Mitä nyt SKS?

Puheenjohtajamme loikkasi toiseen puolueeseen. Ehdotamme ylimääräisen yhdistyksen yleiskokouksen järjestämistä uuden johdon valitsemiseksi, ja irtisanoutumiseksi Vapauspuolueen moraalittomasta aktivistienkaappauspolitiikasta. Samalla on vaadittava kerättyjen kannattajakorttien luovuttamista uudelle johdolle, ja organisoitava pikakeräys puuttuvien korttien keräämiseksi. Eduskuntavaaleihin on osallistuttava täysillä listoilla kaikissa vaalipiireissä, ja entinen johto on julkisesti tuomittava petturuudesta liikettämme kohtaan.
10409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Haen turv(p)apaikkaa ruskeasta talosta.

Äänestä

Huhutaan, että SKS-keskuskomitea on yksimielisessä kokouksessaan erottanut Mäenpään, Mannisen, Salmisen ja kaikki muutkin mäenpääläiset riveistään. Toveria ei jätetä ja loikata. Erottuakseen aikaisemmasta ryvettyneestä johdosta on SKS-keskuskomitea ottanut uuden nimen käyttöönsä, joka on SKS-Y, eli SKS-yhtenäisyys, niinkuin SKPn hajaannuksessakin tehtiin.

Joka mies ylös! Laulua kolmannella.

SUOMEN KANSA NYT KUTSUMME KUULKOON...

Äänestä

Pyyhi perseesi jäsenkijalla ja lähetä Olaville, ne tulee palauttaa.

Äänestä
  • periaate yritti olla vallalla, kun Olavi Mäenpää halusi päättää yksin ja karkottaa toista vakavasti punnittua mielipidettä esittäneet.

    Nyt palaa valta isänmaallisille jäsenille. SKS:n kannatus nousee vaaleissa, kun Olavi menee populistiporukkaan.

    Äänestä

tuon paskanjauhantasi ylimääräisten kokuksien koollekutsumisista!!

Äänestä
  • Voisitko laittaa tähän sen kokouslaulun sanat?
    Voisit veisata muistin virkistämiseksi jo ennalta lähipubissa tutussa porukassa.

    Äänestä

  • Huhujen mukaan SKS useat tuhannet äänestäjät tulevat pettyneinä Mäenpään loikkaamisesta siirtymään Perussuomalaisiin. Vahvistamattoman tiedon mukaan SKS-yhtenäisyys suosittaa myös kaikkia Suomen Kansan Sinivalkoisia äänestäneitä liittymään Timon Soinin Perussuomalaisiin.

    Äänestä

  • PUULASTAT kirjoitti:

    Voisitko laittaa tähän sen kokouslaulun sanat?
    Voisit veisata muistin virkistämiseksi jo ennalta lähipubissa tutussa porukassa.

    "Kullis on mun suussa rakkain homppeli kieles' häntäluussa mulla tuntuupi. (Kertosäe) Kohta orkun ruikkaan sitten jälleen puikkaan sladdin suoleesi oi, mun rakkaani!"

    Äänestä

  • rupu-14/88 kirjoitti:

    "Kullis on mun suussa rakkain homppeli kieles' häntäluussa mulla tuntuupi. (Kertosäe) Kohta orkun ruikkaan sitten jälleen puikkaan sladdin suoleesi oi, mun rakkaani!"

    Ola on erinomainen lyyrikko.

    Äänestä

  • TIEDOITE nro 2 kirjoitti:

    Huhujen mukaan SKS useat tuhannet äänestäjät tulevat pettyneinä Mäenpään loikkaamisesta siirtymään Perussuomalaisiin. Vahvistamattoman tiedon mukaan SKS-yhtenäisyys suosittaa myös kaikkia Suomen Kansan Sinivalkoisia äänestäneitä liittymään Timon Soinin Perussuomalaisiin.

    SKS:n hajaannus sai tiettävästi alkunsa yhteisestä suihkuhetkestä.
    http://fox.naurunappula.com/nn/1/319/233/o_641915.gif

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SKS-aktivisti kirjoitti:

Puheenjohtajamme loikkasi toiseen puolueeseen. Ehdotamme ylimääräisen yhdistyksen yleiskokouksen järjestämistä uuden johdon valitsemiseksi, ja irtisanoutumiseksi Vapauspuolueen moraalittomasta aktivistienkaappauspolitiikasta. Samalla on vaadittava kerättyjen kannattajakorttien luovuttamista uudelle johdolle, ja organisoitava pikakeräys puuttuvien korttien keräämiseksi. Eduskuntavaaleihin on osallistuttava täysillä listoilla kaikissa vaalipiireissä, ja entinen johto on julkisesti tuomittava petturuudesta liikettämme kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu