

    oli Katainen joka sanoi että lama ei tule koskemaan meitä koska meillä on asiat hoidettu niin hyvin ja Katainen sanoi myös että Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa paikkaamaan työvoimapulaa. Kokoomuksen ministerien sukulaiset puuhailevat pakolaiskeskuksia.

    Äänestä

  • No sehän kirjoitti:

    Ai se on vienyt Suomen lamaan, että Katainen sanoi että Usan asunto-ongelmat ei koske Suomea. Voi herran pieksut jotka oli rouvan jalassa. Kummat sulla on jalassa herran pieksut vai rouvan hame.

    Ihme kun on tommosia vähä-älyisiä joutomiehiä täällä jorinoimassa. Hanki työpaikka itselles vai eikö äly riitä.

    Jykähän sitä kehua retosteli. Toisaalta ei ole eka kerta kun kokoomus lamanimikkeellä
    kuppaa kansaa. Sehän on hyvä syy,uppoaa kansaan maksetun lehdistön kautta helposti.

    Viime lamassa tehtiin väliaikaisia leikkauksia. Ei edes kymmenen vuotta riittänyt niiden palauttamiseen ennalleen. Mutta rahapiirejä on hyvitetty urakalla.

    Kokoomus on hallitusvastuussa,toinen syyllinen on keskustan peluriryhmä. Kolmas syyllinen
    on P Lipponen,joka petti puolueen ja äänestäjät. Paljonkohan juudas sai rahaa tempusta.

    Tosi upee lamalääke. Mamumuilutus. Kenenköhän kaverin lama torjuttiin

    Äänestä

  • Oh hoh kirjoitti:

    Ai se on vienyt Suomen lamaan, että Katainen sanoi että Usan asunto-ongelmat ei koske Suomea. Voi herran pieksut jotka oli rouvan jalassa. Kummat sulla on jalassa herran pieksut vai rouvan hame.

    Ihme kun on tommosia vähä-älyisiä joutomiehiä täällä jorinoimassa. Hanki työpaikka itselles vai eikö äly riitä.

    asiankirjaväärentäjä sanoi että lama ei tule koskemaan Suomea koska meillä on asiat hoidettu niin hyvin. http://www.youtube.com/watch?v=nzFTJC1jL80

    Äänestä

Onkohan Per-Sut olleet asialla ;o)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nyt heti kirjoitti:

vittuun demujen johdosta. Kyseisen kanan takia demut tulevat olemaan oppositiossa vaalien jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu